Kuka olen?









Olen 42-vuotias kahden teinipojan äiti. Valokuvaaminen ja luonnossa samoilu ovat toimineet huilihetkinä ja pakopaikkoina väsymyksen hetkinä. Nyttemmin olen löytänyt harrastuksieni joukkoon hopeakorujen valmistuksen. Nautin luonnossa kulkemisesta, koiran kanssa lenkkeilystä ja ystävien tapaamisesta. Työ on edelleen hyvin tärkeää...nautinkin siitä. Sairastan MS-tautia, diagnoosin sain 04/07, se on tuonut hidasteita elämään, mutta niiden kanssa opetellaan päivittäin elämään. Toivon mukaan kuvani tai kirjoitukseni saavat sinulle ajatuksia, tunnelmia, mitä tahansa... Perheessäni liikkuu meidän vähemmän karvattomien lisäksi neljä karvapalloa, kolme kissaa ja yksi koira. Eläimistäni kerron lisää "eläimeni"-sivulla. Etusivu on varattu blogiteksteilleni. Sekä toivon mukaan sinun jättämille kommenteillesi tekstin alaosassa. 

Olen luonteeltani utelias ja aktiivinen, sosiaalinen. Haistelen ja maistelen elämää monelta kantilta. Olen monessa menossa mukana, voimavarojeni mukaan. Jos joudun pitkään olemaan pysähdyksissä, mielialani laskee. Elämää on elettävä voimakkaasti, eläen, tuntien ja kokien. Mutta muistaen että levollekin on aikansa ja paikkansa. Varsinkin MS:n näkökulmasta. Tässä asia mitä vielä opettelen.
Rakastan koiraani, ja kissojani todella paljon. Lasteni kasvaessa aikuisiksi, ovat eläimet ja työ haukanneet minusta ison osan. Sen sallin mielelläni. Pitkään lapseni olivat tärkeysjärjestyksessä aina nro 1. Nyt, oman aikuisuutensa kynnyksellä on oma aktiivikasvatukseni saanut päätöksensä. Saan olla sivustaseuraaja ja tuki tarvittaessa. Olen ylpeä kummastakin pojastani. Hienoja miehiä heistä kasvoikin.Nyt minulla on aikaa itselleni ja omille harrastuksilleni. Koiran kanssa on ihanaa samoilla metsissä, kiikuttaa kameraa kaulalla ja kuvata kaikkea kaunista ja mielenkiintoista mitä eteeni tulee. Kauneuden ikuistaminen muille sekä myös itselleni on antoisaa ja tärkeää. Rakastan vaatimatonta elämääni.
Koruja väsäilen aina kun aikaa ja rahaa siihen on. Hopealangalla on yllättävän paljon hintaa, joten tuota täytyy harrastaa maltillisesti. On ihanaa laittaa ylleen itsensä valmistavat korut, niillä on arvoa ja voi tuntea pientä tervettä ylpeyttä kertoessaan että ne ovat itse tehtyjä.

Jokapäivä yritän löytää jotain hyvää, ilahduttavaa, mieltä piristävää. Joskus se on vanhan korun korjaaminen, kissojen temppujen katselu, tuulen tunne iholla kun kävelee ulkona. Pienistä asioista kasvaa iso virta, joka tekee hyvän olon. Myös elämän nurjat puolet tunnen voimakkaasti, liekö läheneviä vaihdevuosi juttuja? Plääh...nooh, ei kait vielä? Nääh...ei.

Opiskelin aikuisiällä itselleni ammatin, minusta tuli lähihoitaja ja erikoistumissuuntana Lasten ja nuorten-kasvatus ja hoito. Valmistuttuani 1999 pääsin suoraan työelämään, aloitin urani päiväkodissa. Sieltä siirryin koulumaailmaan, missä olen edelleen. En ole vielä kertaakaan katunut tätä valintaani. Työni on haastavaa, mutta hyvän tiimin kanssa työ sujuu ja siitä nauttii. Lapset ovat suuri voimavara, voi nähdä pitkin vuotta kättensä ja työnsä hedelmää, joka taas antaa uutta potkua.

Tässä minusta...pieni kooste. Nyt saa blogitekstit puhua puolestaan.

Pidä hauskaa sivuillani!