Sasaliinin maailma

Uusi osoite ja paikka!!

2012-01-08T14:14:00.003+02:00

Se on nyt tässä, tämä blogi. Eli kuvatila on täynnä, ja koska blogini perustuu pitkälle valokuviin ja kuvakerrontaan, loin uuden blogin, jonne toivon mahdollisimman monen tulevan mukanani täältä. :)
Olethan sinä yksi heistä? Tässä linkki uuteen blogiini....

Klikkaa tätä ja jatka matkaa kanssani.....:)

Jännittääkö?

2012-01-06T19:59:00.001+02:00

Olipas mukavan lyhyt työviikko. Kaksi päivää ja ne meni kuin siivillä. Nyt on taas kolmen päivän lepoloma, ja maanantaina leikkaus ja sen jälkeen parin viikon toipumisloma. Enpä olis uskonut (ai en vai?) että näin paljon jännitän ja stressaan. Mut näin vaan on. Pikku painajaisia lähes joka yö.

Pahin painajainen oli kun näin unta että olin sairaalassa palaverissa, missä oli mukana mun vanhemmat, mun pojat ja muita mulle läheisiä ihmisiä. Oltiin lääkärin vastaanottohuoneessa, sellaisessa isossa missä pidetään isompia neuvotteluja. Siinä kaikki oli rauhallisia, myös mä. Mulla oli ihan levollinen olotila. Lääkäri puhui lähinnä mun vanhemmille, mä vain kuuntelin. Lääkäri sanoi että kyllä se nyt on näin, potilas (mä siis) on niin sairas, että on turha enää pitää elossa. (olen siis ihan hyvässä kunnossa, sellaisessa kuin olen oikeassa elämässä, myös tässä unessa). Lääkäri jatkaa.....On parempi antaa lopetuspiikki. Vanhempani ovat myöntyväisiä ja kaikki uskovat lääkärin tietävän kyllä mistä puhuu. Lopulta kysytään myös mun mielipidettä asiasta (ihme?). Vastan luottavani vanhempiini, ja jos he ovat sitä mieltä niin kyllä, tehdään sitten näin.

Poikani ovat tässä tilanteessa mukana, ja ovat aivan rauhallisia. Luottavat hekin ilmeisesti lääkäriin ja mun vanhempiin. Mut siirretään toiseen huoneeseen joka on täysin valkoinen, siellä on vain yksi sänky, sekin valkoinen. Ympärillä on muistaakseni muutama tuoli. Mut puetaan valkoiseen kaapuun ja laitetaan sänkyyn makaamaan. Muistan, että olin unessa edelleen levollinen ja luottavainen. Lääkäri tulee kysymään multa että olenko ja valmis? vastaan että kyllä.

Tässä vaiheessa huoneessa on enää mun vanhemmat. Lääkäri antaa pistoksen ja sanoo, että kohta se on ohitse, älä pelkää. Mä odottelen, lääkäri odottaa, vanhemmat odottaa. Mun silmät vaan pysyy auki...
Mä puhunkin jotain, en muista mitä. Lääkäri on hiukan hernostunut ja toteaa olevankin aika sitkeä potilas ja antaa toisen piikin. Taas odotellaan...Lopulta mun silmät painuu kiinni, kuulen kun lääkäri sanoo, enää pieni hetki ja se on ohi. Silloin räväytän silmät selälleen auki. Lääkäri hermostuu ja sanoo, että onpas sitkeä, ei suostu kuolemaan. Hän päättää luovuttaa ja laskee mut lähtemään. Sanoo," Kirjataan potilas ulos, voi lähteä kotiin, ei suostu kuolemaan".

Puen vaatteet päälleni, lähden vanhempieni kanssa pois, menemme autolle ja ajamme ravintolaan syömään. Meillä oli tosi mukava yhteinen ruokailuhetki. En suostunut lähtemään. Ei ollut vielä mun aika.

Heräsin aamulla unestani ahdistuneena, itkien. Kun olin kunnolla valveilla, tuli jo nauru. Uni ei ahdistanut kuin aamun ensi tunnit, sen jälkeen mua on naurattanut. Olen aika sitkeä, en suostu lähtemään. :)

Viime yönä näin jälleen painajaisen...ei ollut niin paha, mutta kertoo jännityksen määrästä, nämä painajaismaiset unet, jotka liittyvät leikkaukseen.

Tällä hetkellä, tässä ja nyt, olen suht rauhallinen. Olen jutellut hoitajan kanssa kaikki mun pelkoni auki, saanut vastauksia, konkreettisia toimia mitä tullaan tekemään, jotta leikkaus on mulle mahdollisimman helppo. Olenhan koko leikkauksen ajan hereillä. Keskustelu rauhoitti mieltäni. Nyt vielä kaksi päivää rauhassa kotosalla, mukavia puuhastellen. Sitten leikkaus ja toipuminen ja parempilaatuinen elämä voi alkaa.

Hyvää viikonloppua!

Tiivistelmä

2012-01-03T14:56:00.003+02:00

Villatakki on nyt valmis.

Elämäni ensimmäinen isompi työ. Vaatinut pitkiä hermoja, äidin opastusta ja neuvoja. Lähes kädestä pitäen vääntämistä, en oikein osaa tulkita noita kirjoitettuja ohjeita. Niitä äiti mulle tulkkasi. Ilman äidin tulkkausapua ei tämä olisi vieläkään valmis. Takki pitää sisällään mitä kummallisempia ongelmatilanteiden ratkaisuja, mutta takki muistuttaa tekijäänsä, eli on hieman valuvikainen.

Mutta oi, niin lämmin on tämä. Ei vilu tule tämä takki päällä.

Kolmen punertavan leikkihetki. Mini ja Milla taustalla, Toffo kissanminttuhurmiossa edessä.

Mun rakkaat, Hilma todennäköisesti nukkui ikkunalaudalla patterin lämmössä.

Mutakakku

Joulun jälkeen sain vieraaksi kaksi työkaveria, tai, pikemminkin ystävää. Työkaveruus on se tekijä mikä on meidät yhteen tuonut. Nyt olemme enemmänkin ystäviä.

Meillä on ollut tapana kokoontua aina jonkun luokse kesäkahveille. Nyt tänä vuonna päätin tehdä poikkeuksen ja kutsua ystävät ekaa kertaa mun luokse, talvikahveille.

En ole aiemmin halunnut tänne vieraita, eikä se johdu siitä että olisin erakko. Vaan siitä, että tämä koti oli niin kamalassa kunnossa, siis asunto, seinät ja lemut ja homeet. Nyt kun olen saanut kodin asianmukaiseen kuntoon, vieraat, tervetuloa!

Väsäsin siis mutakakun. Tässäpä siihen ohje.

4kpl kananmunia
2dl sokeria
2½ vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
200g margariinia
100-200g tummaa suklaata
(mulla oli 100g tummaa suklaata ja after eigft konvehteja puoli rasiallista)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Kuivat aineet sekoita keskenään.
Sulata margariini kattilassa, lisäile joukkoon suklaa sulamaan muutama pala kerrallaan. Varo ettei suklaa pala.

Sekoita kaikki aineet keskenään.
Kaada voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan.
Paista uunissa n.20min. Ideahan on että jää "raa`aksi" sisältä.
Uunin lämpötila 200C.

Tarjoile jäätelön kera.

Nyt on loman viimeinen päivä ja huomenna kutsuu työt. Tosin en ehdi töissä olla kuin muutaman päivän sillä maanantaina on leikkaus sairaalassa. Ei mikään iso, mutta jännittää ja pelottaa siltikin.

Nyt saa sulkea mut lämpöiseen ajatukseen...jos se vaikka kantautuu mulle voimaksi ja jaksamiseksi tänne ruudun tälle puolelle.

Niin ja hyvää alkanutta vuotta 2012 teille kaikille!

Tapsan tuulahdus.

2011-12-26T17:09:00.000+02:00

Matkan varrella nähtyjä myrskytuhoja.

Olipas Tapaninpäivä. Saimme kutsun isän luokse ruualle, ongelmana vain oli se että sieltä oli menneet sähköt myrskyn takia. Meillä oli sähköt. Mä päätin keittää kahvit täällä, laittaa termariin ja viedä mukanani.

Isä neuvokkaana päätti silti lämmittää ruuan. Parvekkeen terassilla oli kaasukäyttöinen grilli. Sinne ruuat lämpiämään. Hyvältä maistui. Myrsky oli sen verran tyyntynyt, että aurinkokin näkyi, joten oli ihan valoisaa syödessä.

Näitä kaatuneita puita oli matkan varrella paljon, kaikkia en ehtinyt kuvaamaankaan.

Ruuan jälkeen juotiin termarissa olleet kahvit. Hyvää oli. Niin, kannattaa siis olla kekseliäs!

Ennenkuin kävimme syömään, kävin pihalla käppäilyllä, oli hyvä valo. Maisemat hiukan epätodelliset vuodenaikaan nähden.

Tämäkin muka Tapaninpäivän maisema? On se.

Myskytuuli vihmotti puut vinolleen.

Hyvää loppuvuotta!

Kotia kuntoon.

2011-12-17T20:41:00.000+02:00

Ennen ja jälkeen.

Tässä oli ennen aidot 70-luvun peilit, oikein retrot. Ne on ollut siinä kun en ole saanut aikaseksi niitä nypittyä irti. Olivat pultattuina seinään. Lopulta löysin itselleni uuden peilin (tuo mikä kuvissa on). Sain ruuvailtua irti sen vanhan. Ikävä kyllä proppuja oli runsaasti, ja seinä jäi rumaksi. Tänään, ihan tuosta noin vaan, päätin että tänään, nyt just, on saatava seinä maalattua.

Eikun kauppaan hakemaan tarvikkeita. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen oli seinä pesty, paklattu, hiottu ja maalattu kahteen kertaan. Lopputulos ei ole ammattilaisen tasoa, mutta riittää mulle. Seinä on nyt siisti. Tai no, vähemmän epäsiisti.

Olen vesivahingon jälkeen ollut kuin huumeessa, kotia laittanut kuin viimeistä päivää. Koukuttunut paikalliseen FB kirppikseen, mistä teen löytöjä kerta toisensa jälkeen. Olen hyvin huokealla hinnalla kunnostanut ja uusinut kodin sisustusta. Muutamia pikkujuttua olen kaupasta uutena ostanut.

Nyt mulla kiikarissa keittiön uudistus. Uudet verhot, matto ja pöytäliinat on jo. Pöytäkin varattuna kirpparilta, kunhan sen saan kotiin hoidettua. Sit alkaa keittiökin näyttää mukavemmalta. Tänään tosin maalaushuumassa maalasin vanhan pöydän jalat jotka olivat saanet iskuja.N yt pöydän jalat eivät häpeile enää. Voi vaikka oman pöydän myydä eteenpäin.

Eteinenkin kaipaa uutta lipastoa, nykyisen väri ja tyyli ei sovi siihen mitä haluan. Joten nekin kiikarissa.

Uudella kamerallakin räpsitty. Tämä on yksi harjoituskuvista. Romantiikkaa ilmassa, mutta ei omassa arjessa, vieläkään. Pah, ikisinkku taidan jo olla.

Töissä jaksettu olla, jäljellä enää kaksi työaamuherätystä ja sitten ansaittu ja kaivattu LOMA!

Kiva jos joku vielä jaksaa lueskella blogia, jätä kommentti käydessäsi. Kiitos.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Talvi kolmessa tunnissa.

2011-12-10T12:02:00.000+02:00

Kaikki tämä satoi eilen 14-17 välisenä aikana.

Talvi siis saapui mun päikkäreiden aikana. Oli yllätys mennä ulos. Oli syys kun tulin töistä ja talvi kun lähdin liikkeelle.

Jouluvaloinen kuusi.

Nyt maa loskassa, kauneus tiessään. Hetken kesti kauneutta, mutta saapuu se uudelleen.

Onko se..?

2011-12-06T13:46:00.001+02:00

On se!

Lunta!

Ensilumi saapui Hyvinkäälle 6.12.2011. Aurinko kultaa puun ja hiutaleet.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi saimme pienen peitteen maahan. Ehdin sen jopa tallentamaan.

Auringon lämpö sulattaa jo kaiteelta sitä pois.

Pikaisesti tossut jalkaan ja ulos kameran ja Millan kanssa.

Milla innoissaan kuoppia kaivamaan...Lunta, lunta...Jee! Milla loikki ja pomppi pihalla. Oli niin hämmennyksen vallassa että haukkui ja nosteli ilman syytä niskakarvojaankin pystyyn. Sekaisin meni piskikin.

Nyt illan vietän kotosalla linnanjuhlia katsellen, glogiä, pipareita ja sinihomejuustoa maiskutellen.

Rauhaa ja iloa iltaasi!

Erin - Vanha Sydän

2011-12-05T16:36:00.000+02:00

Sanat...nämä sanat. Anna niiden upota tajuntaasi, kieriä ja pyöriä siellä. Muhia ja tulla tunteeksi.

Onnellisuuden pohdintaa.

2011-12-03T18:55:00.000+02:00

Lauantai-illan pohdintaa. Mun pitäs nyt olla saunassa. Sain just kodin imuroitua ja siivottua, piti mennä sitten saunaan puhdistautumaan. Mutta ajatukset pyörii vinhaa vauhtia ja pohdin onnellisuutta.

Milloin ihminen on onnellinen? Olenko mä onnellinen? Pohdin pitkään, mietin itselleni vastausta. Päädyin tulokseen, niin onnellinen kuin voin omassa elämässäni olla. Tässä kohtaa aloin pohtimaan mitä vaadin ollakseni onnellinen, mitkä ovat mun kohdallani ratkaisevat tekijät?

Mun onnellisuus rakentuu hyvien ihmissuhteiden päälle, ne on ne verkot mitkä nappaa mut kiinni kun meinaan kaatua. Olen siis onnellinen että se verkko on olemassa, olisin niin monesti jo kaatunut, nousematta. Kun kriisi iskee, mä voin aina kääntyä jonkun ihmisen puoleen. Yleensä aina löytyy se joku, joka siihen tilanteeseen kykenee avuksi. Joskus riittää vain olla korvana ja peilinä omalle itselleen, joskus tarvitaan konkreettisia tekoja.
Elän sinkun arkea, joten puoliso ei ole tekemässä mua onnelliseksi. Uskon, että se toisi onnea hiukan lisää. Itse en tarvitse puolisoa tekemään mua ehjäksi tai kokonaiseksi, mä olen jo sitä. Mutta saisin jakaa mun onnea, tai surua toisen kanssa, se antaisi uuden ulottuvuuden, ehkä onnellisuutta lisää. Helpottaisi myös kenties arjen pyörittämistä, asioiden jakamista. Vietkö sä roskat, mä siivoan keittiön? Jne...

Mulla on kaksi aikuista poikaa, niistä olen onnellinen. Ne on aika täyspäisiä, mitä nyt tästä äidistä on voinut tulla. Ihan tyytyväinen olen kätteni jälkeen, ja siihen että poikani osaavat käyttää omia aivojaan. He eivät ole laumasieluja, vaan rohkenevat olla sitä mitä ovat. Välimme ovat hyvät, kiitos siitä.

Raha, toisiko se mulle onnea? Totuushan on, että en ole vain pienituloinen, vaan virallisen köyhyysrajan alapuolella. Eli minut voi luokitella köyhäksi. Köyhempikin voisin olla, en ole kuitenkaan ns. vähäosainen. Pärjään lähes aina omillani, muutamia tiukkoja tilanteita lukuunottamatta. Tekeekö se elämästäni vähemmän onnellista? Ei, loppujen lopuksi. Se pännityttää, että ei voi tehdä kaikkea mitä haluaa. Mutta tässäkin on kolikolla toinen puoli. Olen onnellinen vähästä. En tarvitse suuria, tunteakseni onnentunteen. Esim. Tänään joulumarkkinoilla syömäni kalalautanen (muikkuja ja lohta kera kasvisten, pahvilautasilta). Mulla oli tänään varaa niihin. Ei aina olisi. Olin onnellinen siitä hetkestä. Kuinka moni normaalipalkkainen kokisi siitä onnentunteen, se olisi itsestäänselvyys, ei asia mistä tuntea erityistä iloa ja onnea?

Kyseinen kalalautanen.

Onnellinen olen luonteestani. Se puskee mut eteenpäin, läpi isojenkin karikkojen. Voimat hiipuu toisinaan, silloin itken ja hakkaan päätä seinään. Mutta aina, aina nousen. Jokin pakottaa mut takas ylös ja taistoon. Jos siis on konkreettinen asia mille voin tehdä itse jotain. Omilla teoillani vaikuttaa tulevaan lopputulokseen. Olen valmis hakemaan oikeutta itselleni tai perheelleni. Olenkin sitä saanut, monissakin eri elämäntilanteissa, tosin se on myös jokakerta syönyt voimavaroja. Mutta lopussa kiitos seisoo, näissäkin asioissa.

Olen onnellinen että mulla on työ mistä nautin. Pääsääntöisesti hyvät työkaveritkin. Lapset, luokkamme lapset kuin enkeleitä. Jokainen päivä niiden kanssa on aamuheräämisen arvoinen. Joten onnellisuutta siis tässäkin.

Luokkamme oppilaiden tekemät ketut.

Onnellinen olen siitä, että pääsen liikkeelle. Metsään, luontoon, rauhaan itsenäisesti. Asun aivan Sveitsin luonnonpuiston kupeessa, jonne pääsen lähes suoraan kotioveltani. Siellä on ilo koiran kanssa kävellä, tai valokuvata. Niin, koira (Milla) tekee mut onnelliseksi. Sen ainainen into kaikkeen mahdolliseen. Kamera ja kuvaaminen, tekee mut onnelliseksi, nautin siitä. Olen onnellinen siitä, että olen oppinut uusia asioita, neulomista, kuvaamista jne.

Tätä onnellisuus ajatusta voisi käsitellä vaikka kuinka syvälle. Mutta loput onnellisuuden tekijät jätän ruudun tälle puolelle. Osa on vain mun, enkä niitä jaa.

Siis olenko onnellinen? Olen.

Kevät saapuu...

2011-12-02T21:02:00.000+02:00

Luonto kertoi mulle juuri,

ei ole aika vielä lumen ja tuiskun.

Vielä maasta kukka ponnistaa,

viimeisen tervehdyksen ennen pakkasta

meille haluaa antaa...

Kohtalonaan jäätyä ennen loistoaan.

Tänään, 2.12.2011 Hyvinkäältä maasta ponnistava voikukka.

Erheellisesti ensin luulin kyseessä olevan leskenlehti. Tarkempi tutkailu ja ystävän vinkkaus avasi silmäni, sehän onkin voikukka!

Mutta tähän aikaan vuodesta? On kyllä säiden kirjat sekaisin.

Mini ja Milla

2011-11-30T17:04:00.000+02:00

Kaverukset.

täältä tähän.

2011-11-29T20:02:00.002+02:00

Eipä muuta kuin että hyvin pyyhkii...

Auttaisikohan tämä?? <----klikkaa linkkiä, tai mulle on ihan sama klikkaatko. Mut jos klikkaat, omalla vastuulla.

Itse kuitenkin vaihtaisin sanat kohtaan 7, sekä nro 11 ei sovi mulle...Muuten natsaa.

Siis mikä pännii? Hiukan kaikki.
Mut hengitellään...

Täällä ollaan!

2011-11-27T11:53:00.000+02:00

Heipsansaa!

Täällä ollaan, vaikka blogi hiljaisuutta onkin ollut täynnä. On aika taas rikkoa hiljaisuus ja päivitellä blogi ajantasalla. Ruudun tällä puolella elämä vaan kulkee kulkemistaan kuin juna. Sitä ei mikään pysäytä, eikä tarviikkaan! Todennäköisesti ruudun silläkin puolella aika soljuu eteenpäin. Tiedä kuinka moni edes huomannut hiljaisuutta?

Hiljaisuuden takana ollut kaikkea muuta kuin hiljaisuutta. Elämä on ollut elämää. Koostuneena aivan arkisista asioista, ja niistä todenteolla nauttinut. Ei ole ollut vesivahinkoja, pahiksia, tai muitakaan isompia kipukohtia. Ihan normaaleja arjen kipuja kylläkin. Miten nousta aamulla ylös kun uni painaa silmää. Marraskuu, kuista pahin, ainakin minulle. Painava raskas pimeys kietoo mut verkkoonsa, eikä laske irti. Normaalisti marraskuussa olen taipunut raskaan olon alle. Ehkä nytkin niin olisi käynyt, jollei olisi tätä ihanaa uutta kotia. Hajuton, homeeton ja uusilla kalusteilla ja lattialla sisutettuna. Neule iltaisin käsissä, taustalla radio ja tietenkään tuoksukynttilöitä unohtamatta. Rankin kausi taisi mulla tänä vuonna olla ennakkoon, eli jo lokakuussa, joten marras on ollut helpompi.

Oma kotini mun.

Niin oudolta kuin se tuntuukin, ilman pakkasia, ei lumenhiutalettakaan, se joulukuu alkaa...ja siihen on siis valmistauduttu töissäkin, tai oikeastaan ei missään muualla kuin töissä. Kotona ei ole kuin talvivalot parvekkeella.

Joulukalenteri

Tänä vuonna joulukalenteri näyttää tältä. Luokallamme on vain 8 oppilasta. Emme lähteneet tekemään kalenteria kuin niille päiville kun olemme koulussa. Eli vain 12 koulupäivää. Se on vähän se, ja sitten joululoma jo alkaakin!

Tässä on ideana se, että tuo kirjekuori tossa keskellä on se avattava luukku. Sisältä tulee kirje pukilta, jossa pyytää oppilaita leikkimään erilaisia leikkejä, tai laulamaan. Jokaisessa kranssin sydämessä on numero ja se aukaistaan, ja kun aukaistaan viimeinen, on kranssi valmis ja voi jäädä koristeeksi seinälle. Sellanen tänä vuonna.

Kirjasto.

Koulumme yhteydessä on myös kirjasto. Tätä kirjastoa hyödynnämme usein. Pidämme lukutunteja kirjastossa, oppilaat oppivat myös" vanhan-ajan"- tiedonhankintataitoja. Emme ole orjaantuneet käyttämään vain nettiä tiedonhankintaan. Perinteet kunniaan!

Eväsretki

Eräänä sateisen oloisena viikonloppuna olimme äipän kanssa siskolla kylässä. Lähdimme työntelemään Valtteria vaunuissa. Poikkesimme läheisen koulun joulumyyjäisiin, ostimme sieltä kasvispiirakkaa, suklaaneliöitä ja porkkanakakkua. Kirkon viereisestä kahvilasta haimme kahvit ja siirryimme toisen koulun pihalle kahvitauolle. Sää oli kostea, mutta siitä viis. Eipä ole maistunut yhtä hyvältä kahvi edes kalleimmassa ravintolassa! Erähenkisyys selkeästi vahvistaa makunystyjen toimivuutta.

Ainut isompi huolenaihe on Millan tassujen pettäminen. Millalla ollut kesästä saakka nopeita jalkojen pettämisiä. Lenkillä saattanut yksi tassu yhdellä, tai kahdella askeleella pettää alta. Sen jälkeen jolkottaminen jatkunut normaalilla tavalla. Tätä ollut ajoittain, ja taas viikkoja välissä että ei mitään.

Viime viikonloppuna olimme tässä sisällä, ja kuulin seläntakaata Millan kynsien äänen, ihmettelin vain että hassulta kuullostaa, ja kuvittelin Millan leikkivän jollain lelulla. En kääntänyt päätäni vielä silloin.

Hetken kuluttua ääni kuului jo ihan mun seläntakaata, käänsin päätäni ja säikähdin vietävästi!

Milllalla oli pettäny kumpikin etutassu. Milla ryömi luokseni rintakehä kiinni maassa, etutassut kramppaantuneena. Takajaloilla itseään työntäen. Laskeuduin tuolilta äkkiä alas, Milla yritti nostaa mulle tassuaan lattialta, sen jälkeen toista tassuaan. Sai nostettua kumpaakin tassuaan vähän. Käänsin Millan selälleen, tunnustelin tassut, koivet, ja lavat. Tuntui kuin lihakset olisivat olleet krampissa. Hieroin Millaa ja lihakset lähtivät rentoutumaan. Mä olin suurinpiirtein paniikissa. Kun Milla pääsi liikkeelle, juoksin pojan huoneeseen itku kurkussa...Poikakin ponkaisi sängystä ylös, vauhdilla mitä en olekaan koskaan nähnyt!

Kohtaus, tai ainakin kohtauksesksi sitä nimitän, meni ohi 5-8min aikana. Sen jälkeen Milla ollut normaali. Tai siis normaali Milla.

Joulukuussa on Millalla terveystarkastus, jos silloin jotain selviäisi. Huoli oli kamala, nyt jo olen rauhoittunut

Milla.

Uuden kameran testiräpsyjä.

2011-11-09T20:06:00.002+02:00

Nonniih.

Arki alkaa palaamaan tähän huusholliin. Remppa on ohi, tänään käytiin siivoamassa remppamiesten sotkut, silikoniset jalanjäljet vessan ja olohuoneen ja vaatehuoneen lattialta. Eli remppa saatiin lopulliseen päätökseen tänään. Hyvitykset isännöitsijän kanssa soviteltuna viikon alussa, ja ne päättyivät odotuksia paremmin. Kaikkiin vaateisiini vastattiin, ja runsaalla kädellä, eli enemmän hyvitetään kuin alunperin vaadin. Mutta oli mulla dokumenttia isompaankin hyvitykseen ku minkä sain. Mutta jos noinkin ison sain kaupungilta minkä nyt sain, se on jo historiaa. Joten tältä osin loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt ihanaa hiljaiseloa määrittelemättömän ajan ennen seuraavaa kriisiä ja kompastuskiveä.

Olen nyt nautiskellut uudistetusta kodistani, istunut sohvannurkassa, tuoksukynttilät ja elämäni eka villatakin tekele puikoilla pomppimassa. Takakappale valmiina, kiitos äidin, joka jaksoi vääntää mulle rautalankaa että ymmärsin. Pidimme viikonloppuna neulekerho illan. Ihana ilta!

Äsken kävin ulkoiluttamassa uutta kameraani. Oli eka kerta, ja heti aloitin yökuvauksella. Ei mitenkään suurenmoisia kuvia, mutta jostain on aloitettava. Tässä muutama testiräpsy jonka ilkeän jakaa...Voi laittaa silmät kiinni, jos ei kestä katsella.

Käsivaralta otettu, ei ollut kolmijalkaa mukana, vaan remmin päässä riehuva Milla... :)

Sauvakävelijät usvaisessa valossa. Tästä tykkään, vaikkakin kuva voisi olla tarkempikin.

Jep, nyt tuntuu olevan hyvä jakso alkamassa. Pahis ei sitten tullutkaan, se oli vain ylikuormituksen aiheuttamaa oireilua. Jes, nyt on taas kivaa olla olemassa.

Ihana arki.

2011-11-04T20:29:00.001+02:00

Kävimme haistelemassa oppilaiden kanssa kulttuuria, eläinten karnevaalit.

Tosin tuosta retkestä on jo aikaa, mutta teen nyt tiivistelmän ihanasta arjesta ja sen tuomasta mielihyvästä, vaikkakin rankka väsymys onkin seuralainen joka askeleella, arki tuo silti sisällön, turvan ja tärkeyden tunteen.

Tunteen siitä, että saan aikaiseksi hyvää. Antaessaan saa itselleen takaisin.

Avustan ylä-asteen käsityötunneilla, ja ihailen tätä työtä kerta toisensa jälkeen, niin siistiä ja kurinalaista työskentelyä. On mukava kuunnella kangaspuiden hakkaamisääntä ja tasaista tempoa samalla kun neuvoo muita oppilaita. Käsityöt eivät ole suurin vahvuuteni, mutta olen päättänyt opetella ja tehdä siltikin, saada aikaiseksi. Olenhan jo useita sukkia pyöräytellyt, ja muuta pientä ommellut koneella. Ihan peukalo keskellä kämmentä en ole. Mutta en kykene mihinkään vaikeaan, mutta pidän silti siitä, että saan käsilläni aikaiseksi jotain omaa, ihan itse tehtyä.

Nyt on työpaikan luurangot nostettu kaapista pöydälle, ihan kirjaimellisesti. Tosin tämä luuranko käskee menemään diskoon. :D

Työpaikallamme on erittäin paljon sairauspoissaoloja, siis muillakin kuin minulla. Sen vuoksi olemme seurannassa ja tyte (työterveyshuolto) jutteluttaa niitä, joilla saikkuolot ylittävät tietyn määrän tietyssä ajassa. Itse juuri tällaisessa keskustelussa kävin. En kokenut sitä keskustelua huonona, vaan ehkä enemmän sellaisena, että viimeinkin meidän huutomme kuullaan. Teemme liian vähällä työvoimalla kohtuu raskasta työtä. Nyt pyritään muuttamaan asioiden tilaa. Tosin, olin ihan selvää kauraa. Joten oma tilanteeni ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Koska niitä olen jo itse järjestellyt. 1.8.2012 tulee mulle iso mutta tervetullut muutos. Ehkä työyhteisön hämmästykseksi, mutta mulle helpotukseksi.

HALLOWEEN, sehän se tässä on aiheena.

Kiitos työkavereille, jotka olivat aikaansaaneet mahtavan kummituskäytävän lasten koettavaksi. Oli pimeää, pelottavia ääniä, outoja lattioita, kummituksia, luurankoja...ja sitten tietty disko kaiken hulinan päälle. Olipas mukava katsella kun lapset nauttivat. Itse jouduin tyytymään istumaan. Olen onnistuneesti aikaansaanut itselleni pahenemisvaiheen ja jalat eivät ole kovinkaan yhteistyökykyiset. Hyvinkin lyhyellä matkalla ne heittäytyvät hankaliksi. Jalka ei nousekaan, varpaat tökkää maahan, mutta toistaiseksi pysytty pystyssä. En ole menossa ainakaan toistaiseksi lääkäriin. Helpotan työtäni, teen suurimman osan istuen, ja vapaa-ajalla olisi tarkoitus levätä extra-paljon. Toivon saavani pahiksen ohi kotikonstein. En halua saikuttaa, en taas. Mun mielenterveys ei kestä saikuttamista, sielu haluaa olla töissä.

Oli kuitenkin pakko sen verran helpottaa, että soittaa isä hakemaan töistä, en olisi kauppareissua bussilla selviytynyt. Nyt saatiin kaikki kotiin mitä pitikin.

Nyt sitten nautitaan viikonlopusta ja nukutaan pitkään!

Energiatasot

2011-10-30T14:04:00.000+02:00

Olen harrastanut tässä remontin lomassa nettikirpputoreilua. Eli kun luovuin omista tavaroista, jouduin tietenkin etsimään uutta itselleni tilalle. Liityin paikalliseen Facebook kirpputoriryhmään ja olen sieltä tehnyt loistavia ja edullisia bongauksia. Koti uudistettu, ja pienellä budjetilla. Jokainen kuvaa omat myytävänsä, laittaa kuvan esille, ja nopeat syövät hitaat.
Nyt kaappeja siivotessa ja tavaraa lajitellessa myös kuvannut omiani ja laittanut siistit myyntiin ja kauppa on käynyt mukavasti. Kaapit siistiytyy ja tavara lähtee kiertoon. Kaikki hyötyy.

Mutta miten tää liittyy energiatasoihin?

Olen hypähdellyt monessa kodissa hakemassa ostamiani tavaroita, tavannut joukon erilaisia ihmisiä. Ihmisistä huokuu aina jonkinlaista energiaa. Enkä tarkoita nyt mitään "yliluonnollisia" juttuja, vaan ihan vaan ihmisen persoonaan liittyviä asioita. Enkä tarkoita myöskään pelkästään näitä kirppuihmisiä, vaan ylipäänsä ihmisiä joita elämän aikana tavannut. Kohan tuli nyt mieleen kun tavannut ventovieraita ihmisiä pienellä aikavälillä useita.

Joistakin ihmisistä huokuu valtava määrä energiaa, liikkeissä, eleissä, puheen rytmissä, tavassa vain olla. Kuinka nopeasti vaihtaa jalkaa, liikkuu ajatuksissa asiasta toiseen, tai vaikka vain hiljaa ollessaan. Joskus toisen energiataso voi olla jopa niin korkea, että se syö oman energian, väsyy toisen energiasta. Siis silloin jos toisen energiataso on huomattavan paljon korkeammalla kuin oma on. Mulla on tunnetusti korkea energiataso, olen aktiivinen ja energinen, teen asiat nopeassa tahdissa. Puhumisen, ajattelun ja toiminnan. Olen kuitenkin tavannut nyt ihmisiä joiden tasot huitelee ihan jossain...minne itse en yllä. Olen ollut jopa näännyksissä tilanteissa joissa muiden tasot on korkeat, mä jumitun ja oma toiminta putoaa alatasoon.

Vastakohtana olen tavannut ihmisiä joilla energiataso on hyvin alhainen. Heidän lähellään en aina tiedä miten olla. Jos joutuisin kauan olemaan sellaisen lähellä, vaipuisin itsekin alas, tässäkin tapauksessa. Sekin söisi siis omaa energiaa. Jos toinen vain on, siis paikalla mutta ei läsnä. Ei aina tiedä pitäisikö olla hiljaa, vai puhua lämpimiä? Toisten kanssa taas on aivan luontaista olla vain, hiljaa, puhumatta. Eikä se ole vaivautunutta hiljaisuutta, vaan rentoa ja luonnollista. Mutta tähän tarvitaan pidempi tuntemisen aika, kuin ovensuussa juttelu.

Parasta on ollut kohdata ihmisiä, joiden energiataso on lähinnä omaani. Silloin on helpointa tehdä asioita, vaikka kiinnostuksen kohteet olisivatkin erilaisia. Mutta sellaiset arjen asiat, kohtaamiset. Ollaan samalla aallolla, energia-aallolla.

Tässä pohdintaa sunnuntaihin. :)

kotona.

2011-10-29T09:57:00.003+03:00

Viimeinkin! Omassa kotona, kuinka huomaankaan tätä omaa kotiani rakastavanikaan. En tajunnutkaan näin selvästi ennen pakollista pois "muuttoa", että olen löytänyt kotiin. Vaikka samassa pihapiirissä olinkin tilapäisasunnossa, ei maisema ikkunasta miellyttänyt. Ja vaikka asunto olikin pohjapiirrokseltaan täsmälleen sama (paitsi yksi huone enemmän), ei se kodilta tuntunut. (tiettykään, kun tavarat olivat toisaalla). Mutta siis niin, että sinne olisin halunnut jäädä, vaikkakin sitäkin vaihtoehtoa tarjottiin.

Nyt olen saanut 90% tavaroista takaisin paikoilleen. Olen lajitellut miljoona (tai siltä se ainakin tuntui) rytökasaa eri puolilta asuntoa. Laittanut nettikirppikselle myyntiin, heittänyt roskiin, vienyt UFFille. Osa palasi takaisin käyttöön, osa lähti/lähtee varaston piiloihin. Urakkaa on vielä palanen jäljellä, mutta loppu häämöttää jo. Tämän viikonlopun aikana saan loputkin paikoilleen, se on nyt vaan pakko. Tahdon jatkaa elämääni siitä mihin se jäi kun 1.9.2011 oli_tuli_meni. (vesivahinko).

Tässä matkalla kävin "keskustelun" isännöitsijän kanssa, joka oli sitä mieltä, että riittävän siisti tapetointi tarkoittaa yhden vuodan vaihtamista alkoviin. Hmbh...olin hiukan eri mieltä asiasta. Isännöitsijä oli taas sopivasti lomalla, joten en saanut siihen hätään häntä kiinni, jotta olisin saanut remppamiehille uuden ohjeistuksen. Remppamiehet siis tapetoivat vain ohjeen mukaan, vaihtaen yhden vuodan, sen mikä oli kastunut. Vaikka niitä kastuneitakin oli kaksi. Alakertaan vaihdettiin kaksi, vaikka siellä kastuneita yksi. Argh! Sama kuin lääkäri korjaisi leikkauksessa vasemman käden, kun oikea pitäis. (huomaan toistavani itseäni, samapa tuo?)

Uudet kalusteet, ja tykkään!

No, sain kuitenkin kiinni remppamiesten pomon, jonka kanssa sain sovittua, että koko alkovi tullaan tapetoimaan, ja näin sitten tehtiinkin. Nyt alkovi on siisti. Uusi sänky paikoillaan ja muutamia hyvin nukuttuja öitä takana. Yksi ovensuun lattialista puuttui, se tullaan vielä asentamaan. Nyt on käynnissä neuvottelut hyvityksistä. Olemme samalla sivulla, mutta täysin eri rivillä isännöitsijän kanssa siitä, mikä on kohtuullinen korvaus kärsimästäni haitasta. Olen antanut hänelle oman ehdotukseni, nyt odottelen vastatarjousta, ja kertonut että tulevaa vuokraa en maksa ennenkuin olemme samaa mieltä asiasta.

Mut hei...mä tässä olen ehtinyt hankkia itselleni uuden kameran. Ekan oman digijärkkärin parilla putkella. Oujea! Kun vaan saan kodin kuntoon, matkaan ulos harjoittelemaan sen käyttöä. Ehkäpä olen hiukan onnellinen? Ehkäpä tekin saatte pian taas katsella mun otoksia (kun itse sallin itselleni niitä yrityksiä julkaista).
Kävin tapaamassa eilen muutamaa ystävääni, ja täytyy sanoa, että naisten välinen rupattelu kyllä pyyhki viikon pahimmat murheet pois. Ja oli kiva kuulla mitä muille kuuluu. Ilman ylimääräisiä korvia. Kiitos asianomaisille mukavasta viikon päätteestä. :)

Nyt kipittelen taas pyykkituvalle..haen kuivat pyykit sisälle ja uudet kuivumaan. Pesen kaiken mikä on pestävissä vaatekomerossa olleista tavaroista. Homeisilla hyllyillä olleet eivät voi olla kovin....homeettomia. Mutta korkeat lämpötilat niille mille mahdollista. Eli pyykinpesu tulee jatkumaan kohtuullisen kauan. Pyykkiä riittää.

Nyt lähden nauttimaan aamuauringosta Millan kanssa, ja sen jälkeen työt jatkukoon sisällä.

Uusi alku.

2011-10-21T21:40:00.001+03:00

Uusi vaatekomero.

Tähän olen vähän pettynyt. Edellinen oli tilava. hyllyt olivat leveitä ja niitä oli enemmän. Nyt hyllytila on kapeaa ja hyllyjä kaikenkaikkiaan vähennetty. Hyvänä plussana toi hyllyjen homeettomuus. :)

Olohuoneen uusi ilme.

Lattialla uusi muovimatto. Ulkonäöstä tykkään. Sopivan neutraali, sopii kaiken kanssa. Olohuone tulee kokemaan suurimman muodonmuutoksen. Kirjahylly, se vanha, matkasi uusille teille. Uusi sänky tulee alkoviin. Tässä näkyvissä ensimmäinen uusi huonekalu, TV-taso ja värinä kirsikka. Ikuinen pyökki sai nyt jäädä. Olipas hyvä syy vaihtaa lähes kaikki olohuoneesta. Uusia verhoja ym. Ja kaikki kirpputoreilta! Halvalla, kaunista ja hyväkuntoista.

Alkovissa kaikki ei mennyt niinkuin piti...

Sovittiin että koko alkovi tapetoidaan uusiksi. Nyt kuitenkin vain YKSI vuota vaihdettuna. Eiiiiii, onneksi asia saatiin jo sovittua. Maanantaina tulee tapetointiporukka hoitamaan homman loppuun.

Suihkun tukikahva.

Enää ei tarvitse taiteilla pysyäkseen pystyssä suihkussa. Tukikahva auttaa. Aikas tyylikäskin. :) Isältä sain ja remppamies asensi.

On ollut kaiken kaikkiaan rankkaa aikaa elellä täällä tilapäisasunnossa. Rappu missä olen, on rauhaton, meteliä on paljon. Olin tottunut haudanhiljaiseen rappuun, en osaa rentoutua täällä tilapäisasunnossa ollenkaan. Kireä kuin viulun kieli. Tänään pääsin omaan kotiin puuhastelemaan. Pesin kaiken lattiasta kattoon. Urakka oli iso ja rankka. Ihan puhki, mutta samalla erittäin tyytyväinen, vihdoin pääsen puhtaaseen omaan kotiin.

Remonttipölyä oli kaikkialla...siis aivan kaikkialla. Sen peseminen oli urakka. Lattiat sain (ne uudet) pestä kolmeen kertaan, että ei enää tullut mustaa vettä. Nyt on raikasta, tai no maali haisee...se haihtuu aikanaan.

Huomenna alkaa tavaroiden roudaaminen, sunnuntaina jatketaan, sillä huomenna pääsen katsomaan tädin mussukkaa, siskon poikaa. Katkaisee sopivasti tämän pakollisen rumban.

Olen myös huomannut, että mussa asuu aimo annos sisua. Se tuntui välillä loppuvan, olin täysin loppu, zombie. Kävelin, liikuin, olin, mutta vain olin. Nyt taas alkaa olla hyvä.

Ensi viikon tiistaina täytyy käydä palauttamassa tilapäisasunnon avaimet, ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Pääsen kotiin! Omaan kotiin!

Tämän kaiken keskellä...

2011-10-09T17:59:00.000+03:00

Elän ja hengitän, edelleen. Tässä heti ekana maistiaisia kotini tilanteesta. Remontti on käynnistetty ihan kunnolla.

Olohuone ja lattialta revitty matto.

Eteisessä samoin.

Alkovin nurkkaus ja lattian kuivatus.

Vaatekomero tyhjillään ja kuivatuksessa.

Remontin alle joutui/pääsi siis vaatekomero, olohuone, eteinen. Eli iso osa asuntoa, yli puolet. Tästä johtuen olen nyt evakossa tilapäisasunnossa. Asunto sijaitsee onneksi kotipihalla ihan viereisessä talossa. Viikko sitten viikonloppuna tyhjensimme oman kodin ja siirsimme tänne isommat huonekalut ja pakolliset tarvikkeet evakkoasumiseen. Roudaaminen oli aika hurjaa...ja selkä otti kyttyrää. Pitkä sairauslomakin oli lopuillaan ja töihin olisi kyettävä. Ihan vaan hiukan olin väsynyt ja poikki. Nyt on työviikko takana ja täytyy sanoa että työnteko tuntuu hyvältä, mutta väsymys työpäivien jälkeen nielee kaiken muun elämän. Siitä olen hiukan huolissani. Mutta sinnittelen, sillä tunnen sen verran suurta mielihyvää tekemästäni työstä.

Vanhan asunnon sänky meni poltettavaksi, siinä ei enää voinut nukkua hajuhaitan vuoksi. Oli imenyt itseensä kaiken sen pahan hajun mikä tuolla mun asunnossani oli. Yöh. Sohvan saa puhdistettua, sen saan pelastettua. Kirjahyllystä luovuin, ajan kanssa hiljakseen rakennan uudennäköisen kodin itselleni. Eri väreillä, pyökin aika on ohitse. Nyt kiehtoo muut sävyt.

Viime syksyn ja talven aikana päätin selättää villasukat tai pikemminkin niiden neulomisen. Nyt kun se on hallussa, alkaa uusi aluevaltaus. Virkkaustyöt. Aloitin isoäidin neliöstä.

Siinä se on. Isoäidin neliö. Muutama virhe livahti joukkoon, mut niistä viis. Tästä tulee koristeellinen tyynynpäällinen.

Jep, hyvää alkavaa viikkoa.

Oli ihan pakko laittaa päivitystä, että ette luule mun hukkuneen kuin tuhka tuuleen. :)

Villasukissa on hyvä olla.

2011-09-28T00:21:00.002+03:00

Syksyn ensimmäiset villasukat.

Kuopasta ollaan noustu, vastoinkäymisistä huolimatta. Ei tuo tie tasaiselta näytä vieläkään, mutta olen päättänyt kääntää tämän voitoksi. Tulen saamaan kauniin ja siistin ja puhtaan kodin. Saan uusittua samassa rytäkässä kodin huonekaluja. Sänky lähtee poltettavaksi, sitä ei uskalla enää käyttää kun on ollut homenurkassa. Kirjahylly ei enää kestä yhtään purkua ja kasaamista vaan on entinen. Joten sekin lähtee. Rahille ehkä teen uuden päällisen? Taas vaihteeksi. Olohuoneeseen ei siis jää kuin sänky, kissanpuu, matot ja ehkä sohvapöytä. Loput lähtevät viimeiselle matkalle. Elelen hetken minimalistisessa maailmassa.

Olen kehittänyt suunnitelman ja hahmotelman päässäni, millaisen olohuoneen haluan. Sen saavuttamiseen menee enemmän kuin yksi tilipäivä, mutta tilapäisesti voin elää puutteellisillakin kalusteilla. Saanpahan hyvän syyn uusia olohuoneen look kertaheitolla. Tai no toi oli liioittelua, mut saan uusittua usean tilipäivän aikavälillä. Siihen on tyytyminen.

Tänään kävin Helsingissä, Viikissä. Sain sieltä yhden lipaston ja Stereot itselleni. Olen nautiskellut kotosalla musiikkia kuunnellen ja sukkia neuloen. Sukat valmistuivat tänä ~~iltan~~ yönä. En malttanut laskea sukkia pois kädestäni ennenkuin sain valmiiksi. Nyt on hyvä olla sukkaset jalassa.

Mieli on noussut kuopasta ylös, ja olen valmis taas kohtaamaan maailman asettamat haasteet. Menen läpi kuin pahempikin jyrä. Päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä.

Olen selvitellyt taloudellisia asioita tulevaisuutta ajatellen, ja täytyy sanoa että haasteita on näkyvissä. Mutta olen sentään laittanut erinäisiä projekteja ja lomakkeita vetämään turvatakseni elämiseni taloudellisesti. Nyt voin vain odottaa tuloksia.

Nyt on ihan hyvä fiilis. Nautinpa siitä ja menen nukkumaan uusissa villasukissa.

Up up!

2011-09-25T14:31:00.000+03:00

Työsuhderannalla ilta-auringossa.

Eilen mulla oli aika rankka pudotuspäivä. Olin itku kurkussa koko ajan. Pelkäsin halkeavani liitoksistani. Olin ääriäreä. Olin meno ihastuttavan pienen miehen 7-vuotissynttäreille. Kurkussa kamala ahdistuspala, itku kurkussa koko ajan. Stressi otti selkävoiton. Kamelin selkä murtui. Ei siinä ettenkö olisi halunnut mennä, tottakai, tunnetilani vain oli sekava. Ei minulle tyypillinen ollenkaan. Liian pitkään jatkunut stressi otti selkävoiton.

Siellä ihmeteltiin kun en kuvannut, sanoin vain että en ole vireässä, olen hiukan kipeä. Tosiasiassa olotilani oli kammottava. Nieleskelin, hymyilin, yritin olla läsnä. En usko että onnistuin kovinkaan hyvin. Olen se joka yleensä rakastaa juhlia, ihmisiä ympärillään, nauttii olla ihmisten keskellä. Nyt se tuntuikin todella ahdistavalta, suorastaan pelotti että alanko itkemään kesken kakunsyönnin. En alkanut, maski pysyi tiukasti kiinni ja hymy liimattuna huulille. Tyhjä ja ontto. Tunsin tuskaa siitäkin, että ne kaikki ihmiset ympärilläni on mulle tosi rakkaita, en vain kyennyt olemaan iloinen. Siitä sitten olin vielä surullisempi.

Eli eilen oltiin pohjalla. Tosi pohjalla.

Punerrus veden pinnassa.

Kännykkääni saapui tekstiviesti, tarjottiin mahdollisuutta lähteä haukkaamaan happea, kirjaimellisesti. Tartuin siihen kiinni kuin oljenkorteen. Lähdimme synttäreiltä ajoissa, kävimme keittämässä kahvit ja matkasimme työsuhderannalle. Voi autuutta! Kuristava tunne kurkussa säilyi...mutta se alkoi lopulta helpottamaan. Olin veden läheisyyden ja rentoutuksen puutteessa. Luonnonrauhan ja hiljaisuuden, poissa kotoa kaatuvien laatikoiden ja sekamelskan keskeltä. Hetken stoppaus sisäiseen kaaokseen. Kiitos, tiiätte kyllä ketkä, sillä oli iso merkitys. Niin ja kiitos myös suuresti kuskille, joka mahdollisti pakoon pääsyn ja matkan rannalle. Olitte mun enkelit. Ette ehkä itse tiedäkään, kuinka heikossa hapessa olin. Nyt tiedätte.

Illalla kotiin tullessa olotila oli helpottunut, tuntui kuin kierre olisi saatu poikki. Armoton väsymys on edelleen, se ei varmaan poistu ennenkuin tilanne kotona rauhoittuu. Ahdistus hävisi, tai no, ainakin puolittui. Niin paljon että tänään sain itseni lenkille Millan kanssa.

Kuristavat köynnökset?

Onkohan noilla puilla kuristava olotila. Enpä usko. Luulen niiden nauttivan köynnöksen syleilystä.

Aurinko paistoi, linnut lauloi (voi mitä kliseitä). Lähdin reippain askelin ulos, kamera kiikkuen kaulalla, Millalle nameja tasku pullollaan. Olin päättänyt tehdä lenkistä Millallekin opetustuokion.

Milla pelkää läheistä kioskia huiman paljon. Kävelimme kioskin edustaa ainakin 30-40 kertaa edestakaisin. Ekat kymmenen kertaa jouduin Millan kiskomaan kioskin edustalle, ja kun ohitimme sen, sai namin.

Tätä jatkoimme ja jatkoimme ja jatkoimme. Lopulta Milla käveli kanssani kioskin edustan ilman kehotuksia, vain seuraten minua. Sitten nostin vaikeustasoa, eli pysähdyin kioskin luukulle juttelemaan myyjän kanssa. Milla joutui siis istumaan vieressäni ilman huomiotani. Kun olin "valmis", Milla sai namin. Tämäkin toistettiin useamman kerran. Kerta kerralta se sujui paremmin. Ihmiset suhtautuivat meihin suosiollisesti, ja kun näkivät että meneillään on koulutustilanne, jättivät meidät rauhaan.

Yhdeltä naiselta kysyin, että saanko tulla juttelmaan kanssasi? Sain luvan. Jätin Millan istumaan vierelleni ja juttelin naiselle ja selitin tilannetta. Milla istui vieressäni, taas ilman huomiotani. Lopulta sai namin kun lopetin jutteluhetken.Taas jatkoimme kioskín edustan kulkemista.

Olin ylpeä itsestäni ja Millasta!

Oravan syyspuuhat.

Milla ja mä jatkoimme matkaa. Teimme mun mittapuussa isohkon lenkin ja selkäkin sen kesti! Jalat alkoivat tökkiä (varpaat) maahan takas tullessa, en kuitenkaan suostunut periksi antamaan, vaan jatkoin kesketyksettä kotiin saakka. Ja jälleen sain olla ylpeä itsestäni!

Joten, UP UP, täältä römmitään!

Alaston.

2011-09-22T12:14:00.002+03:00

...en minä, mutta vaatekomero. Sorry tuotan pettymyksen, tai pikemminkin pelastan mielenterveytenne. *virn*

Vaatekomeron hyllyt.

Eilisessä remonttineuvottelussa päädyttiin poistamaan vain homeiset hyllyt. Mutta tänään kun remppamiehet tulivat, olikin suunnitelma muuttunut. Olikin päätetty (kuten esitin) uusia koko vaatekomero lattiasta kattoon, ja kaikki hyllyt. Kiitos, kun ymmärsitte. Vaatekomerosta tulee ainakin puhdas ja terve. Sieltä on kaikki homeinen poissa.

Homettahan on lisää ja muutamassa muussakin hyllyssä.

Yök!

Meille tarjottiin eilen uutta kotia, hyvältä paikalta, läheltä keskustaa. Mentiin toiveikkaana sitä katsomaan, maisemat ja seutu maalaismaisemamaista, vanhoja suojelukohteita ympärillä ja sitten kolmekerroksinen talo keskellä pientä metsää. Vaikutti liian hyvältä ollakseen totta! Asunto oli vielä kaiken lisäksi jo tyhjillään!

Tiesin kyseisen taloyhtiön olevan vielä rauhallinen ja hyvässä maineessa.

Itse asunto oli suuri pettymys. Se ei ollut kovin iso. Oli pohjakerroksessa, mikä toisaalta hyvä, ja toisaalta ei. (kissojen kannalta hyvin huono). Se pieni piha mikä asunnon olohuoneesta aukesi, teki ratkaisun välittömästi. Pieni laatoitettu alue (parvekkeen kokoinen), ja siitä suoraan alkoi kostea ryteikkö ja isot puut. Voimakas suon haju ja ötököiden määrä, liian iso. Hyvin pimeä, valoa ei siihen langennut yhtään. 30metrin päässä iso vilkkaasti liikennöity tie. Noiden puiden ja ryteikön olisi tarkoitu olla ääniesteenä, mutta ne toimivat esteenä aivan kaikelle. Emme vastaanottaneet asuntoa. Toinen vaihtoehto on tässä vieressä, viereisessä rapussa oleva kolmio, mihin pääsemme kuun vaihteessa, kun aloitetaan asunnon laajempi remontti. Siihen saakka kituutamme tässä. Viereisen rapun kolmio on vain tilapäisratkaisu, remontin jälkeen palaamme uuteen, toivon mukaan puhtaaseen, homeettomaan ja kosteettomaan kotiin.

Nyt on hajuhaitan lisäksi meluhaitta. Nuo remonttilaitteet eivät ole kovin hiljaisia, mutta kestän kyllä. Pääasia että homma etenee! Nyt vaatehuoneessa on kuivuri, joka mölisee, mutta ei haittaa, kuin korkeintaan yöllä.

Nyt vaatekomero näyttää tältä.

Eli aika alaston ja riisuttu malli. Näin sen piti mennäkin. Kaikki saastunut materiaali ulos.

Koneellinen kuivatuskin aloitetaan mahdollisimman pian. Sitä en sitten pääsekään kuvaamaan, sillä se tehdään käsittääkseni niin, että tuo ovi teipataan kiinni, jotta ilma ei pöllytä pölyjä muualle huoneistoon.

Melukone.

Kun taas on aikaa, kertoilen muitakin kuulumisia, nyt sen verran stressissä, että ei jaksa kaikkea kirjoittaa. On meinaan tapahtunut myös hyviä asioita. Mutta ne kannan sydämessäni toistaiseksi ihan itse.

Hirvistys!

2011-09-20T11:59:00.000+03:00

Mitähän se tässä kasvaa?

Perjantaina siis on katto korjattu. Viikonloppu oli sateeton, mutta eilen ja yöllä on satanut. Vesi ei enää sada mulle sisään. Kuinkahan kunnollinen korjaus on tehty? Tuleeko kestämään pysyvästi?

Eilen kävin tietenkin useamman kerran vaatekomerossa, tutkailemassa tuleeko vettä sisään. Siinä samalla katseeni kiinnittyi yhteen vaatekomeron vanerihyllyyn. Paikka oli hyvin hankala, otin kameran ja kuvasin sen. Vasta kuvasta näin, että homettahan siinä on! Voi Jösses, pääsi suustani!

Nyt pohdin ja pähkään...olisiko sittenkin syytä muuttaa tästä kokonaan pois ja minne? Kun en ihan minne tahansa halua mennä. En halua taas muutaman vuoden päästä muuttaa jonnekin uudelleen. Pitäisi saada sellainen asunto, missä voin sitten olla, aina. Vaikka toi poika lentäis pesästä, mä voisin jatkaa siinä asumista. Yksi paikka olis mielessä, mutta sinne vaikea päästä. Ja kun pitäs olla hissi tai alakerros. Mut paikkana olis sellanen, että pärjäis vallanmainiosti ilman autoa, ihan vaan fillarilla sotkien.

Nyt olen kotosalla flunssassa, toki saikku selästä edelleen jatkuu, mutta oli pakko käydä lääkärissä sillä olen lähes äänetön ja kurkku kipuilee. Yskäkin on aika hurja. Yöt on aika hankalia yskinnän takia. Keuhkot olivat onneksi puhtaat, samoin poskiontelot. Hyvä!

Voi hiivatti mikä mun blogista on tullut? En tykkää yhtään tästä suunnasta, pelkkää valitusta. Kauniit luontokuvat ja elämänilo tiessään. Pännii pian koko blogi! Kukahan jaksaa tätä ylipäänsä enää edes lukea, pitäisikö vaihtaa kanavaa, jonnekin muualle. Joku vinkublogi-yhdistys?

Ku enhän mä oo tällanen, nurisija.

Hei, aurinko paistaa, nautitaan siitä! (köyhä yritys luoda positiivista tunnelmaa)

Vihdoinkin!

2011-09-17T11:36:00.002+03:00

Asia etenee. Kutsuin sen paikallislehden kotiini tekemään juttua taloyhtiön toiminnasta, kotini kunnottomuudesta ja vesivahingosta. Ihan vaan hiukan jännitti mitä seuraamuksia siitä tulee, en usko kaiken olevan positiivista. Aika tulee näyttämään sen jutun kaikki seuraamukset. Kiitokset aamupostille asiallisesta ja hyvästä jutusta 15.9 lehdessä. Vähempikin palstatila olisi riittänyt. :) Niin, ja mut olis voinut retusoida hiukan kauniimmaksi. *virnistys* Mutta asia taisi ainakin mennä perille sillä sen jälkeen on tapahtunut...

Isännöitsijältä tuli yhteistyömyönteinen sähköposti missä kertoili kuinka asiat tulevat menemään. Tarjosi meille uutta asuntoa, kuivikkeita jotta mun ei enää tarvitse pilata omiani jne... Ja mikä parasta, ei maininnut kertaakaan kyseistä lehtijuttua, sillä se on epäolennainen asia tässä kokonaisuudessa. Se oli vain katapultti, joka sysäsi homman liikkeelle. En itsekään ottanut lehtijuttua puheeksi omassa sähköpostivastauksessani. Siinä kerroin omat "vaateeni", ja tuntemukseni asiallisesti. Kuten sen, että meidän ongelma olisi pitänyt hoitaa kunnolla jo viime vuonna. Hajuhaitta olisi myöskin pitänyt ottaa huomioon jo ensi kerrasta. Kun täällä alkaa remontti, emme voi täällä asua, vaan tarvitsemme tilapäisasunnon, sekä tässä varsinaisessa kodissa on huonekalut ja irtaimisto suojattava ilmatiiviisti, sillä on aina olemassa piilevän homeen mahdollisuus. Ja jos sitä on näiden lattiamattojen alla, itiöt pöllähtävät ilmaan ja sen jälkeen on kaikki huonekalut piloilla. Kova urakkahan siitä meille tulee, jos ja kun evakkoon lähdemme. Kolmen kissan, koiran ja teinin kanssa. Osa tavaroista on otettava mukaan. Kuten sängyt, astioita, käyttövaatteita, telkkari ym...Ja missä se asunto tulee sijaitsemaan, kuinka kauan remontti tulee kestämään. Huoh.

Näihin kysymyksiin tulen saamaan vastauksia ensi viikolla. Meillä on maanantaina tai tiistaina remonttineuvottelu isännöitsijän kanssa remontista sekä sen tilapäisasunnon tiimoilta. Joten olen piirun verran viisaampi muutaman päivän jälkeen. Kovillehan se tulee ottamaan. JOS nämä lattiat todella menevät vaihtoon koko huoneistosta, Se tarkoittaa sitä, että joudumme aina tulla siirtämään tavaroita huoneesta toiseen. Huh huh. Mä tällä selällä? Ehkäpä saan puhuttua meille kaupungin puolelta apuja tähän hommaan. Sekä muuttolaatikoita joihin voimme laittaa turvaan ja helpommin siirreltäviksi huoneesta toiseen. Muutto siis oman asunnon sisällä. Ja millainen remontti tulee tuohon vaatekomeroon? Vedetäänkö se maantasalle? Tuleeko tänne kuivurit? Jne.

Lisää kysymyksiä, jotka odottavat vastauksia...

Isännöitsijältä tuli eilisen päivän aikana useampi sähköposti jossa kertoili joka vaiheen edistymisestä. Kuten että vuotava kattokaivo on eilen ( 16.9) vaihdettu. Mulle toimitettiin kuivikkeita jos korjaus ei pidä. Katto revitään isommalti auki ja tutkitaan tarkemmin missä vika piilee...

Terveystarkastajan käyntikin edessä ensi viikolla, siitäkin oma sanansa sitten mukaan taistohon.

Olen saanut myös erikoista "kritiikkiä" siitä että, hmm...miten ihmeessä tän muotoilisin? Että meillä olisi velvollisuus taistella kaikkien puolesta, eikä vai oman asiamme puolesta? Se on tottakin, jos yhä useampi ryhtyy taistoon, on suuremmat mahdollisuudet saada aikaan enemmän. Mutta pääasiassa koen velvollisuudekseni taistella oman perheeni puolesta. Jos olisin poliitikko, mun kuuluisi ja pitäisi palkkani ansaitakseni taistella laajemmaltikin. Jos haluaisin, pyrkisin kunnallispolitiikkaan ja ajaisin sitten muidenkin etuja. Kuitenkin haluaisin naivisti uskoa, että oma kamppailuni auttaa edes yhtä muuta perhettä omani lisäksi. Antaa edes rohkeutta tarttua asioihin. Haluan olla joskus viattoman naivi. Elämän tuskaa ei jaksa harteillaan kantaa päivittäin. Ja hei, vaikka vihaankin politiikkaa, ehkäpä joskus haen kunnallispolitiikkaan mukaan? Onhan mulle jo tuttua terveydenhoidon kiemurat, koulumaailman koetinkivet, asunnon ongelmat jne...Mutta vain ja ainoastaan maallikon kannalta, ei suuremmalta ja pykälä viidakkoon hukkuisin. Ei ne mun päähän jäisi. En osaa olla kuin ihminen ihmiselle.

Mutta tänään matkaan veljen luokse kesän päättäjäisbibbaloihin. Näin se kesä meni. Päätämme sen virallisesti kesänlopetus-juhlilla ja hyvällä seuralla ja ruualla. Iltaa odotellessa! Jep jep, hymyillään taas!

Ps. En ole edes ehtinyt syksyä kameran kanssa ikuistamaan...ehkä pian saan taas aikaa valokuvauksellekin? Se rentouttaisi kummasti kireitä aivojani.

Tämäkin vastoinkäyminen...

2011-09-14T16:43:00.001+03:00

.........vahvistaa minua? (pah)

No, eilen 13.9 kävi kosteusmittaaja paikalla. Mittasi kosteuden vaatekomerosta ja alkovista. Kummassakin lukemia. Sanoi että olisi kannattanut viime vuonna jo korjata katto kunnolla, eikä tyytyä pikaiseen ratkaisuun. Viime vuoden katonkorjausremonttihan oli täällä sisäpuolella lähinnä kosmeettinen. Eli kaavittiin vain kastuneet materiaalit pois, annettiin kuivua luonnontilassa. Maalattiin ja se siinä.

Nyt näyttäisi olevan suunnitelmissa koko vaatekomeron uudelleen rakennus. Siis kaikki tavarat pois, seinää nurin isommalti, parempi kuivatus. Korjaus ei jäisi vain kosmeettiseksi. Myös lattiamatto menisi vaihtoon vaatekomerosta, mitä ei tehty viime vuonna. Olisi varmaan pitänyt? Nyt siis olisi oikeasti toiveita saada asunto tuolta osin kuntoon. Kun mä oikeasti niin tykkään tästä asunnosta, edelleen. tuskaisaa vaan tulee jälleen asua remontin keskellä.

Tänään 14.9 kävi myös paikallislehti tekemässä juttua asiasta. Otettiin kuvia ja rupateltiin...se pitäs olla huomisessa lehdessä. En olisi mitenkään halunnut antaa kasvojani kuvaan, mutta pakkohan se oli. No, johan mä olen julkkis muutenkin, ainakin blogin kautta. Annoin lehtinaiselle linkin blogiini, mutta pyysin ystävällisesti että ei kuitenkaan mainitse blogiani lehtijutun yhteydessä. Liika julkisuus on liikaa. Haluan edelleen pitää tämän paikan pienenä hiekkalaatikkona. :)

Sitten soitettiin asuntotoimistosta, kun mulla oli se hakemus tuonne alakertaan...no se meni multa ohi. Tarjosivat mulle asuntoa toiselta puolelta tätä kaupunginosaa, sieltä vähemmän hyvältä puolelta. Kaikenlisäksi kolmiota, mutta sentään ykköskerroksesta. En vastaanottanut, en voi lähteä tästä isompaan asuntoon, ei ole varaa vuokraan, eikä muutenkaan se puoli tätä kaupunginosaa kiinnosta, ei todellakaan. Sinne huume ja alkkisjoukkoon en mene.Ja miksi kolmioon? Poika lentää pian pesästä ja olisi taas edessä muutto pienempään. Ei jaksa ei.

Niin, ja sitten soitin terveystarkastajalle, ja kerroin viimeisimmät käänteet. Ottaa huomenna yhteyttä isännöitsijään ja kyselee tarkennusta mun asunnon korjaussuunnitelmissa ja aikatauluissa. Sekä sitä, että vaihdetaanhan myös tänne uudet lattiat muuallekin asuntoon, kun kuitenkin täällä on myös hajuhaitta edelleen olemassa, vaikka tuo vaatekomero korjattaisiinkiin? Tulee myös itse tekemään tarkastuksen, on vain nyt niin nuhainen, että tuskin haistaisi yhtään mitään. Parempi odottaa nenän asettumista. :)

Alan olla poikki, tekisi mieli itkeä, ja itkinkin. Taidan itkeä uudelleenkin jos siltä tuntuu, se vapauttaa ja väsyttää.

Plop!

2011-09-13T12:09:00.004+03:00

Miten sujuu vesivahingon korjauksen kanssa? Kiitos kysymästä...EI mitenkään!

Juuh, odottelin siis tähän päivään, 13. 9 tiistai, saakka että minuun on joku yhteydessä. Eipä ole ollut, ei kukaan. Vettä sataa kuin aisaa, ja plop plop kuuluu vaatekomerosta. Tänään heti aamulla soitin sitten sille toiselle isännöitsijälle joka hoitaa siis oman isönnöitsijämme hommia "loman" aikana. Todennäköisesti sairauslomalla, jälleen. No, sairauksillehan ihminen ei mitään voi, siitä en syyllistä ketään. Mutta siitä kylläkin, että olen tehnyt kaikkeni ja enemmänkin mitä edes asukkaan velvollisuuksiin kuuluu. Pitäisi riittää että asukas kerran ilmoittaa viasta, ja sen jälkeen huolto/taloyhtiö/isännöitsijä pitää huolen että vika/viat korjataan. Vai mitä?

Tämä tämän aamuinen isännöitsijä sanoi ettei ole saanut mun lähettämää sähköpostia (kätevä tapa pestä kätensä), pyysi lähettämään sen uudelleen. Lähetinkin, sekä lähetin myös selonteon siitä milloin vika havaittu, kuka on käynyt tai ottanut tai ollut ottamatta yhteyttä. Miten asiaa on ~~hoidet ,~~tai siis oltu hoitamatta. Lupasi soittaa mulle heti kun pääsee toimistolle. Aikaa siitä on nyt kohta kolme tuntia...matka toimistolle on siis aika pitkä? Tai asiassa on jo niin paljon mutkia, että hoitaminen ei käykään käden käänteessä?

Tää taloyhtiö, tai oikeastaan lähes kaikki tämän kaupungin vuokra-asunnot on aivan retuperällä huollon ja korjauksien kanssa. Näin olen ymmärtänyt. Miksi, oi miksi olenkaan saanut osakseni tämän tapahtuma-magneetin roolin? Vähempikin riittäisi. Ja nyt näyttää siltä että vaiva periytyy äidiltä pojalle..... :((
Eikä se muutto toiseen taloon ole niin yksinkertaista...ensinnäkin voimavarat muuttoon? Eikä mikään kaupungin vuokra-asunto ole juurikaan parempi, niin kauan kuin samat tyypit jatkaa johtotehtävissä. Saneeraukselle olisi tarvetta siellä yläpäässä. Sillä itse huoltomiehet on ripeitä ja nopeita, mutta jolleivat saa käskyä ylemmältä taholta, eivät voi itsekseen puuhailla. :/

Alakerrassa, ykkösessä asuvan poikani vessa eilen iltapäivällä näytti tältä.

Poika soitteli mulle että vessassa pulputtaa ja lattiakaivosta tursuaa vettä, tupakantumppeja ja kakkakikkareita. Mä sitten ryntäsin alakertaan, ja totta tosiaan, näin tapahtuikin. Siinä sitten taas pyyhettä kehiin. (pyyhkeet pian loppu koko perheeltä) Vettä tuli niin paljon, että oli pakko tukkia veden pääsy pois vessasta, muuten olisi vedet olleet uudella laminaattilattialla eteisen puolella. Voitte kuvitella tuon hajun?

Soitimme siitä sitten huoltoon että ÄKKIÄ joku paikalle! Puolessa tunnissa oli taas tuttu huoltomies (varmaan ripein siinä firmassa, tai ainut?) paikalla. Samainen joka käy aina munkin asunnossa. Luuli kyseessä olevan tavallinen pieni tukos...sen nähdessään soittikin sitten loka-auton paikalle.

Loka-auto saapui...haisevine letkuineen ja putkineen. Tyyppi oli..hmm...mielenkiintoinen. Alkoi sitten rassata ensin suihkun lattiakaivoa. Sieltä pursuu lisää...sitä itteensä, höysettynä tupakantumpeilla. Mies hikoili, manaili..että tämä ei olekaan tavallinen pieni tukos. Siirtyi rassaamaan pönttöä...ja taas lisää mönjää.

Lopulta pojan oviaukkoon ilmaantui uteliaita naapureiden päitä...yksi oli aivan kauhuissaan, Kertoi oman suihkun lattiakaivon lentäneen irti, ja kakkasuihku lensi kattoon saakka. (tiedä sitten liioitteliko mies?) Oli meinannut kuulemma suorastaan paskoa housuihinsa. Mut meiltä kyllä nauru irtosi. Kuvittelin meinaan miltä se on mahtanut näyttää, kikkareet katossa. (mies asuu suoraan poikani yläpuolella). Sitten tuli kolmosen naapuri paikalle, joka kertoi että hällä on vessan lattia täynnä kakkavettä. Jopas jotakin. Loka-auton mies sanoi että ei ihme, tukos kun aukesi se teki kovan paineen putkistoon. No, nytpä kaikki sen linjan kakkaputket on auki. (Itse kuulun eri linjaan, onneksi!) Sanoi vielä että vika uusii kyllä, pakko olla putkistossa vikaa, muuten ei mene tälläiseen jumiin. Kivaa tiedossa?
No, pesimme ja desifioimme pojan vessan, on nyt ainakin puhtoinen.

Hei, oikeasti, kuka teistä rakkaista lukijoista jaksaisi tätä, alati jatkuvaa ~~kakka~~hukkaputkea? Ei pelkästään asunnon takia..vaan kaiken. Uusi vastoinkäyminen, haaste on valmiina nurkan takana odottamassa. Niukin naukin edellinen saatu kuriin kun uusi hyppää kehiin. Kysyn että miksi juuri minä? (ja perheeni)

Mut hyvää syyskuuta, edelleen! Hymyillään kun nähdään?

Kun positiivisuuskaan ei auta...

2011-09-09T16:50:00.006+03:00

....tai se on loppu, eikä varaston täydennystä ole viikkoihin näkyvissä...

Muistatteko tämän? > Klikkaa minua < Aikalailla täsmälleen vuosi sitten olin samassa tilassa kuin nyt. Nyt vain tilanne on pahempi, jos vaan mahdollista. Yritän kertoa koko tarinan, jos jaksan.

Ennen kuin muutin kyseiseen asuntoon, täällä oli ollut vesivahinko samassa kohtaa kuin vuosi sitten 2010 ja nyt jälleen 2011.
Asunnossani oli alusta saakka omituinen ummehtunut haju, luulin sen olevan lian haju ja pesin ja jynssäsin asuntoani vimmalla. Jossain vaiheessa kait turruin hajuun? Opettelin elämään sen kanssa, pidin parvekkeen ovea auki, tuuletin, nukuin ovi auki. Asiasta tuli osa arkea, ei olisi saanut tulla, mutta tuli kuitenkin. Totuin siihen.

Kun viime vuonna asunnossani oli vesivahinko, otin asian puheeksi isännöitsijän ja kosteusmittaajan kanssa. He kumpikin tuumivat että olohuoneen muovimatto on joskus kastunut ja haju tulee siitä. Pohdin samaa itsekin. Missään vaiheessa EI ehdotettu maton vaihtoa. Soitin kuitenkin silloinkin terveystarkastajalle, joka oli varsin nihkeä, enkä saanut sieltä minkäänlaista apua tilanteeseeni. Luovuin taistelusta, kärsin remontin aiheuttaman haitan.

Nyt en enää jaksa, en sitten millään. Tilanne on huomattavasti pahempi kuin viime vuonna. Silloin korjaustoimet käynnistettiin välittömästi, ilman viivytyksiä. Nyt asia mennyt näin...(kun luin viime vuoden vesivahingosta, huomasin ettei sekään aivan kivuttomasti mennyt, mutta paljon paremmin!)

Huomasin vesivahingon 1.9 torstai-iltana. Soitin välittömästi huoltoon josta asiallinen huoltomies tuli paikalle ja totesi vahingon olemassaolon.

2.9 perjantaina soitin asiasta isännöitsijälle joka kertoi tilanneensa katonkorjaajan maanantaille, eli 5.9.
Maanantai tuli, korjaaja ei. Onneksi siinä oli muutama sateeton päivä, joten tulva ei päässyt syntymään.
Pyysin myös isännöitsijää ottamaan selvää mun mahdollisuuksista päästä pois tästä ja muuttaa alakerran tyhjillään olevaan asuntoon. Lupasi yrittää vaihtoa, jäin siis taas odottavalle kannalle.

6.9 tiistaina alkoi sateet, ja vesivahinko vain paheni, mutta pysyi jotenkin hallinnassa. Olin maltillinen ja odottelin sitä korjaajaa. Lopulta maltti loppui kun valuminen vaatekomerossa oli jatkuvaa ja yritin tavoittaa isännöitsijää puhelimitse torstaina 8.9, en saanut häntä kiinni ja jonnekin oli asiasta pakko ilmoittaa! Soitin siis huoltoon ja yritin sitä kautta...Sieltä huoltomies soittaa mulle ja kertoo että ei voi asialle mitään, kun hänkään ei saa isännöitsijää kiinni! Lopulta hän sai kiinni ja kertoi isännöitsijän istuskelleen kyseisen katonkorjaajan kanssa kahvilla juuri sillä hetkellä, ja tieto katosta meni sitten perille.
Siitä puolen tunnin kuluessa kuulin kolinaa katolta, tiesin sen katonkorjaajan siis olevan paikalla.

Meni toinen puolituntinen ja isänöitsijä soittaa mulle, että sieltä ei löytynyt reikää, taaskaan. Sanoin viime vuonna vian olleen kattokaivon tiivisteessä, isännöitsijä muisteli samoin. (tämä on se sama hyyppä joka viime vuonna mittasi kosteuden vaatekomerosta ja vesi valui noroina seinää pitkin ja hän tönki anturaa seinään ja totesi laitetta tuijotettuaan "Juu, Märkä se on")

Nyt pohti että täytyy varmaan vaihtaa koko kaivo, totesin että niin varmaankin? Haloo???
Sanoin jälleen tästä asunnon hajusta, mietti sen johtuvan joskus kastuneesta muovimatosta lattialla. No niinpä! Mutta eikö sitä voisi vaihtaa? - "no sepä olisi helppoa kun te asutte siinä", oli vastaus. Siis voi ei ja kaikki manaukset perään! Yritin vielä selittää kuinka iso haitta hajusta on, että yskittää, hankaluuksia hengittää, pakko pitää parvekkeen ovea auki, myös yöllä ja sitten jäädytään. Sanoin myös että muistiko hän kysyä sitä mun muuttoa alakerran tyhjillään olevaan asuntoon? Vastasi jotenkin epämääräisesti -"en nyt muista mitä vastattiin", eli suomeksi, ei ollut muistanut. Pyysin kysymään uudelleen, asia on oikeasti tärkeä ja kiireellinen! Lupasi kysyä. Juuh, en jaksa enää uskoa.

Tänään aamulla 9.9 kun heräsin, haisi taas märkä sementti (alkovissa) ja menin heti kurkistamaan vaatekomeroon, ja voi ei! Se suorastaan tirsui vettä! Kaikki oli aivan märkää, runsas pyyhemääräkään ei enää pitänyt vettä asioissa.

Kirjoitin sitten isännöitsijälle sähköpostia, en enää jaksanut alkaa vääntää sen yksinkertaisuuden kanssa puhelimessa. Ajattelin myös, että jää mustaa valkoiselle asioista ja lupauksista jne..liitin mukaan kuvat tämänhetkisestä tilanteesta. Tuli automaattinen vastaus, jossa ilmoittaa olevansa lomalla 15.9 saakka. Itku pääsi ja armoton väsy iski.

No, sisuunnuin kuitenkin ja kirjoitin toiselle isännöitsijälle, joka tuura tätä uunoa hänen lomansa aikana.
Käänsin sen saman viestin kokonaisuudessaan, ja lisäsin vielä puhelinkeskustelujen sisällön viestiin ja kuvat. En saanut siihenkään vastausta, mutta tunnin kuluttua soitti yksi korjausmies, joka pyysi tyhjentämään vaatekomeron, sillä tulee isontamaan reikää.

Onneksi oli naapuri kylässä ja kävimme yhteistuumin tyhjentämään vaatekomeroa. Nyt asumme siis taas tavararöykkiöiden keskellä, ja mitään ei löydy mistään. Ei huvita enää mikään.

Sitten saapui se reijän tekijä, ja ihmetteli kovin miksi se tarkistusluukku on muurattu umpeen? No, kun se tumpelo isännöitsijä antoi sellaisen käskyn viime vuonna kun tuota vesivahinkoa korjattiin!!!! Hemmetti!
Ja tää tumpelo uuno torvi isännöitsijä itsekin ihmetteli miksi se reikä on ummessa? Kun se ite käski! Siis, millä pytyllä se oikein käy? Vajaammalla kuin mä, ainakin!

No, tämä reijän tekijä-tyyppi sitten soitti jonnekin, eikun sille soitettiin, ja sanoi puhelimeen että olen täällä......ja täällä on pirun märkää, aivan varmasti on kattokaivo mikä vuotaa. No älä???
Kysyin sitten että mikäs on suunnitelma, miten homma etenee. Kertoili vain että sen kattokaivon vaihto on iso urakka ja vaatii ison osan katonpurkamista ja sen jälkeen se pitää pietä. (siis piki, pietä). Että ei varmaan ihan heti käy...varsinkin kun nyt on jo perjantai. Siinä kohtaa sanoin, että olen pian jonkun pillissä kiinni! Onneksi tyyppi oli huumorilla..totesi nauraen että hän taitaakin tästä sitten lähteä...

Jos nyt sataa koko viikonlopun, mä hukun tänne veteen...ja se leviää ja leviää, valuu alakertaan jne..ja sitten se korjaaminen vasta kalliiks tulee! Mutta ei...pyysin sitä viemään viestiä eteenpäin siitä, kuinka paha tämä tilanne jo on ja pahenee mitä kauemmin tätä pitkitetään. Lupasi, ja jotenkin hänen lupaukseensa luotin. Tosin samaan hengenvetoon totesi, että hänen sanansa ei paljoa paina.

Lopulta soitin terveystarkastajalle, jolle vuodatin koko sydämeni veren. Kerroin vaiheittain kaiken sen mitä tässäkin nyt olen kertonut. Otti mut oikeasti tosissaan, ihan eri tyyppi kuin se viimevuotinen terveystarkastaja.
Sovittiin, että odotamme ensi viikon loppupuolelle, ja jollei homma ole nytkähtänyt yhtään eteenpäin, hän aloittaa asian hoitamisen ja tulee tekemään tarkastuksen. Totesimme että todennäköisesti tuleekin, sillä ei tätä mattoa ainakaan vaihdeta, vaikka katto korjattaisiinkin, eli juu, terveystarkastaja tulee varmaankin nuuskimaan tänne ensi viikon lopulla, ja sitten asia rullaa...viimeinkin, ehkä! Lähetin myös hälle kuvat asunnostani ja sähköpostit jotka lähetin isännöitsijöille, tietää mitä olemme puhuneet ja viestittäneet, on siis kärryillä. Kiitos, kiitos, kiitos! Edes yksi viranomainen joka ottaa tosissaan!

Tässä kuvia tämänhetkisestä tilanteesta...

märät pyyhkeet

auki piikattu seinä, kannattaa klikata auki, näkee tuon sementin märkyyden.

YÖK!

Niin, nyt en jaksa olla positiivinen, selkä ei todellakaan tykännyt komeron tyhjennyksestä. Nyt ruinaan ja ruikutan, sallittehan?

Hei ihan oikeasti!

2011-09-07T18:21:00.004+03:00

Niin, aikuisten oikeasti! Olen ennenkin täällä purnannut asuntoni jatkuvaa hajoilua. Olen tässä nyt asunut kolmisen vuotta. Pidän seudusta, talosta ja tästä kolmannen kerroksen näkymästä, lasitetusta parvekkeesta, ja asunnon pohjaratkaisusta. Toimii meillä...

Mutta mikä muu toimisi?

Kun muutin tänne, oli vessanpytyn vetokahvasta nuppi irti. (Olisi jotain pitänyt silloin jo tajuta), pyysin siihen uuden nupin, sain sen toisen pyynnön jälkeen. Olohuoneen yksi tärkeimmistä pistorasioista ei toiminut, pyysin siihenkin korjauksen...sain sen kahden vuoden ja kolmen pyynnön jälkeen. Tässä väleissä on vessanpytyn vetomekanismi ehtinyt hajota neljä kertaa, ja sillä neljännellä kerralla kannettiin vanha pytty ulos ja uusi sisään. Sitten oli pytty...jolla ei saanut vuorokauteen istua. Ja taas naapureille kyläilemään..Oujea.

Vuosi sitten, aika tarkalleen, syyssateiden alettua alkoi katosta valua vettä...Täällä ramppasi neljässä eri erässä miestä etsimässä katolta reikää...jokainen palasi takaisin kertoakseen että reikää ei löydy. Eipä ole tämän sinkun asunnossa noin paljon miehiä ravannutkaan ja vielä reikää etsimässä! Eivätkä edes löytäneet! No, viides mies, se sitten löysi, ei minusta, mutta katolta. Korjasi vian ja valuminen loppui, sillä kertaa.

Samana päivänä kun uusi pytty saapui, huomasin että jälleen samaisesta kohdasta katosta valuu vesi, niin mun alkoviin kuin vaatehuoneeseen (ovat samaa seinää). Alkovissa on jatkuva märän sementin haju. Parvekkeen ovea on lakkaamatta pidettävä auki, sillä haju hankaloittaa hengittämistä. Arvatkaas otetaanko mua todesta? Ja mä nukun siinä alkovissa...en enää ihmettele niitä muutamia yöllisiä hapentunteen loppumisen-kohtauksia. Olen ollut parvekkeella kaiteella roikkuen haukkomassa happea. Jos pidän parvekkeen ovea auki, täällä voi olla ja hengittää, mutta kun oven sulkee...parissa tunnissa tai allekin, alkaa se lemu. Ei oo enää kivaa, yöt on jo viileitä.

Vesipatja

Olen soitellut asiasta jo suoraan isännöitsijällekin, kertoi tilanneensa katonkorjaajan jonka piti käydä maanantaina, nyt on keskiviikko. Piti tulla kosteusmittaajan, ei ole näkynyt...

Pyysin samalla auliisti että voisin tässä rakosessa muuttaa sinne alakerran asuntoon...Se kun on nyt tyhjillään ja vapaana. Ei kielletty eikä luvattu, jäin taaskin epätietoisuuden valtaan.

Asunto on tyhjillään, se on ilmeisesti aikomus rempata. Tässä taloyhtiössä on tarkoitus rempata jokainen asunto aina kun se tyhjenee. No rempatkoon sen siellä alhaalla, kestän kyllä vielä hetken tätä asuntoa. Kun mä pääsen (JOS) alas, tämä tyhjenee ja olisi sitten rempattavissa oikein kunnolla ja sitten uudet pahaa aavistamattomat asukkaat sisälle.

Valumia pitkin seinää...

Ja toi hissi...niin..se painajaismainen hissi. Olen siinäkin ollut jumissa kerran sen kauhuntäyteisen puolituntisen, ja sitten lyhyempiä jaksoja useamman kerran. Selitin sitäkin, että jos olisin alhaalla ykkösessä, mun ei tarttis käyttää hissiä vaan näiden mäsähtäneiden jalkojen kanssa pääsen itse kotiin kyllä ykköseen ja ilman hissiä.

Mulla olisi niin oikeasti hyvät perusteet muutolle...mutta eihän sitä nyt voida silleen.......argh!

Plop!

Olen just nyt niin kypsä! Olen saikulla selästäni, ja joudun sitten haistelemaan tätä asuntoa enemmän kun normaalisti. Olen toki pyrkinyt poistumaan täältä aina kun se on mahdollista, selän kipu vain on tässäkin esteenä. Ja säät..niin ne syyssateet. Olen onneksi saanut muutamia päiviä viettää jossain muualla kuin täällä. Yksi päivä meni siskon luona Valtteri-poikaa ihastellessa, siskon kanssa teimme pienen kävelylenkin, teki hyvää selälle liikkua. Sekä hyvää sielulle saada olla pienen ihmeen seurassa. Kummankin, sekä siskon että vauvan. :)

Mä hion täällä suunnitelmia, miten päästä pois...pysyvästi. Hohhoijaa, hetken elämä olikin mukavaa, tollasen kesän verran! Kiitos siitä tauosta tähän arjen pyöritykseen, tai pikemminkin pyörimättömyyteen.

Sorry, kuviakin olisi uudeta pytystä ja vesivahingosta, en jaksanut alkaa kaivaa niitä koneelta, kun konekin vastustaa. Joten aivan sama.

Niin, teksti on aika vuodatusta...mut on se positiivisuus täällä alla edelleen olemassa, se vain nukkuu nyt. Se herää kyl, tai no, en mä nyt ihan toivoani ole heittänyt. Kohan pännityttää tällä hetkellä aikalailla.

PS. Lisäsin kuvia sittenkin...

Mut hei, hyvää sateista syyskuuta!

bloggausta kännykällä.

2011-09-06T12:14:00.002+03:00

Ostin itselleni uuden kännykän. Samsung galaxy S 2, ja tässäpä
Luurissa onkin ominaisuuksia runsaasti. Tai, täähän on tavallaan jo
Tietokone. Jännittää nähdä miltä tämä näyttää jukaistuna. Vielä kokeilen kuvan liittämisen.
Kuva otettu tämän päiväisellä metsälenkillä. Lasten tekemä puumaja risuista.

Okkei...se näyttää siis tältä. Nyt siis jatkan koneella muokkausta. Ei ihan yltä kännyn asetukset ja muokkausominaisuudet korkealle. Mutta jatkan jossain vaiheessa harjoituksia.

Lisään muutaman kuvan "oikeasta" kamerasta, siis sellaisesta missä ei ole mukana puhelinominaisuuksia. ;)

Perinteinen kärpässieni, vain uusi kuvakulma.

Puolukka.....

...ja mustikka.

Vitamiiniannos täynnä kun tunnin samosi metsässä ja popsi metsän antia.

Tervetuloa syksy, olen valmis sinut vastaanottamaan.

kun kaikki ei mene putkeen...

2011-09-02T18:13:00.001+03:00

Kävin isän luona kylässä, tai pikemminkin isä käytti mua asioilla (apteekki ja ruokaostokset) ja samalla poikettiin pikavisiitille mun sedän luokse, eli isän veljen tilalle. Mä tykkään tästä aidasta...tuo lapsuusmuistoja mieleen. Tuolla sillan alla on tullut leikittyä eräänkin kerran. Tulvivassa ojassa, joka virtasi ihan kunnolla. Mutta ei sitä lapsena pelätä osannut, ei. Tai jäiden tultua kiikuttu sillan alla ja ihme on ettei jäihin olla koskaan pudottu!

Niin, työt alkoivat hyvin, loistavasti. Oli hyvä fiilis, työmotivaatio korkealla, tuntui niin hyvältä taas olla minä ja olla työpaikalla uusien lasten kera. Lapset alkoivat juuri tulla tutuiksi, ja homma toimi jo aikalailla painollaan. Sujuvasti. Sitten mulla oli aika fysiatrille, keväisen selkäepisodin jälkimaininkeja. Kuulin mangneettikuvien tulokset, ja olin fysiatrin tutkittavana.......Ja kaikki ei mennytkään ihan putkeen...

Piirakkatehdas...mutta ei mun. Vaan setäni vaimo työssään.

.....Niin se fysiatri. Totesi että mulla on vasemmalla SI nivel virheasennossa, se päätti sen siinä samantien laittaa paikoilleen. Ajattelin ensin että hyvä, saadaan ruoto kuntoon ja olen entistä ehompi! No se laitettiin, mutta sitten tuli se pommi. Kuukauden saikku. Lihakset olleet muutaman vuoden virheasennossa, ja toimenpiteen jälkeen ne eivät ihan hetkessä totu olemaan oikeassa paikassa ja tiedossa omaehtoista kuntouttamista ja kipuiluja. Näistä en ollut niin riemuissani. En todellakaan. En olisi halunnut jäädä saikulle, en sitten millään. Mutta fysiatrin perusteluiden jälkeen en muutakaan voinut kuin alistua. Ja aika nopeasti arjessa huomasin että työkyky on nyt toistaiseksi jäissä.

Mimmi-koira (sedän perheen)

Ohjeeksi annettiin liikkua pehmeästi ja venytellä paljon, nimenomaan lantion seutua. Kävellä metsässä, käydä uimassa jne...Teen työtä käskettyä ja tein eilen metsälenkin, se oli lyhyt..ja aika tuskainen loppupuolelta. Koko lantio tuntui olevan tulessa, lonkkaa poltteli, nivuset huusivat. Sen lenkin jälkeen olin aika valmista kauraa hyväksymään tämän saikun. Mutta kun akuutti tilanne menee ohi, pitäisi alkaa mukavemmat ajat. Jalkoihin on palailemassa tunto...mikä vuosien jälkeen tuntuu aika oudolta. Eikä siis mitä ilmeisemmin ollutkaan MäSän aiheuttamaa! Jes!

Isälle sienisatoa.

Eli mulla siis saattaa olla toiveita siitä, että osa jalkojen toimintahäiriöistä korjaantuu...se on tervetullutta! Joten jumppaan, venyttelen ja liikun ja kärsin tän saikun kotosalla kuntoutuen.

Pisarat.

Mutta jotta hukkaputki olis riittävän pitkä, pitää olla jotain lisämausteita. Tällä kertaa jälleen asunnossa uusintavika. Eli katosta tihkuu taas vedet läpi, eli kosteusvaurio. Samana päivänä kun mulle asennettiin uusi pönttö entisen jatkuvasti hajoavan tilalle...alkoi katosta valua vettä. Aina pitää jokin vika olla. Ja niitä on tässä asunnossa riittänytkin...jääkaappi hajosi, pojan huoneen oven kahva, vessanpönttö 4 kertaa, katossa vesivahinko jo toista kertaa, hissin jumitukset jne...

Nyt alakerrassa on samanlainen asunto tyhjänä, ehdotin mun muuttamista siihen, koska tänne on tulossa isompi remppa...(tai ainakin syytä olisi) ja mun olis syytä päästä alta pois. Ihan suoralta kädeltä asuntoa ei mulle luvattu, mutta jäi isännöitsijän harkintaan. Nyt odotellaan sitä päätöstä.

Niin...joskus kaikki ei mene putkeen, tai sitten se on hukkaputki.

Tauon jälkeen

2011-08-28T12:22:00.001+03:00

taas täällä...en ole hävinnyt, pidin vain luovaa taukoa. Oli sellaisen aika. Arki alkoi ja työ vei mennessään. Nyt tuntuu että alun hektisyyden jälkeen taas alkaa normaalit kuviot, ja ne tuntuvat aika hyviltä.

Kärpässieni.

Pitkän tauon jälkeen suuntasin Milla kanssa metsään. Metsään oli tullut sieniä kuin sateella. Paha vaan kun en tunnista kuin pari hassua, ja niillä tiedoilla en uskalla olla sienestäjä. Hengettömiä olisimme aivan piakkoin koko sakki.

Milla nautti metssässä juoksusta. Oli ihan elementissään.

Mulla on ollut ongelma Millan kanssa liikkuessa, se räksyttää ja häiriintyy liian helposti kaikesta vastaantulevasta. Räksytystä ei jaksa kuunnella. Olen ennenkin namittanut Millaa, mutta en riittävän systemaattisesti. Nyt päätin aloittaa naamituksen/ehdollistamisen uudelleen ja nimenomaan järjestelmällisesti.

Nyt jokaisen vastaantulevan kohdalla kiinnitin Millan huomion muhun nameilla. Työnsin namia samalla innokkaasti jutellen Millalle, ekat kerrat oli sinnepäin, mutta ei huonoja. Ei tullut yhtään haukkua, vaikkakin jonkinasteista reagointia kylläkin. Mutta tämän ekan kerran tavoite oli haukuttomuus. Kun vastaantulijaa oli ollut useita, Milla jo ehdollistui ja odotti multa namia nähdessään muita ihmisiä tai koiria. Kiinnitti huomion kyllä ympäristöön, mutta ei haukken, vaan namia pyytäen. Silmillään seurasi ohittajaa, mutta reagointi jäi siihen. Huomio oli minussa ja namissa. Onnistumisen kokemus oli yhteinen.

Annoin Millalle sitten namia välillä muuten vaan ja hymyilytti, sillä Milla katseli heti ympärilleen, että onko joku tulossa? Yhdisti siis jo namit ja ympäristön toisiinsa. Nopeaa ehdollistumista. Lupaava alku. Seuraavalla lenkillä nostamme vaikeusastetta.

Alakerran pappa nukkui pois pari viikkoa sitten. Eilen lippu nostettiin salkoon papan hautajaispäivänä. Pysähdyin lipun juureen hetkeksi ja muistelin pappaa joka oli mukava, harmiton ja aina ystävällinen.

Olen nyt jonossa alakerran papan vapautuvaan asuntoon. Tuntuu toisaalta hyvin pahalta, olla kuin susi joka kärkkyy... Mutta elämä on. Mun olis päästävä pois tästä asunnosta, joka on mitä ilmeisimmin homepesäke, päätellen viime syksyn kosteusvauriosta ja mun pahasta sairauskierteestä, Ja toinen syy se, että se olisi ykköskerroksen asunto, eli huonosti toimivan painajaismaisen hissin käyttö olisi minimaalista. Pääsen ihan omin jaloin ekaan kerrokseen. Saas nähdä saanko asuntoa.

Kermalikööri jäillä, kiitos.

Tämä juoma osoittautui mun kesän lemppariksi. Tätä join muutamia pieniä lasillisia tämän kesän aikana. Tämä likööri tarjoiltiin mulle Pärnun reissun muistelupibbaloissa veljen luona. Veli oli laittanut hyvää ruokaa (pihviä, ihan mun ilokseni), tarjosi hyvää juomaa ja mukavaa seuraa. Katselimme kaikki Pärnun kuvat lävitse ja elimme reissun uudelleen. Samalla ne olivat eräänlaiset kesäkauden päätöspippalot.

Veljen pihapiirin kotilot.

Luokkamme kotilot ovat muuttaneet toiseen luokkaan. Meillä vaihtui oppilaat, ja emme halunneet alkaa opettamaan ykkösluokkalaisille alusta alkaen kotiloiden hoitoa, entisen luokkamme uusi opettaja otti kotilot oppilaiden mukana. Näin kotiloilla säilyy tutut ja turvalliset hoitajat. Loistavaa!

Helpotti myös mun työurakkaa huomattavasti. Noista oli kuitenkin aika lailla työtä vaikka ei heti uskoisikaan.

Toffokin oli sairaana.

Toffo sairastui, se laihtui silmissä, oksenteli eikä saanut syötyä. Käytimme Toffon lääkärissä, Toffo oli jo pahasti aliravittu ja kuivunut. Toffo sai nesteytystä ja oksennuksenestolääkettä pistoksena. Kotihoidoksi pakkosyöttöä ja juottoa. Pruutalla nestemäistä ruokaa pieninä annoksina suoraan suuhun, oksennuksenestolääkettä neljänä päivänä. Pakkosyöttöä ehdimme tehdä kaksi päivää kun Toffo virkistyi, ruokahalu palasi ja elo tuli silmiin takaisin. Olimme jo yhdessä vaiheessa varmoja siitä, että menetämme Toffon. Oli hyvin heikkona.

Siinä vaiheessa kun Toffo istui pahvilaatikossa, järsi sen reunoja ja syljeskeli palasia ympäriinsä, tiesimme saaneemme Toffon takaisin ja helpotus oli suuri.

Tässä tiivistelmää viime viikoista, ovat olleet kiireisiä ja tapahtumarikkaita. Hyvässä ja pahassa.

Mutta pääasia että on asiaa päässä. (ehkä)

Ps. Vessanpönttö hajosi taas...vasta neljäs kerta. Argh!

Pärnu

2011-08-05T12:16:00.000+03:00

...kesän ainut ulkomaanmatka...eikä edes kesän, vaan viimeisen kymmenen vuoden (noin suurinpiirtein)...

Muuttaisiko Pärnuun? Olisi myytävänä...:)

Nyt tulee matkakertomusta, lukee ken jaksaa, loput voi katsella vain kuvia.

Matka meni hyvin, vain aavistus pientä pahoinvointia laivalla, mutta meni nopeasti ohi. Matkaseuralla varmaankin osuutta asiaan. :)

Joku kirkko, nimeä en enää muista, näitä kirkkoja oli tuolla paljon.

Hotellille päästyämme saimme äidin kanssa huoneen, jossa oli yksi kapeahko parisänky. Kävin kysymässä respassa, että eikö teillä ole huonetta missä olisi kaksi erillistä sänkyä? Ei ole vapaana, mutta yksi missä on iso sänky, on juuri vapautumassa, pääsemme sinne jos haluamme. Lähdimme respa-neitosen matkaan katsomaan huonetta. Kiipesimme portaita...kiipesimme lisää...ja vielä lisää ja vieläkin lisää. Lopulta olimme niin ylhäällä kuin pääsee. Aukeaa ovi jossa näkyy pieni eteisen oloinen tila ja kaksi tuolia. Ja kappas, portaat, parvelle, jossa itse huone olisi! Ehei...ei meidä kintuille... Joten tyydyimme omaan huoneeseen ilman vaihtoa isompaan sänkyyn. Illalla aukaisimme sitten sängyn, ja siellä oli vain yksi peitto! Ehei...ja taas respaan...saisimmeko toisen peiton, eikö tuossa pienessä sängyssä jo olisi ihan riittävästi, mutta että sama peittokin pitäisi jakaa?

Saimme toisen peiton. Tosin, huone oli niin pieni, että vessaan mennessä ovi ei edes auennut kokonaan, vaan se tökkäsi sängyn reunaan, joten vessaan piti mennä vatsa sisään vetäen. (no, melkein ainakin). Muuten ei mitään valittamista, meillä. Mutta matkaseuralaisiltamme hajosi suihku.

Ruusutalo

Käppäilimme Pärnussa tosi paljon, ympäri ja ämpäri. Hienoja taloja, puistoja ja ennenkaikkea ristiriitaisuuksia. Tämä talo upea, hieno... ja alakuvassa sitten sitä toista päätä.

Meille muodostui loman aikan erilaisia teema-päiviä, ihan suunnittelematta. Saapumispäivän iltana oli tutustumiskierros.

Toisena päivänä oli aika villiintyä shoppaillen...niitä kauppoja riitti. Osassa hintataso oli jo hyvin lähellä Suomen tasoa, muutamissa puodeissa taas erittäin halpaa. Esim. kristalli oli halpaa, vaikkakaan sitä ei tullutkaan kyllä ostettua, mutta ihasteltua kylläkin. Tupakka ja alkoholi oli edullista. Minäkin tavoistani ja tottumuksistani poiketen ostin kotiin tuotavaksi liköörejä, muutamaa laatua. Pojat sanoivat ne nähdessään, että siinä äidille juotavaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. :)

Käsitöitä oli tarjolla paljon, niitäkään ei tullut ostettua, hypisteltyä kylläkin. Saimme shoppaamiseen kulutettua aikaa 6 ja puoli tuntia...juuh, oltiin aika puhki.

Matkaan itselleni tarttui kolmet kengät, yhdet tosi mageet korolliset ja parit läpsyttimet. Rintsikat, toki...Yksi iso huivimainen systeemi, kylmille illoille hartioita lämmittämään.. Sormus täytyy aina reissusta ostaa. Pling plingiä laukun ja aurinkolasien muodossa. Nyt säihkyy!

Ajan patinoimaa....

Ekana iltana, tuon huone-episodin jälkeen teimme tutustumiskävelyn pitkin Pärnuta, meillä oli oppaana veljeni avovaimonsa kanssa ja he olivat mitä ihanimpia oppaita, sillä veljelleni käynti tuolla oli nyt kymmenes ja avokille kahdeksas. Joten olimme todella hyvissä käsissä, me ensikertalaiset untuvikot. Oli aika rentoa vain käppäillä mukana ja kuunnella selostusta ja rentoutua.

Ranta, tuo ihana ranta. Ekana iltana kävelimme sinnekin, sieluni tarvitsi nähdä meren ja kävellä rannalla hienossa hiekassa, tassutella paljain jaloin rantavedessä. Oih.

Ekan illan auringonlasku. (kuvassa kaksi vierasta ihmistä)

Autiotalo

Näitä oli paljon. Kunpa olisi rahaa, ostaa pläjäyttäsin tuollaisen ja pistäisin kuntoon ja muuttaisin tuonne.

GEORG

Tämä paikka tuli tuttuakin tutummaksi. Päivän rutiineihin kuului aamupalan jälkeen (jonka siis hotellilla söimme) kävellä 500m päässä olevaan kahvilaravintolaan. Hyvin halpa paikka, ihan ruokaa myöten. Taisi olla koko Pärnun halvin paikka, mutta ei suinkaan silti tasoltaan huono, vain sellainen normaali. Siellä juotiin aamukahvit ja kun lomalla olimme, myös Vana tallin ja mulle Vana Tallin cream. Nam. Laittoi mukavasti veren kiertämään. Ei ollut kylmä ja tuulikin tyyntyi. :)

Punainen torni, joka ei ole punainen.

Tässä paikassa oli käsityöläisten paikka. Siellä myynnissä korua, vaatetta, erilaisia käsintehtyjä esineitä jne. Ylhäällä tornissa oli venäläisiä mammoja myymässä käsintehtyjä helmikoruja. Pystyin vastustamaan kiusausta, enkä ostanut tuolta mitään. Jei, hyvä suoritus!

Punaisen tornin kapeat kierreportaat.

Ja taas ränsistynyttä. Mutta omalla tavallaan hyvin viehättävää.

Estonia muistomerkki rannassa aallonmurtajan tuntumassa.

Tiistaina teemaksi muodostui liikunta. Lähdimme tavoitteena aallonmurtaja ja käppäily epätasaisilla kivillä. Haasteellista oli löytää askelma ja kivi jossa jalka pysyi muljumatta.

Aallonmurtaja

Emme todellakaan jaksaneet kävellä koko matkaa tuonne murtajalle. Sillä edestakainen matka olisi ollut noin 5km. Kävelimme vain sen verran, että voimme sanoa käyneemme murtajalla. Murtajalta hyppäsimme veteen ja kahlasimme pitkin rantaviivaa kengät kädessä. Nautinnollista ja ihanaa. Hetkittäin tuntui olotila epätodellisen hyvältä. Jalat liikkuivat, ne eivät olleet painavat niinkuin normaalisti. Olin saanut lääkäriltä luvan olla pistämättä MS lääkettä loman aikana, sillä piikkien kanssa matkustaminen on joskus hankalaa, ja oli kyseessä kuitenkin lyhyt loma. Mutta vaikutti jalkoihini niin, että ne tuntuivat liki terveiltä. En kompuroinut, tasapaino piti, jalat olivat kevyet jne...Ikävä sivuvaikutus lääkkeellä, joka hidastaa tautia, mutta tuo mukanaan jalkoihin lyijymäisyyden ja jäykkyyden. Eli periaatteessa se tuo niitä oireita, joita sairaus jo pitää valmiiksi sisällään. No, tuon reissun ajan olin ns. terve. Pian taas jalkani muuttuvat pökkelöiksi. Tänään vielä jätin pistämättä, huomenna taas jatkan. :(

Naisten ranta.

Kävelimme siis siellä vedessä, lähellä rantaviivaa...jossain vaiheessa nenän edessä alkoi vilahdella alastonta naista ja miestä. Selityskin löytyi, nakuranta. Tosin, naisille tarkoitettu, mutta vaikutti siltä että tuo nakuranta oli muuttunut sekarannaksi. No, emme olleet onneksi rannassa, vaan usean kymmenen metrin päässä vedessä kahlaamassa. Kunnon vesikävelyllä. Meinaan sai jalat joka askeleella hyvää veden tuomaa vastustusta. Hyvä treeni.

Tallinnan portti

Keskiviikkona teemaksi tuli viimein vihdoin rantapäivä!

Ranta kyllä täytti kaikki odotukseni. Sainpa tuolinkin alleni, ei tarvinnut hiekassa maata. Pääsin helpommin liikkeelle. Ranta oli tosi matala ja sai kahlata pitkään ennekuin oli uintisyvyydessä. Pieneen pulahdusuintiin kului aikaa 20 min. Uintia siitä oli ehkä 5min ja loput kävelyä veteen ja takaisin. Turvallinen ranta siis myös lapsiperheille. Muut eivät ole niin rantaihmisiä kuin minä, joten muut poistuivat parin tunnin (en katsellut kelloa) jälkeen rannan terassille, itse jatkoin vielä jonnkin aikaa ihanaa makuuttelua. Tuota rantaa jäi ikävä.

Iltaisin kävimme sitten aina eri ravintoloissa syömässä, jonka jälkeen raahauduimme oman hotellin terassille iltakahville ja siitä nukkumaan. Ruoka oli hyvää joka ravintolassa, vaikkakin viimeisenä iltana kaikki ei mennytkään putkeen, vaan jouduimme osan ruuasta palauttamaan keittiölle, koska medium pihvi tirsui verta. Öyh. Toisella yrittämällä oli hiukan kypsempää, mutta ei vieläkää ihan onnistunutta. Mikä oli hassua, sillä ekana iltana söimme samassa paikassa ja samaa ruokaa, ja pihvit olivat juuri sellaisia kuin pitikin. Ehkä kokilla huono päivä tai sitten jopa eri kokki vuorossa. Mutta hyvä mieli jäi siltikin.

Haikaran pesä.

Enpä ole koskaan enne nähnytkään! Mutta tuolla matkalla Tallinna-Pärnu, noita pesiä oli useita. Tämä kuva on otettu paluumatkalla Pärnusta kohti Tallinnaa liikkuvasta bussista. Siihen nähden ihan hyvä kuva, tunnistettavasti kuvassa haikaraperhe.

Siinäpä se reissu. Kiitän taas tästä kaikesta hyvästä mitä olen saanut.

Nyt asennoidutaan siihen, että tämän kesän loma on ohi..maanantaina kutsuu työt.

Lokkipoikien taival.

2011-07-28T19:30:00.004+03:00

4.6.2011 Rannalla kuherteleva lokkipariskunta.

Olen keväästä saakka, toukokuun puolelta seurannut tämän pariskunnan pesänrakennuspuuhia ja perheen perustamista. Lokit ovat tehneet pesän rantakiville aivan rannan tuntumaan. Lokkeja siltikin vaikea kuvata, suojelevat pesäänsä tunnollisesti, mutta onneksi eivät aggressiivisesti. Pitkällä putkella on saanut kuvattua hyvän matkan päästä.

Ranta on kuitenkin kokoajan uimareiden käytössä, onneksi kaikki ovat antaneet lokkiperheelle rauhan.

4.6.2011 Pesän rakennusta.

28.6.2011

Lokit ovat jo hautomispuuhissa. Itselläni oli pidempi paussi etten päässyt rannalle, mutta onnekseni sain kuin sainkin tämänkin vaiheen ikuistettua.

Poikaset kuoriutuneet 2-3.7.2011 välisenä aikana, kuva otettu 8.7.2011

Ihanan pörröiset lokkipojat, tai mistä tiedän mitä sukupuolta ovat, mutta olen nimennyt nämä lokkipojiksi.

8.7.2011 Lokki vahtii kivellä olevia poikasiaan.

20.7.2011 Lokkipojat kasvaneet.

Kuvassa näyttää aivan siltä, kuin lokkipojat olisivat sopineet, että vähdi sä sieltä, mä vahdin täältä.

Nuo tuntuvat kasvavan hurjaa vauhtia!

20.7.2011 Lokkipojat istuvat pesäkivellään ja uittelevat varpaitaan järvessä.

26.7.2011 Lokkipojat kasvavat silmissä.

Nyt en ole varma milloin seuraavaksi ehdin lokkeja kuvaamaan, siihen voi mennä aikaa. On tiivis aikataulu tiedossa, taas.

Mutta onpa ollut nautittava kesä!

Arki lähenee.

2011-07-25T15:10:00.000+03:00

Taavi ja Tiitu

Arki lähenee hellästi luokkamme lemmikkien avustuksella. On mun vuoroni suoda hoitoloma akaattikotiloille. Hain ne edellisestä hoitopaikasta aamulla ja nyt olen pessut niiden kodin, ja kuivatan turvetta, joka oli päässyt hiukan liian kosteaksi. Uutta en viitsi ostaa, sillä turve oli muuten aivan puhdasta. Eikä se turve saakkaan olla kuivaa, vaan kosteaa, nyt se oli kuitenkin aavistuksen liian märkää. Liian märkä turve alkaa homehtumaan, joten pieni parvekkeella kuivatus tekee nyt hyvää.

Taavi syö herrrkullista luomuruokaa, voikukan lehtiä.

On aika tarkkaa mitä noille syötetään ja mitä turvetta käytetään. Jos niille syöttää vääriä ja epäpuhtaita ruokia (lue: säilöntäaineita), ne saattavat jopa kuolla. Herkkä elimistö ei kestä mitään muuta kuin luonnontuotteita. Nämä voikukan lehdet on kerätty maalta, kaukana pakokaasuista. Kaupungissa voikukan lehdet saattavat sisältää liikaa myrkkyjä, ja siten olla haitallisia. Nyt keräsin maalta ison satsin voikukan lehtiä, huuhtelin ja pyöräytin salaattilingossa ja nyt ne kestävät raikkaina ja syötävinä monta päivää.

Tiitu aterialla.

Tämä viikko on jälleen täyteen ohjelmoitu, mutta jo hiukan arkisempia asioita. Kotilonhoitoa, neurologia, fysioterapiaa jne...Pikku hiljaa laskeudutaan arkisempiin kuvioihin. Mutta ennen töiden alkua pääsen kuitenkin vielä yhdelle reissulle...Pärnuun. Kunhan vaan muistan pakata passinkin mukaan.

Nautinnollisia päiviä kaikille!

??

2011-07-23T13:36:00.000+03:00

...Siis mitä?

Olen viettänyt ihanaa aikaa ihanien ihmisten kanssa mökillä. Uinut meressä, nauranut, nauttinut. Ollut uutispimennossa, vailla mitään huolia. Ainut huoli oli että jaksaa vessaan kävellä ja muistaa juoda.
Palasin kotiin, aukaisin tietokoneen, tyhjensin kuvat kamerasta, aukaisin facebookin, kävin farmilla. (juu, heh).
Seurailin ystävien päivityksiä enkä ymmärtänyt mitään, mitä on tapahtunut?

Norjassa on surua, eikä vain Norjassa, vaan kaikkialla. Minun mieleni ei tahdo ymmärtää, käsittää sitä surun ja tuskan määrää mikä on ihmisten sydämissä juuri nyt. Omassakin. Mun suruni on myötäistä, ei omaa, sen käsittelee vielä. Mutta se suru joka koskettaa jokaista omaista, ystävää, lähipiiriä, on varmasti sanoinkuvaamaton. Sattuu ajatellakin. Tunnen itseasiassa jopa aavistuksen huonoa omaatuntoa siitä, että itse olen viettänyt jälleen yhden aivan mahtavan mökkiloman, nauttinut olostani, nauranut itseni kipeäksi, elänyt. Tiedän, ei se mun nauruni ole pahasta. Eikä mun itkuni mitään muuta tai ketään helpota, eikä huono omatuntoni ketään auta. Ihmismieli vain käsittelee asioita omalla tavallaan. Tuntuu vain että seinä hyppäsi vastaan median kautta. Tyssäsi mun riemun mun elämästä ja onnesta.

Tämä maailma on hyvin sairas paikka, ihmisten sydämet on kylmentyneet, kovettuneet, muuttuneet raaoiksi. Ei onneksi kaikkien, mutta riittää ne muutamat häiriintyneet ja sairaat jotka teoillaan kykenevät hajoittamaan turvallisuuden tunteen miljoonilta. Yhden ihmisen paha teko voi kylvää myös lisää pahaa, rohkaista jotakin tekemään oma järjettömän tekonsa. Niin käy myös hyvyyden kanssa. Yksi hyvä teko voi laittaa hyvän liikkeelle. Mieluummin se hyvä liikkeelle, mutta....Joskus on vaikea olla hyvä, jos saa osakseen pahaa? Kosto synnyttää lisää pahaa, ja kostohan on taas kostettava? Pahalla on suurempi vaikutusvalta tässä kohtaa, vaikka haluan naivisti uskoa että hyvä voittaa lopulta. Se on oma selviytymiskeinoni, hyvä voittaa, lopulta, joskus.

Oli miten oli, julkaisen kuitenkin omalta reissultani muutaman kuvan, sillä kuvaushetkellä olin onnellinen, iloinen ja elämässä kiinni, täysillä.

Meriharakka.

Maalaisuuteni paljastui...mä ihmettelin mikä kumma harvinainen lintu tuo on? Kuvasin sitä kieli pitkällä...kunnes 9-vuotias tyttö valisti mua, se on meriharakka, ne elää meren läheisyydessä. Ilmankos en näitä olekaan nähnyt, kun asustelen kuivalla seudulla. Tyttöä nauratti, niin muakin.

Mene pois tieltä!

No lokin sentään tunnistin ihan itse.

Portaat kultaiseen mereen.

Kävin auringonlaskun aikaan uimassa meressä. Itseasiassa en muista milloin olisin viimeksi meressä uinut, aikaa siitä on vuosia..paljon vuosia. Ehkäpä lähentelee jopa 20-vuotta...

Meri-ilmasto ja vesi teki hyvää mun flunssalle, se nimittäin loppui.

Auringon laskiessa.

Valo auringonlaskiessa on kaunis, pehmeä ja aistikas. Silloin kuvaaminen on miellyttävää ja humalluttavaa.

Joutsenet.

Tuolla rannassa asusteli joutsenpariskunta yhden poikasensa kanssa. Ihaillen seurailin kuinka nuo joutsenet pitivät huolta poikasestaan, eivät jättäneet yksin, opastivat ja neuvoivat ja komensivatkin tarvittaessa. Ihailtavaa vanhemmuutta.

Ensi viikosta on taas tulossa kiireinen ja vilkasliikkeinen. Ja viikon päätteeksi on Pärnun reissu. Sen reissun jälkeen on enää muutaman päivän huili ja työt alkaa, kesä meni? Minne? Kyllä aika rientää, taas.

Kiitos taas kaikesta hyvästä mitä olen saanut.

niin paljon olen saanut...

2011-07-18T10:03:00.000+03:00

....ja siitä kaikesta paljosta kiitän....

Kallioniemen leiritilalla, Laukassa.

Vietimme taas jo tutuksi tulleen leiriviikon Laukaassa. Leirin nimi oli "nollastasataan", tarkoittaen sitä, että leiri on koko perheelle suunnattu. Leirin annissa oli huomioitu kaikenikäiset ja ohjelmaa oli tarjolla monenlaista.

Myös pienille lapsille oli kaksi kertaa päivässä järjestetty "lapsiparkki", ja näin vanhemmille suotiin omia hetkiä päivän mittaan ja lapsille löytyi leikittäjiä ja valvovia silmiä.

Menimme leirille viikko sitten maanantaina, ja palasimme kotiin perjantaina. Viikon aikana saimme kokea monelaisia auringonlaskuja, joista kollaasi yllä. Tuo punainen auringonlasku oli sateisen päivän päätteeksi. Sade jatkui lähes heti auringonlaskettua, mutta soi mulle ihanan hetken rannalla.

Auringonlasku aikaan nämäkin.

Aurinko teki laskiessaan kauniin keltaisen punerruksen rannan kasveihin. Kokeilin makrokuvausta ja muutakin kuvausta illan hämärtyessä. Nautinnollinen kuvaushetki. Toivottavasti edes siivu tunnelmasta välittyy kollaasien välityksellä.

Myös Milla nautti elostaan.

Millalle leiritila on tuttu paikka ja iltarutiineihin kuuluu rannalla juoksentelu ja vedessä tassuttelu. Ei vaivannut Millaa nivelkivut, ei rasittanut pollaa, Milla vain nautti elostaan.

Leirin aikana pääsimme nauttimaan erilaisista elämyksistä. Kävimme soutamassa kirkkovenettä, saimme "markkinoilla" nauttia muurikkalettuja, saimme hierontaa auringonpaisteessa, lintujen laulun säestyksellä. Katselimme kaukoputkella auringonpilkkuja (mustia, viileämpiä kohtia auringossa). Vietimme hauskoja hetkiä iltanuotioilla.

Retkiratsujen talleilla (klikkaa linkkiä edellä)

Viimeisenä päivänä oli mun leirin kohokohta, vaellusratsastus. Mua jännitti aikalailla, mutta kuitenkin luotin siihen, että mulla on edelleen hallussa perushevoskäsittelytaidot. Kyllä ne olivat. Sain avun päästäkseni hevosen selkään, sillä jaloissa ponnistusvoima ei olisi riittänyt. Sekä samalla tavalla sain avun alastuloon, sillä en ollut varma olisiko mulla enää jalkoja kun alas tulen.

Nivustaipeet ja sisäreidet olivat kipeät jo samantien ratsastuksen jälkeen, mutta lanneranka, aah, se oli rento ja kivuton! Hevosen tuoma liike teki lannerangalle hyvää, juuri sitä mitä pitikin. Tätä pitää siis saada lisää, ehdottomasti. :)

Nyt on maanantai ja ratsastuksesta on kulunut 3 päivää, edelleen sisäreidet ja nivuset kipeänä, mutta edelleen myös suunnattoman hyvä olo sisälläni, kokemus oli...no kokemus! :)

Ristiäisistä.

Eilen, sunnuntaina oli mulle niin rakkaan siskonpojan ristiäiset. Nimeä olimme pohtineet, mikä se mahtaisi olla. Korvat höröllä kuuntelin kun pappi nimen kertoi, kyynel liikutuksesta silmänurkkaan pyrki.

Valtteri Elias.

Poika on niin Valtterin näköinen, sellainen pieni vintiö. Valtteri tulee keksimään yhtä sun toista puuhaa vanhemmilleen. Ristiäistilaisuus oli mukavan rento, levollinen. Jos tilaisuus olisi pidetty kirkossa, olisi tunnelma ollut toinen, ehkä jäykempi. Näin kotosalla pidettynä tunnelma oli kevyempi eikä niin kaavamainen.

Kiitän kaikesta saamastani ilosta ja onnesta, elämästäni, se on hyvää.

Nyt tämänpäivän vain olen, sillä pieni kesä-flunssa vaivaa...tais sitten hevosallergiani provosoi flunssan käyntiin, mene ja tiedä. Mutta nyt huilin hetken.

Hyvää naistenviikkoa!

Ajatuksia ajasta...

2011-07-10T15:41:00.003+03:00

...ja sen menemisistä ja tulemisista...

Istuimme viime viikolla iltaa isommalla porukalla, pohdimme aikaa...sen eri käsitteitä ja miten ihmiset ajattelevat ajasta. Huomasimme että aika käsitteenä on kummallinen. Ajan käsitteleminen lähti liikkeelle siitä, että suvustamme poistui jälleen yksi "hänestä aika jätti". Jätimme hyvästit isotädilleni, Mailylle. Hän eli kunniakkaan pitkän elämän 93-vuotiaaksi. Kuoli rauhallisesti nukkuen, ilman tuskia. Alla meidän surukimppumme ja Mailyn arkku. Mailyn muistoa kunnioittaen.

Mailyn viimeinen maallinen matka.

Kursivoin erilaisia käsitteitä ajasta, jotka pomppasivat esille illan keskusteluissa...

"Aika on kortilla", sanotaan kun on kiire, eikä tunnit meinaa riittää. Mutta entä jos toisella on tarve "tappaa aikaa"? Voisiko se jolla on aikaa tapettavaksi, mennä avuksi sille, jolla on aika kortilla? Siis tarjoutua tekemään jokin asia hänen puolestaan, silloin aika tasaantuu? Eikä vain? Toinen aikaa tappaessaan tulee antaneeksi aikaa sille, jolla aika oli kortilla?

Entäpä sitten "seuraa aikaansa", Miten sen voisi ymmärtää? Itse ajattelin että seuraa uutisia, lukee lehtiä, kuuntelee radiota, seuraa ehkä muotia jne? On "ajan hermolla", toisin ilmaistuna.

Entäpä minne aika menee? Puhutaan että kylläpä "aika kuluu", Miten se kuluu? Kuluuko se puhki, tai minne "aika rientää"? Onko ajalla koti minne se kiirehtii? Ja miksi toisten aika kuluu nopeammin kuin toisten? Esim. Työkaverin kanssa voi tulla puheeksi saman työpäivän sisällä ajan kuluminen joko nopeasti tai hitaasti. Minusta aika mennyt nopeasti ja toisella hitaasti. Kummallakin kuitenkin aivan täsmälleen yhtä monta tunti/minuuttia/sekuntia käytettävissä. Niin, tämä on aika selkeä, toisella ollut enemmän töitä kuin toisella.

Entäpä kun sanotaan että "on jo ajan merkit näkyvissä"?, Onko ne konkreettisia merkkejä? Tai "ajan patinoimaa". Silloin oletan esineessä olevan näkyvissä kulumista, säröjä jne. Ihmisessä ehkä ryppyjä, kumaraa asentoa jne...Mutta jokin ulkoinen merkki tulee ensinmäisenä mieleen.

"Ajan kultaamaa"? Miten sitä voisi käsitellä? Itse useasti sanon, että "aika kultaa muistot", Eli jokin ajanjakso joka on jo mennyt...siltä ajanjaksolta voi olla muistoja, huonojakin, mutta mieli haluaa muistaa vain ne hyvät...eli onko silloin" aika parantanut haavat"?. Mielessä enää ne hyvät asiat, huonot mielellään painaa pois.

Kriiseissä myös lohdutellaan toista "antaa ajan nyt kulua...", ajan päästä näyttää sitten jo paremmalta..aika voi siis myös lohduttaa? On meinaan aika veijari siis tuo aika. Sen voi kääntää ja vääntää moneen merkitykseen, ja tässä oli vain pintaraapaisu, osa illan pohdinnoista on jo "aika haalistanut", eli olen siis ihan vain puhtaasti unohtanut.
Entäpä lausahdus "aika on rahaa"? Onko se käypää valuuttaa, voiko sitä vaihtaa? Ja miksi toisten aika on kalliimpaa kuin toisten? Voiko ajalle todella asettaa hinnan? Voipi kait, koska terapiat maksaa...ja siellä puhutaan sitten" koko rahan edestä" . "ei saa hukata kallista aikaa" Minuuttiakaan ei saa mennä hukkaan kalliista ajasta. "Anna mulle aikaa", voiko aikaa paketoida ja antaa lahjaksi? Eipä kait kuin ehkä kellon muodossa. Mutta aikaa voi antaa olemalla paikalla/läsnä. Silloin toinen on ajan saaja ja toinen ajan antaja.

Mutta mites sitten...."kaikki tapahtuu ajallaan", Ajallakin siis on aika? Lapsi kehittyy ajallaan, oppii asiat omalla ajallaan, omaan tahtiinsa. Ihmiset tekvät erilaisia asioita, kun on niiden aika. Menevät naimisiin, saavat lapsia, ja lopulta kuolevat.

Pohdintaa ajasta voisi jatkaa pidemmällekin, jos tahdot pohtia aikaa lisää...tehdään se kommenttipoksin kautta. Tosin, huomenna aamulla lähdemme ajamaan mökille ja olen viikon verran poissa nettiyhtyeyksistä, mutta mielenkiinnolla tulisin lukemaan mitä ajatuksia aika on herättänyt?

Nyt mulla on aika kortilla, pitää pakata ja siivota, jotta aamulla olen valmis starttaamaan matkan kohti keski-suomea.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Lähes hengästyttää...

2011-07-04T17:52:00.000+03:00

....niin paljon tuntuu tähän kesään mahtuvan...eikä loppua näy!

Terviksen auringonlasku.

Meidän erikoisten ihmisten tapaaminen oli viime viikonloppuna. En ole ehtinyt edes päivittämään blogia, sillä tuntuu että menot synnyttää uusia menoja...ihan kivaa, mutta huomaa myös sen että väsähtää.

Tänään ollut taivas pilvessä ja sää selkeästi viileämpi, on jaksanut olla, Siis vain olla, ilman jatkuvaa hikisyyttä, tai tarvetta päästä pois kotoa, päästä pois kuumuudesta.

Lauantai tapaamisessa oli hyvin helteinen, onneksi löysimme hyvän varjopaikan, jaksoi olla ja tavata ihmisiä.Myös merellinen ilmasto viilensi, vaikkakaan tuulesta emme päässeet nauttimaan. Olen monesti ajatellut, että tämä sairaus todella yhdistää ihmisiä. Ja jotensakin tuntuu, että vain "hyville tyypeille" tulee tämä inha kirjainlyhenne. Tosin, voi olla niinkin, että näihin tapaamisiin lähtee mukaan tietyn tyyppiset ihmiset, jonka johdosta tuntee olevansa "omiensa joukossa". Enkä nyt siis tarkoita sitä, että kaikki kokevat näin. Tämä nyt on vain mun kokemus. Eikä olekaan tarkoitus olla kaikkien kamu, mutta vertaistuki on aina vertaistuki, arvokas. Niin, ja onhan mulla kokemusta myös inhan kirjainlyhenteen omaavista ihmisistä, jotka eivät lukeudu mun suosikkeihin, mutta ei ole tarkoituskaan rakastaa koko maailmaa. Eihän? Ei se mene niin, että jos sulla on MS, mä tulen takuuvarmasti sun kanssa toimeen. Koska erilaisuutta meissäkin on.

Olin ekan kerran vuonna 2007 mukana tapaamisessa, sen jälkeen olen muistaakseni ollut jokaisessa kesätapaamisessa (tai sitten yksi jäänyt välistä, en ole varma). Talvitapaamisiin en ole lähtenyt, ei vaan ole ollut virtaa henkisessä, eikä fyysisessä akussa lähteä, kesä on toinen juttu, tai se on se mun juttu, kesä!

2007 vuonna tuo tapaaminen oli mielestäni erityisen leppoisa, vallaton ja välitön...sitten väliin on mahtunut mukavia ja kivoja tapaamisia..(sää ollut vaihtelevampi, mikä vaikuttanut myös yleiseen fiilikseen). Mutta nyt taas 2011 tapaaminen muodostui aika veikeäksi, jopa levottomaksi. En muista koska olisin nauranut niin paljon, niin sydämestäni, ilman tekonaurua tai turhaa kihittelyä. Ilo ja nauru tuli jostain syvältä.

Tapasin taas joukon uusia ihmisiä, sekä osa jo ennestään tuttuja. Uusista tutuista tuli aika nopeasti sellainen tuttuuden tunne, mutta se on se yhteisen jakaminen ja yhteisöllisyys.

Koen jälleen olevani armollisessa asemassa, omaavani oikean tukiverkon ympärilläni, jotka ovat lihaa ja verta, ei vain bittejä nettiavaruudessa. Kiitos teille kaikille!

Tänään kävin hoitelemassa muita asioita, eli päivitin pääni, siis hiukseni ajantasalle, kävin tilaamassa hautajaiskukat tuleviin isotätini hautajaisiin. Kävin päivittämässä jääkaapinkin ajantasalle, siellä oli oikeastaan vain valo. Yritin jopa siivoilla, pyykkiä sain pestyä ja ruokaa tehtyä ja siivosin jälken keittiöstä.

Hoitoon saapui myös outo makkaran näköinen koira. Se on matalampi ku mun kissat ja aika hauska vekkuli Mörri. Mäyräkoira siis. taidanpa napsasta siitä kuvan tähän kohtaan...

Mörri, Mörtsä, maggara-koira.

Mulla on ihmeellisen sosiaalisia eläimiä, ne aika mukisematta ottivat tuon tulokkaan vastaan. Eli aika kivasti menee. Katsotaan miten Mörrin yö menee, osaako nukkua ja missä?

Mulla on niitä suunnitelmia tälle kesälle...aika paljon jo toteutettu ja se salainenkin ehkä työn alla...sitä työstäessä on hyvä päätellä blogikirjoutus tälle kerralle.

Elämä jatkuu.

2011-06-30T11:55:00.004+03:00

Meidän pyörät.

Eilen oli Fysioterapiapäivä, selkä jumissa melonnasta, pyöräilystä ja autolla ajamisesta. Fysioterapeutin taikasormet toivat helpotusta taas tähänkin tilanteeseen. Mitä tekisinkään ilman niitä taikasormia? Kärsisin, tietty.

Neuvoteltiin siitä mun tulevasta vaellusretkestä hevosen kanssa.( Tai en neuvotellut hevosen kanssa, vaikkakin toi lauserankenne antaa niin ymmärtääkin.) Pohdituttaa tuo selkä ja se siirtynyt nikama, kestääkö se puolentoistatunnin ratsastusretken? Fysse oli sitä mieltä, että kestää, jollei ravata, tai laukata. Ne liikkeet olisivat liikaa. Mutta se on vasta-alkajien vaellus, jotenka siellä mennään vain käyntiä. Kun soitin ja varasin aikaa, kerroin sairastavani MS-tautia, ja että tulen tarvitsemaan apua päästäkseni hevosen selkään. Jaloissa ponnistuvoima ei riitä, jotta itseni saisin ponnistettua selkään. Tähän avun saaminen onnistuu, kunhan vain käsissä ja keskivartalossa on voimaa, ja sehän on huomattu että on. Joten ratsastukselle on annettu siunaus talleilta sekä fysseltä. Nyt innolla odottamaan sitä.

Eilen fyssen jälkeen ei huvittanut tulla kotiin. Soittelin josko joku olisi kaupungilla ja olikin. Menimme parin naisen kanssa istuskelemaan kahvilaan, ihan vaan kun janotti ja mua vähän nälättikin. Piti istua hetkinen...hetkiset eri ihmisillä on eri pituisia. meidän hetkinen venähti niin, että kahvilan henkilökunta sulki paikan, ja antoi meille luvan istuskella siinä ulkosalla paikan sulkemisen jälkeenkin. Hetkinen oli kolmen tunnin mittainen, siis ihan vain hetkinen. Kuvitelkaa tilanne jossa sanon "saatan myöhästyä hetkisen?"...

Omakuva tolpan sisällä.

Hiljakseen ihanassa ja ei niin kuumassa ilta-auringossa oli mukava lasketella mäkeä alas. Matkalla pysähdyin kuvaamaan itseni vangittuna tolpan sisällä. Olen kuvannut itseni samaisen tolpa sisällä viimeksi syksyllä, sauvakävely lenkillä.

Mulla tuntuu todella olevan toiminnan kesä. Nyt lauantaina matkaan Helsinkiin tapaamaan MS-Parliksen ihmisiä, vissiin viidettä kertaa? Kokoonnumme eräässä saaressa piknik-tyyliin. Varustettuna filtein ja omin eväin. Tapaamiset ovat olleet hauskoja ja rentoja, ja olen saanut ympärilleni erikoisen hulvattoman tukiverkon. Sekä keskustelupalstan Nicit tulleet tutuiksi ja monet nicit saaneet kasvot. Joidenkin kanssa on syntynyt elävän elämän ystävyys-suhteita, jotka kantavat arjessa.

Sitten seuraavana viikonloppuna onkin ikävämpi tilaisuus, isotätini hautajaiset. Hän kuoli Juhannusaaton aattona. Mikä ihmeellistä, mä näin juuri hänen kuolinyönään voimakkaan kuolemiseen liittyvän unen. Tosin ajattelin/pelkäsin kuolemisen liittyvän minuun. Stressasin niin kovasti sitä ajamaan lähtemistä juhannuksena, varsinkin kun oli luvattu kaatosadetta koko päiväksi, kuten satoikin, ja lähdimme liikkeelle pahimpaan ruuhka-aikaan. Tunsin/luulin, että nyt on mun aika lähteä. Pelkäsin ajavani kolarin ja menehtyväni siinä. Perille päästyämme sain isotätini kuolinuutisen puhelimessa, ja helpotuin. Ei ollutkaan mun aika lähteä, vaan se osui toisaalle. Vaikka toki kyynel silmäkulmaan pyrkikin uutisen kuullessani , samalla olin helpottunut. Isotätini oli elänyt pitkän elämän, hän oli 93-vuotias kuollessaan. Mielestäni kunniakas ikä lähteä, rauhallisesti nukkuessaan. Minun elämäni saa vielä jatkua.

Tänään illalle on myös suunniteltu ohjelmaa, joten löhöillen ei tämäkään päivä mene. Mutta nyt kun töitä ei ole, on energiaa enemmän elämiseen, eikä pelkkään puurtamiseen.

Palaillaan taas!

diibadaaba.....

2011-06-28T20:55:00.000+03:00

...Olipas tyhjä pää, ei otsake irronnut. Helle ja rannalla makuuttelu tyhjensi pään.

Loppukeväästä rannalla tepasteli ja kuherteli lokkipariskunta. Kuhertelu on ollut mitä onnistunein, sillä tänään rannalla oli vastassa tämä näky. Hautova lokki.

Lokki ei sen reilun kuuden tunnin aikana siirtynyt pois paikoiltaan, vaan todellakin kökötti tuossa vaihtaen vain asentoaan välillä. Kyllä on pitkä pinna. Mutta näinhän on nähtävä, elämässä on ne kortit mitkä jaetaan ja niillä pelataan. Lokki syntynyt lokiksi ja tuossa on tehtävä jos poikasia mielii.

Ihminen taas saa kantaa 9kk mahassaan ja lasta mielii jne...

Sulkien sukimista.

Olin oman fysioterapeutin kanssa puhunut, että tekisimme melontaretken. No nyt ehdin ominpäin melomaan. Toinen asia mitä pohdittiin oli ratsastus, mutta kun tänä kesänä näyttää haaveet toteutuvan, mulle tulla tupsahti mahdollisuus kevyeen vaellusratsastukseenkin. Tuntikin on jo sitä varten varattuna. Mennään mökille Laukaaseen heinäkuun puolenvälin tietämillä, ja siellä onkin tarjolla vaellusratsastusta vasta-alkajille. :) No, innolla mukaan!

Mutta mikä olisi seuraava mitä voisimme fyssen kanssa tehdä? oli tarkoitus jotain lajia kokeilla, mitä ei ennen ole tullut kokeiltua. Mutta mitä se voisi olla? Kalliokiipeily? Laskuvarjohyppy? Koskenlasku? Eh...siis ei.

Mutta mitä? Ehdotuksia, kellään?

Muutama salainen haave tälle kesälle vielä on olemassa, näyttää että tämä kesä on haaveiden toteutumista varten, toteutuukohan se haavekin? Se salainen?

Juhannuksen vieton parhaat palat.

2011-06-27T00:25:00.004+03:00

(Kannattaa klikkailla kaikkia kuvia isommaksi...)

Jouduin tekemään Juhannuskuvista kollaaseja, sillä kuvia tuli räpsittyä noin 800...näihin olen valinnut nyt jotain.

Yläkuvassa näkyy eri aikaan otettuja maisemia, On yöllä, illalla, aamulla ja päivällä. Kuvissa on usvaa ja pilveä ja poutaa, siis kaikkea.

Olimme Päijänteen saaristossa, eräässä keskikokoisessa saaressa. Muutama mökki oli näköetäisyydellä, mutta ei kuuloetäisyydellä. Oli todellinen rauha. Sain kutsun ystäväperheen mökille juhannukseksi, enkä missään nimessä olisi kieltäytynyt, kun sain vielä autonkin lainaan, jotta mökille pääsin, mukanani muutama muu, jotka ovat osa- "omistajia" mökille. Näin hyötyivät mun mukaan tulosta kaikki, eniten minä.

Mennessämme satoi vettä koko ajan, ajomatka oli tosi raskas. Rytmärit sydämessä oli hankalia, stressi sateesta ja ajosta otti koville ja keskittyminen rasitti ja väsytti. Onneksi ajomatkaa kesti vain 2h. Selvittiin kuitenkin ongelmitta venerantaan, jossa omistaja odotti meitä jo veneen kanssa. Matka jatkui venerannasta veneellä mökkisaarelle.

Kaikkea ihanaa kuvattavaa mökki pitkikin sisällään ja osa oli ulkona verannalla.

Olin aika pökerryksissä kameran kanssa...uhhuh.

Yksi ihan neitokainen, ystäväni murkkuikäinen tyttö, joka on mulle äärettömän rakas, oli myös mökillä. Tyttöä harmitti kamalasti kun unohti oman kameransa kotiin. Mulla on yleensä aina kaksi kameraa mukana, kuten nytkin. Lainasin toisen pienemmän kameran tytölle ja yhdessä tyttösen kanssa kiersimme ja kuvasimme kuin järkeä vailla. :)

Itse taas unohdin ottaa mukaan kameran kolmijalan. Mutta onnekseni mökin isännällä oli kiikaria varten kolmijalka ja sain sitä lainata. Tätä pikku tirppiä kuvailin, sain odotella sormi krampissa, että osun juuri sillä hetkellä laukaisemaan kameran kun lintu pyrähtää sisälle ja ruokkii piipittävät poikasensa. Kun toinen vanhemmista ruokki poikasia, kävi toinen peseytymässä. Ilman kolmijalkaa ei nämä kuvat olisi onnistuneet.

Illan hämyssä.

Ilta-auringon tullessa Juhannusaattona villiinnyin kuvaamaan kaikkea upeassa palavassa auringonlaskussa. Penkkejä, veneitä, poijuja. Auringonlasku villitsi mut taas aivan täysin. Mutta kaunista oli.

Kokko

Kun ilta pimeni, oli kokon aika. Kokon virkaa toimitti 30-vuotta vanha tervavene. Kun terva kuumeni, se kiehui ja paukkui, Siis paukkui lujaa! Itseasiassa, myös kallio missä kokkoa poltettiin, pamahti kuumuudesta ja sai pienen halkeaman pintaansa. Kuumuutta siis riitti. Mukava tervantuoksu levittäytyi kokosta pihapiiriin.

Minä ja tyttönen kajakki-melonnassa.

Oli elämäni ensinmäinen kerta kun kajakilla olin melomassa. Niin oli myös tuolle melontakaverillenikin. Mutta tyttönen meloi vimmatusti ja mä hiukan rauhallisemmin. Mutta ihana ilma, mukavan tyyni järvi, niin mikäs oli harjoitellessa. Lopulta uskaltauduimme tuosta lahdenpoukamasta poiskin. Menimme hiukan pidemmälle, halusin nähdä saaren muualtakin. Mutta kun lahdenpoukamasta poistuimme, muuttui aallot jo voimakkaammiksi ja jännitti jo, että selviydytäänkö takaisin. No, selviydyttiin ja ihan hymyssä suin. Muutaman kerran isompi vene aiheutti meille koviakin laineita ja se tuntui vatsanpohjassa, kun kevyen kevyt kajakki nousi aaltojen mukana. Mutta kun oppi myötäämään liikettä, pahoinvointikin helpotti.

Uskalsimme jopa ottaa kameran (pikkupokkarin) mukaan ja vaihtelimme sitä ja kuvailimme toisiamme ja otimme yhteispotrettiakin. Meillä oli niin mukavaa. Tästä juhannuksesta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.

Nyt palataan taas arkeen, mutta loma jatkuu edelleen.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

(ilmeisesti vieläkin joillakin vaikeuksia jättää kommenttia, mitään estoja en ole laittanut, joten en osaa sanoa missä vika on...toivon mukaan se korjaantuu ja kommenttien jättö taas onnistuu kaikilta)

kenkätietoinen

2011-06-22T20:33:00.000+03:00

Milla on hyvin kenkätietoinen neiti. Kantaa vain ja ainoastaan mun kengät omalle paikalleen "toimistoon" ja nukkuu useasti kenkä kuonon alla, niinkuin tässäkin kuvassa. Tämä ei ole vielä kenkäennätys, isompiakin määriä kannellut tuonne. Ja mä aina tiedän mistä kenkäni löydän.

Ihana koiruus mulla!

Kommentointi

2011-06-22T08:13:00.002+03:00

Ukkonen nousee...pilvet vyöryy...

Ukkonen alkaa ja sataa rakeita, mä tosi rohkeana kuvailen parvekkeella ja yhtäkkiä iskee salama, ja niitä pelkään! Juoksen sisälle, unohtaen sammuttaa nauhoituksen. Iiks!

On tullut monelta viestiä, että ei pysty jättämään kommenttiaan. Muutin hiukan kommentointi tapaa. Yrittäkää kommentoida, näen kuinka moni siihen pystyy ja kuka ei.

Klikkaa ainakin alhaalta tykkää/en tykkää painiketta. Klikkaa en tykkää, jos et pysty kommentoimaan..kartoitan hiukan tilannetta, ja tykkää jo pystyt, tai jätä vaan suoraan se kommentti.

Nyt alan valmistautua lähtemään fysioterapiaan.

hajatelmia elämisestä.

2011-06-21T11:29:00.001+03:00

Koirien, Lissun ja Millan leikkiä, juoksua pallon perässä.

Olen ajatellut elämistä, ihmisten asenteita, erilaisuutta, viime päivinä.

Kuinka me ihmiset olemme raakoja toisillemme, arvostelemme rankasti ja unohdamme sen ihmisen siellä kaiken takana. On niin helppo arvostella toisia, kun kohde ei kuule. Mutta seinilläkin on korvat ja tieto kiirii. Saavuttaessaan kohteen se sattuu. Varsinkin kun arvostelut tulevat luullulta ystävältä? Mihin voi luottaa jollei ystäväänsä? Olen liian sinisilmäinen, on opeteltava olemaan vähemmän sinisilmäinen, opeteltava olemaan luottamatta näennäiseen ystävällisyyteen. Se kostautuu. Edellisessä postauksessa kerroin oman positiivisuuteni kostautuneen, nämä kaksi liittyvät nyt toisiinsa.

Näytän niin terveeltä ulospäin, että ihmisten on vaikea mieltää minua sairaaksi. Silloin kun könkkään kepin kanssa, se ymmärretään. Mutta jos se vellominen tapahtuu pääni sisällä, asiat hajoaa ja leviää, eikä kukaan ole pääni sisällä sitä näkemässä....ei voida ymmärtää etttä olen sairas?

Tässä taannoin, ennen varsinaisen kesäloman alkamista jouduin sairauslomalle selkäni takia. (lannenikama puoli senttiä pois paikaltaan). Kävely ja liikkuminen, kaikki teki kipeää. Työkykyinen en ollut.

Pikkuhiljaahan se tilanne korjaantui ja ennen saikun loppumista olin jo hyvässä kunnossa (mutta en vielä työkykyinen) ja liikuin pyörällä, kävin kahviloissa, näyin kaupungilla, elin.

Töissä ihmiset spekuloivat, että jos se kerran pystyy liikkumaan ja käymään kylässä ja siivoamaan, niin pystyis täällä töissäkin olemaan...ja pahaa puhuttiin. Tilanne on nyt jo selvinnyt ja selvitetty, mutta pieni nirhama sieluun jäi ja sen korjaantuminen viekin oletettua pidemmän aikaa. Muuten en enää tätä pohtisi.

Mun täytyisi myös (ilmeisesti) opetella sairastamaan niin että se näkyy. Jättää siis pinnistelyt pois, aloittaa nariseminen (sitä kyllä riittäisi...kun koko ajan kropassaan, päässään tuntee...) niin ihmiset uskoisivatkin mun olevan sairas? Pitäisi jättää hymyt ja ystävällisyydet sikseen, olla sellanen töks töks. Olen huomannut sellaisen ihmisen saavan enemmän myötätuntoa osakseen, joka tuo julki että on sairas. Itse vain elän ja olen, sairaus minussa kiinni roikkuen. Ja nimenomaan se hyväntuulisuus, se pitäisi unohtaa ihan tyystin!

Kun olin saanut viime talvena aivotärähdyksen ja soitin töistä peruakseni sen päivän fysioterapian ja nauroin (virhe, ei saa nauraa!!!), kuulin työkaverin sanovan vierestä.."sillä mitään tärähdystä ole kun nauraa"...What??

Johtopäätös, hyväntuulinen, positiivinen ihminen ei voi olla sairas, vaikka lääkäri näin toteaisikin?

Pitää myydä maansa, itkeä ja murjottaa. Teen kyllä sitäkin, mutta vain kotona, poissa silmistä. Vain oikeasti ystäville, läheisille itken tuskaani, jos sellainen iskee.

Nyt jos siirryn osiseläkkeelle, pahat kielet puhuu..

Ajatelkaas nyt...jos mulla on sitten lyhyemmät työpäivät, mulle jää aikaa ja voimia enemmän. Saatan siis jäädä töiden jälkeen kaupungille, tai mennä kylään ystävälle, tai jopa siivota kotona? Herttinen! Siivota!

Niin, mitä silloin puhutaan? Mitä se nyt millään eläkkeellä on, hyvin jaksaa siivota viel kotosalla ja luuhaa kaupungilla. Nyt voin arvata mitä lukijat ajattelevat. Mitä välitän siitä mitä muut ajattelevat? Totta...ei pitäisi, mutta ajattelen silti. En pidä siitä, että asiat vääristellään ja kiedotaan jokin älytön verkko. Sitten siihen verkkoon jää kiinni ja tukehtuu. Nämä tällaiset tapahtumat syövät yleistä työhyvinvointia, ei tee mieli mennä töihin, tai jos menee, on ahdistunut. Eikä tämä ole pelkästään mun havainnointi, vaan ikävä kyllä tätä saavat muutkin osakseen. Naisvaltaisissa työpaikoissa tämä on hyvin yleistä. Valitettavasti.

Mutta miten jatkaa tästä eteenpäin? Ainakin jaksan jatkaa niiden ihanien ihmisten tuella, jotka ovat lähestyneet minua edellisen blogi-kirjoituksen johdosta. Olen saanut ihanaa palautetta oikean elämänkin ihmisiltä. Olen niistä kaikista todella iloinen. Kiitos te kaikki!

Once again, my darling...

Mun Fiiu, mun "oma" Nuppuni! Juu, ristin tuon auton aikoinaan Nupuksi. Siitä syystä että se oli aivan uusi, juuri tehtaalta tullut, siis nuppu ja vielä punainen kuin ruusunnuppu. :)

Nuppu tuli mulle hoitoon juhannukseksi. Mutta voi...sitä on puoli vuotta kohdeltu kaltoin. Nupulla oli kaikenlaista pikkujuttua tullut vuosien saatossa jo mun käytössä, ja kerroin ne juttuset jotka pitää ottaa huomioon uudelle käyttäjälle. Mutta ei......Kun kurkistin konepellin alle, oli siellä ihan kuivaa kuin erämaassa. Ei ollut nestettä pissapojassa, ei jäähdyttimessä ja öljytkin niin loppu, ettei mittatikun kärki edes osunut öljyyn.

Tuossa on ollut vikana se, että jäähdytinneste tiputtelee jostain, korjattukin sitä on, ammattilaisten toimesta. Eikä sitä tippumista saatu koskaan kokonaan loppumaan. Joten tuonne konepellin alle itse opin kurkistamaan kerran viikossa ja katsomaan öljyt, sun muut nesteet kohdilleen ja oli turvallista ajella.

Nyt kauhukseni sitten huomasin, että sinne konepellin alle ei todellakaan ole kurkisteltu. No, eikun nesteitä ostamaan ja lisäämään. Ilmoitus auton oikealle omistajalle, että mikä on tilanne. En ole vastuussa siitä, jos sille on jotain tapahtunut. Mun on tarkoitus Fiiulla ajella auton omistajan mökille viettämään juhannusta, siksi auto tuli mulle, jotta pääsemme sinne. Kiitollinen olen, että saan vielä hyvästellä Fiiun, Nupun. Se on nyt myyty, ja juhannuksen jälkeen siirtyy uudelle omistajalleen lopullisesti.

Pioni ja sateenjälkeiset pisarat.

Olisinkohan nyt narissut riittävästi? tän kesän tarpeiksi? Ollakseni normaali ihminen, enkä mikään yli-ihminen, en liian positiivinen. :)

Mutta hei, ihania päivä kaikille!

neuropsykologilla

2011-06-17T15:44:00.000+03:00

Täällä olin jälleen kerran...Saan todennäköisesti pian VIP-kortin?

Oli neuropsykologin tutkimuspäivä. Valmistauduin menemällä illalla ajoissa nukkumaan, poistamalla ylimääräset häiriötekijät (lue teini-poika ja kajarit). Kämppä oli hiljainen ja uni tuli ja pysyi aamuun saakka. Tunsin itseni virkeäksi ja orientoituneeksi. Hiivatin hieno sana, meni muutama kerta, että sain sen oikein kirjoitettua.

Istuin sitten vastaanoton odotushuoneessa ja vessatti tietty kokoajan. Vessassa ravaamista, ärsyttävää.

Pian sitten mut sisään kutsuttiin. Tosi mukava ja rento nainen oli vastassa. Juteltiin niitä näitä, "tutustuttiin", niinkuin nainen sanoi. Ei jännitys häiritsisi tutkimuksia. Tutkija-nainen yritti lähettää teineilleen kotiin aamupalanteko-ohjeita. Känny sammui kuusi kertaa, juuri aina viimeisen sanan kohdalla. Kysyin lasten ikää, 14 ja 15..hmm...Jos ne ei osaa ite syyä, niin ei voi mitään. Lohduttelin, että ei toi mee ohi. Mulla 18W ei muista aina syödä, ja siis on vaan pakko antaa olla, se ei mee ohi.

Sai sitten seitsemännellä yrittämällä viestin läpi. Huokaisi ja tilanne oli sillä aikaa muuttunut rennoksi.

Sairaalan pihan suihkulähde.

Ja jälleen sain kuulla tutut sanat. Olet harvinaisen tyyni, positiivinen ja sinut itsesi kanssa. Puhut asioista hyvin rauhallisesti, liioittelematta. Sinulla ei ainakaan masennuspohjaa ole fatiikin takana, taikka kongnitiivisten ongelmien. Olet valoisa ja eloisa luonne. Olen kuullut nyt nuo samat hammaslääkäriltä, neurologilta, toimintaterapeutilta, neuropsykolgilta, omalta lääkäriltä, ystäviltä, sukulaisilta...pakko kait uskoa.

Mutta en tarkoita sitä, että riemuitsisin sairaudestani, mutta en voi muutakaan, se on mussa kuin täi tervassa, pakko vain jaksaa elää sen kanssa. Sietää se minussa, löytää sen inhottavan kirjainyhdisteen kanssa jonkinlaisen kompromissi.

Mutta on tästä haittaakin, positiivisuudesta. Joskus se hämää ihmiset. Eivätkä enää ymmärrä, että voin olla täysin loppu, mehut imetty kuiviin, jos vielä hymyilen? Se hämää ihmiset. Ja se kostautuu ja on kostautunutkin.

Voidaan ajatella että mä vain esitän sairasta, kun en halua jotain tehdä, kun muuten olen niin "jaksava". Pah.

Mutta se siitä valituksesta.

Sain tehdä testejä laidasta laitaan. Toistaa perässä sanoja, piirtää muistista kuvia, kertoa eläimiä, tietyllä kirjaimella alkavia asioita, laskea, tehdä jäljennöstehtäviä, ja taas toistaa numeroita etu ja takaperin.

Olin ihan poikki, ärtymys alkoi nousta pintaan, kun muisti huononi ja keskittyminen kärsi testin edetessä.

Huomasin montaa kertaa laittavani silmät kiinni, kun yritin muista jotain kuva- tai sanasarjaa. Suljin yhden aistin pois ja toivoin sen auttavan. Tähän tutkimuksen tekijä kiinnitti huomiota monessa kohtaa. Olen siis visuaalinen ihminen. Muistan ja hahmotan asiat paremmin kun voin visualisoida ne. Muistista en niitä ulos saa.

Tulos;

I Tulokset olivat just sen suuntaisia kuin oletin olevankin. Eli olen herkkä keskeytyksille, keskittyminen haihtuu ja asiat unohtuu. Muistissa ongelmia. Nämä kaksi olivat ne hankalimmat ongelmat. Jopa siinä määrin, että jos en niitä itse olisi tiedostanut, mietti neuropsykologi mun sopivuutta nykyiseen työhöni ja sen vaatimuksiin. Mutta kun tiedostan ongelmakohdat, uskoi mun pärjäävän. Mutta suositus tuli osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, sieltäkin. Jeps.

Myös autolla ajamisesta puhuttiin...että onko se järkevää ja turvallista. Koska olen hyvin häiriöherkkä. Onneksi mulla ei enää ole sitä autoa. Huoh. Tosin, juhannuksena tulee "mun" oma rakas Fiiu hoitoon mulle ja olisi tarkoitus ajella sillä mökille. Apua! Mut meinaan lähteä. Mennään pikkuteitä ja hissunkissun.

Kyllä se siitä.

Ja mitäs nyt? Ajatukset pikkuhiljaa siirtyvät mahdolliseen ja mitä todennäköisempään osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Just ja joo. Mietin edelleen minkä kannan asiaan otan, se selvinnee asian edetessä.

Hyvää viikonloppua!

tilannepäivitys....

2011-06-15T13:39:00.001+03:00

...hiukan retuperällä blogin pito, nyt on aikaa päivittää tapahtumat ajantasalle...

Eräänä iltana kesän kynnyksellä, toukokuun puolella..

Olin iltakäppäilyllä Millan kanssa ja juuri tullut vihreys teki vaikutuksen. Mukana oli vain kännykkä, mutta ihan hyvä kuva tuli ja tunnelma välittyy. Suurin osa, taitavat olla kaikki, tässä postauksessa kännykän kuvia.

Onneksi on kännykässä kamera, en osais ilman olla. Tulis iso tuska jos näkis jotain kuvattavaa, eikä sais kuvaa otettua. :) Riippuvuutta sekin?

Ginger beerit kirkon vierustan rappusilla...toukokuussa tämäkin.

Tossa tien toisella puolella on kauppa "punnitse ja säästä". Sieltä saa tota inkivääriolutta ja muitakin herkkuja, kuten kasvislastuja. Useasti mennään tohon rappusille istumaan, katselemaan kaupungin vilinää (tosin, ei Hyvinkäällä "vilise"). Mut nää kuvat oli sitä hetkeä toukokuussa kun tajusi ja oivalsi talven oikeasti menneen ohitse.

Kaurapuuro marjoilla ja parilla voisilmällä. Herkkua ja terveellistä.

Olen kehittänyt aivan uuden teorian, miksi mä aina kutistun kesäisin....viime kesänä 8kg, ja nyt jo lähtenyt 2kg. Yhteensä siitä mun suurimmasta painolukemasta on lähtenyt kahdessa vuodessa reilu 12kg. jeah.

Mutta siihen teoriaan...kun makaan rannalla, kuuma polttava aurinko sulattaa ihonalaista rasvaa, ja järveen mennessä se sulanut rasva liukenee veteen. Ympärilläni lilluva rasva siellä vedessä siis ei ole aurinkorasvaa vaan ihraa... :D. Sitten takas makaamaan ja uusinta veteen hetken päästä...mitä kuumempi kesä ja mitä enemmän rannalla, sen hoikempi olen...hyvä teoria?

Isän pihan sieni, koristesieni, ei syötäväksi.

Isä taas askarrellut.

Sukuun on tullut muutaman vuoden sisällä pienokaisia kolme kappaletta. Isä on rakentanut pienokaisille ihan uuden hiekkalaatikon ja hiekkaleluille säilytysastian. Hiekkalaatikko saanut myös kannen, ei kissat pääse pissimään hiekkalaatikkoon. Näppärä toi mun isukki!

Nyt olen käynyt siis neurologin vuosikontrollin jälkeen toimintaterapeutin tutkimuksissa, se oli eilen. 2007 tehtiin viimeksi tutkimukset, diagnoosin yhteydessä. Nyt oli aika tehdä uudet, koska tilanne käsissä on pahentunut. Tuntopuutokset on jo elämää haittaavia. Ja tutkimuksetkin sen osoittivat. Joissain kohtia kämmeniä ja sormia ei ollut tuntoa laisinkaan, ja joissain kohtia vaimeaa ja sitten taas ylituntoa. Siis ihan kaikkea mahdollista.

Sain matkaani erilaisia kodin pienapuvälineitä...alla kuvaa..

Siivilä kattilaan, tahmapaperia (tuo rulla takana), perunankuorimaveitsi tahmaisella varrella, pari ergonomisesti muotoiltua veistä, tarttumapihdit, parit sakset, pari kynänpaksuntajaa, purkinavaaja, pullonavaaja ja käsivarsiin painesiteet, tuntoa stimuloimaan.

Täytyy sanoa, että turvallisuuttaa lisääviä asioita, tosin olenhan mä hyvin pärjännyt, kikkavitosillani, nyt sain korvikkeeksi oikeat apuvälineet. Olen kiitollinen.

Odotin mielialani olevan alavireinen tuon kaiken jälkeen, mutta ei, olin vain väsynyt ja otin tirsat päälle (pari tuntia).

Perjantaina on sitten se ehkä mulle tiukoin koitos, neuropsykologin testaus, sitä jänskään kyllä. En ole koskaan ollut ja jännittää miten siitä selviän. Hyvin...eikö vaan?

kaikki nämä toimenpiteet ja tutkimukset suuntaavat siihen osiseläkkeeseen. Nyt on fysioterapeutti, toimintaterapeutti antaneet lausunnon, että siinä olisi järkeä ja pidentäisi työikääni useammalla vuodella...

Katsotaan vielä perjantain tulokset...sitten uusi tapaaminen neuron kanssa ja siitä se sitten lähtee.

Tosin, töissä en ole asiasta mitään puhunut...enkä vielä aio puhuakaan...odottelen kaikki tulokset ja sitten vasta.

Tässä pläjäys...ja eikun jatketaan!

Edustusongelmia?

2011-06-02T12:29:00.002+03:00

Hilma ja Helle.

Eilen lämpömittari kiipesi lähelle +30 astetta. Mua se ei haitannut, kesää odottanut kuin kuuta nousevaa. Nousihan se kuu, eli tuli kesä!

Hilmalla, ja muillakin karvakavereillani oli eilen hikiset ja kuumat oltavat. Kaikkien ötököiden nukkuma-asennot olivat nurinkuriset, eli vatsa näkyviin ja tuuletus toimimaan. Eläimillä kun tuo lämmönhaihtuvuus on hiukan toista kuin meillä ihmisillä. Tassuista ja masusta saa hiukan viilennystä.

Ihan kanttuvei, silmä vahingossa puoliraollaan.

neurolla

2011-05-30T23:46:00.003+03:00

Isän pihan kissat, Lumikki ja Rudolf

(neurologin jälkeen siis isän luona kyläilemässä)

Tänään mulla oli aika sinne neurologille...olin hyvin valmistautunut, kirjoittanut lapulle kaikki asiat mitkä pitää muistaa ottaa puheeksi. Kaikki muistimme, ja saimme paljon aikaiseksi.

Sain lähetteen neuropsykologisiin testeihin, pahentuneen fatiikin (voimakkaan väsymyksen) takia, joka haittaa jo työkykyä. Lähete toimintaterapeutille, jossa testaillaan käsien toimivuutta, mitkä on ongelmakohdat jne...tunnottomuus aiheuttaa ongelmia toisinaan aikalailla.

Lähete myös fysiatrille, selkäni takia. Neurologi ohitti työterveyslääkärini (yllätys), ja meni mun tyten tietoihin (luvallani). Otettu röntgenkuva tulla tupsahti näkyville, ja siinä näkyi SI-nivelessä ongelmaa, lannerangan nikamissa kulumaa ja kalkkeumaa, ja sit jotain muuta, en muista mitä. Neurologi oli hivenen hämmästynyt, että oli kirjoitettu 2 päivää sairaslomaa, vain?

Tutki mun selän (eikä ees kuulu neurologin toimenkuvaan), totesi sen olevan krampissa lannerangasta niskaan saakka, ja ihmetteli että vielä pystyn hengittämäänkin. Siltä istumalta kirjoitti samantien 3 viikkoa saikkua. Se tarkoittaakin sitä, että seuraavaksi menen töihin vasta elokuussa. Mulla alkaa kesäloma suoraan siitä kun saikku loppuu. Joten....siis, en kyl tajua oikein..olen jo lomalla!!! Oujea! tosin, riemua hälventää jäytävä kipu, joka kuitenkin saadaan siedettävälle tasolle hyvällä lääkityksellä. Onneksi.

Myös osatyökyvyttömyyseläke otettiin vakavasti puheeksi. Siksi runsas määrä erilaisia testauksia, katsotaan tukevatko nekin sitä asiaa, että olisi hyvä keventää työtäni? Fatiikki on suurin ongelma, ja fatiikin myötä tietojen käsittely päänupissa. (kongnitiiviset ongelmat).

Sain myös nyt kesäksi kokeiltavaksi vielä yhden lääkkeen mikä saattaisi vähentää fatiikkiongelmaa, se onkin sitten viimeinen oljenkorsi...jos siitä ei apuja...huoh. Fatiikki on jotain sellaista väsymystä, mihin ei auta uni eikä lepo. Se tulee ja kaappaa...se vie mennessään. Ei ole tavallista "mua väsyttää", vaan potenssiin 10. :(

Sain myös fysioterapiaosastolta SI-tukivyön. Tukee selkää akuutissa tilanteessa. Ei suinkaan ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, mutta jos esim. tyhjennän astianpesukonetta ym muut kumartumista vaativat työt. Kokeilin sitä välittömästi, ja kyllä se vaan helpottaa.

Huomenna menen vielä käymään töissä...teen muutaman paperihomman loppuun, ja hoidan luokkamme kotilot siihen jamaan, että ne voi lähteä oppilaiden luokse kotihoitoon. Tiedän, mun ei tarttis mennä ku olen saikulla...mutta kun...niin, seliseli...mutta kun se homma on mulla hallinnassa. Tosin, laitan oppilaat tekemään sen ja opastan vierestä. Sitten vielä muutama tiedote oppilaiden kotiin, minne kotilot kesän aikana matkaavat.

Ja sit huokaisen.

Ja nyt menen punkkaan...ZZzzZZzzz......

kesän kynnyksellä.

2011-05-28T22:06:00.002+03:00

Voikukkien kulta-aika.

Kävi sitten selälle kämysesti. Olin siellä sairaalassa katsomassa ihanuutta, sitä siskonpoikaa, suloisuutta, täydellistä pakettia. Kumarruin vain aavistuksen kurkistaakseni poikaa tarkemmin. Tunsin kuuman vihlasun alaselässä ja olikin sitten pakko hakeutua istumaan aika vikkelään. Jalat alkoivat muuttua hyytelöksi ja kipu kovaksi. Olin kuitenkin ihan hiljaa ja valittamatta, en halunnut kääntää huomiota itseeni, vaan halusin vauvan, äidin ja isän saavan kaiken huomion.

Lähdin siitä sitten käpöttelemään toiselle osastolle, missä ystäväni oli. Kävin samalla vierailulla tapaamassa myös hänet. Kävely sinne onnistui, mutta kipu yltyi alaselässä ja en saanut itseäni enää suoraksi.

Käpöttelin ystäväni kanssa sitten alas ja ystäväni meni tupakille. Siitä jatkoin matkaa äipän kanssa autolle ja kipu vaan paheni askel askeleelta.

Ei kiva.

Metsätähti hentoinen.

Autossa istuminen teki tuskaa, jokainen tärähdys leikkasi kuin kuuma veitsi alaselässä.

No, kotona buranaa napaan ja yritys viedä Milla lenkille ulos. Kipu salpasi jo läpi selän alavatsaan, mutta sinnillä selvittiin takas sisälle. Kävelin kuin raskaana oleva nainen, jalat himpun harallaan ja polvet aavistuksen koukussa. Suoraksi kun ei voinut haaveillakaan päästä.

Yö meni miten meni, kyljen kääntäminen oli hikinen urakka.

Aamulla soitto töihin että tää mamma nyt lepäilee ja menee lääkäriin. Oli viikosta jäljellä enää to ja pe. Mutta sellaset to ja pe-päivät, että läsnäoloni olisi ollut enemmän kuin tarpeellista. Mutta minkäs teet. Työkykyinen en ollut. Hiivatin hiivatti!

Pääsin sitten lääkäriin, joka oli yhtä tyhjän kanssa. Kirjoitti 2 päivää saikkua, no, parempi kuin ei mitään, mutta ei MS-lihakset parane samalla tahdilla kuin tavis. Eikä tavisjumikaan kahdessa päivässä helpottaisi. Sanoi vain uskovansa että on ohi jo maanantaihin mennessä. Haist huilu. Olisikin!

No, nyt eletään lauantai-iltaa, eikä järin hyvä tilanne. Suoraksi en pääse, istuminen hankalaa ja kipu jäytää.

Mulla on koko vasen puoli alaselästä lapaluihin täysin krampissa. Ei auta relaksantit eikä buranat. Onneksi maanantaina on neurologin vuosikontrolli, josko sieltä sais jotain oikeaa apua.

Harmittaa vaan niin vietävästi, kun olin niin hyvässä vireessä liikunnan kanssa, ja taas saa kohta aloittaa tempomisen alusta. kiukuttaa!

Mut se siitä kiukuttelusta...odotan että pääsen piakkoin katsomaan elämän yhtä suurinta ihmettä. Kunhan ovat kotiutuneet kunnolla ja saavat oman arkensa pyörimään. Sitten tää täti rynnii ihastelemaan pienokaista. Tai no rynniminen tässä tilanteessa on enemmän kuin liioittelua, mutta käpöttelen rauhallisen nopeasti, vaikka. :)

Pienen ihmisen pieni käsi.

2011-05-25T19:42:00.000+03:00

...Hän on nyt täällä....

Pienen miehen pieni nyrkki.

Sisko ja miehensä saivat ihanuuden saatettua maailmaan viime yönä. Pääsin sairaalaan ihanuutta jo tänään katsomaan. Siellä oli väsynyt mutta onnellinen äiti sekä isä. Mulla oli moneen otteeseen kyynelissä pitelemistä kun katsoin tuota viatonta pientä ihmisen alkua. Niin täydellistä pakettia. Kuuntelin pienen pientä tuhinaa. Hiljainen ja rauhallinen oli poika. Vain kerran kuulin itkun. Kun isänsä hellästi kävi silittämässä poskesta, poika hiljeni ja rauhoittui. Tuolla nyytillä on todella hyvät eväät elämänsä alkuun ja matkalle. Ympärillä tulee olemaan lukuisa joukko rakastavia ihmisiä.

Itsekin rohkaistuin hyvin hellästi ja varovaisesti silittämään tuota persikan pehmeää poskea, tunnustelin tuota pientä nyrkkiä ja olin kerrankin sanaton. Ihastuksesta, viattomuudesta, puhtaudesta ja kauneudesta.

Kiitos taivaan Isälle ihanasta ja täydellisestä poikalapsesta.

Talviturkin heitto!

2011-05-22T19:44:00.000+03:00

Jep...nyt on taas se aika vuodesta, tosin olen nyt viikon myöhässä "aikataulusta"...

Tutun näköiset kaksi filttiä jälleen vierekkäin.

Taas rannan vakioasukkaat saapuneet. En osaa sanoin kuvailla tuota tunnetta mikä mut valtaa. Se on kuin huume. Iholla kihisee auringon lämpö, sisällä sihisee auringon huuma. Tuulen mukana tulevat huumaavat tuoksut, jaloissa tuntuva kuuma hiekka, lintujen kirkkaat äänet...tuntuu että suorastaan pakahtuu oloonsa.

Tämä tunne on voimakkain aina ensinmäisellä rantareissulla. Se haalenee kerta kerralta, mutta ei kuitenkaan häviä, vaan pysyy läpi kesän. Se tunne siitä, että tajuaa sen talven olevan takana, pitkän kylmän ja pimeän kauden. Se tunne kun heittää vaatteet päältään ja antutuu kesän ja auringon hyväilyille.

Molskis!

Vain varpaat näkyy pinnalla, sukellus viileään veteen. Kuvittelin olevan kylmääkin kylmempää. Yllätyin siitä, että se olikin jo "lämmintä". Pystyi jo uimaan vetoja, eikä vain pikaisesti kastautumaan.

Kävin järvessä jopa kolme kertaa.

Kesä ja järvi..

...Suomen luonnon kulmakivet. Kaunista, huumaavaa tämä kevään hento ja samalla voimakas vihreys.

Mikä siinä on, että tunnen, tunnen syvällä sisimmässäni eläväni, siis todella eläväni juuri kesän kynnyksellä?

Puhkean eloon samaan aikaan kuin luontokin. Talven nukun kuin murmeli ainakin, tai karhu.

Kesä ja kärpäset, ja mun kalpeat jalat. :)

Saunamökki se siinä, mutta vielä ei käytössä. Ranta avataan vasta 6.6 virallisesti. Niin, että siellä on aina paikalla vahtimestari, joka aukoo bajamajoiden, saunan ja päärakennuksen ovet.

Nyt ei vielä saunomaan pääse.

Tapani mukaan kiertelin rannan tuntumassa kameran kanssa. Sain linssiin kärpäsen leskenlehden päällä.

Kesäkenkä.

Tänään olen äärettömän onnellinen, ja kiitollinen.

siivu luontoa

2011-05-20T22:23:00.000+03:00

Hämähäkki se verkon kutoi, kaste sen koristeli timantein.

Nyt olen tervehtynyt sen verran hyvin, että taas pääsen työmatkat pyöräillen. Tänä aamuna olikin huumaavan ihana tuoksu öisen sateen jäljiltä. Maasta huokui kostea multa, raikas kaste, kukkivat puut. Ilma oli kirpeä, mutta ei kylmä. Sai itsensä hereille ja hyvälle tuulelle.

Tässä ylhäällä ja alhaalla kuva samasta kotilosta. Se ylitti tietä suojatien kohdalla. Näin sen jo ensi kerran kun koiran käytin ulkona. Tulin vielä takaisin sisälle ja tein aamutoimet loppuun ja nappasin kameran matkaan, toiveena löytää reipas tien ylittäjä. Oli selvinnyt monen auton ohiajamisesta huolimatta, ja oli noin puolen metrin päässä jo kadun reunasta. Sain napsittua reippailijasta muutaman kuvan. Alakuvassa sormukseni antamassa mittasuhteita.

Työpäivän jälkeen fillaroin siskolle kylään, vielä yhtenä kappaleena on. Mutta minä hetkenä hyvänsä on jakaantumisen aika. Keittiössä istuessa seurailin kolmen pihaoravan touhuja, vikkeläliikkeisiä kavereita, vaikea kuvata. Nämäkin kuvat on otettu ikkunan läpi, oven aukaisu olisi saanut pakoreaktion oravissa käyntiin.

Lopulta jo näytti mulle pyllypuolensa, mokamakin orava. :)

Hyvää viikonloppua!

Heureka, huudahti hän!

2011-05-18T22:21:00.001+03:00

Luokkamme matkasi tänään Heurekaan.

On siis luokkaretkien aika, se on se kevät ja kouluissakin heitetään vapaalle...koulutyö siirtyy taka-alalle ja otetaan jo rennommin. Se ollaan kaikki ansaittu, niin opet, avustajat kuin oppilaat itsekin.

Presidenttejämme.

Nää on nyt näitä pakollisia kuvaamisia...sieltä täältä. Kiire oli kova, tapahtumia riitti hengästymiseen saakka. Olisipa edes joskus löysä aikataulu, mutta ei. Aina kova kiire, bussit aikataulutettu, taksit, ohjelmanumerot jne.. Niin, ja myös ne työajatkin.

Mutta, ei anneta sen nyt haitata, enää. Päivä on pulkassa, vaikkakin hiukan jäi hapan maku suuhun siitä, että oppilaat eivät juurikaan ehtineet oma-aloitteisesti tutustua ja hiplata härveleitä.

Foliopallonen.

Nämä kuvat ovat ns. vapaalta näyttelyalueelta. Siellä oli härveliä poikineen. Itse olin niin täysin kiinni kolikkopajassa, että en ehtinyt juuri muuta kuin ohimennessäni räpsäistä muutaman kuvan.

Oppilaat saivat ensin ottaa itsestään kuvan, sen jälkeen se siirtyi "työstöön" ja toisessa päässä prosessia putkahti kolikko, oppilaan kuvalla varustettuna. Mukava muisto oppilaille retkipäivästä.

Leijuva pallo.

Meillä oli ohjelmassa Minerva-tiedepaja, jossa mietittiin miksi "lehmä ei lennä".

Tämä erikoinen professorityyppinen hemmo esitteli meille asioita joita lentämiseen tarvitaan. Nooh, ei ainakaan ollut mielestämme itse kovin innostunut pitämästään aiheesta, mutta onneksi oppilaat sentään osallistuivat ja ottivat kantaa. Se nyt tietenkin oli se päätarkoitus, ei meidän aikuisten viihdyttäminen. Niin, ja professorityyppiset vissiin on vähän erikoisia muutenkin?

Karkkitehtuuria

Tämä oli ehkä koko reissun parasta antia. Heurekalla on nykyisin "karkkitehtuuria" paja, joka tosin ei toimi Heurekan tiloissa, vaan lähellä sijaitsevan arkkitehtuuritoimiston tiloissa. Sinne oli 10min kävelymatka, ja kiire painoi jo päälle. Askel oli aika ripeää...

Tässä yläkuvassa oli malli, ja sen jälkeen oppilaille annettiin ohjeet, kerrottiin rakentamisen isoista pääperiaatteista, miten rakennuksesta saa vahvan ja kestävän.

Sen jälkeen jaettiin kullekin oppilaalle 15 lakua ja coctail-tikkuja. Eikun rakentamaan.

Rakennelmia ei ollut lupa syödä siellä, eikä edes bussissa, vaan vasta kotona.

Tässä erään oman oppilaamme rakentelua.

itse olin perinteisesti taas etupenkkiläisten, eli pahoinvoivien oppilaiden vahtina. Muovipussi valmiina käyttöön. Saan tämän antoisan roolin joka reissulla siksi, että kärsin itse matkapahoivoinnista ja joudun istumaan aina bussin etuosassa. Tällä reissulla kukaan ei oksentanut ja matka meni hyvin, meillä.

Matkalla näimme kyllä kumolleen ojaan menneen kuorma-auton. Pari poliisiautoa oli paikalla, ei ambulansseja. Ilmeisestikään ei kovin vakavaa. Onneksi. Tuuli kyllä oli kova, ja tunsi bussissakin kuinka tuuli ajoittain tarttui kiinni ja heilutteli bussia.

Olen ollut pienessä flunssassa, joka ei onneksi ole kääntynyt pahempaan, joten oletan olevan kyseessä normaali kevätallergia. Mutta rauhoitin kuitenkin varmuudeksi kropan, enkä ole fillaroinut töihin, enkä rääkännyt itseäni iltaisin. Odottelen, että tunnen itseni terveäksi ja aloitan sitten taas rääkkäyksen.

Nyt nukkumaan, akut tyhentyneet aika tarkkaan tämän päivän aikana.

kulttuuria lasten kanssa.

2011-05-11T23:04:00.002+03:00

Metallilankahäkkyrälintunen

Tänään teimme kulttuuripolku-retken Hyvinkään Walvillaan, Villa-Arttuun, lasten ja nuorten taidekeskukseen.<----klikkaa linkkiä.

Näyttelyn aiheena on nyt "helmi". On näyttelyn puoli, josta suurin osa blogin kuvistakin on, sekä paja, jossa pääsee itse tekemään.

Villa-Artussa järjestetään erilaisia lasten ja nuorten kuvataide- kursseja, ja niiden satoa oli näyttelyssä esillä.

Perhosen koteja.

Tätä en olisi tiennyt, mistä puulaatikoista on kyse. Näyttävät äkkiseltään linnunpöntöiltä, mutta mikä lintu kapeasta raosta muka mahtuisi sisään lentämään? No nepä ovatkin perhosille tarkoitettuja. Värit ovat noin kirkkaat siksi, että perhosia houkuttelee nimenomaan kirkkaat värit.

Keramiikkatöitä ja tabletti asetelman alla.

Tässä kuvataidekoululaiset olivat saaneet tehdä itselleen omansalaiset ruokailukipot. Ne olivat aseteltu pitkään pöytään, pöytä oli siis katettu.

Kahvipaketeista tehtyjä "päre-töitä".

Huovutetut saippuat.

Tämä oli erikoinen. Luulin ensin että on kivi tuolla sisällä, mutta eipäs ollutkaan.

Siellä sisällä on saippua! Kun tuolla pesee itseään, se ihanasti vaahtoaa ja samalla hellävaraisesti kuorii ihoa. Kauniitakin kaiken lisäksi. Uusi idea taas takataskuun.

Tässä vielä "puutarha". Taidekoululaiset ahertaneet mahtavan ötökkä-asetelman. Tuo oli kaunis auringonpaisteessa. (kuvia kannattaa klikkailla isommiksi)

Meidän luokan tekemät kivimetallilanka-ötökät.

Näihin pajoihin kuuluu aina se, että vierailevat oppilaat saavat itse tehdä myös itselleen omin käsin jotain. Nyt oli aiheena metallilankahäkkyräötökät.

Mun tekemä ötökkä. Hih.

Mulle on iskenyt ihan älytön tarve liikkua. Nyt olen fillaroinut viikon verran kaikki työmatkat. Eli työmatkoista tulee per päivä 10km. Ihan hyvä saldo.

Illalla kotosalla vedän vielä pienet voimaharjoitukset.

Kuten;

vatsalihakset 20+20

Jalkakyykky 10

punnerrukset 10

hyppynaru 5min.

ja venytyksiä.

Tuloksia syntyy kokoajan ja kehitystä tapahtuu.

Sen tietää siitä, että määrät lisääntyvät pikkuhiljaa, enkä ole montaa päivää kipeä liikunnan jälkeen.

Hyvä fiilis, eikun jatketaa taas!

kotimatkalla

2011-05-10T19:27:00.001+03:00

Tulppaanin puna.

Kotimatkan varrella on nämä tulppaaniviljelmät.

Olen niitä menneinä vuosina autosta ihaillut ja halunnut kuvata. Paikka vain on niin hankala, että siihen ei autoa saa pysäköityä. Nyt kun liikkuu pyörällä työmatkat, on kamera aina mukana ja monta kuvauskohdetta löytynyt lisää.

Kohti valoa.

Ku nää vaan on niin ihania, tulppaanit.

AH, tuota kauneutta.

2011-05-09T17:11:00.000+03:00

Kuva puhukoon puolestaan.

Nyt olen lyhytsanainen.

Töistä kotiin tullessa ajelin tämän puun ohi. Huumasi tuoksullaan ja kauneudellaan.

pyörillä liikkuen...

2011-05-08T12:13:00.001+03:00

Myllytilan koski kevätasussaan.

Aamu oli mitä ihanin, pyörä houkutteli ja huuteli pyöräkellarista saakka. Huutoa ei voinut olla kuulematta, sen verran kimakkaa se oli ja kiiri pitkin betoniseinää...vastasin huutoon ja keräsin tarvikkeet ja pomppasin matkaan. Myllytila on jäänyt unholaan, sinne siis suuntima.

Kuohuntaa.

Myllytilan oli vallanneet taas golffarit. Sain sellaisia "mitä sä täällä teet?"-katseita. Ihan kuin paikka olisi heidän. Ei oo, se vain sattumalta sijaitsee keskellä golf-kenttää. Ja Myllytila sitäpaitsi oli siellä ensin....ainakin 100-vuotta aikaisemmin. Joku porho vain päätti rakentaa siihen ympärille Golf-kentän.

No, heistä välittämättä jatkoin kuvaamista.

Mikä lie, keltainen kukka. Nätti jokatapauksessa.

Matkaa Myllytilalle mun kotoa oli 2km. Mennessä pelkkää alamäkeä, tullessa loogisesti sitten ylämäkeä. Takaspäin jouduin taluttelemaan pyörää, se ei jaksanut enää...tai sit mä en. Mut yhdessä pyörän kanssa raahauduttiin takas kotiin. Sisälle vaihtamaan vaatteita, oli kamala hiki. Sit pientä pohdintaa, että mihis sitten?

Soitin äidille, sekin mielellään pyöräilee...

Maauimalalla joku partiolaisten kisa meneillään.

Ajeltiin pyörillä maauikulle. Siellä tosiaankin oli jotkut partiolaisten (aikuisten) kisat. Ne meni tollasella "lautalla" yli kulpan. Joka ryhmässä oli 3 jäsentä. Seurailtiin kisoja jonkin aikaa. Kuumakin tuli. Ei sit tullut laitettua alle bikineitä, harmi. Mut rohkeena heitin sit paidan pois ja heittäydyin rintsikoilleni. Nykyisin kun rintsikoita ja bikineitä ei toisistaan erota ulkonäön puolesta, ainakaan kaukaa. Joten ihan sama. :)

Siskon pihalla....:) Pitäs tyhmemmänkin tajuta? ;D

Mut siis ennen siskolle menoa käytiin kulmiksessa salaatilla. Oli jo nälkä, olihan oltu liikkeellä jo useampi tunti. Syömingin jälkeen jatkettiin fillarointia ja nyt suuntana siskon ja miehensä asuinseutu.

Upea, ihana kevätkoivu!

Äiti soitteli siskolle, että passaako tulla kylään..., no passashan tuo. Oltiin meinaan siinä niiden pihalla, joten aika pikaisesti oltiinkin sitten oventakana jo rimputtelemassa. Siellä ihasteltiin pieniä suloisia vauvanvaatteita...ja kehtoa. Pian on siskon H-hetki. Oijoiiii...... Ihquuu!!!

Pallot ja kuu.

No, jossain vaiheessa on aina pakko lopulta mennä kotiin. Kello alkoi olla jo paljon, tai no, paljon ja paljon. Mut kuitenkin sen verran, että vois mennä jo koiraa käyttää ulkosalla.

Kotiin tullessa pyörän matkamittari näytti 15km. Ihan kiva. :)

Ihana päivä, näitä lisää!

täyttä elämää...

2011-05-06T15:47:00.000+03:00

...niin että hengästyttää.

Tässä kollaasin muodossa lasten askarteluja.

Nuo hauskat ja värikkäät "laukut" on äitienpäiväkortteja. Äidithän (yleensä) pitävät laukuista. Joten askartelimme laukkukortit. Oppilaat käyttivät luovuuttaan ja korteista tuli tekijänsä ja saajansa näköisiä.

Tuo Lila-kortti on mun tekemä mallikortti, ajattelinpa sen antaa omalle äidilleni.

Nupullaan olevat tulppaanit.

Olen aukaissut pyöräilykauden. Korjautin äidiltä saamani pyörän ja nyt olen kahtena aamuna ajellut pyörällä töihin. Fiilis on aika hyvä. Rankkaahan tuo on, mutta se tunne minkä siitä saavuttaa, siivittää läpi päivän. Endorfiinit virtaa.

Otan pyöräilyn kuitenkin turvallisesti, käyttäen kypärää. Inhoan kypärää, mutta sen verran on heikkoutta jaloissa, että kypärä tuo turvaa. Itse polkeminen sujuu ihan hyvin. Pysähtyminen ja jalkojen maahan laitto tuottaa ongelmia. Pysähtyminen täytyy tehdä todella rauhallisesti, muuten olen turvallani. Jalat eivät kanna pyöräilyn jälkeen, ne ovat alatoopia. Noin tunnin sisällä jalat palautuvat ja työpäivänkin jaksaa puurtaa läpi ja vielä fillaroida kotiinkin. Työmatkaa tulee tuollainen aika jämpti 5km per suunta.

Rakas fillarini aamuauringossa.

Eilen ollessani fysioterapiassa, kokeilimme nyrkkeilyä, se oli rankkaa, hiki lensi ja turhaumat olivat tipotiessään! Aika mageeta, sitä tahdon lisää, ehdottomasti. Vahvistaa hyvin käsiä ja keskivartaloa, vaikka ne mulla jo onkin hyvät (riittävän), niin ei tee pahaa treenata niitä lisääkin. Fillaroinnissa treenautuu pohkeet ja reidet. Tasapainoinen treeni siis.

On ihana ajella kun aamut on raikkaita, mutta ei kuitenkaan enää jääkylmiä. Ajatus virtaa vapaana, tuntee tuulen hiuksissaan. Tunne joka on voimaannuttava.

Yksi hauska tapahtuma ekana fillarointiaamuna...

Mulla on omat aamutoimeni kotosalla, niinkuin kaikilla on. Mun aamutoimiin kuuluu koiran ulkoilutus, facen farmin hoito (heh), lääkkeiden otto.

Aamulla koiralenkin jälkeen laitan Copaxone-piikin rintaliivien kaaren alle lämpiämään. Se odottelee siellä kiltisti sen aikaa kun faceilen. Sitten otan lämmitetyn piikin ja tuikkaan sen vatsanahkaani ja lähden töihin.

Eka töihin fillarointi jännitti kuitenkin sen verran. että kaikki aamutoimet eivät menneet normijärjestyksessä, seurauksena...

Olin päässyt töihin, tehnyt töitäkin jo puolitoista tuntia, kun tunsin rintsikoiden kaaren ahdistavan. Vääntelin ja kääntelin sitä parempaan asentoon....ja huomasin että aamupiikkihän se siellä vielä olikin. Öh, hekoheko...ja piikin kanssa vessaan ja tuikkasemaan se vatsanahkaani.

Nyt huilaan hetken kotosalla ja illalla suuntaan työkaverin eläkekemuihin. Taas yksi työkamu jää eläkkeelle.

Mukava ilta tiedossa.

Hyvää viikonloppua kaikille ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

tulikukko

2011-05-03T20:09:00.001+03:00

Vanhus-auto ja kouluttajamme.

Tänään oli työpaikan tulikukko-koulutus. Siis opettelimme sammuttelemaan tulipaloja peitteellä ja sammuttimella. Tällä työporukalla ei ollut tylsää, ja taas naurua piisasi. On vaarallista laskea opetusalan ihmiset tollaseen hommaan. Tiiä mitä keksitään. Asiaa ja sen vierestä, ja varsinkin sen vierestä.

Mun taidonnäyte.

Kyllähän mä olen yhden uhkaavan keittiöpalon sammuttanut, mut en tollasella hienolla vehkeellä. Vaan käytännöllisesti pyyhkeillä ja paistinpannulla hakkaamalla. Juu, uskokaa tai älkää, kyllä vaan. Paistinpannulla. Ei olis ehkä kehumisen paikka, mutta kyllä se palo sammui...palokunta tuli sitten paikalle vain varmistamaan että missään ei ole kytevää (liesituulettimen päällä olevassa hormissa). Imaisivat asunnosta ja rappukäytävästä ylimääräiset savut pois...oli sekin taas yksi varsinainen seikkailu.

Sammutin

Tällainen olisi ollut kyllä tarpeen kun omassa keittiössä iski hellalla puolen metrin liekkiä...tai ees sammutuspeitto. Sellainen on kyllä nyt hankittuna. Jos vaikka vielä joskus toheloin.

Ja liekkien juureen kunnon vibralla, niin johan liekki sammui. Joskus täytyy saada liekki syttymään, ja kun kerrankin sen saan syttymään, on liekki sammutettava.

Työkaveri heitti mut autolla kotiin ja matkalla pohdittiin tulta ja metsäpaloja ja nuotioita. Ihmettelin että jos sätkän tumpin heittää sateisella ilmalla ikkunasta ulos, ihan tasalla syttyy maastopalo.

Mutta heitäppä palava tikku rutikuivaan nuotioon, ei varmana syty!

Ja taas tästä hyvä jatkaa...hyvää viikkoa kaikille, huomenna hypätään jo keskiviikkoon.

Minun vappuni...

2011-05-01T17:10:00.000+03:00

Vappu tuli, oli ja meni...ihan hengästyttää, niin paljon mahtui pieneen aikaan....

Keltavuokko (kuvattu Riihimäessä 30.4.2011)

Perjantaina sain haettua pyöräni huollosta. Pyörä seissyt varmaan 3-4 vuotta lähes koskemattomana pyöräkellarissa, raahattu mukana muutosta toiseen. Nyt vein sen huoltoon, jos pääsisin vaikka vielä satulaan.

Perjantaina töiden jälkeen hain pyörän sitten huollosta, ja epävarmoin ottein kiipesin satulaan. Pari polkaisua ja ohjaustanko vaappuu puolelta toiselle. Jännittää, pelottaa.

Kas vain, niin se tanko tasaantui. Ajelin siitä äipälle (matkaa 300m). Olin niin innoissani että rakko oli ratketa ja päätin pitää vessatauon heti äipällä, kotiin olisi ollut vajaan parin kilsan matka.

Äippä olikin laittanut kystä kyllä, ja jäinkin sitten syömään. Vessatauko ruokineen venyi useamman tunnin mittaiseksi. Kun olin lähdössä, oli aurinkoinen päivä muuttunut pilviseksi ja vettäkin satoi. Ajoin sitten pyörällä ensi debyyttini vesisateessa. Pysyin pystyssä, en törmännyt mihinkään. Päättyi siis onnellisesti.

Narsissi

Lauantaina oli aamulla ensin siivouspäivä. Koti kaipasi imuria, sillä tuntui että lattialla oli enemmän karvoja kuin kaikissa elämissäni yhteensä. Siihen päälle mukavat päikkärit ja nokka kohti Riihimäkeä ja veljen kotia.

Nämä kukkakuvailut on kaikki veljeni pihalta.

Siellä oli sitten tajolla vappulounas, ja siis taas syömään. Alkupalaksi herkullista keitettyä parsaa ja kastiketta, sekä salaattia ja leipää. Veljeni on mestarikokki. Pääruoksi kanaa kastikkeessa ja riisiä. Leipänä nyt chilileipää. Erikoista, herkullista ja hivenen tulista.

Jälkiruoaksi jäätelöä ja suklaakastiketta ja tietenkin kahvia.

Tänään sitten keskustaan vappua ihmettelemään. Keskustan hitsaajapatsaan hitsari kunniapaikalla vappuilijoita katselemassa.

Torvisoittokunta musisoi.

Perulaisen myyntikojun hassut puiset eläimet. Kun oli aika rivakka tuuli, noiden otusten päät heiluivat tuulessa. Oli aika vallatonta sakkia. Pakko kuvata. :)

Ostin itselleni selänrapsuttimen, pienen olkalaukun perulaishenkisen. Sinne mahtuu juuri kamera, avaimet ja MP3 soitin. Tarpeet siis lenkeille.

Käsiini tarttui myös kaksi kaunista käsikorua. Hiukan turhamaisuuttakin.

WHAT??

Heh...

Kaikkinensa mukava ja toimelias vappu.

Nyt taas aamulla arkiseen aherrukseen. Toivon mukaan vappunne on ollut mukava ja rauhallinen.

fysioterapiaa....ja muita ilon aiheita.

2011-04-28T21:03:00.001+03:00

Olen ihan ällikällä lyötynä. Niin onnellinen. Tämä päivä on ollut outo onnellisten asioiden päivä.

Olemme aloittaneet fysioterapeutin kanssa vuosittaisen katsauksen siitä, missä mennään voimien kanssa. Vuosi sitten tehtiin testauksia, ja ne eivät kovin hyviä olleet. Jalat olivat kuin vanhuksen, käsissä kyllä oli voimaa.

Mutta tämänpäiväiset tulokset löivät ällikällä fysioterapeutin kuin mutkin. Podittiin näitä suuria ja selkeitä muutoksia, mistä ne tulivat. Tässä alla tuloksia ennen ja jälkeen.

Fysioterapian ja oman treenin tuloksia. 2010-2011

(tänään tehtyjä voimatestauksia fyssen luona)

vatsalihakset ennen 9, nyt 20
selkälihakset ennen 10, nyt 40
jalkakyykky ennen 6, nyt 16
5kg painot käsillä, ennen oikea 18, nyt 20, vasen ennen 8, nyt 20.

Teimme myös vielä käsien puristusvoimatestin, tulos jäi kovin alhaiseksi, alhaisemmaksi kuin aiemmin. Sen teemme uudelleen sitten ensi viikolla, kun ei ole noin tiukkaa käsien rutistusta pohjalla. Jos se silloin näyttää edelleen alhaista, sitten on pakko uskoa että puristusvoima on heikentynyt. Mutta en siitä vielä murhetta kanna, nyt vain nautin näistä tuloksista.

On kyllä aika sairaan mahtava fiilis. Näkee oman työnsä tulokset paperilla, ja fysioterapian tärkeyden. Neurologillekin näyttöä fysioterapian tärkeydestä, noilla tuloksilla luulisi jatkon olevan aika selvää.

Eikä tämä oma motivaatio todellakaan ainakaan noista tuloksista vähene, päinvastoin, lisää ytyä pyttyyn!

Tulokset olivat sen laatuisia, että käsissä mennään terveen mun ikäisen naisen lukemissa "hyvän alarajassa".

Samoin vatsa ja selkä ovat ihan ok. Jalkavoimat sitten ovat se mun heikkous. Mutta se nyt on ollut kokolailla selvää. Kun plakit ovat selkäytimessä, se veroittaa eniten jalkojen toimintaa. Mutta parannusta tapahtunut noissakin! Terveen mun ikäisen pitäs kyetä tekemään 45 jalkakyykkyä, siihen en tule kykenemään. Mutta nämäkin tulokset on jo aika JEES!

Eikä se hyvä viel tähän loppunut...sain yllättävällä tavalla myös jelpin taloudelliseen tilanteeseen, ja suuremmalla määrällä kuin edes olisin tarvinnut. Jää nyt kesäksikin säästöön.

Eikä tässä vieläkään kaikki...myös ahdistanut työasia on kunnossa. Normaali arki palannut takaisin nautittavana työpaikallekin.

On taas niin ihanaa olla olemassa!

sinivuokko

2011-04-26T17:06:00.000+03:00

Sinivuokko

Askelsykemittarin innoittamana lähdin taas kohti metsää sauvojen kera. Kameran ja koiran jätin kotiin, sillä halusin tehdä reippaan hikilenkin, eikä se multa onnistu kameran kanssa, eikä oikeen koirankaan. Jos mulla on kamera, mä kykin joka notkossa kuvaamassa, tai jos on koira, se kykkii ja nuuskii joka notkelman.

Joten hikilenkille mentäessä jää tykötarpeet kotiin, paitsi MP3 soitin joka antaa tahtia askelille.

Mutta sitten näin valtaisat määrät sinivuokkoja! Niitä oli yksi rinne aivan täynnänsä. Eikä kameraa mukana. Sitten hiukan ärsyttikin. Mutta tein jotain mitä ei saa tehdä. Nappasin muutaman sinuvuokon mukaan, kuvatakseni ne sitten kotosalla.

Askelmittariin kertyi tällä kertaa 3km, tasan. Viimeksi olen kyennyt noin pitkän matkan kävelemään viime syksynä, joten on aihetta juhlaan. Hip hip hurrei!

Ihania päiviä kaikille!

lenkillä, taas :)

2011-04-25T13:25:00.001+03:00

Voikukan lehdet ponnistaa pinnalle, pian siis voikukkakin kukkii.Vielä en yhtään kukkaa nähnyt.

Lähdin taas lenkille syke-askelmittarin kanssa. Näyttää siltä, että sellainen 2km on keskimääräinen matka, minkä pystyn yhteenmenoon kävelemään, sitten tarvitaan lepohetki. Nyt mittariin tuli 2,3km. Tosin, jäätelön syöntihetki oli 2,1km kohdalla.

Valkovuokko kuvattu Hyvinkäällä 25.4.11

Lähdin ihan tosissani etsimään valkovuokkoja. Olin nähnyt niitä autosta käsin ison tien varrella jo toissapäivänä, mutta kuvaamaa en silloin päässyt. Nyt liikuskelin tässä kotimaastossa, ja lenkin loppupäässä hiukan ennen jääteökiskaa, löysin valkovuokkoja. Kävely palkittiin.

Valkovuokko on yksinkertaisuudessaan kaunis kevään kukka, ja niitä kevään ekoja kukkia. Sekin lisää omalla tavallaan kukan arvoa. Se kertoo että kesä on kynnyksellä.

Mun nuhan aiheuttaja kukkii. Atshiih!

Pehmis....

Jos kevään eka makkara maistui hyvälle, niin tälle ei oo vertoja!

Pääsiäinen mennä jolkottelee, huomenna palataan taas töihin ja arkeen. Toivon mukaan muutkin ovat levänneet ja on hyvä fiilis. Jännityksellä mennään..

askelmittari

2011-04-24T11:33:00.001+03:00

Lumen ja jään alta paljastuneet rikotut tuolit... Ei niin kiva näky.

Kuka ihmeen älypää nuo on käynyt tuonne heittämässä? Ei ole järki päätä pakottanut...

Metsäpurolla, taas. Mutta kun se vaan on niin ihana paikka.

Löysin vanhan pulssi-askelmittarini ja kokeilin että jottako se vielä toimii. Toimihan se. Voin nyt seurailla paremmin askelien määrää ja kertyviä kilometrejä. Noita tietoja neurologi aina kyselee. Ne antavat aina suuntaa taudin kulusta. Vaikka mielestäni ei pitäisi tuijottaa pelkkään kävelyyn. Niin paljon muutakin tämä pitää sisällään, kuin pelkkä kävely ja sen sujuminen.
Diagnoosini täytti 23.4.11 tasan 4-vuotta. Juu, ei juhlita.

Viheriöivät vesikasvit. Tosin, koko talvenhan nuo vihreänä olivat. Mitä lie muovikukkia. :)

Milla vilvoittelee...

Askel-pulssimittari näytti kotiin tullessa...2,2km, 55minuuttia, korkein syke 121.

Vauhtia hidasti jalkojen lisäksi koiralle heitellyt kepit ja pysähtely kameran kanssa.

Mutta metsään kannattaa aina mennä.

ihana päivä rannalla...

2011-04-23T18:57:00.002+03:00

Nuotio....

Tänään lähdimme kohti työsuhderantaa mitä ihanimmassa auringonpaisteessa. Sää helli.

Mukaan otettiin kunnon eväät ja hyvä mieli.

Rannan leskenlehdet

Tässäpä näkyy herkkuja notkuva pöytämme. Oli syötävää mukana pienelle armeijalle. Osa oli pakko kantaa takas kotio. Mutta makkara ei ole näin hyvältä maistunut sitten vuoteen! Oih ja nam.

Rantavesi kutsui kahlaamaan. Kyllä, takana näkyy jäätä. Oli mulla uikkaritkin mukana, mutta jää oli niin rannan tuntumassa, että ei päässyt vielä uimaan. Ja hetken kahlaamisen jälkeen oli jalat niin jäässä että kipeää teki. Joten en olisi kyllä pystynytkään uimaan, taikka edes kastautumaan. Mutta oli silti ihanaa tuntea rannan hiekka jalkojen alla ja veden hiomat kivet.

Jäätä.

Kävin kaappaamassa jäätä tuolta kauempaa. Hötöähän tuo enää on. Viikon päästä ranta on varmasti vapaa jäästä. Kyl heti toukokuussa turkin heitän.

Nyt kasvojen iholla tuntuu, että on saanut aurinkoa. Ja se tunne on aika hyvä.
(ps. Kuvia kannattaa klikkailla isommaksi)

sukat nro 2

2011-04-22T15:28:00.000+03:00

Sukkaset nro 2 valmiina.

Nyt sitten on kahdet sukat, tälleen kesää vasten. :) Eipähän rannalla varpaat jäädy.

Mut nyt alkaa olla sukkien valmistus hallussa. Voi ehkä etsiä seuraavan mallin mitä alkaa värkätä. Jotain jo aavistuksen vaativampaa?

Mutta omatekemä sukka lämmittää, niin mieltä kuin varpaitakin!

kuva pläjäys!

2011-04-21T16:12:00.000+03:00

Lomapäivää sain viettää mahtavassa auringonpaisteessa. isä haki mut maalle ja pääsin haravointitalkoisiin. Suorastaan hikistä puuhaa. Aika nopeaan tahtiin tuli heitettyä päältä pois takki. Hihat käärittiin, samoin housujen lahkeet. Tuli lämmin...ja niin hyvä fiilis.

Kiertelin pihaa kameran kanssa. Löysin perhosen lämmittelemässä. Soi mulle pienen hetken kuvaukseensa, ja lensi pois.

Ken hukkasi höyhenen?

Hento puhtaan valkoinen höyhen metsän siimeksessä, kannon kupeessa kiinni, ken lensi yli?

Takuuvarmoja kevään merkkejä on koirat palloineen. Tässä Mona ja pallo...

....ja Lissu ja pallo. Kun koirat pääsevät ulos vapaasti temmeltämään keväisinä päivinä...on haukkujen määrä hurja ja pallon kiilto silmissään. Pakkohan noille oli palloa heitellä. :)

Iisän kukkapenkki elää taas...

Minä ja kalpean valkoiset sääreni...kyllä ne tuosta väriä alkavat saamaan. :)

Ihana kevät. Kiitos kun taas saavuit.

Toimii taas

2011-04-20T19:02:00.001+03:00

Leskenlehti, kuvattu 16.4.2011 Hyvinkäällä

Nyt on kone formatoitu, asennettu ohjelmat uudelleen ja toimii taas.

Virusturvakin vaihdettu toiseksi, koskapa se oli virusturva mikä ongelmani aiheutti.

Onpa mukavaa taas käyttää konetta täysipainoisesti. Niin, ja mielekkäämpää lähteä kuvaamaan, kun kone toimii ja ne voi koneelle tyhjentää, muokata, rajata jne.

Nyt voi kevät alkaa kunnolla. Olen valmis. :)

Kiitos pojalleni joka urakan suoritti työpäiväni aikana.

Tästä on taas hyvä jatkaa.

formatointi

2011-04-19T19:08:00.001+03:00

Ei auta enää kuin koneen formatointi. Niin pahasti on solmussa koko kone. Joten saattaa käydä niin, että hetkeen ei tule päivityksiä blogiin. Mutta kun kone taas elpyy, tulee varmaan sitten isompi satsi kuvia kerralla.

Koskapa kamera kyllä kaulalla kiikkuu ja kevään edistymistä seurataan tiiviisti.

Jos hyvin käy, kone on jo huomenna valmis, mutta kuten kaikki tietää, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Varsinkin tietotekniikan alalla. Mutta kahtotaan kahtotaan..

Ja sitten pääsiäisen viettoon!

tilttaus

2011-04-16T19:23:00.001+03:00

Tietokoneeni on tiltin partaalla, tai ei enää partaalla vaan tiltissä. Ei taida enää olla muita vaihtoehtoja kuin koneen formatointi ja alusta aloittaminen. Kone vetäissyt virusturvan niin kireälle, että virusturva ei laske sisäänsä käyttäjäänsä eli minua. Se estää mielivaltaisesti toimintaa, kuten kuvien lataamisen. Ei salli siirtää kuvia koneelta nettiin, joten tännekään en saa kuvaa tänään kuvaamastani leskenlehdestä.

Joten nyt jokainen kuvittelemaan päässään keltainen leskenlehti jonka keskellä on kohmeinen kärpänen. Ihan kaunis kuva muuten.

Nyt on myös tilttivaihe elämässä, tiltti ei ole minusta kiinni, mutta vaikuttaa minuun voimakkaasti. Olen pääni rikki pohtinut keinoja päästäkseni siitä irti, selvittääkseni asian. Miettinyt miten ongelmaa lähestyä niin etten räjäytä pottia, tai syyllistä vaan yrittäisin ymmärtää?

Mutta jos saan joka käänteessä vastaani kiukuttelua, vähättelyä ja huomiotta jättämistä, ei ole rohkaiseva asetelma lähteä purkamaan tilannetta. Vastapuoli ei ole halukas aloittamaan, olen turvallinen kiukuttelun kohde, en vaan enää jaksa olla sellainen.

Nyt tämä asia haukkaa minusta liian ison palan...Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, kun tiedän taustoja. Mutta milloin pitää alkaa pitää puoliaan?

Olisiko se tässä? Ei pysty näkemään toista ilman että tulee fyysisesti pahaolo, sisältäpäin vapisuttaa, aamut vaikeita, ei halua enää mennä ja kohdata ihmistä.

Tiedän toisella oleva vaikeaa, ihan oikeasti vaikeaa, mutta saanko olla roskis? Tai kuuluuko mun olla roskis?

Ei, ei mun mielestä. Rakastamastani asiasta on tulossa painajainen ja vain yhden ihmisen takia. Olen surullinen ja hämilläni. Sydän sanoo Tilt.

Yritän, yritän todella kovasti ensi viikolla, ennen pääsiäislomaa, tarttua härkää sarvista.

Muuten en enää jaksa.

Hyvää loppuviikonloppua!

voimaaa!!!

2011-04-14T22:07:00.000+03:00

ADELE Rolling in the deep

Päivän paras tapahtuma, vessanpöntön hajoaminen, mistä se kertoo?

Voimaa, voimaa, sitä tarvitaan...

Kuullokkeet korville ja täpönä yllä olevan linkin biisi...

Rolling in the deep....

Kevät tuulahduksia

2011-04-09T21:04:00.002+03:00

Lippu liehuu M. Agricolalle, kielemme "isälle".

Kaunis sininen kevättaivas ja kaunis siniristilippumme.

Tänään olen ollut liikenteessä Riihimäen puolella, lippu tosin kuvattu ihan kotipihalta, kyytiä odotellessa.

Kaunis aurinkoinen päivä, tuuli vain oli hyinen.

Kevätorvokit myynnissä.

Tällaiset näkymät kadulla kyllä väkisinkin tuovat hyvälle tuulelle ja kevään kotiovelle. Näin se taas on raskas talvi taitettu ja kevättä elellään. AAh...

Ekat Krookukset bongattu!

Veljen pihalta bongatut krookukset, ilta-auringossa.

Eikö ole keväisiä kuvia?

kiireinen yö.

2011-04-03T13:31:00.003+03:00

Heijastus taivaalla (ei liity uneen)

Viime yö oli outouninen. Muistan aika selvästi, mikä on harvinaista, unen kulun ja tapahtumat.

Aluksi olin syksyisellä nurmikolla ja katselin Valvillan punatiilisen tehdasrakennuksen edessä olevia keltaisia vaahterapuita. Otin kameran esille ja kuvasin tuota keltaisuutta vasten voimakkaan sinistä taivasta.

Pian kuitenkin otin pyöräni ja nousin sen selkään, laitoin korvilleni nappikuullokkeet ja kuuntelin musiikkia.

Fillaroin kohti keskustaa mutta fillarointi oli hitusen hankalaa, sillä joka kerta kun jarrutin, olin lentää ohjaustangon ylitse. Mutta jatkoin silti matkaa kohti rankenteilla olevaa ostoskeskusta, unessa tuo kuitenkin oli jo valmis ja menin kemikaalioliikkeeseen, jossa ystävällinen myyjä neuvoi jalkarasvojen olevan näyteikkunalla.

Kiipesin näyteikkunaan ja hieroin jalkoihini jalkarasvaa. Yhtäkkiä kengät olivat taas jalassa ja selkään oli ilmaantunut iso ja painava reppu. Yritin tunkea itseäni ulos näyteikkunan alaosassa olevasta pienestä aukosta. Reppu kuitenkin otti kiinni enkä mahtunut.

Kuitenkin olin pian ulkona ja juttelin painava reppu selässä naishenkilölle ja yritin hänen pyöräntarakalleen laittaa sitä painavaa reppua. Vieressä oli autio tyhjä parkkipaikka, jonne illmaantui yksi yksinäinen auto. Äitini istui autossa.

Hyvin nopeasti olinkin jo uimalassa oppilaiden kanssa. He uivat ja pomppivat ja olivat riehakkaita. Kenkäni oli jostain syystä altaan syvässä päässä pohjassa ja sen kengän sisällä oli avain, ilmeisesti pyöräni avain.

Mielestäni hain sen kengän sukeltamalla, tai ainakin oletan niin, koska nousin uima-altaan tikkaita ylöspäin ja reppuni sisälle oli ilmaantunut hyvin painava ja iso märkä kirja.

Pian istuin kampaajalla ja yritin selittää kuinka hiukseni tulisi leikata, tunsin että kampaajani ei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Olin turhautunut.

Tässä välissä oli jotain sekavaa, en saa siitä enää kiinni. Mutta yhtäkkiä olikin aamu ja olin bussipysäkillä odottamassa koulubussia, työpäiväni alkoi kun nousin bussiin aamulla 8.15 ja päättyi vasta seuraavana päivänä klo 13.30. Päälläni oli normaalit vaatteet, ei pyörää, ei reppua. Vain minä.

Hassu uni. Mutta löysin heti monta kiinnekohtaa edellisen päivän, siis eilisen tapahtumiin.

Olin illalla jutellut veljeni kanssa pyöräilystä ja valokuvaamisesta. Hän kertoi olleensa paljussa, yhdistän sen tuohon uima-altaaseen. Poikani huoneesta kuului musiikkia, sen yhdistän noihin korvanappeihin ja musiikinkuunteluun. Äiti ja auto taas liittyy siihen, että äiti on tänään tulossa autolla mua hakemaan, ja menemme tätini luokse kahville. Tämäkin eilen sovittu. Eilen myös kävelin näillä samoilla paikoilla jotka unessani olivat. Ostoskeskus on totta, sitä rakennetaan parhaillaan keskustaan. Myös ymmärrän tuon jalkarasvan, sillä olin illalla todennut, että onpa kantapääni taas kuiva ja rasvasin sitä illalla ennen nukkumaanmenoa. Olin myös katsahtanut eilen peiliin ajatuksella, että täytyy tilata aika kampaajalle, hiukset kaipaavat päivitystä, Siitäpä tuo kampaajalla käynti unessakin.
Mutta tuolle repulle en keksi varsinaista selitystä, kuin ehkä sen, että eilen selkäni kramppasi pahasti ja oli kipeä, josko se kuvastuisi painavana reppuna? Ja se märkä kirja ja kenkä altaanpohjalla kera avaimen?

Mutta oppilaat...no, nehän kuuluvat jokapäiväiseen arkeen ja sitä kautta tulevat mukaan.

Näin se alitajunta työstää tapahtumia unen aikana.

Mutta aamulla oli jotensakin nuhjuinen olo kiireisen yön jäljiltä. Pakko oli käydä aamusuihkussa. :)

Hyvää sunnuntaita!

tyttöjen viikonloppu

2011-03-31T17:31:00.001+03:00

Leffa ja eväät

Vietimme viime viikonloppuna tyttöjen iltaa äidin luona. Laitettiin yhdessä hyvää ruokaa, ja hiukan leivottiin. Hyvin syöneinä asettauduimme sitten sohville pitkäkseen, DVD pyörimään ja namia nassuun. Tuli taas tuo makeansokeus, eikä tajunnut kuinka paljon kaupassa pussiin namia nakkasi. Tuli todellakin nakattu. Hiukan isot on meitin pussukat.

Aaa...jäi nyt kertomatta keitä meitä oli paikalla, älkää nyt vaan yllättykö. Sama jengi taas, äippä, mä ja sisko.

Oli kiva olla vielä kerran tyttöjen kesken...seuraavalla kerralla todennäköisesti on siskon pieni nyytti mukana. En kyl malta odottaa sitä nyyttiä. Mulla itselläni ei ole vauvakuumetta, mutta halajan päästä taas tädiksi jälleen. Nyt omat on isoja, ehtii täteillä enemmän kun ei ole niitä omia pieniä jaloissa.

Toi leffa, oli muuten aika valinta, ei tajuttukaan ennenkuin alettiin katsomaan, että se olikin kunnon raskausleffa. Aivan ensi sekunteista lähtien. Huvittava valinta. :)

Nyt ollaan palattu takas töihin, ja tuntuu hyvältä olla taas normiarjessa mukana. Pääsen taas omalle paikalleni ja voin taas toteuttaa itseäni. Ihanaa! Vaikka tosin voihan sitä itseään kotonakin toteuttaa, mutta ei samalla tavalla kuin omassa sosiaalisessa verkossaan.

Hyvää loppuviikkoa!

Oli kerran teoria...

2011-03-28T15:50:00.002+03:00

Joka oli yhden miehen päähänpisto....

Klikkaa linkkiä....Aamuposti ja ---> Lastenpsykiatrian puutteet....Se kertoo jotain, ja jos luet linkin takana olevat keskustelut, sekin aukaisee maailmaa...mutta en velvoita lukemaan, kerron oman tarinan.

Tässä vielä----> Valviran päätös asiasta... löytyy oikeasta reunasta...

Kun lapseni olivat vielä pieniä, heillä oli monikerroksisia tunnepuolen ongelmia. Niihin hain apua ensin perheneuvolasta ja sen jälkeen meidät siirrettiin tuonne lastenpsykiatrian puolelle, ja siellä asiat saivat ihan hullun käänteen. En aukaise tähän koko tarinaa, en halua poikiani satuttaa julkaisemalla kaikkea mitä ovat kokeneet, mutta aukaisen hiukan sitä, mitä tuo "hoito" oli, mihin se tähtäsi ja kuinka sieluni huusi tuskasta, kun en olisi halunnut sitä noudattaa. Uskoin kuitenkin "viisaampia" ja tein vastoin järkeä ja sydäntäni...ja kadun sitä, tahtoisin peruuttaa ajassa takaisin ja hoitaa asiat toisella tavalla, tavalla joka olisi minun oma luontainen tapani äitinä.

Turvaistavassa hoidossa;

- Aikuinen on perheen pää (samaa mieltä tästä, mutta en lopusta). Aikuisen tehtävänä oli tehdä periaatteessa kaikki päätökset kuulematta lapsien mielipidettä...tarkoituksena turvaistaa lasta, jotta lapsi voi luottaa siihen, että aikuinen hoitaa ja lapsi voi olla vain lapsi ja keskittyä siihen.
(Kyseenalaistin jo silloin, miten näin kasvatetuista lapsista voi tulla itsenäisiä ja omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, nuoria ja lopulta aikuisia? Jos he eivät pienestä pitäen saa osallistua ikätasonsa mukaisiin valintoihin ja sitä kautta kehittyä iänmukaisella tavalla. Lapsistani tulikin kaikessa äitiin turvaavia, takertuvia ja eroahdistuksesta kärsiviä. Heille kehittyi tapa vilkaista aina minua, ennenkuin uskalsivat tehdä mitään vähänkään arveluttavaa. Vielä nykypäivänäkin saattaa lapseni kysyä, että saako tuolta jääkaapista mennä syömään? Omassa kotonaan? Aika hyvin siis onnistuttu tuhoamaan omat valinnat)

- Syliturvaistaminen. Jos lapsi käyttäytyi huonosti, hänet otettiin syliin, ei saanut puhua lapselle, piti pitää vain hiljaa sylissä ja odottaa että raivari menee ohi. Eikä tilanteen jälkeen saanut lapsen kanssa asiaa käsitellä, koska se olisi syyllistänyt lasta huonosta käyttäytymisestä, eikä se ollut lapsen vika, vaan aikuisen joka ei ollut kyennyt turvaistamaan lastaan. Lapsi oli joutunut turvaistamattomaan tilaan.
(Tämänkin kyseenalaistin, sillä on vastoin järkeä että lapsen kanssa ei saa asiaa puida läpi lapsen rauhoituttua? Pitää lapsi rimpuilevana ja kiljuvana sylissä...ja mitä enemmin piti sylissä sitä suuremmaksi lapsen raivo kasvoi. Lopulta kun lapsi rauhoittuu täytyi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut...ei siis rangaistuksia, kun lapsi on syytön, se oli aikuisen vika.... Tämäkin soti ajatusmaailmaani vastaan. Lapselle ei annettu siis periaatteessa edes mahdollisuutta oppia ymmärtämään syyseurauksia, koska seurauksia ei ollut, muuta kuin sylittäminen väkisin. Käsittämättömän hullu ajatus, ja hävettää, mutta näin toimin)

Silittäminen ja hieronta.
- Sain seuraavaksi ohjeen silittää ja hieroa lastani, ja riittävän pitkään jotta oksitosiinin eritys (rauhottumishormoni, näin maallikkokielellä) alkaisi ja toisi lapselle hyvän olon. Rentouttaisi ja loisi turvaistavaa tunnetta. Kaunis ajatus..mutta...jokin siinäkin tökki. Mutta toki tein näinkin, ihan vain siksi että se oli yksi hoitomuodon sisällään pitämistä keinoista. Ja onneksi lapseni piti tuosta hieronnasta, joten ne hetket kuitenkin olivat mukavia ja lämpöisiä meille kummallekin.
(No, tämän jotenkin hyväksyin, sillä toki halusin lapselleni hyvää oloa...mutta tämän asian kanssa jouduin sitten kahnaukseen opettajan kanssa joka oli minulle vihainen ja tokaisi "ei se lapsi silittämällä ja hieromalla tokene!!!" Pojalla oli laajoja ongelmia koulussa, ja opettaja olisi halunnut minun olevan jämäkkä vanhempi joka rankaisee lastaan huonosta käyttäytymistä. Mutta en voinut tehdä sitä, kun olin täydellisen aivopesty lastenpsykiatrisella käytyäni ja "pakotettu" noudattamaan tätä kehitteillä olevaa hoitomallia)

En muista tarkkaa aikaa, kuinka kauan olimme tuolla järjettömässä hoidossa, mutta muutamia vuosia varmaankin. Käyntikerrat tapahtuivat niin, että paikalla olin joko minä, tai minä ja ex-mieheni, mutta EI lapsi. Sillä aikuiset olivat niitä syyllisiä, kaikkiin lapsen ongelmiin. Aina, kyseenalaistamatta.
Itse pyysin, anelin lisätutkimuksia lapselleni. Niitä ei tullut koska "diagnoosi" oli tämä turvaistamattomuus. Kerroin että lapseni oli hetkellisesti synnytyksessä kärsimään hapenpuutteesta kaulalle kiertyneen napanuoran takia. Toivon tarkempia neurologisia tutkimuksia. Pyysin niitä lähes itkien, itkuuni ei vastattu. Lääkäri ei myöskään tavannut lastani yhden yhtäkään kertaa, jutellakseen lapseni kanssa, tutkiakseen häntä. Mietin miten diagnoosin voi ylipäätään tehdä lasta näkemättä? Ei voikaan, se ei ole laillista. Ja siitäkin Valvira on moittinut hoitavaa yksikköä. Mutta ei meidän perheen ansiosta, en osannut/jaksanut/kyennyt/ymmärtänyt silloin, että tämä ei ole oikeaa tieteellistä hoitoa, vaan olimmekin osa tämän ylilääkärin päähänpistoa ja tutkimusta. Näillä tiedoilla mitä mulla nyt on, toimisin, aivan varmasti!

Emme myöskään saaneet yhden yhtäkään epikriisiä tuolta ajalta, minkä olimme asiakkaina. Sekin on laitonta, ne olisi pitänyt aina tulla, minun olisi myös kuulunut saada hoitosuunnitelma, emme saaneet sitäkään.
Nyt on tullut aika toimia...tämä asia on nyt esillä Valvirassa, jossa pohditaan saako kyseinen ylilääkäri jatkaa ammattinsa harjoittamista vai ei. Ainakin hänet on poistettu ylilääkärin pallilta lastenpsykiatrilta, jotain jo on tehty, onneksi. Uskoisin, että jos saamme pojan kanssa kanteen väsättyä, se tulisi nopeaan käsittelyyn, koskapa asia on siellä vireillä. Nyt kun poika on jo aikuinen, hänen täytyy itse tehdä se kanne, mutta...nyt hiukan ironiaa. Hän on tottunut siihen että äiti hoitaa....joten saan varmasti vapaat kädet ja teemme tuon kanteen yhdessä. Sillä kyllä poikaakin nyppii asia, pahasti.

Mutta oli raskasta aikaa elää monen tulen välissä. Psykellä käydessä tuli täysin aivopestyksi ja syyllistetyksi. Koulusta vaadittiin kovia otteita, läheiset arvostelivat kasvatustapaani (joka ei edes ollut omani, vaan olin taitavasti aivopesty) ja sitten vielä oman itseni kanssa, kun tunsin jatkuvasti tekeväni väärin ja vastoin sydämeni ääntä. Ja kaikeksi suurimmaksi surukseni lapseni, jotka todellakin joutuivat kärsimään. Poika joutui koulussa opettajan silmätikuksi vain siksi, kun ei hyväksynyt kasvatustapaani (yöks), ja poika sai kakkaa niskaan koulusta ja koulusta tulikin lopulta kammottava paikka...josta mielellään lintsasi. Näin olikin kunnon kehä valmiina.

Nyt kuitenkin tunnen, että tämä kehä alkaa sulkeutua...saan rauhan, lapseni saavat rauhan.
Olen tilannut kaikki meidän perhettä koskevat (tai siis poikani) asiakirjat psykeltä...niitä odotellessa.

Hyviä ja puhdistavia tuulia toivon kaikille!

käsillä tehden....

2011-03-26T12:48:00.001+02:00

....kun muuten ei saa itseään rasittaa....

Tyynynpäälliset vanhoista verhoista.

Sohvan mukana tuli niihin sointuvat verhot...mutta en halunnut niin punaista kotia, ne olisivat olleet leveät sivuverhot. Mutta kangas oli nätti ja mietin mitä niistä tekisin?

No jos sohvatyynyt? Nuo on ihan tehty silleen, että takana keskellä on aukko, mistä tyynyn saa näppärästi pois, ompelin vielä tarranauhaa kiinnittämään puoliskoja, muuten tuo aukko olisi jäänyt repsottamaan tyhmän näköisesti. Ihan kivat noista tuli.

Sitten pohdin taas...vieläkin runsaasti kangasta jäljellä ja tutkimuksen jälkeen huomasin, että verhoissa oleva vaalea kaistale on samaa väeiä kuin omissa verhoissani, ja päätin tehdäkin siitä kapan.

Ei tule niin runsaasti punaista, mutta iloinen väriläiskä kuitenkin ja antoi olohuoneelle uutta ilmettä ja ryhdikkyyttä.

Sukat, taas...

Kun ne oli tehty...jäin toimettomaksi...mutta olen ostellut erilaisia lankoja kotiin, ja otin uudet sukat työn alle...

Pian lähden äidin luokse, vaihdan sinne sohvalle itseni makaamaan...mitään fyysisesti rasittavaa en saa vielä tehdä, mutta DVD:n katselu ja hyvän syöminen on sallittuja, enkä enää ole tartuttavakaan, joten ei pelkoa että sairastuttaisin äipän tai siskon (joka myös tulee äipälle).

Eli toisinsanoen, täällä ollaan tervehtymään päin!

Tässä vain tällainen pikapäivitys...mulla olis niin paljon kirjoitettavaa, mutta ne vaatii aikaa...joten toisella kertaa!

keuhkokuume, tällä kertaa.

2011-03-23T22:13:00.000+02:00

Mini nauttii kevätauringosta.. Uudella punaisella sohvallani..

Hiukan veyttely ennen unia.

Tänään oli vika päivä saikkua. Mutta koska olotila ei ollut vielä hyvä, menin varmuuden vuoksi lääkäriin kuunteluttamaan keuhkoni. Onneksi menin.

Oli laajalle levinnyt keuhkokuume, ja vaihdettiin lääkkeet vahvempiin.

Saikkua mätkähti taas viikko lisää. Voi kuinka toivon ett olen terve viikon päästä, että pääsen takas töihin. Ei jaksa sairastaa taas.

Mutta en myöskään halua viime syksyistä kuuden viikon keuhkoputken ja poskiontelutelehduksen kierrettä.

Yritän nyt sairastaa tämän kerralla ohi ja kunnolla.

Onneksi kuume on poissa, olotila ei ole niin ahdistava, vaikka ei tämä terveeltä ololta vaikuta ilman sitäkään.

Nuha on niin kova, että tuntuu että siihen räkään oikeen tukehtuu. Samoin yskä niin limaista että se tukehduttaa... Yööh.

Mutta, yritän nyt vaikka lueskella kirjoja...Saan aikani kulumaan.

rumakin voi olla kaunista.

2011-03-22T14:51:00.001+02:00

Luonto ei nyt näytä kauniilta....mutta kauneutta voi löytää kun tarkkaan katsoo?

Omasta mielestäni lähikuva ylimmästä kuvasta on ihan kaunis. Likainen jää sulaa tippa tipalta...Itseasiassa, jollei yläkuvaa olisi ollenkaan, ei tämä näyttäisi näin "rumalta".

(kuvia kannattaa klikkailla isommiksi...)

Koirankarvaa takertuneena oksaan, karvassa mausteena pieni jääkimpale.

Likainen lumi muodostaa erikoisennäköisen lumitaideteoksen, ihan kiva, vaikka ruma.

Ladastakin saa nätin, kun sen naamioi lumeen..

Heh, anteeksi vaan kaikki ladan omistajat.

Tänään olen ollut kuumeetoon, ääni vielä käheä mutta kestää jo puhumista. Yskää on ja nuha on loputon.

Jaksoin kuitenkin päivän pakolliselle Millan ulkoulutuslenkille ottaa kameran mukaan. On jo ikävä tätä kevään kuvaamista...hankalaa olla sairaana kun ulkona linnut lauleskelee. Tosin, viikonlopun kuumehöyryissä en edes tajunnut että ulkona on kevät, olin vain sängyssä tiiviisti peiton alla ja hytisin kuumeen noustessa.

Huominen on vielä sairaslomaa, mutta varmuuden vuoksi käyn huomenna lääkärissä, jossa saavat kuunnella mielestäni edelleen rohisevat keuhkoni...etten liian aikaisin töihin itseäni rykäise.

Palaillaan taas!

järisevä maa

2011-03-20T09:06:00.000+02:00

Makkaratekniikalla saviruukku

Nyt on aina palata takaisin elämään, bolgi kunnioitti hiljaisuudellaan ja nyt jatkaa elämää.

Aloittelimme viime viikolla oppilaiden kanssa saviruukun tekemisen makkaratekniikalla.

Eli pyöritellään paksuja savimakkaroita, liitetään ne tiiviisti paksuhkoon savilättyyn ja kerros kerrokselta siitä syntyy ruukku. Kuvassa muutamia vaiheita työstä. Välitunnin ajaksi savi peitettiin märän paperin alle, jotta se ei ehdi kuivumaan. Nyt mulla ei olekaan yhdestäkään valmiista ruukusta kuvaa, koska ne eivät ole valmiita. Ne vielä koristellaan keramiikkaväreillä ja lasitetaan...sitten otan kuvia valmiista ruukuista.

Flunssapotilaan yöpöytä.

Viime viikon loppupuolella, keskiviikko iltana nousi tunnin sisällä kuume korkealle 38,5, joka itselleni on jo korkea kuume. Yskitti, kurkku kipeä, keuhkoihin sattui, päätä ja lihaksia särki. Sitten taas lääkäriin, ja keuhkoputkentulehdus ja poskiontelotulehdus...ja tujut antibiootit käyttöön.

Nyt on meneillään kolmas päivä lääkekuuria ja illalla oli kuumetta edelleen 39, ja nyt aamullakin jo heti 38. Ei vaikuta siltä että lääkkeet tehoaisivat. Kuume myös provosoi MS oireita esille, eli jalat on hyytelöä ja mitään ei jaksa tehdä. Sormet ovat nyt jo piirua vaille täysin ilman tuntoa. Tänään taidan mennä sairaalanmäelle päivystykseen ja saavat tutkia lisää. Mielestäni kyseessä on influenssa, ei tavallinen flunssa, ja siksi antibiootit eivät tehoa.

Maanjäristys 2,8 Richterin asteikolla

Tuolla sängyllä makailin kuumeisena, kun yhtäkkiä tunsin vavahtelua ja lievää sängyn tutinaa. Sen jälkeen ääni voimistui jylinäksi ja tuntui kuuluvan rappukäytävästä. Jaksoin raahautua kurkkaamaan rappukäytävään. Ajattelin nimittäin nyt hissin hajonneen kokonaan ja pudonnee hissikuilussa alas. Sen verran kova oli jytinä ja rytinä. Kun sain oven auki rappukäytävään, ääni jo hiljeni.

Hetken istuin sen jälkeen sängyllä ja ihmettelin, en aivojeni sopukoista saanut mitään järkevää selitystä. No, netti on oivallinen paikka...sieltä löytyi tieto että se oli maanjäristys. Ei ollut mukava kokea, vaikka olikin pieni, eikä aiheuttanut haittoja tai tuhoja. Pelottavaa se oli joka tapauksessa.

Miksi nyt järisee joka puolella, hajoaako tämä pallo oikeasti liitoksistaan? Pelottava ajatus.

Nyt menen taas tuonne sängylle, kuume taitaa taas olla nousussa.

Palaillaan!

Jämähdin Japaniin.

2011-03-13T10:38:00.000+02:00

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

....ja sanoja ei juuri nyt ole....ei edes sitä tuhatta....

Blogi kunnioittaa hetken hiljaisuudella Japanin tuhon uhreja.

Kunnioittakaa tekin kuittaamaalla kommenttilaatikkoon. Kiitos.

pulkkamäessä

2011-03-08T22:56:00.003+02:00

Pulkkamäkeen.

Laskiaisen kunniaksi koko luokkamme, tällä kertaa 26 lasta, matkasi kohti läheistä mäkeä. Kaksi ihanan puuhakasta vanhempaa olivat järjestäneet meille grillimakkara-tarjoilun, kera lämpöisen mehun ja herkullisen keksin.

Osa pulkkaili mäessä ja osa porukasta kävi aina mäen alla olevassa talossa, tai sen terassilla makkaralla. Ja taas hetken kuluttua vaihto ja seuraavat makkaralle.

Parituntinen mäessä hujahti huomaamatta. Minäkin pääsin flunssan jälkimainingeissa mukaan tohinaan ja laskaistunnelmaan.

Kotiin päästyäni aloitin armottoman huushollin järjestyksenvaihtourakan. Huomenna on tulossa uusi sohva, ja halusin saada koko olohuoneeseen uuden ilmeen...ja sitä ilmettä sitten loin kääntämällä koko olohuoneen nurinpäin. Onneksi poika oli apuna ja suoriuduimme tehtävästä noin viidessä tunnissa. Huomenna pakko jatkaa vielä vähän ja tehdä loppuhionta, kenties vaihtaa verhot ja siistiä paikat kuntoon.

Uusi sohva onkin punainen, joten aiemmin tekemäni suunnitelma kodin muuttamisesta rauhallisiin ja maanläheisiin väreihin saa vielä odottaa...nyt siirryttiinkin suunnitelman ulkopuolelta punaisen maailmaan. Toki yritän tehdä kodista silti rauhallisen, mutta uusin suunnitelmin.

Nyt niin kaikkensa antanut, että pujahdan sänkyyn, joka sekin vaihtanut paikkaa...löydänköhän sen?

Hyvää yötä!

Lahja äidille

2011-03-05T21:58:00.001+02:00

Äidin nuoruuskuva.

Äidillä oli tänään synttäripäivä, siis ihan virallisestikin. Juhlistimme sitä yhdessä perheen ja suvun kesken äidin luona. Oli laitettu herkkua tarjolle, hienon lämpöisen mutta rennon juhlan tuntu. Kiitos äiti ihanista juhlista. Ja vielä tätäkin kautta Onnea päivänäsi!

Kun isä täytti 65-vuotta, teetimme isälle muotokuvan lahjaksi, mutta ns. "nykypäivän" kuvan. Naiselle mieluummin lahjoittaa nuoruuden kuvan. Kun ollaanhan me naiset useasti sen verran kriittisempiä, että on mukavempi katsoa kuvaa nuoruudesta, tai ainakin itse itsestäni mieluummin katson nuoruuden kuviani, kuin nykypäivän.

Kun itse nuorena olin "nuori JA kaunis", nyt on jäljellä JA. :D

Mutta äitini kyllä on erittäin kaunis edelleen, että olisi voinut nykypäivän kuvankin teettää aivan huoletta, mutta tähän me neljä lasta päädyimme.

Kauniista naisesta on helppo tehdä kaunis kuva. Emme suinkaan ole itse tuota taiteilleet, vaan taitelija on sen nuoruuden kuvasta hiilityönä tehnyt.

Nyt olen hiukan kuumeinen ja nuhaisen yskäinen ja kurkussakin tuntuu olevan kasvava kaktus, joten en kovin paljon jaksa nyt tässä tuhertaa.

Toivottelen hyvää loppuviikonloppua!