perjantai 6. tammikuuta 2012

Jännittääkö?

Olipas mukavan lyhyt työviikko. Kaksi päivää ja ne meni kuin siivillä. Nyt on taas kolmen päivän lepoloma, ja maanantaina leikkaus ja sen jälkeen parin viikon toipumisloma. Enpä olis uskonut (ai en vai?) että näin paljon jännitän ja stressaan. Mut näin vaan on. Pikku painajaisia lähes joka yö.

Pahin painajainen oli kun näin unta että olin sairaalassa palaverissa, missä oli mukana mun vanhemmat, mun pojat ja muita mulle läheisiä ihmisiä. Oltiin lääkärin vastaanottohuoneessa, sellaisessa isossa missä pidetään isompia neuvotteluja. Siinä kaikki oli rauhallisia, myös mä. Mulla oli ihan levollinen olotila. Lääkäri puhui lähinnä mun vanhemmille, mä vain kuuntelin. Lääkäri sanoi että kyllä se nyt on näin, potilas (mä siis) on niin sairas, että on turha enää pitää elossa. (olen siis ihan hyvässä kunnossa, sellaisessa kuin olen oikeassa elämässä, myös tässä unessa). Lääkäri jatkaa.....On parempi antaa lopetuspiikki. Vanhempani ovat myöntyväisiä ja kaikki uskovat lääkärin tietävän kyllä mistä puhuu. Lopulta kysytään myös mun mielipidettä asiasta (ihme?). Vastan luottavani vanhempiini, ja jos he ovat sitä mieltä niin kyllä, tehdään sitten näin.

Poikani ovat tässä tilanteessa mukana, ja ovat aivan rauhallisia. Luottavat hekin ilmeisesti lääkäriin ja mun vanhempiin. Mut siirretään toiseen huoneeseen joka on täysin valkoinen, siellä on vain yksi sänky, sekin valkoinen. Ympärillä on muistaakseni muutama tuoli. Mut puetaan valkoiseen kaapuun ja laitetaan sänkyyn makaamaan. Muistan, että olin unessa edelleen levollinen ja luottavainen. Lääkäri tulee kysymään multa että olenko ja valmis? vastaan että kyllä.

Tässä vaiheessa huoneessa on enää mun vanhemmat. Lääkäri antaa pistoksen ja sanoo, että kohta se on ohitse, älä pelkää. Mä odottelen, lääkäri odottaa, vanhemmat odottaa. Mun silmät vaan pysyy auki...
Mä puhunkin jotain, en muista mitä. Lääkäri on hiukan hernostunut ja toteaa olevankin aika sitkeä potilas ja antaa toisen piikin. Taas odotellaan...Lopulta mun silmät painuu kiinni, kuulen kun lääkäri sanoo, enää pieni hetki ja se on ohi. Silloin räväytän silmät selälleen auki. Lääkäri hermostuu ja sanoo, että onpas sitkeä, ei suostu kuolemaan. Hän päättää luovuttaa ja laskee mut lähtemään. Sanoo," Kirjataan potilas ulos, voi lähteä kotiin, ei suostu kuolemaan".

Puen vaatteet päälleni, lähden vanhempieni kanssa pois, menemme autolle ja ajamme ravintolaan syömään. Meillä oli tosi mukava yhteinen ruokailuhetki. En suostunut lähtemään. Ei ollut vielä mun aika.

Heräsin aamulla unestani ahdistuneena, itkien. Kun olin kunnolla valveilla, tuli jo nauru. Uni ei ahdistanut kuin aamun ensi tunnit, sen jälkeen mua on naurattanut. Olen aika sitkeä, en suostu lähtemään. :)

Viime yönä näin jälleen painajaisen...ei ollut niin paha, mutta kertoo jännityksen määrästä, nämä painajaismaiset unet, jotka liittyvät leikkaukseen.

Tällä hetkellä, tässä ja nyt, olen suht rauhallinen. Olen jutellut hoitajan kanssa kaikki mun pelkoni auki, saanut vastauksia, konkreettisia toimia mitä tullaan tekemään, jotta leikkaus on mulle mahdollisimman helppo. Olenhan koko leikkauksen ajan hereillä. Keskustelu rauhoitti mieltäni. Nyt vielä kaksi päivää rauhassa kotosalla, mukavia puuhastellen. Sitten leikkaus ja toipuminen ja parempilaatuinen elämä voi alkaa.

Hyvää viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Olipas uni. Sitkeä olet sehän on nähty. :))
    Tsemppiä leikkaukseen, kyllä kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää jännittävän kovasti. Ota seikkailun kannalta. Suojelusenkelit pitää huolen hommasta.

    Liisa

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen uni! Kuitenkin unen viesti tuntui olevan, että luota vain! Aikasi ei ole vielä lähelläkään. Silti ei ole ihme, että sinua jännittää ja peloittaa, se on aivan luonnollista.
    Tsemppiä, hyvää energiaa ja suojelusta lähetän täältä sinulle, paljon, paljon.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.