maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapsan tuulahdus.

Matkan varrella nähtyjä myrskytuhoja.

 Olipas Tapaninpäivä. Saimme kutsun isän luokse ruualle, ongelmana vain oli se että sieltä oli menneet sähköt myrskyn takia. Meillä oli sähköt. Mä päätin keittää kahvit täällä, laittaa termariin ja viedä mukanani.

 Isä neuvokkaana päätti silti lämmittää ruuan. Parvekkeen terassilla oli kaasukäyttöinen grilli. Sinne ruuat lämpiämään. Hyvältä maistui. Myrsky oli sen verran tyyntynyt, että aurinkokin näkyi, joten oli ihan valoisaa syödessä.

Näitä kaatuneita puita oli matkan varrella paljon, kaikkia en ehtinyt kuvaamaankaan.

Ruuan jälkeen juotiin termarissa olleet kahvit. Hyvää oli. Niin, kannattaa siis olla kekseliäs!

 Ennenkuin kävimme syömään, kävin pihalla käppäilyllä, oli hyvä valo. Maisemat hiukan epätodelliset vuodenaikaan nähden.

 Tämäkin muka Tapaninpäivän maisema? On se.

Myskytuuli vihmotti puut vinolleen. 

Hyvää loppuvuotta!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Kotia kuntoon.

 Ennen ja jälkeen.

Tässä oli ennen aidot 70-luvun peilit, oikein retrot. Ne on ollut siinä kun en ole saanut aikaseksi niitä nypittyä irti. Olivat pultattuina seinään. Lopulta löysin itselleni uuden peilin (tuo mikä kuvissa on). Sain ruuvailtua irti sen vanhan. Ikävä kyllä proppuja oli runsaasti, ja seinä jäi rumaksi. Tänään, ihan tuosta noin vaan, päätin että tänään, nyt just, on saatava seinä maalattua.
Eikun kauppaan hakemaan tarvikkeita. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen oli seinä pesty, paklattu, hiottu ja maalattu kahteen kertaan. Lopputulos ei ole ammattilaisen tasoa, mutta riittää mulle. Seinä on nyt siisti. Tai no, vähemmän epäsiisti.

Olen vesivahingon jälkeen ollut kuin huumeessa, kotia laittanut kuin viimeistä päivää. Koukuttunut paikalliseen FB kirppikseen, mistä teen löytöjä kerta toisensa jälkeen. Olen hyvin huokealla hinnalla kunnostanut ja uusinut kodin sisustusta. Muutamia pikkujuttua olen kaupasta uutena ostanut.

Nyt mulla kiikarissa keittiön uudistus. Uudet verhot, matto ja pöytäliinat on jo. Pöytäkin varattuna kirpparilta, kunhan sen saan kotiin hoidettua. Sit alkaa keittiökin näyttää mukavemmalta. Tänään tosin maalaushuumassa maalasin vanhan pöydän jalat jotka olivat saanet iskuja.N yt pöydän jalat eivät häpeile enää. Voi vaikka oman pöydän myydä eteenpäin. 

Eteinenkin kaipaa uutta lipastoa, nykyisen väri ja tyyli ei sovi siihen mitä haluan. Joten nekin kiikarissa.


Uudella kamerallakin räpsitty. Tämä on yksi harjoituskuvista. Romantiikkaa ilmassa, mutta ei omassa arjessa, vieläkään. Pah, ikisinkku taidan jo olla.

Töissä jaksettu olla, jäljellä enää kaksi työaamuherätystä ja sitten ansaittu ja kaivattu LOMA!

Kiva jos joku vielä jaksaa lueskella blogia, jätä kommentti käydessäsi. Kiitos.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Talvi kolmessa tunnissa.

 Kaikki tämä satoi eilen 14-17 välisenä aikana. 
Talvi siis saapui mun päikkäreiden aikana. Oli yllätys mennä ulos. Oli syys kun tulin töistä ja talvi kun lähdin liikkeelle.

Jouluvaloinen kuusi.

Nyt maa loskassa, kauneus tiessään. Hetken kesti kauneutta, mutta saapuu se uudelleen.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Onko se..?

On se!

Lunta!

Ensilumi saapui Hyvinkäälle 6.12.2011. Aurinko kultaa puun ja hiutaleet.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi saimme pienen peitteen maahan. Ehdin sen jopa tallentamaan. 

Auringon lämpö sulattaa jo kaiteelta sitä pois.

Pikaisesti tossut jalkaan ja ulos kameran ja Millan kanssa.

Milla innoissaan kuoppia kaivamaan...Lunta, lunta...Jee! Milla loikki ja pomppi pihalla. Oli niin hämmennyksen vallassa että haukkui ja nosteli ilman syytä niskakarvojaankin pystyyn. Sekaisin meni piskikin.

Nyt illan vietän kotosalla linnanjuhlia katsellen, glogiä, pipareita ja sinihomejuustoa maiskutellen. 

Rauhaa ja iloa iltaasi!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Erin - Vanha Sydän


Sanat...nämä sanat. Anna niiden upota tajuntaasi, kieriä ja pyöriä siellä. Muhia ja tulla tunteeksi.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Onnellisuuden pohdintaa.

Lauantai-illan pohdintaa. Mun pitäs nyt olla saunassa. Sain just kodin imuroitua ja siivottua, piti mennä sitten saunaan puhdistautumaan. Mutta ajatukset pyörii vinhaa vauhtia ja pohdin onnellisuutta.

Milloin ihminen on onnellinen? Olenko mä onnellinen? Pohdin pitkään, mietin itselleni vastausta. Päädyin tulokseen, niin onnellinen kuin voin omassa elämässäni olla. Tässä kohtaa aloin pohtimaan mitä vaadin ollakseni onnellinen, mitkä ovat mun kohdallani ratkaisevat tekijät?

Mun onnellisuus rakentuu hyvien ihmissuhteiden päälle, ne on ne verkot mitkä nappaa mut kiinni kun meinaan kaatua. Olen siis onnellinen että se verkko on olemassa, olisin niin monesti jo kaatunut, nousematta. Kun kriisi iskee, mä voin aina kääntyä jonkun ihmisen puoleen. Yleensä aina löytyy se joku, joka siihen tilanteeseen kykenee avuksi. Joskus riittää vain olla korvana ja peilinä omalle itselleen, joskus tarvitaan konkreettisia tekoja.
Elän sinkun arkea, joten puoliso ei ole tekemässä mua onnelliseksi. Uskon, että se toisi onnea hiukan lisää. Itse en tarvitse puolisoa tekemään mua ehjäksi tai kokonaiseksi, mä olen jo sitä. Mutta saisin jakaa mun onnea, tai surua toisen kanssa, se antaisi uuden ulottuvuuden, ehkä onnellisuutta lisää. Helpottaisi myös kenties arjen pyörittämistä, asioiden jakamista. Vietkö sä roskat, mä siivoan keittiön? Jne...

Mulla on kaksi aikuista poikaa, niistä olen onnellinen. Ne on aika täyspäisiä, mitä nyt tästä äidistä on voinut tulla. Ihan tyytyväinen olen kätteni jälkeen, ja siihen että poikani osaavat käyttää omia aivojaan. He eivät ole laumasieluja, vaan rohkenevat olla sitä mitä ovat. Välimme ovat hyvät, kiitos siitä.

Raha, toisiko se mulle onnea? Totuushan on, että en ole vain pienituloinen, vaan virallisen köyhyysrajan alapuolella. Eli minut voi luokitella köyhäksi. Köyhempikin voisin olla, en ole kuitenkaan ns. vähäosainen. Pärjään lähes aina omillani, muutamia tiukkoja tilanteita lukuunottamatta. Tekeekö se elämästäni vähemmän onnellista? Ei, loppujen lopuksi. Se pännityttää, että ei voi tehdä kaikkea mitä haluaa. Mutta tässäkin on kolikolla toinen puoli. Olen onnellinen vähästä. En tarvitse suuria, tunteakseni onnentunteen. Esim. Tänään joulumarkkinoilla syömäni kalalautanen (muikkuja ja lohta kera kasvisten, pahvilautasilta). Mulla oli tänään varaa niihin. Ei aina olisi. Olin onnellinen siitä hetkestä. Kuinka moni normaalipalkkainen kokisi siitä onnentunteen, se olisi itsestäänselvyys, ei asia mistä tuntea erityistä iloa ja onnea?

Kyseinen kalalautanen.

Onnellinen olen luonteestani. Se puskee mut eteenpäin, läpi isojenkin karikkojen. Voimat hiipuu toisinaan, silloin itken ja hakkaan päätä seinään. Mutta aina, aina nousen. Jokin pakottaa mut takas ylös ja taistoon. Jos siis on konkreettinen asia mille voin tehdä itse jotain. Omilla teoillani vaikuttaa  tulevaan lopputulokseen. Olen valmis hakemaan oikeutta itselleni tai perheelleni. Olenkin sitä saanut, monissakin eri elämäntilanteissa, tosin se on myös jokakerta syönyt voimavaroja. Mutta lopussa kiitos seisoo, näissäkin asioissa.

Olen onnellinen että mulla on työ mistä nautin. Pääsääntöisesti hyvät työkaveritkin. Lapset, luokkamme lapset kuin enkeleitä. Jokainen päivä niiden kanssa on aamuheräämisen arvoinen. Joten onnellisuutta siis tässäkin.

Luokkamme oppilaiden tekemät ketut.

Onnellinen olen siitä, että pääsen liikkeelle. Metsään, luontoon, rauhaan itsenäisesti. Asun aivan Sveitsin luonnonpuiston kupeessa, jonne pääsen lähes suoraan kotioveltani. Siellä on ilo koiran kanssa kävellä, tai valokuvata. Niin, koira (Milla) tekee mut onnelliseksi. Sen ainainen into kaikkeen mahdolliseen. Kamera ja kuvaaminen, tekee mut onnelliseksi, nautin siitä. Olen onnellinen siitä, että olen oppinut uusia asioita, neulomista, kuvaamista jne. 
Tätä onnellisuus ajatusta voisi käsitellä vaikka kuinka syvälle. Mutta loput onnellisuuden tekijät jätän ruudun tälle puolelle. Osa on vain mun, enkä niitä jaa.

Siis olenko onnellinen? Olen.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kevät saapuu...

Luonto kertoi mulle juuri,
ei ole aika vielä lumen ja tuiskun.
Vielä maasta kukka ponnistaa,
viimeisen tervehdyksen ennen pakkasta
meille haluaa antaa...
Kohtalonaan jäätyä ennen loistoaan.

Tänään, 2.12.2011 Hyvinkäältä maasta ponnistava voikukka. 
Erheellisesti ensin luulin kyseessä olevan leskenlehti. Tarkempi tutkailu ja ystävän vinkkaus avasi silmäni, sehän onkin voikukka!

Mutta tähän aikaan vuodesta? On kyllä säiden kirjat sekaisin.