tiistai 29. marraskuuta 2011

täältä tähän.

Eipä muuta kuin että hyvin pyyhkii...

Auttaisikohan tämä?? <----klikkaa linkkiä, tai mulle on ihan sama klikkaatko. Mut jos klikkaat, omalla vastuulla.

Itse kuitenkin vaihtaisin sanat kohtaan 7, sekä nro 11 ei sovi mulle...Muuten natsaa.

Siis mikä pännii? Hiukan kaikki.
Mut hengitellään...

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Täällä ollaan!

Heipsansaa!

Täällä ollaan, vaikka blogi hiljaisuutta onkin ollut täynnä. On aika taas rikkoa hiljaisuus ja päivitellä blogi ajantasalla. Ruudun tällä puolella elämä vaan kulkee kulkemistaan kuin juna. Sitä ei mikään pysäytä, eikä tarviikkaan! Todennäköisesti ruudun silläkin puolella aika soljuu eteenpäin. Tiedä kuinka moni edes huomannut hiljaisuutta?

Hiljaisuuden takana ollut kaikkea muuta kuin hiljaisuutta. Elämä on ollut elämää. Koostuneena aivan arkisista asioista, ja niistä todenteolla nauttinut. Ei ole ollut vesivahinkoja, pahiksia, tai muitakaan isompia kipukohtia. Ihan normaaleja arjen kipuja kylläkin. Miten nousta aamulla ylös kun uni painaa silmää. Marraskuu, kuista pahin, ainakin minulle. Painava raskas pimeys kietoo mut verkkoonsa, eikä laske irti. Normaalisti marraskuussa olen taipunut raskaan olon alle. Ehkä nytkin niin olisi käynyt, jollei olisi tätä ihanaa uutta kotia. Hajuton, homeeton ja uusilla kalusteilla ja lattialla sisutettuna. Neule iltaisin käsissä, taustalla radio ja tietenkään tuoksukynttilöitä unohtamatta. Rankin kausi taisi mulla tänä vuonna olla ennakkoon, eli jo lokakuussa, joten marras on ollut helpompi.

Oma kotini mun.

Niin oudolta kuin se tuntuukin, ilman pakkasia, ei lumenhiutalettakaan, se joulukuu alkaa...ja siihen on siis valmistauduttu töissäkin, tai oikeastaan ei missään muualla kuin töissä. Kotona ei ole kuin talvivalot parvekkeella.

Joulukalenteri

Tänä vuonna joulukalenteri näyttää tältä. Luokallamme on vain 8 oppilasta. Emme lähteneet tekemään kalenteria kuin niille päiville kun olemme koulussa. Eli vain 12 koulupäivää. Se on vähän se, ja sitten joululoma jo alkaakin!
Tässä on ideana se, että tuo kirjekuori tossa keskellä on se avattava luukku. Sisältä tulee kirje pukilta, jossa pyytää oppilaita leikkimään erilaisia leikkejä, tai laulamaan. Jokaisessa kranssin sydämessä on numero ja se aukaistaan, ja kun aukaistaan viimeinen, on kranssi valmis ja voi jäädä koristeeksi seinälle. Sellanen tänä vuonna.

Kirjasto.

Koulumme yhteydessä on myös kirjasto. Tätä kirjastoa hyödynnämme usein. Pidämme lukutunteja kirjastossa, oppilaat oppivat myös" vanhan-ajan"- tiedonhankintataitoja. Emme ole orjaantuneet käyttämään vain nettiä tiedonhankintaan. Perinteet kunniaan!
Eväsretki

Eräänä sateisen oloisena viikonloppuna olimme äipän kanssa siskolla kylässä. Lähdimme työntelemään Valtteria vaunuissa. Poikkesimme läheisen koulun joulumyyjäisiin, ostimme sieltä kasvispiirakkaa, suklaaneliöitä ja porkkanakakkua. Kirkon viereisestä kahvilasta haimme kahvit ja siirryimme toisen koulun pihalle kahvitauolle. Sää oli kostea, mutta siitä viis. Eipä ole maistunut yhtä hyvältä kahvi edes kalleimmassa ravintolassa! Erähenkisyys selkeästi vahvistaa makunystyjen toimivuutta.

Ainut isompi huolenaihe on Millan tassujen pettäminen. Millalla ollut kesästä saakka nopeita jalkojen pettämisiä. Lenkillä saattanut yksi tassu yhdellä, tai kahdella askeleella pettää alta. Sen jälkeen jolkottaminen jatkunut normaalilla tavalla. Tätä ollut ajoittain, ja taas viikkoja välissä että ei mitään.
Viime viikonloppuna olimme tässä sisällä, ja kuulin seläntakaata Millan kynsien äänen, ihmettelin vain että hassulta kuullostaa, ja kuvittelin Millan leikkivän jollain lelulla. En kääntänyt päätäni vielä silloin.
Hetken kuluttua ääni kuului jo ihan mun seläntakaata, käänsin päätäni ja säikähdin vietävästi!
Milllalla oli pettäny kumpikin etutassu. Milla ryömi luokseni rintakehä kiinni maassa, etutassut kramppaantuneena. Takajaloilla itseään työntäen. Laskeuduin tuolilta äkkiä alas, Milla yritti nostaa mulle tassuaan lattialta, sen jälkeen toista tassuaan. Sai nostettua kumpaakin tassuaan vähän. Käänsin Millan selälleen, tunnustelin tassut, koivet, ja lavat. Tuntui kuin lihakset olisivat olleet krampissa. Hieroin Millaa ja lihakset lähtivät rentoutumaan. Mä olin suurinpiirtein paniikissa. Kun Milla pääsi liikkeelle, juoksin pojan huoneeseen itku kurkussa...Poikakin ponkaisi sängystä ylös, vauhdilla mitä en olekaan koskaan nähnyt!
Kohtaus, tai ainakin kohtauksesksi sitä nimitän, meni ohi 5-8min aikana. Sen jälkeen Milla ollut normaali. Tai siis normaali Milla.
Joulukuussa on Millalla terveystarkastus, jos silloin jotain selviäisi. Huoli oli kamala, nyt jo olen rauhoittunut
.
Milla.




keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Uuden kameran testiräpsyjä.

Nonniih.

Arki alkaa palaamaan tähän huusholliin. Remppa on ohi, tänään käytiin siivoamassa remppamiesten sotkut, silikoniset jalanjäljet vessan ja olohuoneen ja vaatehuoneen lattialta. Eli remppa saatiin lopulliseen päätökseen tänään. Hyvitykset isännöitsijän kanssa soviteltuna viikon alussa, ja ne päättyivät odotuksia paremmin. Kaikkiin vaateisiini vastattiin, ja runsaalla kädellä, eli enemmän hyvitetään kuin alunperin vaadin. Mutta oli mulla dokumenttia isompaankin hyvitykseen ku minkä sain. Mutta jos noinkin ison sain kaupungilta minkä nyt sain, se on jo historiaa. Joten tältä osin loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt ihanaa hiljaiseloa määrittelemättömän ajan ennen seuraavaa kriisiä ja kompastuskiveä.

Olen nyt nautiskellut uudistetusta kodistani, istunut sohvannurkassa, tuoksukynttilät ja elämäni eka villatakin tekele puikoilla pomppimassa. Takakappale valmiina, kiitos äidin, joka jaksoi vääntää mulle rautalankaa että ymmärsin. Pidimme viikonloppuna neulekerho illan. Ihana ilta!

Äsken kävin ulkoiluttamassa uutta kameraani. Oli eka kerta, ja heti aloitin yökuvauksella. Ei mitenkään suurenmoisia kuvia, mutta jostain on aloitettava. Tässä muutama testiräpsy jonka ilkeän jakaa...Voi laittaa silmät kiinni, jos ei kestä katsella.

 Käsivaralta otettu, ei ollut kolmijalkaa mukana, vaan remmin päässä riehuva Milla... :)


Sauvakävelijät usvaisessa valossa. Tästä tykkään, vaikkakin kuva voisi olla tarkempikin.

Jep, nyt tuntuu olevan hyvä jakso alkamassa. Pahis ei sitten tullutkaan, se oli vain ylikuormituksen aiheuttamaa oireilua. Jes, nyt on taas kivaa olla olemassa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ihana arki.

 Kävimme haistelemassa oppilaiden kanssa kulttuuria, eläinten karnevaalit.

Tosin tuosta retkestä on jo aikaa, mutta teen nyt tiivistelmän ihanasta arjesta ja sen tuomasta mielihyvästä, vaikkakin rankka väsymys onkin seuralainen joka askeleella, arki tuo silti sisällön, turvan ja tärkeyden tunteen.
Tunteen siitä, että saan aikaiseksi hyvää. Antaessaan saa itselleen takaisin.

 Avustan ylä-asteen käsityötunneilla, ja ihailen tätä työtä kerta toisensa jälkeen, niin siistiä ja kurinalaista työskentelyä. On mukava kuunnella kangaspuiden hakkaamisääntä ja tasaista tempoa samalla kun neuvoo muita oppilaita.  Käsityöt eivät ole suurin vahvuuteni, mutta olen päättänyt opetella ja tehdä siltikin, saada aikaiseksi. Olenhan jo useita sukkia pyöräytellyt, ja muuta pientä ommellut koneella. Ihan peukalo keskellä kämmentä en ole. Mutta en kykene mihinkään vaikeaan, mutta pidän silti siitä, että saan käsilläni aikaiseksi jotain omaa, ihan itse tehtyä.

 Nyt on työpaikan luurangot nostettu kaapista pöydälle, ihan kirjaimellisesti. Tosin tämä luuranko käskee menemään diskoon. :D

Työpaikallamme on erittäin paljon sairauspoissaoloja, siis muillakin kuin minulla. Sen vuoksi olemme seurannassa ja tyte (työterveyshuolto) jutteluttaa niitä, joilla saikkuolot ylittävät tietyn määrän tietyssä ajassa. Itse juuri tällaisessa keskustelussa kävin. En kokenut sitä keskustelua huonona, vaan ehkä enemmän sellaisena, että viimeinkin meidän huutomme kuullaan. Teemme liian vähällä työvoimalla kohtuu raskasta työtä. Nyt pyritään muuttamaan asioiden tilaa. Tosin, olin ihan selvää kauraa. Joten oma tilanteeni ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Koska niitä olen jo itse järjestellyt. 1.8.2012 tulee mulle iso mutta tervetullut muutos. Ehkä työyhteisön hämmästykseksi, mutta mulle helpotukseksi.

HALLOWEEN, sehän se tässä on aiheena.

Kiitos työkavereille, jotka olivat aikaansaaneet mahtavan kummituskäytävän lasten koettavaksi. Oli pimeää, pelottavia ääniä, outoja lattioita, kummituksia, luurankoja...ja sitten tietty disko kaiken hulinan päälle. Olipas mukava katsella kun lapset nauttivat.  Itse jouduin tyytymään istumaan. Olen onnistuneesti aikaansaanut itselleni pahenemisvaiheen ja jalat eivät ole kovinkaan yhteistyökykyiset. Hyvinkin lyhyellä matkalla ne heittäytyvät hankaliksi. Jalka ei nousekaan, varpaat tökkää maahan, mutta toistaiseksi pysytty pystyssä. En ole menossa ainakaan toistaiseksi lääkäriin. Helpotan työtäni, teen suurimman osan istuen, ja vapaa-ajalla olisi tarkoitus levätä extra-paljon. Toivon saavani pahiksen ohi kotikonstein. En halua saikuttaa, en taas. Mun mielenterveys ei kestä saikuttamista, sielu haluaa olla töissä. 

Oli kuitenkin pakko sen verran helpottaa, että soittaa isä hakemaan töistä, en olisi kauppareissua bussilla selviytynyt. Nyt saatiin kaikki kotiin mitä pitikin.

Nyt sitten nautitaan viikonlopusta ja nukutaan pitkään!