keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Villasukissa on hyvä olla.


Syksyn ensimmäiset villasukat.

Kuopasta ollaan noustu, vastoinkäymisistä huolimatta. Ei tuo tie tasaiselta näytä vieläkään, mutta olen päättänyt kääntää tämän voitoksi. Tulen saamaan kauniin ja siistin ja puhtaan kodin. Saan uusittua samassa rytäkässä kodin huonekaluja. Sänky lähtee poltettavaksi, sitä ei uskalla enää käyttää kun on ollut homenurkassa. Kirjahylly ei enää kestä yhtään purkua ja kasaamista vaan on entinen. Joten sekin lähtee. Rahille ehkä teen uuden päällisen? Taas vaihteeksi. Olohuoneeseen ei siis jää kuin sänky, kissanpuu, matot ja ehkä sohvapöytä. Loput lähtevät viimeiselle matkalle. Elelen hetken minimalistisessa maailmassa.

Olen kehittänyt suunnitelman ja hahmotelman päässäni, millaisen olohuoneen haluan. Sen saavuttamiseen menee enemmän kuin yksi tilipäivä, mutta tilapäisesti voin elää puutteellisillakin kalusteilla. Saanpahan hyvän syyn uusia olohuoneen look kertaheitolla. Tai no toi oli liioittelua, mut saan uusittua usean tilipäivän aikavälillä. Siihen on tyytyminen.

Tänään kävin Helsingissä, Viikissä. Sain sieltä yhden lipaston ja Stereot itselleni. Olen nautiskellut kotosalla musiikkia kuunnellen ja sukkia neuloen. Sukat valmistuivat tänä iltan  yönä. En malttanut laskea sukkia pois kädestäni ennenkuin sain valmiiksi. Nyt on hyvä olla sukkaset jalassa.

Mieli on noussut kuopasta ylös, ja olen valmis taas kohtaamaan maailman asettamat haasteet. Menen läpi kuin  pahempikin jyrä. Päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä.
Olen selvitellyt taloudellisia asioita tulevaisuutta ajatellen, ja täytyy sanoa että haasteita on näkyvissä. Mutta olen sentään laittanut erinäisiä projekteja ja lomakkeita vetämään turvatakseni elämiseni taloudellisesti. Nyt voin vain odottaa tuloksia.

Nyt on ihan hyvä fiilis. Nautinpa siitä ja menen nukkumaan uusissa villasukissa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Up up!

 Työsuhderannalla ilta-auringossa.

Eilen mulla oli aika rankka pudotuspäivä. Olin itku kurkussa koko ajan. Pelkäsin halkeavani liitoksistani. Olin ääriäreä. Olin meno ihastuttavan pienen miehen 7-vuotissynttäreille. Kurkussa kamala ahdistuspala, itku kurkussa koko ajan. Stressi otti selkävoiton. Kamelin selkä murtui. Ei siinä ettenkö olisi halunnut mennä, tottakai, tunnetilani vain oli sekava. Ei minulle tyypillinen ollenkaan. Liian pitkään jatkunut stressi otti selkävoiton. 

Siellä ihmeteltiin kun en kuvannut, sanoin vain että en ole vireässä, olen hiukan kipeä. Tosiasiassa olotilani oli kammottava. Nieleskelin, hymyilin, yritin olla läsnä. En usko että onnistuin kovinkaan hyvin.  Olen se joka yleensä rakastaa juhlia, ihmisiä ympärillään, nauttii olla ihmisten keskellä. Nyt se tuntuikin todella ahdistavalta, suorastaan pelotti että alanko itkemään kesken kakunsyönnin. En alkanut, maski pysyi tiukasti kiinni ja hymy liimattuna huulille. Tyhjä ja ontto. Tunsin tuskaa siitäkin, että ne kaikki ihmiset ympärilläni on mulle tosi rakkaita, en vain kyennyt olemaan iloinen. Siitä sitten olin vielä surullisempi.
Eli eilen oltiin pohjalla. Tosi pohjalla.

Punerrus veden pinnassa.

Kännykkääni saapui tekstiviesti, tarjottiin mahdollisuutta lähteä haukkaamaan happea, kirjaimellisesti. Tartuin siihen kiinni kuin oljenkorteen. Lähdimme synttäreiltä ajoissa, kävimme keittämässä kahvit ja matkasimme työsuhderannalle. Voi autuutta! Kuristava tunne kurkussa säilyi...mutta se alkoi lopulta helpottamaan. Olin veden läheisyyden ja rentoutuksen puutteessa. Luonnonrauhan ja hiljaisuuden, poissa kotoa kaatuvien laatikoiden ja sekamelskan keskeltä. Hetken stoppaus sisäiseen kaaokseen. Kiitos, tiiätte kyllä ketkä, sillä oli iso merkitys. Niin ja kiitos myös suuresti kuskille, joka mahdollisti pakoon pääsyn ja matkan rannalle. Olitte mun enkelit. Ette ehkä itse tiedäkään, kuinka heikossa hapessa olin. Nyt tiedätte. 

Illalla kotiin tullessa olotila oli helpottunut, tuntui kuin kierre olisi saatu poikki. Armoton väsymys on edelleen, se ei varmaan poistu ennenkuin tilanne kotona rauhoittuu. Ahdistus hävisi, tai no, ainakin puolittui. Niin paljon että tänään sain itseni lenkille Millan kanssa.

 Kuristavat köynnökset?

Onkohan noilla puilla kuristava olotila. Enpä usko. Luulen niiden nauttivan köynnöksen syleilystä.

Aurinko paistoi, linnut lauloi (voi mitä kliseitä). Lähdin reippain askelin ulos, kamera kiikkuen kaulalla, Millalle nameja tasku pullollaan. Olin päättänyt tehdä lenkistä Millallekin opetustuokion.
Milla pelkää läheistä kioskia huiman paljon. Kävelimme kioskin edustaa ainakin 30-40 kertaa edestakaisin. Ekat kymmenen kertaa jouduin Millan kiskomaan kioskin edustalle, ja kun ohitimme sen, sai namin.
Tätä jatkoimme ja jatkoimme ja jatkoimme. Lopulta Milla käveli kanssani kioskin edustan ilman kehotuksia, vain seuraten minua. Sitten nostin vaikeustasoa, eli pysähdyin kioskin luukulle juttelemaan myyjän kanssa. Milla joutui siis istumaan vieressäni ilman huomiotani. Kun olin "valmis", Milla sai namin. Tämäkin toistettiin useamman kerran. Kerta kerralta se sujui paremmin. Ihmiset suhtautuivat meihin suosiollisesti, ja kun näkivät että meneillään on koulutustilanne, jättivät meidät rauhaan. 
Yhdeltä naiselta kysyin, että saanko tulla juttelmaan kanssasi? Sain luvan. Jätin Millan istumaan vierelleni ja juttelin naiselle ja selitin tilannetta. Milla istui vieressäni, taas ilman huomiotani. Lopulta sai namin kun lopetin jutteluhetken.Taas jatkoimme kioskín edustan kulkemista.
Olin ylpeä itsestäni ja Millasta!

Oravan syyspuuhat.

Milla ja mä jatkoimme matkaa. Teimme mun mittapuussa isohkon lenkin ja selkäkin sen kesti! Jalat alkoivat tökkiä (varpaat) maahan takas tullessa, en kuitenkaan suostunut periksi antamaan, vaan jatkoin kesketyksettä kotiin saakka. Ja jälleen sain olla ylpeä itsestäni!

Joten, UP UP, täältä römmitään!

torstai 22. syyskuuta 2011

Alaston.

...en minä, mutta vaatekomero. Sorry tuotan pettymyksen, tai pikemminkin pelastan mielenterveytenne. *virn*

 Vaatekomeron hyllyt.

Eilisessä remonttineuvottelussa päädyttiin poistamaan vain homeiset hyllyt. Mutta tänään kun remppamiehet tulivat, olikin suunnitelma muuttunut. Olikin päätetty (kuten esitin) uusia koko vaatekomero lattiasta kattoon, ja kaikki hyllyt. Kiitos, kun ymmärsitte. Vaatekomerosta tulee ainakin puhdas ja terve. Sieltä on kaikki homeinen poissa.

 Homettahan on lisää ja muutamassa muussakin hyllyssä.
Yök!

Meille tarjottiin eilen uutta kotia, hyvältä paikalta, läheltä keskustaa. Mentiin toiveikkaana sitä katsomaan, maisemat ja seutu maalaismaisemamaista, vanhoja suojelukohteita ympärillä ja sitten kolmekerroksinen talo keskellä pientä metsää. Vaikutti liian hyvältä ollakseen totta! Asunto oli vielä kaiken lisäksi jo tyhjillään!
Tiesin kyseisen taloyhtiön olevan vielä rauhallinen ja hyvässä maineessa.

Itse asunto oli suuri pettymys. Se ei ollut kovin iso. Oli pohjakerroksessa, mikä toisaalta hyvä, ja toisaalta ei. (kissojen kannalta hyvin huono). Se pieni piha mikä asunnon olohuoneesta aukesi, teki ratkaisun välittömästi. Pieni laatoitettu alue (parvekkeen kokoinen), ja siitä suoraan alkoi kostea ryteikkö ja isot puut. Voimakas suon haju ja ötököiden määrä, liian iso. Hyvin pimeä, valoa ei siihen langennut yhtään. 30metrin päässä iso vilkkaasti liikennöity tie. Noiden puiden ja ryteikön olisi tarkoitu olla ääniesteenä, mutta ne toimivat esteenä aivan kaikelle. Emme vastaanottaneet asuntoa. Toinen vaihtoehto on tässä vieressä, viereisessä rapussa oleva kolmio, mihin pääsemme kuun vaihteessa, kun aloitetaan asunnon laajempi remontti. Siihen saakka kituutamme tässä. Viereisen rapun kolmio on vain tilapäisratkaisu, remontin jälkeen palaamme uuteen, toivon mukaan puhtaaseen, homeettomaan ja kosteettomaan kotiin.
Nyt on hajuhaitan lisäksi meluhaitta. Nuo remonttilaitteet eivät ole kovin hiljaisia, mutta kestän kyllä. Pääasia että homma etenee! Nyt vaatehuoneessa on kuivuri, joka mölisee, mutta ei haittaa, kuin korkeintaan yöllä.

 Nyt vaatekomero näyttää tältä.
Eli aika alaston ja riisuttu malli. Näin sen piti mennäkin. Kaikki saastunut materiaali ulos.

 Koneellinen kuivatuskin aloitetaan mahdollisimman pian. Sitä en sitten pääsekään kuvaamaan, sillä se tehdään käsittääkseni niin, että tuo ovi teipataan kiinni, jotta ilma ei pöllytä pölyjä muualle huoneistoon.

 

Melukone.

Kun taas on aikaa, kertoilen muitakin kuulumisia, nyt sen verran stressissä, että ei jaksa kaikkea kirjoittaa. On meinaan tapahtunut myös hyviä asioita. Mutta ne kannan sydämessäni toistaiseksi ihan itse.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Hirvistys!

Mitähän se tässä kasvaa?

Perjantaina siis on katto korjattu. Viikonloppu oli sateeton, mutta eilen ja yöllä on satanut. Vesi ei enää sada mulle sisään. Kuinkahan kunnollinen korjaus on tehty? Tuleeko kestämään pysyvästi?
Eilen kävin tietenkin useamman kerran vaatekomerossa, tutkailemassa tuleeko vettä sisään. Siinä samalla katseeni kiinnittyi yhteen vaatekomeron vanerihyllyyn. Paikka oli hyvin hankala, otin kameran ja kuvasin sen. Vasta kuvasta näin, että homettahan siinä on! Voi Jösses, pääsi suustani!

Nyt pohdin ja pähkään...olisiko sittenkin syytä muuttaa tästä kokonaan pois ja minne? Kun en ihan minne tahansa halua mennä. En halua taas muutaman vuoden päästä muuttaa jonnekin uudelleen. Pitäisi saada sellainen asunto, missä voin sitten olla, aina. Vaikka toi poika lentäis pesästä, mä voisin jatkaa siinä asumista. Yksi paikka olis mielessä, mutta sinne vaikea päästä. Ja kun pitäs olla hissi tai alakerros. Mut paikkana olis sellanen, että pärjäis vallanmainiosti ilman autoa, ihan vaan fillarilla sotkien.

Nyt olen kotosalla flunssassa, toki saikku selästä edelleen jatkuu, mutta oli pakko käydä lääkärissä sillä olen lähes äänetön ja kurkku kipuilee. Yskäkin on aika hurja. Yöt on aika hankalia yskinnän takia. Keuhkot olivat onneksi puhtaat, samoin poskiontelot. Hyvä!

Voi hiivatti mikä mun blogista on tullut? En tykkää yhtään tästä suunnasta, pelkkää valitusta. Kauniit luontokuvat ja elämänilo tiessään. Pännii pian koko blogi! Kukahan jaksaa tätä ylipäänsä enää edes lukea, pitäisikö vaihtaa kanavaa, jonnekin muualle. Joku vinkublogi-yhdistys?

Ku enhän mä oo tällanen, nurisija. 

Hei, aurinko paistaa, nautitaan siitä! (köyhä yritys luoda positiivista tunnelmaa)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Vihdoinkin!

Asia etenee. Kutsuin sen paikallislehden kotiini tekemään juttua taloyhtiön toiminnasta, kotini kunnottomuudesta ja vesivahingosta. Ihan vaan hiukan jännitti mitä seuraamuksia siitä tulee, en usko kaiken olevan positiivista. Aika tulee näyttämään sen jutun kaikki seuraamukset. Kiitokset aamupostille asiallisesta ja hyvästä jutusta 15.9 lehdessä. Vähempikin palstatila olisi riittänyt. :) Niin, ja mut olis voinut retusoida hiukan kauniimmaksi. *virnistys* Mutta asia taisi ainakin mennä perille sillä sen jälkeen on tapahtunut...

Isännöitsijältä tuli yhteistyömyönteinen sähköposti missä kertoili kuinka asiat tulevat menemään. Tarjosi meille uutta asuntoa, kuivikkeita jotta mun ei enää tarvitse pilata omiani jne... Ja mikä parasta, ei maininnut kertaakaan kyseistä lehtijuttua, sillä se on epäolennainen asia tässä kokonaisuudessa. Se oli vain katapultti, joka sysäsi homman liikkeelle. En itsekään ottanut lehtijuttua puheeksi omassa sähköpostivastauksessani. Siinä kerroin omat "vaateeni", ja tuntemukseni asiallisesti. Kuten sen, että meidän ongelma olisi pitänyt hoitaa kunnolla jo viime vuonna. Hajuhaitta olisi myöskin pitänyt ottaa huomioon jo ensi kerrasta. Kun täällä alkaa remontti, emme voi täällä asua, vaan tarvitsemme tilapäisasunnon, sekä tässä varsinaisessa kodissa on huonekalut ja irtaimisto suojattava ilmatiiviisti, sillä on aina olemassa piilevän homeen mahdollisuus. Ja jos sitä on näiden lattiamattojen alla, itiöt pöllähtävät ilmaan ja sen jälkeen on kaikki huonekalut piloilla. Kova urakkahan siitä meille tulee, jos ja kun evakkoon lähdemme. Kolmen kissan, koiran ja teinin kanssa. Osa tavaroista on otettava mukaan. Kuten sängyt, astioita, käyttövaatteita, telkkari ym...Ja missä se asunto tulee sijaitsemaan, kuinka kauan remontti tulee kestämään. Huoh.

Näihin kysymyksiin tulen saamaan vastauksia ensi viikolla. Meillä on maanantaina tai tiistaina remonttineuvottelu isännöitsijän kanssa remontista sekä sen tilapäisasunnon tiimoilta. Joten olen piirun verran viisaampi muutaman päivän jälkeen. Kovillehan se tulee ottamaan. JOS nämä lattiat todella menevät vaihtoon koko huoneistosta, Se tarkoittaa sitä, että joudumme aina tulla siirtämään tavaroita huoneesta toiseen. Huh huh. Mä tällä selällä? Ehkäpä saan puhuttua meille kaupungin puolelta apuja tähän hommaan. Sekä muuttolaatikoita joihin voimme laittaa turvaan ja helpommin siirreltäviksi huoneesta toiseen. Muutto siis oman asunnon sisällä. Ja millainen remontti tulee tuohon vaatekomeroon? Vedetäänkö se maantasalle? Tuleeko tänne kuivurit? Jne.

Lisää kysymyksiä, jotka odottavat vastauksia...

Isännöitsijältä tuli eilisen päivän aikana useampi sähköposti jossa kertoili joka vaiheen edistymisestä. Kuten että vuotava kattokaivo on eilen ( 16.9)  vaihdettu. Mulle toimitettiin kuivikkeita jos korjaus ei pidä. Katto revitään isommalti auki ja tutkitaan tarkemmin missä vika piilee...

Terveystarkastajan käyntikin edessä ensi viikolla, siitäkin oma sanansa sitten mukaan taistohon.

Olen saanut myös erikoista "kritiikkiä" siitä että, hmm...miten ihmeessä tän muotoilisin? Että meillä olisi velvollisuus taistella kaikkien puolesta, eikä vai oman asiamme puolesta? Se on tottakin, jos yhä useampi ryhtyy taistoon, on suuremmat mahdollisuudet saada aikaan enemmän. Mutta pääasiassa koen velvollisuudekseni taistella oman perheeni puolesta. Jos olisin poliitikko, mun kuuluisi ja pitäisi palkkani ansaitakseni taistella laajemmaltikin. Jos haluaisin, pyrkisin kunnallispolitiikkaan ja ajaisin sitten muidenkin etuja. Kuitenkin haluaisin naivisti uskoa, että oma kamppailuni auttaa edes yhtä muuta perhettä omani lisäksi. Antaa edes rohkeutta tarttua asioihin. Haluan olla joskus viattoman naivi. Elämän tuskaa ei jaksa harteillaan kantaa päivittäin. Ja hei, vaikka vihaankin politiikkaa, ehkäpä joskus haen kunnallispolitiikkaan mukaan? Onhan mulle jo tuttua terveydenhoidon kiemurat, koulumaailman koetinkivet, asunnon ongelmat jne...Mutta vain ja ainoastaan maallikon kannalta, ei suuremmalta ja pykälä viidakkoon hukkuisin. Ei ne mun päähän jäisi. En osaa olla kuin ihminen ihmiselle.

 Mutta tänään matkaan veljen luokse kesän päättäjäisbibbaloihin. Näin se kesä meni. Päätämme sen virallisesti kesänlopetus-juhlilla ja hyvällä seuralla ja ruualla. Iltaa odotellessa! Jep jep, hymyillään taas!

Ps. En ole edes ehtinyt syksyä kameran kanssa ikuistamaan...ehkä pian saan taas aikaa valokuvauksellekin? Se rentouttaisi kummasti kireitä aivojani.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tämäkin vastoinkäyminen...

.........vahvistaa minua? (pah)

No, eilen 13.9 kävi kosteusmittaaja paikalla. Mittasi kosteuden vaatekomerosta ja alkovista. Kummassakin lukemia. Sanoi että olisi kannattanut viime vuonna jo korjata katto kunnolla, eikä tyytyä pikaiseen ratkaisuun. Viime vuoden katonkorjausremonttihan oli täällä sisäpuolella lähinnä kosmeettinen. Eli kaavittiin vain kastuneet materiaalit pois, annettiin kuivua luonnontilassa. Maalattiin ja se siinä.

Nyt näyttäisi olevan suunnitelmissa koko vaatekomeron uudelleen rakennus. Siis kaikki tavarat pois, seinää nurin isommalti, parempi kuivatus. Korjaus ei jäisi vain kosmeettiseksi. Myös lattiamatto menisi vaihtoon vaatekomerosta, mitä ei tehty viime vuonna. Olisi varmaan pitänyt? Nyt siis olisi oikeasti toiveita saada asunto tuolta osin kuntoon. Kun mä oikeasti niin tykkään tästä asunnosta, edelleen. tuskaisaa vaan tulee jälleen asua remontin keskellä.

Tänään 14.9 kävi myös paikallislehti tekemässä juttua asiasta. Otettiin kuvia ja rupateltiin...se pitäs olla huomisessa lehdessä. En olisi mitenkään halunnut antaa kasvojani kuvaan, mutta pakkohan se oli. No, johan mä olen julkkis muutenkin, ainakin blogin kautta. Annoin lehtinaiselle linkin blogiini, mutta pyysin ystävällisesti että ei kuitenkaan mainitse blogiani lehtijutun yhteydessä. Liika julkisuus on liikaa. Haluan edelleen pitää tämän paikan pienenä hiekkalaatikkona. :)

Sitten soitettiin asuntotoimistosta, kun mulla oli se hakemus tuonne alakertaan...no se meni multa ohi. Tarjosivat mulle asuntoa toiselta puolelta tätä kaupunginosaa, sieltä vähemmän hyvältä puolelta. Kaikenlisäksi kolmiota, mutta sentään ykköskerroksesta. En vastaanottanut, en voi lähteä tästä isompaan asuntoon, ei ole varaa vuokraan, eikä muutenkaan se puoli tätä kaupunginosaa kiinnosta, ei todellakaan. Sinne huume ja alkkisjoukkoon en mene.Ja miksi kolmioon? Poika lentää pian pesästä ja olisi taas edessä muutto pienempään. Ei jaksa ei.

Niin, ja sitten soitin terveystarkastajalle, ja kerroin viimeisimmät käänteet. Ottaa huomenna yhteyttä isännöitsijään ja kyselee tarkennusta mun asunnon korjaussuunnitelmissa ja aikatauluissa. Sekä sitä, että vaihdetaanhan myös tänne uudet lattiat muuallekin asuntoon, kun kuitenkin täällä on myös hajuhaitta edelleen olemassa, vaikka tuo vaatekomero korjattaisiinkiin? Tulee myös itse tekemään tarkastuksen, on vain nyt niin nuhainen, että tuskin haistaisi yhtään mitään. Parempi odottaa nenän asettumista. :)

Alan olla poikki, tekisi mieli itkeä, ja itkinkin. Taidan itkeä uudelleenkin jos siltä tuntuu, se vapauttaa ja väsyttää.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Plop!

Miten sujuu vesivahingon korjauksen kanssa? Kiitos kysymästä...EI mitenkään!

Juuh, odottelin siis tähän päivään, 13. 9 tiistai, saakka että minuun on joku yhteydessä. Eipä ole ollut, ei kukaan. Vettä sataa kuin aisaa, ja plop plop kuuluu vaatekomerosta. Tänään heti aamulla soitin sitten sille toiselle isännöitsijälle joka hoitaa siis oman isönnöitsijämme hommia "loman" aikana. Todennäköisesti sairauslomalla, jälleen. No, sairauksillehan ihminen ei mitään voi, siitä en syyllistä ketään.  Mutta siitä kylläkin, että olen tehnyt kaikkeni ja enemmänkin mitä edes asukkaan velvollisuuksiin kuuluu. Pitäisi riittää että asukas kerran ilmoittaa viasta, ja sen jälkeen huolto/taloyhtiö/isännöitsijä pitää huolen että vika/viat korjataan. Vai mitä?

Tämä tämän aamuinen isännöitsijä sanoi ettei ole saanut mun lähettämää sähköpostia (kätevä tapa pestä kätensä), pyysi lähettämään sen uudelleen. Lähetinkin, sekä lähetin myös selonteon siitä milloin vika havaittu, kuka on käynyt tai ottanut tai ollut ottamatta yhteyttä. Miten asiaa on hoidet ,tai siis oltu hoitamatta. Lupasi soittaa mulle heti kun  pääsee toimistolle. Aikaa siitä on nyt kohta kolme tuntia...matka toimistolle on siis aika pitkä? Tai asiassa on jo niin paljon mutkia, että  hoitaminen ei käykään käden käänteessä?

Tää taloyhtiö, tai oikeastaan lähes kaikki tämän kaupungin vuokra-asunnot on aivan retuperällä huollon ja korjauksien kanssa. Näin olen ymmärtänyt. Miksi, oi miksi olenkaan saanut osakseni tämän tapahtuma-magneetin roolin? Vähempikin riittäisi. Ja nyt näyttää siltä että vaiva periytyy äidiltä pojalle..... :((
Eikä se muutto toiseen taloon ole niin yksinkertaista...ensinnäkin voimavarat muuttoon? Eikä mikään kaupungin vuokra-asunto ole juurikaan parempi, niin kauan  kuin samat tyypit jatkaa johtotehtävissä. Saneeraukselle olisi tarvetta siellä yläpäässä. Sillä itse huoltomiehet on ripeitä ja nopeita, mutta jolleivat saa käskyä ylemmältä taholta, eivät voi itsekseen puuhailla. :/

Alakerrassa, ykkösessä asuvan poikani vessa eilen iltapäivällä näytti tältä.

Poika soitteli mulle että vessassa pulputtaa ja lattiakaivosta tursuaa vettä, tupakantumppeja ja kakkakikkareita. Mä sitten ryntäsin alakertaan, ja totta tosiaan, näin tapahtuikin. Siinä sitten taas pyyhettä kehiin. (pyyhkeet pian loppu koko perheeltä) Vettä tuli niin paljon, että oli pakko tukkia veden pääsy pois vessasta, muuten olisi vedet olleet uudella laminaattilattialla eteisen puolella. Voitte kuvitella tuon hajun?

Soitimme siitä sitten huoltoon että ÄKKIÄ joku paikalle! Puolessa tunnissa oli taas tuttu huoltomies (varmaan ripein siinä firmassa, tai ainut?) paikalla. Samainen joka käy aina munkin asunnossa. Luuli kyseessä olevan tavallinen pieni tukos...sen nähdessään soittikin sitten loka-auton paikalle.
Loka-auto saapui...haisevine letkuineen ja putkineen. Tyyppi oli..hmm...mielenkiintoinen. Alkoi sitten rassata ensin suihkun lattiakaivoa. Sieltä pursuu lisää...sitä itteensä, höysettynä tupakantumpeilla. Mies hikoili, manaili..että tämä ei olekaan tavallinen pieni tukos. Siirtyi rassaamaan pönttöä...ja taas lisää mönjää.

Lopulta pojan oviaukkoon  ilmaantui uteliaita naapureiden päitä...yksi oli aivan kauhuissaan, Kertoi oman suihkun lattiakaivon lentäneen irti, ja kakkasuihku lensi kattoon saakka. (tiedä sitten liioitteliko mies?) Oli meinannut kuulemma suorastaan paskoa housuihinsa. Mut meiltä kyllä nauru irtosi. Kuvittelin meinaan miltä se on mahtanut näyttää, kikkareet katossa. (mies asuu suoraan poikani yläpuolella). Sitten tuli kolmosen naapuri paikalle, joka kertoi että hällä on vessan lattia täynnä kakkavettä. Jopas jotakin. Loka-auton mies sanoi että ei ihme, tukos kun aukesi se teki kovan paineen putkistoon. No, nytpä kaikki sen linjan kakkaputket on auki. (Itse kuulun eri linjaan, onneksi!) Sanoi vielä että vika uusii kyllä, pakko olla putkistossa vikaa, muuten ei mene tälläiseen jumiin. Kivaa tiedossa?
No, pesimme ja desifioimme pojan vessan, on nyt ainakin puhtoinen. 

Hei, oikeasti, kuka teistä rakkaista lukijoista jaksaisi tätä, alati jatkuvaa kakkahukkaputkea? Ei pelkästään asunnon takia..vaan kaiken. Uusi vastoinkäyminen, haaste on valmiina nurkan takana odottamassa. Niukin naukin edellinen saatu kuriin kun uusi hyppää kehiin. Kysyn että miksi juuri minä? (ja perheeni)

Mut hyvää syyskuuta, edelleen! Hymyillään kun nähdään?



perjantai 9. syyskuuta 2011

Kun positiivisuuskaan ei auta...

....tai se on loppu, eikä varaston täydennystä ole viikkoihin näkyvissä...

Muistatteko tämän?   >  Klikkaa minua   <  Aikalailla täsmälleen vuosi sitten olin samassa tilassa kuin  nyt. Nyt vain tilanne on pahempi, jos vaan mahdollista.  Yritän kertoa koko tarinan, jos jaksan.

Ennen kuin muutin kyseiseen asuntoon, täällä oli ollut vesivahinko samassa kohtaa kuin vuosi sitten 2010 ja nyt jälleen 2011.
Asunnossani oli alusta saakka omituinen ummehtunut haju, luulin sen olevan lian haju ja pesin ja jynssäsin asuntoani vimmalla. Jossain vaiheessa kait turruin hajuun? Opettelin elämään sen kanssa, pidin parvekkeen ovea auki, tuuletin, nukuin ovi auki. Asiasta tuli osa arkea, ei olisi saanut tulla, mutta tuli kuitenkin. Totuin siihen.

Kun viime vuonna asunnossani oli vesivahinko, otin asian puheeksi isännöitsijän ja kosteusmittaajan kanssa. He kumpikin tuumivat että olohuoneen muovimatto on joskus kastunut ja haju tulee siitä. Pohdin samaa itsekin. Missään vaiheessa EI ehdotettu maton vaihtoa. Soitin kuitenkin silloinkin terveystarkastajalle, joka oli varsin nihkeä, enkä saanut sieltä minkäänlaista apua tilanteeseeni. Luovuin taistelusta, kärsin remontin aiheuttaman haitan.

Nyt en enää jaksa, en sitten millään. Tilanne on huomattavasti pahempi kuin viime vuonna. Silloin korjaustoimet käynnistettiin välittömästi, ilman viivytyksiä. Nyt asia mennyt näin...(kun luin viime vuoden vesivahingosta, huomasin ettei sekään aivan kivuttomasti mennyt, mutta paljon paremmin!)

Huomasin vesivahingon 1.9 torstai-iltana. Soitin välittömästi huoltoon josta asiallinen huoltomies tuli paikalle ja totesi vahingon olemassaolon.

2.9 perjantaina soitin asiasta isännöitsijälle joka kertoi tilanneensa katonkorjaajan maanantaille, eli 5.9.
Maanantai tuli, korjaaja ei. Onneksi siinä oli muutama sateeton päivä, joten tulva ei päässyt syntymään.
Pyysin myös isännöitsijää ottamaan selvää mun mahdollisuuksista päästä pois tästä ja muuttaa alakerran tyhjillään olevaan asuntoon. Lupasi yrittää vaihtoa, jäin siis taas odottavalle kannalle.

6.9 tiistaina alkoi sateet, ja vesivahinko vain paheni, mutta pysyi jotenkin hallinnassa. Olin maltillinen ja odottelin sitä korjaajaa. Lopulta maltti loppui kun valuminen vaatekomerossa oli jatkuvaa ja yritin tavoittaa isännöitsijää puhelimitse torstaina 8.9, en saanut häntä kiinni ja jonnekin oli asiasta pakko ilmoittaa! Soitin siis huoltoon ja yritin sitä kautta...Sieltä huoltomies soittaa mulle ja kertoo että ei voi asialle mitään, kun hänkään ei saa isännöitsijää kiinni! Lopulta hän sai kiinni ja kertoi isännöitsijän istuskelleen kyseisen katonkorjaajan kanssa kahvilla juuri sillä hetkellä, ja tieto katosta meni sitten perille.
Siitä puolen tunnin kuluessa kuulin kolinaa katolta, tiesin sen katonkorjaajan siis olevan paikalla.

Meni toinen puolituntinen ja isänöitsijä soittaa mulle, että sieltä ei löytynyt reikää, taaskaan. Sanoin viime vuonna vian olleen kattokaivon tiivisteessä, isännöitsijä muisteli samoin. (tämä on se sama hyyppä joka viime vuonna mittasi kosteuden vaatekomerosta ja vesi valui noroina seinää pitkin ja hän tönki anturaa seinään ja totesi laitetta tuijotettuaan "Juu, Märkä se on")

Nyt pohti että täytyy varmaan vaihtaa koko kaivo, totesin että niin varmaankin? Haloo???
Sanoin jälleen tästä asunnon hajusta, mietti sen johtuvan joskus kastuneesta muovimatosta lattialla. No niinpä! Mutta eikö sitä voisi vaihtaa? - "no sepä olisi helppoa kun te asutte siinä", oli vastaus. Siis voi ei ja kaikki manaukset perään!  Yritin vielä selittää kuinka iso haitta hajusta on, että yskittää, hankaluuksia hengittää, pakko pitää parvekkeen ovea auki, myös yöllä ja sitten jäädytään. Sanoin myös että muistiko hän kysyä sitä mun muuttoa alakerran tyhjillään olevaan asuntoon? Vastasi jotenkin epämääräisesti -"en nyt muista mitä vastattiin", eli suomeksi, ei ollut muistanut. Pyysin kysymään uudelleen, asia on oikeasti tärkeä ja kiireellinen! Lupasi kysyä. Juuh, en jaksa enää uskoa.

Tänään aamulla 9.9 kun heräsin, haisi taas märkä sementti (alkovissa) ja menin heti kurkistamaan vaatekomeroon, ja voi ei! Se suorastaan tirsui vettä! Kaikki oli aivan märkää, runsas pyyhemääräkään ei enää pitänyt vettä asioissa.

Kirjoitin sitten isännöitsijälle sähköpostia, en enää jaksanut alkaa vääntää sen yksinkertaisuuden kanssa puhelimessa. Ajattelin myös, että jää mustaa valkoiselle asioista ja lupauksista jne..liitin mukaan kuvat tämänhetkisestä tilanteesta. Tuli automaattinen vastaus, jossa ilmoittaa olevansa lomalla 15.9 saakka. Itku pääsi ja armoton väsy iski.

No, sisuunnuin kuitenkin ja kirjoitin toiselle isännöitsijälle, joka tuura tätä uunoa hänen lomansa aikana.
Käänsin sen saman viestin kokonaisuudessaan, ja lisäsin vielä puhelinkeskustelujen sisällön viestiin ja kuvat. En saanut siihenkään vastausta, mutta tunnin kuluttua soitti yksi korjausmies, joka pyysi tyhjentämään vaatekomeron, sillä tulee isontamaan reikää.

Onneksi oli naapuri kylässä ja kävimme yhteistuumin tyhjentämään vaatekomeroa. Nyt asumme siis taas tavararöykkiöiden keskellä, ja mitään ei löydy mistään. Ei huvita enää mikään.

Sitten saapui se reijän tekijä, ja ihmetteli kovin miksi se tarkistusluukku on muurattu umpeen? No, kun se tumpelo isännöitsijä antoi sellaisen käskyn viime vuonna kun tuota vesivahinkoa korjattiin!!!! Hemmetti!
Ja tää tumpelo uuno torvi isännöitsijä itsekin ihmetteli miksi se reikä on ummessa? Kun se ite käski! Siis, millä pytyllä se oikein käy? Vajaammalla kuin mä, ainakin!

No, tämä reijän tekijä-tyyppi sitten soitti jonnekin, eikun sille soitettiin, ja sanoi puhelimeen että olen täällä......ja täällä on pirun märkää, aivan varmasti on kattokaivo mikä vuotaa. No älä???
Kysyin sitten että mikäs on suunnitelma, miten homma etenee. Kertoili vain että sen kattokaivon vaihto on iso urakka ja vaatii ison osan katonpurkamista ja sen jälkeen se pitää pietä. (siis piki, pietä). Että ei varmaan ihan heti käy...varsinkin kun nyt on jo perjantai. Siinä kohtaa sanoin, että olen pian jonkun pillissä kiinni! Onneksi tyyppi oli huumorilla..totesi nauraen että hän taitaakin tästä sitten lähteä...

Jos nyt sataa koko viikonlopun, mä hukun tänne veteen...ja se leviää ja leviää, valuu alakertaan jne..ja sitten se korjaaminen vasta kalliiks tulee! Mutta ei...pyysin sitä viemään viestiä eteenpäin siitä, kuinka paha tämä tilanne jo on ja pahenee mitä kauemmin tätä pitkitetään. Lupasi, ja jotenkin hänen lupaukseensa luotin. Tosin samaan hengenvetoon totesi, että hänen sanansa ei paljoa paina.

Lopulta soitin terveystarkastajalle, jolle vuodatin koko sydämeni veren. Kerroin vaiheittain kaiken sen mitä tässäkin nyt olen kertonut. Otti mut oikeasti tosissaan, ihan eri tyyppi kuin se viimevuotinen terveystarkastaja.
Sovittiin, että odotamme ensi viikon loppupuolelle, ja jollei homma ole nytkähtänyt yhtään eteenpäin, hän aloittaa asian hoitamisen ja tulee tekemään tarkastuksen. Totesimme että todennäköisesti tuleekin, sillä ei tätä mattoa ainakaan vaihdeta, vaikka katto korjattaisiinkin, eli juu, terveystarkastaja tulee varmaankin nuuskimaan tänne ensi viikon lopulla, ja sitten asia rullaa...viimeinkin, ehkä!  Lähetin myös hälle kuvat asunnostani ja sähköpostit jotka lähetin isännöitsijöille, tietää mitä olemme puhuneet ja viestittäneet, on siis kärryillä. Kiitos, kiitos, kiitos! Edes yksi viranomainen joka ottaa tosissaan!

Tässä kuvia tämänhetkisestä tilanteesta...

 märät pyyhkeet
 auki piikattu seinä, kannattaa klikata auki, näkee tuon sementin märkyyden.


YÖK!

Niin, nyt en jaksa olla positiivinen, selkä ei todellakaan tykännyt komeron tyhjennyksestä. Nyt ruinaan ja ruikutan, sallittehan?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Hei ihan oikeasti!

Niin, aikuisten oikeasti! Olen ennenkin täällä purnannut asuntoni jatkuvaa hajoilua. Olen tässä nyt asunut kolmisen vuotta. Pidän seudusta, talosta ja tästä kolmannen kerroksen näkymästä, lasitetusta parvekkeesta, ja asunnon pohjaratkaisusta. Toimii meillä...

Mutta mikä muu toimisi?
Kun muutin tänne, oli vessanpytyn vetokahvasta nuppi irti. (Olisi jotain pitänyt silloin jo tajuta), pyysin siihen uuden nupin, sain sen toisen pyynnön jälkeen. Olohuoneen yksi tärkeimmistä pistorasioista ei toiminut, pyysin siihenkin korjauksen...sain sen kahden vuoden ja kolmen pyynnön jälkeen. Tässä väleissä on vessanpytyn vetomekanismi ehtinyt hajota neljä kertaa, ja sillä neljännellä kerralla kannettiin vanha pytty ulos ja uusi sisään. Sitten oli pytty...jolla ei saanut vuorokauteen istua. Ja taas naapureille kyläilemään..Oujea.

Vuosi sitten, aika tarkalleen, syyssateiden alettua alkoi katosta valua vettä...Täällä ramppasi neljässä eri erässä miestä etsimässä katolta reikää...jokainen palasi takaisin kertoakseen että reikää ei löydy. Eipä ole tämän sinkun asunnossa noin paljon miehiä ravannutkaan ja vielä reikää etsimässä! Eivätkä edes löytäneet! No, viides mies, se sitten löysi, ei minusta, mutta katolta. Korjasi vian ja valuminen loppui, sillä kertaa.

Samana päivänä kun uusi pytty saapui, huomasin että jälleen samaisesta kohdasta katosta valuu vesi, niin mun alkoviin kuin vaatehuoneeseen (ovat samaa seinää). Alkovissa on jatkuva märän sementin haju. Parvekkeen ovea on lakkaamatta pidettävä auki, sillä haju hankaloittaa hengittämistä. Arvatkaas otetaanko mua todesta? Ja mä nukun siinä alkovissa...en enää ihmettele niitä muutamia yöllisiä hapentunteen loppumisen-kohtauksia. Olen ollut parvekkeella kaiteella roikkuen haukkomassa happea. Jos pidän parvekkeen ovea auki, täällä voi olla ja hengittää, mutta kun oven sulkee...parissa tunnissa tai allekin, alkaa se lemu. Ei oo enää kivaa, yöt on jo viileitä.
Vesipatja

Olen soitellut asiasta jo suoraan isännöitsijällekin, kertoi tilanneensa katonkorjaajan jonka piti käydä maanantaina, nyt on keskiviikko. Piti tulla kosteusmittaajan, ei ole näkynyt...
Pyysin samalla auliisti että voisin tässä rakosessa muuttaa sinne alakerran asuntoon...Se kun on nyt tyhjillään ja vapaana. Ei kielletty eikä luvattu, jäin taaskin epätietoisuuden valtaan.

Asunto on tyhjillään, se on ilmeisesti aikomus rempata. Tässä taloyhtiössä on tarkoitus rempata jokainen asunto aina kun se tyhjenee. No rempatkoon sen siellä alhaalla, kestän kyllä vielä hetken tätä asuntoa. Kun mä pääsen (JOS) alas, tämä tyhjenee ja olisi sitten rempattavissa oikein kunnolla ja sitten uudet pahaa aavistamattomat asukkaat sisälle.
Valumia pitkin seinää...


Ja toi hissi...niin..se painajaismainen hissi. Olen siinäkin ollut jumissa kerran sen kauhuntäyteisen puolituntisen, ja sitten lyhyempiä jaksoja useamman kerran. Selitin sitäkin, että jos olisin alhaalla ykkösessä, mun ei tarttis käyttää hissiä vaan näiden mäsähtäneiden jalkojen kanssa pääsen itse kotiin kyllä ykköseen ja ilman hissiä.
Mulla olisi niin oikeasti hyvät perusteet muutolle...mutta eihän sitä nyt voida silleen.......argh!

Plop!

Olen just nyt niin kypsä! Olen saikulla selästäni, ja joudun sitten haistelemaan tätä asuntoa enemmän kun normaalisti. Olen toki pyrkinyt poistumaan täältä aina kun se on mahdollista, selän kipu vain on tässäkin esteenä. Ja säät..niin ne syyssateet. Olen onneksi saanut muutamia päiviä viettää jossain muualla kuin täällä. Yksi päivä meni siskon luona Valtteri-poikaa ihastellessa, siskon kanssa teimme pienen kävelylenkin, teki hyvää selälle liikkua. Sekä hyvää sielulle saada olla pienen ihmeen seurassa. Kummankin, sekä siskon että vauvan. :)

Mä hion täällä suunnitelmia, miten päästä pois...pysyvästi. Hohhoijaa, hetken elämä olikin mukavaa, tollasen kesän verran! Kiitos siitä tauosta tähän arjen pyöritykseen, tai pikemminkin pyörimättömyyteen.

Sorry, kuviakin olisi uudeta pytystä ja vesivahingosta, en jaksanut alkaa kaivaa niitä koneelta, kun konekin vastustaa. Joten aivan sama.

Niin, teksti on aika vuodatusta...mut on se positiivisuus täällä alla edelleen olemassa, se vain nukkuu nyt. Se herää kyl, tai no, en mä nyt ihan toivoani ole heittänyt. Kohan pännityttää tällä hetkellä aikalailla.

PS. Lisäsin kuvia sittenkin...

Mut hei, hyvää sateista syyskuuta!



tiistai 6. syyskuuta 2011

bloggausta kännykällä.

Ostin itselleni uuden kännykän. Samsung galaxy S 2, ja tässäpä
Luurissa onkin ominaisuuksia runsaasti. Tai, täähän on tavallaan jo
Tietokone. Jännittää nähdä miltä tämä näyttää jukaistuna. Vielä kokeilen kuvan liittämisen.
Kuva otettu tämän päiväisellä metsälenkillä. Lasten tekemä puumaja risuista.


Okkei...se näyttää siis tältä. Nyt siis jatkan koneella muokkausta. Ei ihan yltä kännyn asetukset ja muokkausominaisuudet korkealle. Mutta jatkan jossain vaiheessa harjoituksia.
Lisään muutaman kuvan "oikeasta" kamerasta, siis sellaisesta missä ei ole mukana puhelinominaisuuksia. ;)

 Perinteinen kärpässieni, vain uusi kuvakulma.

 Puolukka.....

...ja mustikka.

Vitamiiniannos täynnä kun tunnin samosi metsässä ja popsi metsän antia.

Tervetuloa syksy, olen valmis sinut vastaanottamaan.


perjantai 2. syyskuuta 2011

kun kaikki ei mene putkeen...

 Kävin isän luona kylässä, tai pikemminkin isä käytti mua asioilla (apteekki ja ruokaostokset) ja samalla poikettiin pikavisiitille mun sedän luokse, eli isän veljen tilalle. Mä tykkään tästä aidasta...tuo lapsuusmuistoja mieleen. Tuolla sillan alla on tullut leikittyä eräänkin kerran. Tulvivassa ojassa, joka virtasi ihan kunnolla. Mutta ei sitä lapsena pelätä osannut, ei. Tai jäiden tultua kiikuttu sillan alla ja ihme on ettei jäihin olla koskaan pudottu!

Niin, työt alkoivat hyvin, loistavasti. Oli hyvä fiilis, työmotivaatio korkealla, tuntui niin hyvältä taas olla minä ja olla työpaikalla uusien lasten kera. Lapset alkoivat juuri tulla tutuiksi, ja homma toimi jo aikalailla painollaan. Sujuvasti. Sitten mulla oli aika fysiatrille, keväisen selkäepisodin jälkimaininkeja. Kuulin mangneettikuvien tulokset, ja olin fysiatrin tutkittavana.......Ja kaikki ei mennytkään ihan putkeen...

 Piirakkatehdas...mutta ei mun. Vaan setäni vaimo työssään.

.....Niin se fysiatri. Totesi että mulla on vasemmalla SI nivel virheasennossa, se päätti sen siinä samantien laittaa paikoilleen. Ajattelin ensin että hyvä, saadaan ruoto kuntoon ja olen entistä ehompi! No se laitettiin, mutta sitten tuli se pommi. Kuukauden saikku. Lihakset olleet muutaman vuoden virheasennossa, ja toimenpiteen jälkeen ne eivät ihan hetkessä totu olemaan oikeassa paikassa ja tiedossa omaehtoista kuntouttamista ja kipuiluja. Näistä en ollut niin riemuissani. En todellakaan. En olisi halunnut jäädä saikulle, en sitten millään. Mutta fysiatrin perusteluiden jälkeen en muutakaan voinut kuin alistua. Ja aika nopeasti arjessa huomasin että työkyky on nyt toistaiseksi jäissä.

 Mimmi-koira (sedän perheen)

Ohjeeksi annettiin liikkua pehmeästi ja venytellä paljon, nimenomaan lantion seutua. Kävellä metsässä, käydä uimassa jne...Teen työtä käskettyä ja tein eilen metsälenkin, se oli lyhyt..ja aika tuskainen loppupuolelta. Koko lantio tuntui olevan tulessa, lonkkaa poltteli, nivuset huusivat. Sen lenkin jälkeen olin aika valmista kauraa hyväksymään tämän saikun. Mutta kun akuutti tilanne menee ohi, pitäisi alkaa mukavemmat ajat. Jalkoihin on palailemassa tunto...mikä vuosien jälkeen tuntuu aika oudolta. Eikä siis mitä ilmeisemmin ollutkaan MäSän aiheuttamaa! Jes!

 Isälle sienisatoa.

Eli mulla siis saattaa olla toiveita siitä, että osa jalkojen toimintahäiriöistä korjaantuu...se on tervetullutta! Joten jumppaan, venyttelen ja liikun ja kärsin tän saikun kotosalla kuntoutuen.

Pisarat.

Mutta jotta hukkaputki olis riittävän pitkä, pitää olla jotain lisämausteita. Tällä kertaa jälleen asunnossa uusintavika. Eli katosta tihkuu taas vedet läpi, eli kosteusvaurio. Samana päivänä kun mulle asennettiin uusi pönttö entisen jatkuvasti hajoavan tilalle...alkoi katosta valua vettä. Aina pitää jokin vika olla. Ja niitä on tässä asunnossa riittänytkin...jääkaappi hajosi, pojan huoneen oven kahva, vessanpönttö 4 kertaa, katossa vesivahinko jo toista kertaa, hissin jumitukset jne...

Nyt alakerrassa on samanlainen asunto tyhjänä, ehdotin mun muuttamista siihen, koska tänne on tulossa isompi remppa...(tai ainakin syytä olisi) ja mun olis syytä päästä alta pois. Ihan suoralta kädeltä asuntoa ei mulle luvattu, mutta jäi isännöitsijän harkintaan. Nyt odotellaan sitä päätöstä.

Niin...joskus kaikki ei mene putkeen, tai sitten se on hukkaputki.