torstai 28. heinäkuuta 2011

Lokkipoikien taival.

 4.6.2011  Rannalla kuherteleva lokkipariskunta. 

Olen keväästä saakka, toukokuun puolelta seurannut tämän pariskunnan pesänrakennuspuuhia ja perheen perustamista. Lokit ovat tehneet pesän rantakiville aivan rannan tuntumaan. Lokkeja siltikin vaikea kuvata, suojelevat pesäänsä tunnollisesti, mutta onneksi eivät aggressiivisesti. Pitkällä putkella on saanut kuvattua hyvän matkan päästä. 
Ranta on kuitenkin kokoajan uimareiden käytössä, onneksi kaikki ovat antaneet lokkiperheelle rauhan.

 4.6.2011  Pesän rakennusta.

 28.6.2011
 Lokit ovat jo hautomispuuhissa. Itselläni oli pidempi paussi etten päässyt rannalle, mutta onnekseni sain kuin sainkin tämänkin vaiheen ikuistettua.

 Poikaset kuoriutuneet 2-3.7.2011 välisenä aikana, kuva otettu 8.7.2011
Ihanan pörröiset lokkipojat, tai mistä tiedän mitä sukupuolta ovat, mutta olen nimennyt nämä lokkipojiksi.

 8.7.2011  Lokki vahtii kivellä olevia poikasiaan.

 20.7.2011  Lokkipojat kasvaneet.

Kuvassa näyttää aivan siltä, kuin lokkipojat olisivat sopineet, että vähdi sä sieltä, mä vahdin täältä.
Nuo tuntuvat kasvavan hurjaa vauhtia!
20.7.2011  Lokkipojat istuvat pesäkivellään ja uittelevat varpaitaan järvessä.

26.7.2011 Lokkipojat kasvavat silmissä.
Nyt en ole varma milloin seuraavaksi ehdin lokkeja kuvaamaan, siihen voi mennä aikaa. On tiivis aikataulu tiedossa, taas.

Mutta onpa ollut nautittava kesä!

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Arki lähenee.

 Taavi ja Tiitu

Arki lähenee hellästi luokkamme lemmikkien avustuksella. On mun vuoroni suoda hoitoloma akaattikotiloille. Hain ne edellisestä hoitopaikasta aamulla ja nyt olen pessut niiden kodin, ja kuivatan turvetta, joka oli päässyt hiukan liian kosteaksi. Uutta en viitsi ostaa, sillä turve oli muuten aivan puhdasta. Eikä se turve saakkaan olla kuivaa, vaan kosteaa, nyt se oli kuitenkin aavistuksen liian märkää. Liian märkä turve alkaa homehtumaan, joten pieni parvekkeella kuivatus tekee nyt hyvää.

 Taavi syö herrrkullista luomuruokaa, voikukan lehtiä.

 On aika tarkkaa mitä noille syötetään ja mitä turvetta käytetään. Jos niille syöttää vääriä ja epäpuhtaita ruokia (lue: säilöntäaineita), ne saattavat jopa kuolla. Herkkä elimistö ei kestä mitään muuta kuin luonnontuotteita. Nämä voikukan lehdet on kerätty maalta, kaukana pakokaasuista. Kaupungissa voikukan lehdet saattavat sisältää liikaa myrkkyjä, ja siten olla haitallisia. Nyt keräsin maalta ison satsin voikukan lehtiä, huuhtelin ja pyöräytin salaattilingossa ja nyt ne kestävät raikkaina ja syötävinä monta päivää.

Tiitu aterialla.

Tämä viikko on jälleen täyteen ohjelmoitu, mutta jo hiukan arkisempia asioita. Kotilonhoitoa, neurologia, fysioterapiaa jne...Pikku hiljaa laskeudutaan arkisempiin kuvioihin. Mutta ennen töiden alkua pääsen kuitenkin vielä yhdelle reissulle...Pärnuun. Kunhan vaan muistan pakata passinkin mukaan.

Nautinnollisia päiviä kaikille!


lauantai 23. heinäkuuta 2011

??

...Siis mitä?

Olen viettänyt ihanaa aikaa ihanien ihmisten kanssa mökillä. Uinut meressä, nauranut, nauttinut. Ollut uutispimennossa, vailla mitään huolia. Ainut huoli oli että jaksaa vessaan kävellä ja muistaa juoda.
Palasin kotiin, aukaisin tietokoneen, tyhjensin kuvat kamerasta, aukaisin facebookin, kävin farmilla. (juu, heh).
Seurailin ystävien päivityksiä enkä ymmärtänyt mitään, mitä on tapahtunut?

Norjassa on surua, eikä vain Norjassa, vaan kaikkialla. Minun mieleni ei tahdo ymmärtää, käsittää sitä surun ja tuskan määrää mikä on ihmisten sydämissä juuri nyt. Omassakin. Mun suruni on myötäistä, ei omaa, sen käsittelee vielä. Mutta se suru joka koskettaa jokaista omaista, ystävää, lähipiiriä, on varmasti sanoinkuvaamaton. Sattuu ajatellakin. Tunnen itseasiassa jopa aavistuksen huonoa omaatuntoa siitä, että itse olen viettänyt jälleen yhden aivan mahtavan mökkiloman, nauttinut olostani, nauranut itseni kipeäksi, elänyt. Tiedän, ei se mun nauruni ole pahasta. Eikä mun itkuni mitään muuta tai ketään helpota, eikä huono omatuntoni ketään auta. Ihmismieli vain käsittelee asioita omalla tavallaan. Tuntuu vain että seinä hyppäsi vastaan median kautta. Tyssäsi mun riemun mun elämästä ja onnesta.

Tämä maailma on hyvin sairas paikka, ihmisten sydämet on kylmentyneet, kovettuneet, muuttuneet raaoiksi. Ei onneksi kaikkien, mutta riittää ne muutamat häiriintyneet ja sairaat jotka teoillaan kykenevät hajoittamaan turvallisuuden tunteen miljoonilta. Yhden ihmisen paha teko voi kylvää myös lisää pahaa, rohkaista jotakin tekemään oma järjettömän tekonsa. Niin käy myös hyvyyden kanssa. Yksi hyvä teko voi laittaa hyvän liikkeelle. Mieluummin se hyvä liikkeelle, mutta....Joskus on vaikea olla hyvä, jos saa osakseen pahaa? Kosto synnyttää lisää pahaa, ja kostohan on taas kostettava? Pahalla on suurempi vaikutusvalta tässä kohtaa, vaikka haluan naivisti uskoa että hyvä voittaa lopulta. Se on oma selviytymiskeinoni, hyvä voittaa, lopulta, joskus.

Oli miten oli, julkaisen kuitenkin omalta reissultani muutaman kuvan, sillä kuvaushetkellä olin onnellinen, iloinen ja elämässä kiinni, täysillä.

 Meriharakka. 
Maalaisuuteni paljastui...mä ihmettelin mikä kumma harvinainen lintu tuo on? Kuvasin sitä kieli pitkällä...kunnes 9-vuotias tyttö valisti mua, se on meriharakka, ne elää meren läheisyydessä. Ilmankos en näitä olekaan nähnyt, kun asustelen kuivalla seudulla. Tyttöä nauratti, niin muakin.

 Mene pois tieltä!

No lokin sentään tunnistin ihan itse. 
 Portaat kultaiseen mereen.

Kävin auringonlaskun aikaan uimassa meressä. Itseasiassa en muista milloin olisin viimeksi meressä uinut, aikaa siitä on vuosia..paljon vuosia. Ehkäpä lähentelee jopa 20-vuotta...
Meri-ilmasto ja vesi teki hyvää mun flunssalle, se nimittäin loppui.

 Auringon laskiessa.

Valo auringonlaskiessa on kaunis, pehmeä ja aistikas. Silloin kuvaaminen on miellyttävää ja humalluttavaa.

Joutsenet.

Tuolla rannassa asusteli joutsenpariskunta yhden poikasensa kanssa. Ihaillen seurailin kuinka nuo joutsenet pitivät huolta poikasestaan, eivät jättäneet yksin, opastivat ja neuvoivat ja komensivatkin tarvittaessa. Ihailtavaa vanhemmuutta.


Ensi viikosta on taas tulossa kiireinen ja vilkasliikkeinen. Ja viikon päätteeksi on Pärnun reissu. Sen reissun jälkeen on enää muutaman päivän huili ja työt alkaa, kesä meni? Minne? Kyllä aika rientää, taas.

Kiitos taas kaikesta hyvästä mitä olen saanut.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

niin paljon olen saanut...

....ja siitä kaikesta paljosta kiitän....

Kallioniemen leiritilalla, Laukassa.

Vietimme taas jo tutuksi tulleen leiriviikon Laukaassa. Leirin nimi oli "nollastasataan", tarkoittaen sitä, että leiri on koko perheelle suunnattu. Leirin annissa oli huomioitu kaikenikäiset ja ohjelmaa oli tarjolla monenlaista.
Myös pienille lapsille oli kaksi kertaa päivässä järjestetty "lapsiparkki", ja näin vanhemmille suotiin omia hetkiä päivän mittaan ja lapsille löytyi leikittäjiä ja valvovia silmiä. 
Menimme leirille viikko sitten maanantaina, ja palasimme kotiin perjantaina. Viikon aikana saimme kokea monelaisia auringonlaskuja, joista kollaasi yllä. Tuo punainen auringonlasku oli sateisen päivän päätteeksi. Sade jatkui lähes heti auringonlaskettua, mutta soi mulle ihanan hetken rannalla.

Auringonlasku aikaan nämäkin.

Aurinko teki laskiessaan kauniin keltaisen punerruksen rannan kasveihin. Kokeilin makrokuvausta ja muutakin kuvausta illan hämärtyessä. Nautinnollinen kuvaushetki. Toivottavasti edes siivu tunnelmasta välittyy kollaasien välityksellä.

Myös Milla nautti elostaan.

Millalle leiritila on tuttu paikka ja iltarutiineihin kuuluu rannalla juoksentelu ja vedessä tassuttelu. Ei vaivannut Millaa nivelkivut, ei rasittanut pollaa, Milla vain nautti elostaan.


Leirin aikana pääsimme nauttimaan erilaisista elämyksistä. Kävimme soutamassa kirkkovenettä, saimme "markkinoilla" nauttia muurikkalettuja, saimme hierontaa auringonpaisteessa, lintujen laulun säestyksellä. Katselimme kaukoputkella auringonpilkkuja (mustia, viileämpiä kohtia auringossa). Vietimme hauskoja hetkiä iltanuotioilla.

Retkiratsujen talleilla (klikkaa linkkiä edellä)

Viimeisenä päivänä oli mun leirin kohokohta, vaellusratsastus. Mua jännitti aikalailla, mutta kuitenkin luotin siihen, että mulla on edelleen hallussa perushevoskäsittelytaidot. Kyllä ne olivat. Sain avun päästäkseni hevosen selkään, sillä jaloissa ponnistusvoima ei olisi riittänyt. Sekä samalla tavalla sain avun alastuloon, sillä en ollut varma olisiko mulla enää jalkoja kun alas tulen. 
Nivustaipeet ja sisäreidet olivat kipeät jo samantien ratsastuksen jälkeen, mutta lanneranka, aah, se oli rento ja kivuton! Hevosen tuoma liike teki lannerangalle hyvää, juuri sitä mitä pitikin. Tätä pitää siis saada lisää, ehdottomasti. :)

Nyt on maanantai ja ratsastuksesta on kulunut 3 päivää, edelleen sisäreidet ja nivuset kipeänä, mutta edelleen myös suunnattoman hyvä olo sisälläni, kokemus oli...no kokemus! :)

Ristiäisistä.

Eilen, sunnuntaina oli mulle niin rakkaan siskonpojan ristiäiset. Nimeä olimme pohtineet, mikä se mahtaisi olla. Korvat höröllä kuuntelin kun pappi nimen kertoi, kyynel liikutuksesta silmänurkkaan pyrki.
Valtteri Elias.
Poika on niin Valtterin näköinen, sellainen pieni vintiö. Valtteri tulee keksimään yhtä sun toista puuhaa vanhemmilleen. Ristiäistilaisuus oli mukavan rento, levollinen. Jos tilaisuus olisi pidetty kirkossa, olisi tunnelma ollut toinen, ehkä jäykempi. Näin kotosalla pidettynä tunnelma oli kevyempi eikä niin kaavamainen.

Kiitän kaikesta saamastani ilosta ja onnesta, elämästäni, se on hyvää.
Nyt tämänpäivän vain olen, sillä pieni kesä-flunssa vaivaa...tais sitten hevosallergiani provosoi flunssan käyntiin, mene ja tiedä. Mutta nyt huilin hetken.

Hyvää naistenviikkoa!




sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ajatuksia ajasta...

...ja sen menemisistä ja tulemisista...

Istuimme viime viikolla iltaa isommalla porukalla, pohdimme aikaa...sen eri käsitteitä ja miten ihmiset ajattelevat ajasta. Huomasimme että aika käsitteenä on kummallinen. Ajan käsitteleminen lähti liikkeelle siitä, että suvustamme poistui jälleen yksi "hänestä aika jätti". Jätimme hyvästit isotädilleni, Mailylle. Hän eli kunniakkaan pitkän elämän 93-vuotiaaksi. Kuoli rauhallisesti nukkuen, ilman tuskia. Alla meidän surukimppumme ja Mailyn arkku. Mailyn muistoa kunnioittaen.

Mailyn viimeinen maallinen matka.

Kursivoin erilaisia käsitteitä ajasta, jotka pomppasivat esille illan keskusteluissa...
"Aika on kortilla", sanotaan kun on kiire, eikä tunnit meinaa riittää. Mutta entä jos toisella on tarve "tappaa aikaa"? Voisiko se jolla on aikaa tapettavaksi, mennä avuksi sille, jolla on aika kortilla? Siis tarjoutua tekemään jokin asia hänen puolestaan, silloin aika tasaantuu? Eikä vain? Toinen aikaa tappaessaan tulee antaneeksi aikaa sille, jolla aika oli kortilla?

Entäpä sitten "seuraa aikaansa", Miten sen voisi ymmärtää? Itse ajattelin että seuraa uutisia, lukee lehtiä, kuuntelee radiota, seuraa ehkä muotia jne? On "ajan hermolla", toisin ilmaistuna.
Entäpä minne aika menee? Puhutaan että kylläpä "aika kuluu", Miten se kuluu? Kuluuko se puhki, tai minne "aika rientää"? Onko ajalla koti minne se kiirehtii? Ja miksi toisten aika kuluu nopeammin kuin toisten? Esim. Työkaverin kanssa voi tulla puheeksi saman työpäivän sisällä ajan kuluminen joko nopeasti tai hitaasti. Minusta aika mennyt nopeasti ja toisella hitaasti. Kummallakin kuitenkin aivan täsmälleen yhtä monta tunti/minuuttia/sekuntia käytettävissä. Niin, tämä on aika selkeä, toisella ollut enemmän töitä kuin toisella.

Entäpä kun sanotaan että "on jo ajan merkit näkyvissä"?, Onko ne konkreettisia merkkejä? Tai "ajan patinoimaa". Silloin oletan esineessä olevan näkyvissä kulumista, säröjä jne. Ihmisessä ehkä ryppyjä, kumaraa asentoa jne...Mutta jokin ulkoinen merkki tulee ensinmäisenä mieleen.
"Ajan kultaamaa"? Miten sitä voisi käsitellä? Itse useasti sanon, että "aika kultaa muistot", Eli jokin ajanjakso joka on jo mennyt...siltä ajanjaksolta voi olla muistoja, huonojakin, mutta mieli haluaa muistaa vain ne hyvät...eli onko silloin" aika parantanut haavat"?. Mielessä enää ne hyvät asiat, huonot mielellään painaa pois.

Kriiseissä myös lohdutellaan toista "antaa ajan nyt kulua...", ajan päästä näyttää sitten jo paremmalta..aika voi siis myös lohduttaa? On meinaan aika veijari siis tuo aika. Sen voi kääntää ja vääntää moneen merkitykseen, ja tässä oli vain pintaraapaisu, osa illan pohdinnoista on jo "aika haalistanut", eli olen siis ihan vain puhtaasti unohtanut.
Entäpä lausahdus "aika on rahaa"? Onko se käypää valuuttaa, voiko sitä vaihtaa? Ja miksi toisten aika on kalliimpaa kuin toisten? Voiko ajalle todella asettaa hinnan? Voipi kait, koska terapiat maksaa...ja siellä puhutaan sitten" koko rahan edestä" . "ei saa hukata kallista aikaa" Minuuttiakaan ei saa mennä hukkaan kalliista ajasta. "Anna mulle aikaa", voiko aikaa paketoida ja antaa lahjaksi? Eipä kait kuin ehkä kellon muodossa. Mutta aikaa voi antaa olemalla paikalla/läsnä. Silloin toinen on ajan saaja ja toinen ajan antaja.

Mutta mites sitten...."kaikki tapahtuu ajallaan", Ajallakin siis on aika? Lapsi kehittyy ajallaan, oppii asiat omalla ajallaan, omaan tahtiinsa. Ihmiset tekvät erilaisia asioita, kun on niiden aika. Menevät naimisiin, saavat lapsia, ja lopulta kuolevat. 

Pohdintaa ajasta voisi jatkaa pidemmällekin, jos tahdot pohtia aikaa lisää...tehdään se kommenttipoksin kautta. Tosin, huomenna aamulla lähdemme ajamaan mökille ja olen viikon verran poissa nettiyhtyeyksistä, mutta mielenkiinnolla tulisin lukemaan mitä ajatuksia aika on herättänyt?

Nyt mulla on aika kortilla, pitää pakata ja siivota, jotta aamulla olen valmis starttaamaan matkan kohti keski-suomea.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!









maanantai 4. heinäkuuta 2011

Lähes hengästyttää...

....niin paljon tuntuu tähän kesään mahtuvan...eikä loppua näy!

Terviksen auringonlasku.

Meidän erikoisten ihmisten tapaaminen oli viime viikonloppuna. En ole ehtinyt edes päivittämään blogia, sillä tuntuu että menot synnyttää uusia menoja...ihan kivaa, mutta huomaa myös sen että väsähtää.
Tänään ollut taivas pilvessä ja sää selkeästi viileämpi, on jaksanut olla, Siis vain olla, ilman jatkuvaa hikisyyttä, tai tarvetta päästä pois kotoa, päästä pois kuumuudesta. 

Lauantai tapaamisessa oli hyvin helteinen, onneksi löysimme hyvän varjopaikan, jaksoi olla ja tavata ihmisiä.Myös merellinen ilmasto viilensi, vaikkakaan tuulesta emme päässeet nauttimaan. Olen monesti ajatellut, että tämä sairaus todella yhdistää ihmisiä. Ja jotensakin tuntuu, että vain "hyville tyypeille" tulee tämä inha kirjainlyhenne. Tosin, voi olla niinkin, että näihin tapaamisiin lähtee mukaan tietyn tyyppiset ihmiset, jonka johdosta tuntee olevansa "omiensa joukossa". Enkä nyt siis tarkoita sitä, että kaikki kokevat näin. Tämä nyt on vain mun kokemus. Eikä olekaan tarkoitus olla kaikkien kamu, mutta vertaistuki on aina vertaistuki, arvokas. Niin, ja onhan mulla kokemusta myös inhan kirjainlyhenteen omaavista ihmisistä, jotka eivät lukeudu mun suosikkeihin, mutta ei ole tarkoituskaan rakastaa koko maailmaa. Eihän? Ei se mene niin, että jos sulla on MS, mä tulen takuuvarmasti sun kanssa toimeen. Koska erilaisuutta meissäkin on.

Olin ekan kerran vuonna 2007 mukana tapaamisessa, sen jälkeen olen muistaakseni ollut jokaisessa kesätapaamisessa (tai sitten yksi jäänyt välistä, en ole varma). Talvitapaamisiin en ole lähtenyt, ei vaan ole ollut virtaa henkisessä, eikä fyysisessä akussa lähteä, kesä on toinen juttu, tai se on se mun juttu, kesä!
2007 vuonna tuo tapaaminen oli mielestäni erityisen leppoisa, vallaton ja välitön...sitten väliin on mahtunut mukavia ja kivoja tapaamisia..(sää ollut vaihtelevampi, mikä vaikuttanut myös yleiseen fiilikseen). Mutta nyt taas 2011 tapaaminen muodostui aika veikeäksi, jopa levottomaksi. En muista koska olisin nauranut niin paljon, niin sydämestäni, ilman tekonaurua tai turhaa kihittelyä. Ilo ja nauru tuli jostain syvältä.
Tapasin taas joukon uusia ihmisiä, sekä osa jo ennestään tuttuja. Uusista tutuista tuli aika nopeasti sellainen tuttuuden tunne, mutta se on se yhteisen jakaminen ja yhteisöllisyys. 
Koen jälleen olevani armollisessa asemassa, omaavani oikean tukiverkon ympärilläni, jotka ovat lihaa ja verta, ei vain bittejä nettiavaruudessa. Kiitos teille kaikille!

Tänään kävin hoitelemassa muita asioita, eli päivitin pääni, siis hiukseni ajantasalle, kävin tilaamassa hautajaiskukat tuleviin isotätini hautajaisiin. Kävin päivittämässä jääkaapinkin ajantasalle, siellä oli oikeastaan vain valo. Yritin jopa siivoilla, pyykkiä sain pestyä ja ruokaa tehtyä ja siivosin jälken keittiöstä.

Hoitoon saapui myös outo makkaran näköinen koira. Se on matalampi ku mun kissat ja aika hauska vekkuli Mörri. Mäyräkoira siis. taidanpa napsasta siitä kuvan tähän kohtaan...

Mörri, Mörtsä, maggara-koira.

Mulla on ihmeellisen sosiaalisia eläimiä, ne aika mukisematta ottivat tuon tulokkaan vastaan. Eli aika kivasti menee. Katsotaan miten Mörrin yö menee, osaako nukkua ja missä?

Mulla on niitä suunnitelmia tälle kesälle...aika paljon jo toteutettu ja se salainenkin ehkä työn alla...sitä työstäessä on hyvä päätellä blogikirjoutus tälle kerralle.