torstai 30. kesäkuuta 2011

Elämä jatkuu.

 Meidän pyörät.

Eilen oli Fysioterapiapäivä, selkä jumissa melonnasta, pyöräilystä ja autolla ajamisesta. Fysioterapeutin taikasormet toivat helpotusta taas tähänkin tilanteeseen. Mitä tekisinkään ilman niitä taikasormia? Kärsisin, tietty.

Neuvoteltiin siitä mun tulevasta vaellusretkestä hevosen kanssa.( Tai en neuvotellut hevosen kanssa, vaikkakin toi lauserankenne antaa niin ymmärtääkin.) Pohdituttaa tuo selkä ja se siirtynyt nikama, kestääkö se puolentoistatunnin ratsastusretken? Fysse oli sitä mieltä, että kestää, jollei ravata, tai laukata. Ne liikkeet olisivat liikaa. Mutta se on vasta-alkajien vaellus, jotenka siellä mennään vain käyntiä. Kun soitin ja varasin aikaa, kerroin sairastavani MS-tautia, ja että tulen tarvitsemaan apua päästäkseni hevosen selkään. Jaloissa ponnistuvoima ei riitä, jotta itseni saisin ponnistettua selkään. Tähän avun saaminen onnistuu, kunhan vain käsissä ja keskivartalossa on voimaa, ja sehän on huomattu että on. Joten ratsastukselle on annettu siunaus talleilta sekä fysseltä. Nyt innolla odottamaan sitä.

Eilen fyssen jälkeen ei huvittanut tulla kotiin. Soittelin josko joku olisi kaupungilla ja olikin. Menimme parin naisen kanssa istuskelemaan kahvilaan, ihan vaan kun janotti ja mua vähän nälättikin. Piti istua hetkinen...hetkiset eri ihmisillä on eri pituisia. meidän hetkinen venähti niin, että kahvilan henkilökunta sulki paikan, ja antoi meille luvan istuskella siinä ulkosalla paikan sulkemisen jälkeenkin. Hetkinen oli kolmen tunnin mittainen, siis ihan vain hetkinen. Kuvitelkaa tilanne jossa sanon "saatan myöhästyä hetkisen?"...

Omakuva tolpan sisällä.

Hiljakseen ihanassa ja ei niin kuumassa ilta-auringossa oli mukava lasketella mäkeä alas. Matkalla pysähdyin kuvaamaan itseni vangittuna tolpan sisällä. Olen kuvannut itseni samaisen tolpa sisällä viimeksi syksyllä, sauvakävely lenkillä.

Mulla tuntuu todella olevan toiminnan kesä. Nyt lauantaina matkaan Helsinkiin tapaamaan MS-Parliksen ihmisiä, vissiin viidettä kertaa? Kokoonnumme eräässä saaressa piknik-tyyliin. Varustettuna filtein ja omin eväin. Tapaamiset ovat olleet hauskoja ja rentoja, ja olen saanut ympärilleni erikoisen hulvattoman tukiverkon. Sekä keskustelupalstan Nicit tulleet tutuiksi ja monet nicit saaneet kasvot. Joidenkin kanssa on syntynyt elävän elämän ystävyys-suhteita, jotka kantavat arjessa.

Sitten seuraavana viikonloppuna onkin ikävämpi tilaisuus, isotätini hautajaiset. Hän kuoli Juhannusaaton aattona. Mikä ihmeellistä, mä näin juuri hänen kuolinyönään voimakkaan kuolemiseen liittyvän unen. Tosin ajattelin/pelkäsin kuolemisen liittyvän minuun. Stressasin niin kovasti sitä ajamaan lähtemistä juhannuksena, varsinkin kun oli luvattu kaatosadetta koko päiväksi, kuten satoikin, ja lähdimme liikkeelle pahimpaan ruuhka-aikaan. Tunsin/luulin, että nyt on mun aika lähteä. Pelkäsin ajavani kolarin ja menehtyväni siinä. Perille päästyämme sain isotätini kuolinuutisen puhelimessa, ja helpotuin. Ei ollutkaan mun aika lähteä, vaan se osui toisaalle. Vaikka toki kyynel silmäkulmaan pyrkikin uutisen kuullessani , samalla olin helpottunut. Isotätini oli elänyt pitkän elämän, hän oli 93-vuotias kuollessaan. Mielestäni kunniakas ikä lähteä, rauhallisesti nukkuessaan. Minun elämäni saa vielä jatkua.

Tänään illalle on myös suunniteltu ohjelmaa, joten löhöillen ei tämäkään päivä mene. Mutta nyt kun töitä ei ole, on energiaa enemmän elämiseen, eikä pelkkään puurtamiseen.

Palaillaan taas!


tiistai 28. kesäkuuta 2011

diibadaaba.....

...Olipas tyhjä pää, ei otsake irronnut. Helle ja rannalla makuuttelu tyhjensi pään.

 Loppukeväästä rannalla tepasteli ja kuherteli lokkipariskunta. Kuhertelu on ollut mitä onnistunein, sillä tänään rannalla oli vastassa tämä näky. Hautova lokki.
Lokki ei sen reilun kuuden tunnin aikana siirtynyt pois paikoiltaan, vaan todellakin kökötti tuossa vaihtaen vain asentoaan välillä. Kyllä on pitkä pinna. Mutta näinhän on nähtävä, elämässä on ne kortit mitkä jaetaan ja niillä pelataan. Lokki syntynyt lokiksi ja tuossa on tehtävä jos poikasia mielii.
Ihminen taas saa kantaa 9kk mahassaan ja lasta mielii jne...

Sulkien sukimista.

Olin oman fysioterapeutin kanssa puhunut, että tekisimme melontaretken. No nyt ehdin ominpäin melomaan. Toinen asia  mitä pohdittiin oli ratsastus, mutta kun tänä kesänä näyttää haaveet toteutuvan, mulle tulla tupsahti mahdollisuus kevyeen vaellusratsastukseenkin. Tuntikin on jo sitä varten varattuna. Mennään mökille Laukaaseen heinäkuun puolenvälin tietämillä, ja siellä onkin tarjolla vaellusratsastusta vasta-alkajille. :) No, innolla mukaan!

Mutta mikä olisi seuraava mitä voisimme fyssen kanssa tehdä? oli tarkoitus jotain lajia kokeilla, mitä ei ennen ole tullut kokeiltua. Mutta mitä se voisi olla? Kalliokiipeily? Laskuvarjohyppy? Koskenlasku? Eh...siis ei. 
Mutta mitä? Ehdotuksia, kellään?

Muutama salainen haave tälle kesälle vielä on olemassa, näyttää että tämä kesä on haaveiden toteutumista varten, toteutuukohan se haavekin? Se salainen?


maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannuksen vieton parhaat palat.

(Kannattaa klikkailla kaikkia kuvia isommaksi...)

Jouduin tekemään Juhannuskuvista kollaaseja, sillä kuvia tuli räpsittyä noin 800...näihin olen valinnut nyt jotain.
Yläkuvassa näkyy eri aikaan otettuja maisemia, On yöllä, illalla, aamulla ja päivällä. Kuvissa on usvaa ja pilveä ja poutaa, siis kaikkea.
Olimme Päijänteen saaristossa, eräässä keskikokoisessa saaressa. Muutama mökki oli näköetäisyydellä, mutta ei kuuloetäisyydellä. Oli todellinen rauha. Sain kutsun ystäväperheen mökille juhannukseksi, enkä missään nimessä olisi kieltäytynyt, kun sain vielä autonkin lainaan, jotta mökille pääsin, mukanani muutama muu, jotka ovat osa- "omistajia" mökille. Näin hyötyivät mun mukaan tulosta kaikki, eniten minä.

Mennessämme satoi vettä koko ajan, ajomatka oli tosi raskas. Rytmärit sydämessä oli hankalia, stressi sateesta ja ajosta otti koville ja keskittyminen rasitti ja väsytti. Onneksi ajomatkaa kesti vain 2h. Selvittiin kuitenkin ongelmitta venerantaan, jossa omistaja odotti meitä jo veneen kanssa. Matka jatkui venerannasta veneellä mökkisaarelle.

Kaikkea ihanaa kuvattavaa mökki pitkikin sisällään ja osa oli ulkona verannalla.
Olin aika pökerryksissä kameran kanssa...uhhuh.
Yksi ihan neitokainen, ystäväni murkkuikäinen tyttö, joka on mulle äärettömän rakas, oli myös mökillä. Tyttöä harmitti kamalasti kun unohti oman kameransa kotiin. Mulla on yleensä aina kaksi kameraa mukana, kuten nytkin. Lainasin toisen pienemmän kameran tytölle ja yhdessä tyttösen kanssa kiersimme ja kuvasimme kuin järkeä vailla. :)

Itse taas unohdin ottaa mukaan kameran kolmijalan. Mutta onnekseni mökin isännällä oli kiikaria varten kolmijalka ja sain sitä lainata. Tätä pikku tirppiä kuvailin, sain odotella sormi krampissa, että osun juuri sillä hetkellä laukaisemaan kameran kun lintu pyrähtää sisälle ja ruokkii piipittävät poikasensa. Kun toinen vanhemmista ruokki poikasia, kävi toinen peseytymässä. Ilman kolmijalkaa ei nämä kuvat olisi onnistuneet.

Illan hämyssä.

Ilta-auringon tullessa Juhannusaattona villiinnyin kuvaamaan kaikkea upeassa palavassa auringonlaskussa. Penkkejä, veneitä, poijuja. Auringonlasku villitsi mut taas aivan täysin. Mutta kaunista oli.

Kokko

Kun ilta pimeni, oli kokon aika. Kokon virkaa toimitti 30-vuotta vanha tervavene. Kun terva kuumeni, se kiehui ja paukkui, Siis paukkui lujaa! Itseasiassa, myös kallio missä kokkoa poltettiin, pamahti kuumuudesta ja sai pienen halkeaman pintaansa. Kuumuutta siis riitti. Mukava tervantuoksu levittäytyi kokosta pihapiiriin.

Minä ja tyttönen kajakki-melonnassa.

Oli elämäni ensinmäinen kerta kun kajakilla olin melomassa. Niin oli myös tuolle melontakaverillenikin. Mutta tyttönen meloi vimmatusti ja mä hiukan rauhallisemmin. Mutta ihana ilma, mukavan tyyni järvi, niin mikäs oli harjoitellessa. Lopulta uskaltauduimme tuosta lahdenpoukamasta poiskin. Menimme hiukan pidemmälle, halusin nähdä saaren muualtakin. Mutta kun lahdenpoukamasta poistuimme, muuttui aallot jo voimakkaammiksi ja jännitti jo, että selviydytäänkö takaisin. No, selviydyttiin ja ihan hymyssä suin. Muutaman kerran isompi vene aiheutti meille koviakin laineita ja se tuntui vatsanpohjassa, kun kevyen kevyt kajakki nousi aaltojen mukana. Mutta kun oppi myötäämään liikettä, pahoinvointikin helpotti.

Uskalsimme jopa ottaa kameran (pikkupokkarin) mukaan ja vaihtelimme sitä ja kuvailimme toisiamme ja otimme yhteispotrettiakin. Meillä oli niin mukavaa. Tästä juhannuksesta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.

Nyt palataan taas arkeen, mutta loma jatkuu edelleen.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

(ilmeisesti vieläkin joillakin vaikeuksia jättää kommenttia, mitään estoja en ole laittanut, joten en osaa sanoa missä vika on...toivon mukaan se korjaantuu ja kommenttien jättö taas onnistuu kaikilta)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

kenkätietoinen

Milla on hyvin kenkätietoinen neiti. Kantaa vain ja ainoastaan mun kengät omalle paikalleen "toimistoon" ja nukkuu useasti kenkä kuonon alla, niinkuin tässäkin kuvassa. Tämä ei ole vielä kenkäennätys, isompiakin määriä kannellut tuonne. Ja mä aina tiedän mistä kenkäni löydän.
Ihana koiruus mulla!

Kommentointi

video
Ukkonen nousee...pilvet vyöryy...
Ukkonen alkaa ja sataa rakeita, mä tosi rohkeana kuvailen parvekkeella ja yhtäkkiä iskee salama, ja niitä pelkään! Juoksen sisälle, unohtaen sammuttaa nauhoituksen. Iiks!

On tullut monelta viestiä, että ei pysty jättämään kommenttiaan. Muutin hiukan kommentointi tapaa. Yrittäkää kommentoida, näen kuinka moni siihen pystyy ja kuka ei.
Klikkaa ainakin alhaalta tykkää/en tykkää painiketta. Klikkaa en tykkää, jos et pysty kommentoimaan..kartoitan hiukan tilannetta, ja tykkää jo pystyt, tai jätä vaan suoraan se kommentti.

Nyt alan valmistautua lähtemään fysioterapiaan.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

hajatelmia elämisestä.

video
Koirien, Lissun ja Millan leikkiä, juoksua pallon perässä.

Olen ajatellut elämistä, ihmisten asenteita, erilaisuutta, viime päivinä.
Kuinka me ihmiset olemme raakoja toisillemme, arvostelemme rankasti ja unohdamme sen ihmisen siellä kaiken takana. On niin helppo arvostella toisia, kun kohde ei kuule. Mutta seinilläkin on korvat ja tieto kiirii. Saavuttaessaan kohteen se sattuu. Varsinkin kun arvostelut tulevat luullulta ystävältä? Mihin voi luottaa jollei ystäväänsä? Olen liian sinisilmäinen, on opeteltava olemaan vähemmän sinisilmäinen, opeteltava olemaan luottamatta näennäiseen ystävällisyyteen. Se kostautuu. Edellisessä postauksessa kerroin oman positiivisuuteni kostautuneen, nämä kaksi liittyvät nyt toisiinsa.

Näytän niin terveeltä ulospäin, että ihmisten on vaikea mieltää minua sairaaksi. Silloin kun könkkään kepin kanssa, se ymmärretään. Mutta jos se vellominen tapahtuu pääni sisällä, asiat hajoaa ja leviää, eikä kukaan ole pääni sisällä sitä näkemässä....ei voida ymmärtää etttä olen sairas?

Tässä taannoin, ennen varsinaisen kesäloman alkamista jouduin sairauslomalle selkäni takia. (lannenikama puoli senttiä pois paikaltaan). Kävely ja liikkuminen, kaikki teki kipeää. Työkykyinen en ollut.
Pikkuhiljaahan se tilanne korjaantui ja ennen saikun loppumista olin jo hyvässä kunnossa (mutta en vielä työkykyinen) ja liikuin pyörällä, kävin kahviloissa, näyin kaupungilla, elin.

Töissä ihmiset spekuloivat, että jos se kerran pystyy liikkumaan ja käymään kylässä ja siivoamaan, niin pystyis täällä töissäkin olemaan...ja pahaa puhuttiin. Tilanne on nyt jo selvinnyt ja selvitetty, mutta pieni nirhama sieluun jäi ja sen korjaantuminen viekin oletettua pidemmän aikaa. Muuten en enää tätä pohtisi.

Mun täytyisi myös (ilmeisesti) opetella sairastamaan niin että se näkyy. Jättää siis pinnistelyt pois, aloittaa nariseminen (sitä kyllä riittäisi...kun koko ajan kropassaan, päässään tuntee...) niin ihmiset uskoisivatkin mun olevan sairas? Pitäisi jättää hymyt ja ystävällisyydet sikseen, olla sellanen töks töks. Olen huomannut sellaisen ihmisen saavan enemmän myötätuntoa osakseen, joka tuo julki että on sairas. Itse vain elän ja olen, sairaus minussa kiinni roikkuen. Ja nimenomaan se hyväntuulisuus, se pitäisi unohtaa ihan tyystin! 
Kun olin saanut viime talvena aivotärähdyksen ja soitin töistä peruakseni sen päivän fysioterapian ja nauroin (virhe, ei saa nauraa!!!), kuulin työkaverin sanovan vierestä.."sillä mitään tärähdystä ole kun nauraa"...What??
Johtopäätös, hyväntuulinen, positiivinen ihminen ei voi olla sairas, vaikka lääkäri näin toteaisikin?
Pitää myydä maansa, itkeä ja murjottaa. Teen kyllä sitäkin, mutta vain kotona, poissa silmistä. Vain oikeasti ystäville, läheisille itken tuskaani, jos sellainen iskee.

Nyt jos siirryn osiseläkkeelle, pahat kielet puhuu..
Ajatelkaas nyt...jos mulla on sitten lyhyemmät työpäivät, mulle jää aikaa ja voimia enemmän. Saatan siis jäädä töiden jälkeen kaupungille, tai mennä kylään ystävälle, tai jopa siivota kotona? Herttinen! Siivota!
Niin, mitä silloin puhutaan? Mitä se nyt millään eläkkeellä on, hyvin jaksaa siivota viel kotosalla ja luuhaa kaupungilla. Nyt voin arvata mitä lukijat ajattelevat. Mitä välitän siitä mitä muut ajattelevat? Totta...ei pitäisi, mutta ajattelen silti. En pidä siitä, että asiat vääristellään ja kiedotaan jokin älytön verkko. Sitten siihen verkkoon jää kiinni ja tukehtuu. Nämä tällaiset tapahtumat syövät yleistä työhyvinvointia, ei tee mieli mennä töihin, tai jos menee, on ahdistunut. Eikä tämä ole pelkästään mun havainnointi, vaan ikävä kyllä tätä saavat muutkin osakseen. Naisvaltaisissa työpaikoissa tämä on hyvin yleistä. Valitettavasti.

Mutta miten jatkaa tästä eteenpäin? Ainakin jaksan jatkaa niiden ihanien ihmisten tuella, jotka ovat lähestyneet minua edellisen blogi-kirjoituksen johdosta. Olen saanut ihanaa palautetta oikean elämänkin ihmisiltä. Olen niistä kaikista todella iloinen. Kiitos te kaikki!

Once again, my darling...

Mun Fiiu, mun "oma"  Nuppuni! Juu, ristin tuon auton aikoinaan Nupuksi. Siitä syystä että se oli aivan uusi, juuri tehtaalta tullut, siis nuppu ja vielä punainen kuin ruusunnuppu. :)

Nuppu tuli mulle hoitoon juhannukseksi. Mutta voi...sitä on puoli vuotta kohdeltu kaltoin. Nupulla oli kaikenlaista pikkujuttua tullut vuosien saatossa jo mun käytössä, ja kerroin ne juttuset jotka pitää ottaa huomioon uudelle käyttäjälle. Mutta ei......Kun kurkistin konepellin alle, oli siellä ihan kuivaa kuin erämaassa. Ei ollut nestettä pissapojassa, ei jäähdyttimessä ja öljytkin niin loppu, ettei mittatikun kärki edes osunut öljyyn.
Tuossa on ollut vikana se, että jäähdytinneste tiputtelee jostain, korjattukin sitä on, ammattilaisten toimesta. Eikä sitä tippumista saatu koskaan kokonaan loppumaan. Joten tuonne konepellin alle itse opin kurkistamaan kerran viikossa ja katsomaan öljyt, sun muut nesteet kohdilleen ja oli turvallista ajella.
Nyt kauhukseni sitten huomasin, että sinne konepellin alle ei todellakaan ole kurkisteltu. No, eikun nesteitä ostamaan ja lisäämään. Ilmoitus auton oikealle omistajalle, että mikä on tilanne. En ole vastuussa siitä, jos sille on jotain tapahtunut. Mun on tarkoitus Fiiulla ajella auton omistajan mökille viettämään juhannusta, siksi auto tuli mulle, jotta pääsemme sinne. Kiitollinen olen, että saan vielä hyvästellä Fiiun, Nupun. Se on nyt myyty, ja juhannuksen jälkeen siirtyy uudelle omistajalleen lopullisesti. 

Pioni ja sateenjälkeiset pisarat.

Olisinkohan nyt narissut riittävästi? tän kesän tarpeiksi? Ollakseni normaali ihminen, enkä mikään yli-ihminen, en liian positiivinen. :) 

Mutta hei, ihania päivä kaikille!







perjantai 17. kesäkuuta 2011

neuropsykologilla

Täällä olin jälleen kerran...Saan todennäköisesti pian VIP-kortin?

Oli neuropsykologin tutkimuspäivä. Valmistauduin menemällä illalla ajoissa nukkumaan, poistamalla ylimääräset häiriötekijät (lue teini-poika ja kajarit). Kämppä oli hiljainen ja uni tuli ja pysyi aamuun saakka. Tunsin itseni virkeäksi ja orientoituneeksi. Hiivatin hieno sana, meni muutama kerta, että sain sen oikein kirjoitettua.

Istuin sitten vastaanoton odotushuoneessa ja vessatti tietty kokoajan. Vessassa ravaamista, ärsyttävää.
Pian sitten mut sisään kutsuttiin. Tosi mukava ja rento nainen oli vastassa. Juteltiin niitä näitä, "tutustuttiin", niinkuin   nainen sanoi. Ei jännitys häiritsisi tutkimuksia. Tutkija-nainen yritti lähettää teineilleen kotiin aamupalanteko-ohjeita. Känny sammui kuusi kertaa, juuri aina viimeisen sanan kohdalla. Kysyin lasten ikää, 14 ja 15..hmm...Jos ne ei osaa ite syyä, niin ei voi mitään. Lohduttelin, että ei toi mee ohi. Mulla 18W ei muista aina syödä, ja siis on vaan pakko antaa olla, se ei mee ohi.
Sai sitten seitsemännellä yrittämällä viestin läpi. Huokaisi ja tilanne oli sillä aikaa muuttunut rennoksi.

Sairaalan pihan suihkulähde.

Ja jälleen sain kuulla tutut sanat. Olet harvinaisen tyyni, positiivinen ja sinut itsesi kanssa. Puhut asioista hyvin rauhallisesti, liioittelematta. Sinulla ei ainakaan masennuspohjaa ole fatiikin takana, taikka kongnitiivisten ongelmien. Olet valoisa ja eloisa luonne. Olen kuullut nyt nuo samat hammaslääkäriltä, neurologilta, toimintaterapeutilta, neuropsykolgilta, omalta lääkäriltä, ystäviltä, sukulaisilta...pakko kait uskoa.
Mutta en tarkoita sitä, että riemuitsisin sairaudestani, mutta en voi muutakaan, se on mussa kuin täi tervassa, pakko vain jaksaa elää sen kanssa. Sietää se minussa, löytää sen inhottavan kirjainyhdisteen kanssa jonkinlaisen kompromissi. 

Mutta on tästä haittaakin, positiivisuudesta. Joskus se hämää ihmiset. Eivätkä enää ymmärrä, että voin olla täysin loppu, mehut imetty kuiviin, jos vielä hymyilen? Se hämää ihmiset. Ja se kostautuu ja on kostautunutkin.
Voidaan ajatella että mä vain esitän sairasta, kun en halua jotain tehdä, kun muuten olen niin "jaksava". Pah.
Mutta se siitä valituksesta.

Sain tehdä testejä laidasta laitaan. Toistaa perässä sanoja, piirtää muistista kuvia, kertoa eläimiä, tietyllä kirjaimella alkavia asioita, laskea, tehdä jäljennöstehtäviä, ja taas toistaa numeroita etu ja takaperin.
Olin ihan poikki, ärtymys alkoi nousta pintaan, kun muisti huononi ja keskittyminen kärsi testin edetessä.
Huomasin montaa kertaa laittavani silmät kiinni, kun yritin muista jotain kuva- tai sanasarjaa. Suljin yhden aistin pois ja toivoin sen auttavan. Tähän tutkimuksen tekijä kiinnitti huomiota monessa kohtaa. Olen siis visuaalinen ihminen. Muistan ja hahmotan asiat paremmin kun voin visualisoida ne. Muistista en niitä ulos saa.

Tulos; 

I Tulokset olivat just sen suuntaisia kuin oletin olevankin. Eli olen herkkä keskeytyksille, keskittyminen haihtuu ja asiat unohtuu. Muistissa ongelmia. Nämä kaksi olivat ne hankalimmat ongelmat. Jopa siinä määrin, että jos en niitä itse olisi tiedostanut, mietti neuropsykologi mun sopivuutta nykyiseen työhöni ja sen vaatimuksiin. Mutta kun tiedostan ongelmakohdat, uskoi mun pärjäävän. Mutta suositus tuli osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, sieltäkin. Jeps.

Myös autolla ajamisesta puhuttiin...että onko se järkevää ja turvallista. Koska olen hyvin häiriöherkkä. Onneksi mulla ei enää ole sitä autoa. Huoh. Tosin, juhannuksena tulee "mun" oma rakas Fiiu hoitoon mulle ja olisi tarkoitus ajella sillä mökille. Apua! Mut meinaan lähteä. Mennään pikkuteitä ja hissunkissun.
Kyllä se siitä.

Ja mitäs nyt? Ajatukset pikkuhiljaa siirtyvät mahdolliseen ja mitä todennäköisempään osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Just ja joo. Mietin edelleen minkä kannan asiaan otan, se selvinnee asian edetessä.

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

tilannepäivitys....

...hiukan retuperällä blogin pito, nyt on aikaa päivittää tapahtumat ajantasalle...

Eräänä iltana kesän kynnyksellä, toukokuun puolella..

Olin iltakäppäilyllä Millan kanssa ja juuri tullut vihreys teki vaikutuksen. Mukana oli vain kännykkä, mutta ihan hyvä kuva tuli ja tunnelma välittyy. Suurin osa, taitavat olla kaikki, tässä postauksessa kännykän kuvia. 
Onneksi on kännykässä kamera, en osais ilman olla. Tulis iso tuska jos näkis jotain kuvattavaa, eikä sais kuvaa otettua. :) Riippuvuutta sekin?

Ginger beerit kirkon vierustan rappusilla...toukokuussa tämäkin.

Tossa tien toisella puolella on kauppa "punnitse ja säästä". Sieltä saa tota inkivääriolutta ja muitakin herkkuja, kuten kasvislastuja. Useasti mennään tohon rappusille istumaan, katselemaan kaupungin vilinää (tosin, ei Hyvinkäällä "vilise"). Mut nää kuvat oli sitä hetkeä toukokuussa kun tajusi ja oivalsi talven oikeasti menneen ohitse.

Kaurapuuro marjoilla ja parilla voisilmällä. Herkkua ja terveellistä.

Olen kehittänyt aivan uuden teorian, miksi mä aina kutistun kesäisin....viime kesänä 8kg, ja nyt jo lähtenyt 2kg. Yhteensä siitä mun suurimmasta painolukemasta on lähtenyt kahdessa vuodessa reilu 12kg. jeah.
Mutta siihen teoriaan...kun makaan rannalla, kuuma polttava aurinko sulattaa ihonalaista rasvaa, ja järveen mennessä se sulanut rasva liukenee veteen. Ympärilläni lilluva rasva siellä vedessä siis ei ole aurinkorasvaa vaan ihraa... :D. Sitten takas makaamaan ja uusinta veteen hetken päästä...mitä kuumempi kesä ja mitä enemmän rannalla, sen hoikempi olen...hyvä teoria?

Isän pihan sieni, koristesieni, ei syötäväksi.

Isä taas askarrellut.

Sukuun on tullut muutaman vuoden sisällä pienokaisia kolme kappaletta. Isä on rakentanut pienokaisille ihan uuden hiekkalaatikon ja hiekkaleluille säilytysastian. Hiekkalaatikko saanut myös kannen, ei kissat pääse pissimään hiekkalaatikkoon. Näppärä toi mun isukki!

Nyt olen käynyt siis neurologin vuosikontrollin jälkeen toimintaterapeutin tutkimuksissa, se oli eilen. 2007 tehtiin viimeksi tutkimukset, diagnoosin yhteydessä. Nyt oli aika tehdä uudet, koska tilanne käsissä on pahentunut. Tuntopuutokset on jo elämää haittaavia. Ja tutkimuksetkin sen osoittivat. Joissain kohtia kämmeniä ja sormia ei ollut tuntoa laisinkaan, ja joissain kohtia vaimeaa ja sitten taas ylituntoa. Siis ihan kaikkea mahdollista.

Sain matkaani erilaisia kodin pienapuvälineitä...alla kuvaa..
Siivilä kattilaan, tahmapaperia (tuo rulla takana), perunankuorimaveitsi tahmaisella varrella, pari ergonomisesti muotoiltua veistä, tarttumapihdit, parit sakset, pari kynänpaksuntajaa, purkinavaaja, pullonavaaja ja käsivarsiin painesiteet, tuntoa stimuloimaan.

Täytyy sanoa, että turvallisuuttaa lisääviä asioita, tosin olenhan mä hyvin pärjännyt, kikkavitosillani, nyt sain korvikkeeksi oikeat apuvälineet. Olen kiitollinen.
Odotin mielialani olevan alavireinen tuon kaiken jälkeen, mutta ei, olin vain väsynyt ja otin tirsat päälle (pari tuntia).

Perjantaina on sitten se ehkä mulle tiukoin koitos, neuropsykologin testaus, sitä jänskään kyllä. En ole koskaan ollut ja jännittää miten siitä selviän. Hyvin...eikö vaan?
kaikki nämä toimenpiteet ja tutkimukset suuntaavat siihen osiseläkkeeseen. Nyt on fysioterapeutti, toimintaterapeutti antaneet lausunnon, että siinä olisi järkeä ja pidentäisi työikääni useammalla vuodella...
Katsotaan vielä perjantain tulokset...sitten uusi tapaaminen neuron kanssa ja siitä se sitten lähtee.
Tosin, töissä en ole asiasta mitään puhunut...enkä vielä aio puhuakaan...odottelen kaikki tulokset ja sitten vasta.

Tässä pläjäys...ja eikun jatketaan!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Edustusongelmia?

 Hilma ja Helle.

Eilen lämpömittari kiipesi lähelle +30 astetta. Mua se ei haitannut, kesää odottanut kuin kuuta nousevaa. Nousihan se kuu, eli tuli kesä!
Hilmalla, ja muillakin karvakavereillani oli eilen hikiset ja kuumat oltavat. Kaikkien ötököiden nukkuma-asennot olivat nurinkuriset, eli vatsa näkyviin ja tuuletus toimimaan. Eläimillä kun tuo lämmönhaihtuvuus on hiukan toista kuin meillä ihmisillä. Tassuista ja masusta saa hiukan viilennystä.

Ihan kanttuvei, silmä vahingossa puoliraollaan.