torstai 31. maaliskuuta 2011

tyttöjen viikonloppu

Leffa ja eväät

Vietimme viime viikonloppuna tyttöjen iltaa äidin luona. Laitettiin yhdessä hyvää ruokaa, ja hiukan leivottiin. Hyvin syöneinä asettauduimme sitten sohville pitkäkseen, DVD pyörimään ja namia nassuun. Tuli taas tuo makeansokeus, eikä tajunnut kuinka paljon kaupassa pussiin namia nakkasi. Tuli todellakin nakattu. Hiukan isot on meitin pussukat.
Aaa...jäi nyt kertomatta keitä meitä oli paikalla, älkää nyt vaan yllättykö. Sama jengi taas, äippä, mä ja sisko.
Oli kiva olla vielä kerran tyttöjen kesken...seuraavalla kerralla todennäköisesti on siskon pieni nyytti mukana. En kyl malta odottaa sitä nyyttiä. Mulla itselläni ei ole vauvakuumetta, mutta halajan päästä taas tädiksi jälleen. Nyt omat on isoja, ehtii täteillä enemmän kun ei ole niitä omia pieniä jaloissa.

Toi leffa, oli muuten aika valinta, ei tajuttukaan ennenkuin alettiin katsomaan, että se olikin kunnon raskausleffa. Aivan ensi sekunteista lähtien. Huvittava valinta. :)

Nyt ollaan palattu takas töihin, ja tuntuu hyvältä olla taas normiarjessa mukana. Pääsen taas omalle paikalleni ja voin taas toteuttaa itseäni. Ihanaa! Vaikka tosin voihan sitä itseään kotonakin toteuttaa, mutta ei samalla tavalla kuin omassa sosiaalisessa verkossaan.

Hyvää loppuviikkoa!


maanantai 28. maaliskuuta 2011

Oli kerran teoria...

Joka oli yhden miehen päähänpisto....

Klikkaa linkkiä....Aamuposti ja ---> Lastenpsykiatrian puutteet....Se kertoo jotain, ja jos luet linkin takana olevat keskustelut, sekin aukaisee maailmaa...mutta en velvoita lukemaan, kerron oman tarinan.

Tässä vielä---->  Valviran päätös asiasta... löytyy oikeasta reunasta...

Kun lapseni olivat vielä pieniä, heillä oli monikerroksisia tunnepuolen ongelmia. Niihin hain apua ensin perheneuvolasta ja sen jälkeen meidät siirrettiin tuonne lastenpsykiatrian puolelle, ja siellä asiat saivat ihan hullun käänteen. En aukaise tähän koko tarinaa, en halua poikiani satuttaa julkaisemalla kaikkea mitä ovat kokeneet, mutta aukaisen hiukan sitä, mitä tuo "hoito" oli, mihin se tähtäsi ja kuinka sieluni huusi tuskasta, kun en olisi halunnut sitä noudattaa. Uskoin kuitenkin "viisaampia" ja tein vastoin järkeä ja sydäntäni...ja kadun sitä, tahtoisin peruuttaa ajassa takaisin ja hoitaa asiat toisella tavalla, tavalla joka olisi minun oma luontainen tapani äitinä.

Turvaistavassa hoidossa;

- Aikuinen on perheen pää (samaa mieltä tästä, mutta en lopusta). Aikuisen tehtävänä oli tehdä periaatteessa kaikki päätökset kuulematta lapsien mielipidettä...tarkoituksena turvaistaa lasta, jotta lapsi voi luottaa siihen, että aikuinen hoitaa ja lapsi voi olla vain lapsi ja keskittyä siihen.
(Kyseenalaistin jo silloin, miten näin kasvatetuista lapsista voi tulla itsenäisiä ja omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, nuoria ja lopulta aikuisia? Jos he eivät pienestä pitäen saa osallistua ikätasonsa mukaisiin valintoihin ja sitä kautta kehittyä iänmukaisella tavalla. Lapsistani tulikin kaikessa äitiin turvaavia, takertuvia ja eroahdistuksesta kärsiviä. Heille kehittyi tapa vilkaista aina minua, ennenkuin uskalsivat tehdä mitään vähänkään arveluttavaa. Vielä nykypäivänäkin saattaa lapseni kysyä, että saako tuolta jääkaapista mennä syömään? Omassa kotonaan? Aika hyvin siis onnistuttu tuhoamaan omat valinnat)

- Syliturvaistaminen. Jos lapsi käyttäytyi huonosti, hänet otettiin syliin, ei saanut puhua lapselle, piti pitää vain hiljaa sylissä ja odottaa että raivari menee ohi. Eikä tilanteen jälkeen saanut lapsen kanssa asiaa käsitellä, koska se olisi syyllistänyt lasta huonosta käyttäytymisestä, eikä se ollut lapsen vika, vaan aikuisen joka ei ollut kyennyt turvaistamaan lastaan. Lapsi oli joutunut turvaistamattomaan tilaan.
(Tämänkin kyseenalaistin, sillä on vastoin järkeä että lapsen kanssa ei saa asiaa puida läpi lapsen rauhoituttua? Pitää lapsi rimpuilevana ja kiljuvana sylissä...ja mitä enemmin piti sylissä sitä suuremmaksi lapsen raivo kasvoi. Lopulta kun lapsi rauhoittuu täytyi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut...ei siis rangaistuksia, kun lapsi on syytön, se oli aikuisen vika.... Tämäkin soti ajatusmaailmaani vastaan. Lapselle ei annettu siis periaatteessa edes mahdollisuutta oppia ymmärtämään syyseurauksia, koska seurauksia ei ollut, muuta kuin sylittäminen väkisin. Käsittämättömän hullu ajatus, ja hävettää, mutta näin toimin)


Silittäminen ja hieronta.
- Sain seuraavaksi ohjeen silittää ja hieroa lastani, ja riittävän pitkään jotta oksitosiinin eritys (rauhottumishormoni, näin maallikkokielellä) alkaisi ja toisi lapselle hyvän olon. Rentouttaisi ja loisi turvaistavaa tunnetta. Kaunis ajatus..mutta...jokin siinäkin tökki. Mutta toki tein näinkin, ihan vain siksi että se oli yksi hoitomuodon sisällään pitämistä keinoista. Ja onneksi lapseni piti tuosta hieronnasta, joten ne hetket kuitenkin olivat mukavia ja lämpöisiä meille kummallekin.
(No, tämän jotenkin hyväksyin, sillä toki halusin lapselleni hyvää oloa...mutta tämän asian kanssa jouduin sitten kahnaukseen opettajan kanssa joka oli minulle vihainen ja tokaisi "ei se lapsi silittämällä ja hieromalla tokene!!!" Pojalla oli laajoja ongelmia koulussa, ja opettaja olisi halunnut minun olevan jämäkkä vanhempi joka rankaisee lastaan huonosta käyttäytymistä. Mutta en voinut tehdä sitä, kun olin täydellisen aivopesty lastenpsykiatrisella käytyäni ja "pakotettu" noudattamaan tätä kehitteillä olevaa hoitomallia)


En muista tarkkaa aikaa, kuinka kauan olimme tuolla järjettömässä hoidossa, mutta muutamia vuosia varmaankin. Käyntikerrat tapahtuivat niin, että paikalla olin joko minä, tai minä ja ex-mieheni, mutta EI lapsi. Sillä aikuiset olivat niitä syyllisiä, kaikkiin lapsen ongelmiin. Aina, kyseenalaistamatta.
Itse pyysin, anelin lisätutkimuksia lapselleni. Niitä ei tullut koska "diagnoosi" oli tämä turvaistamattomuus. Kerroin että lapseni oli hetkellisesti synnytyksessä kärsimään hapenpuutteesta kaulalle kiertyneen napanuoran takia. Toivon tarkempia neurologisia tutkimuksia. Pyysin niitä lähes itkien, itkuuni ei vastattu. Lääkäri ei myöskään tavannut lastani yhden yhtäkään kertaa, jutellakseen lapseni kanssa, tutkiakseen häntä. Mietin miten diagnoosin voi ylipäätään tehdä lasta näkemättä? Ei voikaan, se ei ole laillista. Ja siitäkin Valvira on moittinut hoitavaa yksikköä. Mutta ei meidän perheen ansiosta, en osannut/jaksanut/kyennyt/ymmärtänyt silloin, että tämä ei ole oikeaa tieteellistä hoitoa, vaan olimmekin osa tämän ylilääkärin päähänpistoa ja tutkimusta. Näillä tiedoilla mitä mulla nyt on, toimisin, aivan varmasti!

Emme myöskään saaneet yhden yhtäkään epikriisiä tuolta ajalta, minkä olimme asiakkaina. Sekin on laitonta, ne olisi pitänyt aina tulla, minun olisi myös kuulunut saada hoitosuunnitelma, emme saaneet sitäkään.
Nyt on tullut aika toimia...tämä asia on nyt esillä Valvirassa, jossa pohditaan saako kyseinen ylilääkäri jatkaa ammattinsa harjoittamista vai ei. Ainakin hänet on poistettu ylilääkärin pallilta lastenpsykiatrilta, jotain jo on tehty, onneksi. Uskoisin, että jos saamme pojan kanssa kanteen väsättyä, se tulisi nopeaan käsittelyyn, koskapa asia on siellä vireillä.  Nyt kun poika on jo aikuinen, hänen täytyy itse tehdä se kanne, mutta...nyt hiukan ironiaa. Hän on tottunut siihen että äiti hoitaa....joten saan varmasti vapaat kädet ja teemme tuon kanteen yhdessä. Sillä kyllä poikaakin nyppii asia, pahasti.

Mutta oli raskasta aikaa elää monen tulen välissä. Psykellä käydessä tuli täysin aivopestyksi ja syyllistetyksi. Koulusta vaadittiin kovia otteita, läheiset arvostelivat kasvatustapaani (joka ei edes ollut omani, vaan olin taitavasti aivopesty) ja sitten vielä oman itseni kanssa, kun tunsin jatkuvasti tekeväni väärin ja vastoin sydämeni ääntä. Ja kaikeksi suurimmaksi surukseni lapseni, jotka todellakin joutuivat kärsimään. Poika joutui koulussa opettajan silmätikuksi vain siksi, kun ei hyväksynyt kasvatustapaani (yöks), ja poika sai kakkaa niskaan koulusta ja koulusta tulikin lopulta kammottava paikka...josta mielellään lintsasi. Näin olikin kunnon kehä valmiina.

Nyt kuitenkin tunnen, että tämä kehä alkaa sulkeutua...saan rauhan, lapseni saavat rauhan.
Olen tilannut kaikki meidän perhettä koskevat (tai siis poikani) asiakirjat psykeltä...niitä odotellessa.

Hyviä ja puhdistavia tuulia toivon kaikille!



lauantai 26. maaliskuuta 2011

käsillä tehden....

 ....kun muuten ei saa itseään rasittaa....
Tyynynpäälliset vanhoista verhoista. 
Sohvan mukana tuli niihin sointuvat verhot...mutta en halunnut niin punaista kotia, ne olisivat olleet leveät sivuverhot. Mutta kangas oli nätti ja mietin mitä niistä tekisin?
No jos sohvatyynyt? Nuo on ihan tehty silleen, että takana keskellä on aukko, mistä tyynyn saa näppärästi pois, ompelin vielä tarranauhaa kiinnittämään puoliskoja, muuten tuo aukko olisi jäänyt repsottamaan tyhmän näköisesti. Ihan kivat noista tuli.

 Sitten pohdin taas...vieläkin runsaasti kangasta jäljellä ja tutkimuksen jälkeen huomasin, että verhoissa oleva vaalea kaistale on samaa väeiä kuin omissa verhoissani, ja päätin tehdäkin siitä kapan.
Ei tule niin runsaasti punaista, mutta iloinen väriläiskä kuitenkin ja antoi olohuoneelle uutta ilmettä ja ryhdikkyyttä.

Sukat, taas...

Kun ne oli tehty...jäin toimettomaksi...mutta olen ostellut erilaisia lankoja kotiin, ja otin uudet sukat työn alle...

Pian lähden äidin luokse, vaihdan sinne sohvalle itseni makaamaan...mitään fyysisesti rasittavaa en saa vielä tehdä, mutta DVD:n katselu ja hyvän syöminen on sallittuja, enkä enää ole tartuttavakaan, joten ei pelkoa että sairastuttaisin äipän tai siskon (joka myös tulee äipälle).

Eli toisinsanoen, täällä ollaan tervehtymään päin!

Tässä vain tällainen pikapäivitys...mulla olis niin paljon kirjoitettavaa, mutta ne vaatii aikaa...joten toisella kertaa!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

keuhkokuume, tällä kertaa.

 Mini nauttii kevätauringosta.. Uudella punaisella sohvallani..


Hiukan veyttely ennen unia.

Tänään oli vika päivä saikkua. Mutta koska olotila ei ollut vielä hyvä, menin varmuuden vuoksi lääkäriin kuunteluttamaan keuhkoni. Onneksi menin.
Oli laajalle levinnyt keuhkokuume, ja vaihdettiin lääkkeet vahvempiin.
Saikkua mätkähti taas viikko lisää. Voi kuinka toivon ett olen terve viikon päästä, että pääsen takas töihin. Ei jaksa sairastaa taas.
Mutta en myöskään halua viime syksyistä kuuden viikon keuhkoputken ja poskiontelutelehduksen kierrettä.
Yritän nyt sairastaa tämän kerralla ohi ja kunnolla.
Onneksi kuume on poissa, olotila ei ole niin ahdistava, vaikka ei tämä terveeltä ololta vaikuta ilman sitäkään.
Nuha on niin kova, että tuntuu että siihen räkään oikeen tukehtuu. Samoin yskä niin limaista että se tukehduttaa... Yööh.

Mutta, yritän  nyt vaikka lueskella kirjoja...Saan aikani kulumaan.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

rumakin voi olla kaunista.

 Luonto ei nyt näytä kauniilta....mutta kauneutta voi löytää kun tarkkaan katsoo?

 Omasta mielestäni lähikuva ylimmästä kuvasta on ihan kaunis. Likainen jää sulaa tippa tipalta...Itseasiassa, jollei yläkuvaa olisi ollenkaan, ei tämä näyttäisi näin "rumalta".

(kuvia kannattaa klikkailla isommiksi...)


 Koirankarvaa takertuneena oksaan, karvassa mausteena pieni jääkimpale.

 Likainen lumi muodostaa erikoisennäköisen lumitaideteoksen, ihan kiva, vaikka ruma. 

Ladastakin saa nätin, kun sen naamioi lumeen..
Heh, anteeksi vaan kaikki ladan omistajat.

Tänään olen ollut kuumeetoon, ääni vielä käheä mutta kestää jo puhumista. Yskää on ja nuha on loputon.
Jaksoin kuitenkin päivän pakolliselle Millan ulkoulutuslenkille ottaa kameran mukaan. On jo ikävä tätä kevään kuvaamista...hankalaa olla sairaana kun ulkona linnut lauleskelee. Tosin, viikonlopun kuumehöyryissä en edes tajunnut että ulkona on kevät, olin vain sängyssä tiiviisti peiton alla ja hytisin kuumeen noustessa.

Huominen on vielä sairaslomaa, mutta varmuuden vuoksi käyn huomenna lääkärissä, jossa saavat kuunnella mielestäni edelleen rohisevat keuhkoni...etten liian aikaisin töihin itseäni rykäise.

Palaillaan taas!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

järisevä maa

Makkaratekniikalla saviruukku

Nyt on aina palata takaisin elämään, bolgi kunnioitti hiljaisuudellaan ja nyt jatkaa elämää.
Aloittelimme viime viikolla oppilaiden kanssa saviruukun tekemisen makkaratekniikalla.
Eli pyöritellään paksuja savimakkaroita, liitetään ne tiiviisti paksuhkoon savilättyyn ja kerros kerrokselta siitä syntyy ruukku. Kuvassa muutamia vaiheita työstä. Välitunnin ajaksi savi peitettiin märän paperin alle, jotta se ei ehdi kuivumaan. Nyt mulla ei olekaan yhdestäkään valmiista ruukusta kuvaa, koska ne eivät ole valmiita. Ne vielä koristellaan keramiikkaväreillä ja lasitetaan...sitten otan kuvia valmiista ruukuista.

Flunssapotilaan yöpöytä.

Viime viikon loppupuolella, keskiviikko iltana nousi tunnin sisällä kuume korkealle 38,5, joka itselleni on jo korkea kuume. Yskitti, kurkku kipeä, keuhkoihin sattui, päätä ja lihaksia särki. Sitten taas lääkäriin, ja keuhkoputkentulehdus ja poskiontelotulehdus...ja tujut antibiootit käyttöön.
Nyt on meneillään kolmas päivä lääkekuuria ja illalla oli kuumetta edelleen 39, ja nyt aamullakin jo heti 38. Ei vaikuta siltä että lääkkeet tehoaisivat. Kuume myös provosoi MS oireita esille, eli jalat on hyytelöä ja mitään ei jaksa tehdä. Sormet ovat nyt jo piirua vaille täysin ilman tuntoa. Tänään taidan mennä sairaalanmäelle päivystykseen ja saavat tutkia lisää. Mielestäni kyseessä on influenssa, ei tavallinen flunssa, ja siksi antibiootit eivät tehoa. 

Maanjäristys 2,8 Richterin asteikolla

Tuolla sängyllä makailin kuumeisena, kun yhtäkkiä tunsin vavahtelua ja lievää sängyn tutinaa. Sen jälkeen ääni voimistui jylinäksi ja tuntui kuuluvan rappukäytävästä. Jaksoin raahautua kurkkaamaan rappukäytävään. Ajattelin nimittäin nyt hissin hajonneen kokonaan ja pudonnee hissikuilussa alas. Sen verran kova oli jytinä ja rytinä. Kun sain oven auki rappukäytävään, ääni jo hiljeni.
Hetken istuin sen jälkeen sängyllä ja ihmettelin, en aivojeni sopukoista saanut mitään järkevää selitystä. No, netti on oivallinen paikka...sieltä löytyi tieto että se oli maanjäristys. Ei ollut mukava kokea, vaikka olikin pieni, eikä aiheuttanut haittoja tai tuhoja. Pelottavaa se oli joka tapauksessa.
Miksi nyt järisee joka puolella, hajoaako tämä pallo oikeasti liitoksistaan? Pelottava ajatus.

Nyt menen taas tuonne sängylle, kuume taitaa taas olla nousussa.
Palaillaan!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Jämähdin Japaniin.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

....ja sanoja ei juuri nyt ole....ei edes sitä tuhatta....

Blogi kunnioittaa hetken hiljaisuudella Japanin tuhon uhreja.

Kunnioittakaa tekin kuittaamaalla kommenttilaatikkoon. Kiitos.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

pulkkamäessä

Pulkkamäkeen.

Laskiaisen kunniaksi koko luokkamme, tällä kertaa 26 lasta, matkasi kohti läheistä mäkeä. Kaksi ihanan puuhakasta vanhempaa olivat järjestäneet meille grillimakkara-tarjoilun, kera lämpöisen mehun ja herkullisen keksin.
Osa pulkkaili mäessä ja osa porukasta kävi aina mäen alla olevassa talossa, tai sen terassilla makkaralla. Ja taas hetken kuluttua vaihto ja seuraavat makkaralle.
Parituntinen mäessä hujahti huomaamatta. Minäkin pääsin flunssan jälkimainingeissa mukaan tohinaan ja laskaistunnelmaan.

Kotiin päästyäni aloitin armottoman huushollin järjestyksenvaihtourakan. Huomenna on tulossa uusi sohva, ja halusin saada koko olohuoneeseen uuden ilmeen...ja sitä ilmettä sitten loin kääntämällä koko olohuoneen nurinpäin. Onneksi poika oli apuna ja suoriuduimme tehtävästä noin viidessä tunnissa. Huomenna pakko jatkaa vielä vähän ja tehdä loppuhionta, kenties vaihtaa verhot ja siistiä paikat kuntoon.
Uusi sohva onkin punainen, joten aiemmin tekemäni suunnitelma kodin muuttamisesta rauhallisiin ja maanläheisiin väreihin saa vielä odottaa...nyt siirryttiinkin suunnitelman ulkopuolelta punaisen maailmaan. Toki yritän tehdä kodista silti rauhallisen, mutta uusin suunnitelmin.

Nyt niin kaikkensa antanut, että pujahdan sänkyyn, joka sekin vaihtanut paikkaa...löydänköhän sen?

Hyvää yötä!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Lahja äidille

Äidin nuoruuskuva.

Äidillä oli tänään synttäripäivä, siis ihan virallisestikin. Juhlistimme sitä yhdessä perheen ja suvun kesken äidin luona. Oli laitettu herkkua tarjolle, hienon lämpöisen mutta rennon juhlan tuntu. Kiitos äiti ihanista juhlista. Ja vielä tätäkin kautta Onnea päivänäsi!

Kun isä täytti 65-vuotta, teetimme isälle muotokuvan lahjaksi, mutta ns. "nykypäivän" kuvan. Naiselle mieluummin lahjoittaa nuoruuden kuvan. Kun ollaanhan me naiset useasti sen verran kriittisempiä, että on mukavempi katsoa kuvaa nuoruudesta, tai ainakin itse itsestäni mieluummin katson nuoruuden kuviani, kuin nykypäivän.
Kun itse nuorena olin "nuori JA kaunis", nyt on jäljellä JA. :D
Mutta äitini kyllä on erittäin kaunis edelleen, että olisi voinut nykypäivän kuvankin teettää aivan huoletta, mutta tähän me neljä lasta päädyimme.

Kauniista naisesta on helppo tehdä kaunis kuva. Emme suinkaan ole itse tuota taiteilleet, vaan taitelija on sen nuoruuden kuvasta hiilityönä tehnyt.

Nyt olen hiukan kuumeinen ja nuhaisen yskäinen ja kurkussakin tuntuu olevan kasvava kaktus, joten en kovin paljon jaksa nyt tässä tuhertaa.
Toivottelen hyvää loppuviikonloppua!


keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Aidat..

 Oli pilvinen aamu, mutta lupailtiin upeaa auringonpaistetta päiväksi, joten aamulla pakkasin kameran laukkuun ja päätin työpäivän jälkeen lähteä kuvaamaan, JOS sää muuttuu...ja kuten kuvista näkyy, se muuttui aurinkoiseksi!


 Tämä on joku vanha lääkärin talo.

Jäin bussista pois väärässä kohdassa, ja jouduin kävelemään pitkän lenkin tänne, minne halusin mennä kuvaamaan...aikaa kului, kun olisi ollut bussipysäkki aivan lähelläkin...mutta sen piti mennä niin...koska muuten en olisi ollut siinä silloin kun oli tarkoitettu.

Tämän talon kohdalla näkyi maassa makaava nyytti, ensin katsoin kauempaa että maassa makaa kiukutteleva lapsi. Makasi siinä mahallaan ja jalat heiluivat. Nyytin edessä oli vanha mummo rollaattorin kanssa, ja oletin ensin että siinä oli mummo lapsenlapsensa kanssa...
Kävelin kuitenkin lähemmäs ja mummo huitoi hätääntyneenä rollaattoristaan.

Kun pääsin lähelle, näin vanhan mamman makaavan maassa naama kiinni lumihangessa. Samassa viereen pysähtyi autoileva mies, yhdessä tuumin jäimme mammaa auttamaan. Ensin kyselin hiukan että mihin sattuu...vai sattuuko, ennenkuin uskalsimme edes lähteä nostelemaan. Yhteistuumin saimme mamman ylös joka oli iloinen kuin itse aurinko.
Hymyili vain, vaikka kertoikin että toinen käsi ei liiku ja olkapäähän sattuu ja kylkeen eikä jalatkaan oikein kanna. Pidimme tukevasti mammaa ylhäällä miehen kanssa yhteistuumin. Pienen haastattelun jälkeen totesin että on ambulanssin paikka. Taisi mennä luita murtuen, tai olkapää sijoiltaan, ja kyljetkin aika arat. Hengittäminen ei kuulemma kuitenkaan sattunut. 


Mies kävi ajamassa autonsa lähemmäs ja saimme mamman istumaan auton kyytiin ambua odottamaan.  Mamma vain hymyili, että kylläpäs te olette mukavia ihmisiä...piti hyvänä kun hänestä huolehdittiin. Tajunta oli paikoillaan, vaikka hiukan hömelön kertoi olonsa olevan. Juteltiin siinä ja naureskeltiin. Sanoi kaiken olevan hyvin kun vain saisi nenäliinan...jonka sitten hänen taskustaan kaivoin.
Mamma alkoi mulle kertomaan ympärillä olevien talojen historiaa (olin niitä mennyt sinne kuvaamaan, ja huomasi kameran kaulallani roikkumassa). Oli kyllä ihana mamma, mulle tuli kertakaikkisen hyvämieli mamman kanssa ollessani. 
Samassa huomasin miehen autossa olevan pysäköintisakon, ja sanoin että tuo kyllä pitäs saada tästä hyvästä mitätöityä...höh. Mieskin hyväntuulisena naureskeli, että omaa tyhmyyttään sen sai...ja oli käynyt sitten tarkistamassa että oliko todella pysäköinyt autonsa väärin ja olihan hän niin tehnyt. Mutta totesi että ilman parkkisakkoa ei nyt olisi tässä, ja tässä piti nyt olla missä apua tarvittiin.

 Valon ja varjon leikkiä.

Mamma saatiin ambulanssimiesten matkaan ja itse jatkoin talsimista ja kuvailin ihanaa kevään tuloa.

 Tässä Sandelininkadun vanha parantola ja sen torni.
Toimii nykyisin yhtenä terveyskeskuksen toimipisteenä. Kaunis rakennus.

Tässä talsiessani pohdin että jokohan se äiti on ehtinyt kampaajalta kotiin? Tästä ei olisi enää kohtuuttoman pitkä matka äidille, jalat alkoivat olla aika väsyneet...mutta en millään vielä malttaisi sisälle ja kotiin, näin ihanalla säällä!
En sitten kuitenkaan soittanut äidille vaan jatkoin hiukan päämäärätöntä kävelyäni.



Rehellistä loskaa!
Mutta tervetuloa sanon loskalle!!!

Tämän loskaisen tien ylitettyäni olin törmätä äitiin. Kun pääsin tien yli, katsahdin vasemmalle ja äiti ylitti katua siltä puolen. No kas, ja taas oikeaan aikaan oikeassa paikassa, jo toinen kerta tänään! :D
Siitä jatkoimme matkaa yhdessä äitin kanssa. Mutta ei me montaa metriä ehditty kun jo näimme lisää tuttuja. Näin ex-miehen uuden vaimokkeensa kanssa...ja mikä ihaninta, pienen nyytin kanssa! Näin nyt ekaa kertaa pienen ihanan poikieni pikkuvelipuolen, joka oli valloittavan söötti. <3

Ja lisää hyvää mieltä...siitä onkin ollut puutetta, ja tänään sitä on tullut tuplamäärin korvaamaan menneiden viikkojen outoa alakuloa. Olipas tervetullutta.
Sitten äiti vielä tarjoili mulle ruuan, paransimme maailmaa..ja lopulta kello oli vaikka mitä ja sain kyydin kotiin. Nyt on koirakin kotona jo ulkoilutettu ja painun sänkyyn kirjan kanssa. Uutta neulomista en uskalla aloittaa, koukutun muuten siihen kiinni...aloitan kun saan pari kirjaa tässä välissä luettua.


Tänään ollut hyvä ja todella vauhdikkaan tapahtumarikas päivä. Lisää tällaisiä, kiitos!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Leikitty Picasalla

video
Joskus ei vaan oo mitään tekemistä, silloin tulee leikittyy ja kuvattuu joko liikkuvaa tai Still-kuvaa, nyt pari liikkuvaa pätkää yhdessä ja musiikin kera.

Eipä sit muuta.