lauantai 3. joulukuuta 2011

Onnellisuuden pohdintaa.

Lauantai-illan pohdintaa. Mun pitäs nyt olla saunassa. Sain just kodin imuroitua ja siivottua, piti mennä sitten saunaan puhdistautumaan. Mutta ajatukset pyörii vinhaa vauhtia ja pohdin onnellisuutta.

Milloin ihminen on onnellinen? Olenko mä onnellinen? Pohdin pitkään, mietin itselleni vastausta. Päädyin tulokseen, niin onnellinen kuin voin omassa elämässäni olla. Tässä kohtaa aloin pohtimaan mitä vaadin ollakseni onnellinen, mitkä ovat mun kohdallani ratkaisevat tekijät?

Mun onnellisuus rakentuu hyvien ihmissuhteiden päälle, ne on ne verkot mitkä nappaa mut kiinni kun meinaan kaatua. Olen siis onnellinen että se verkko on olemassa, olisin niin monesti jo kaatunut, nousematta. Kun kriisi iskee, mä voin aina kääntyä jonkun ihmisen puoleen. Yleensä aina löytyy se joku, joka siihen tilanteeseen kykenee avuksi. Joskus riittää vain olla korvana ja peilinä omalle itselleen, joskus tarvitaan konkreettisia tekoja.
Elän sinkun arkea, joten puoliso ei ole tekemässä mua onnelliseksi. Uskon, että se toisi onnea hiukan lisää. Itse en tarvitse puolisoa tekemään mua ehjäksi tai kokonaiseksi, mä olen jo sitä. Mutta saisin jakaa mun onnea, tai surua toisen kanssa, se antaisi uuden ulottuvuuden, ehkä onnellisuutta lisää. Helpottaisi myös kenties arjen pyörittämistä, asioiden jakamista. Vietkö sä roskat, mä siivoan keittiön? Jne...

Mulla on kaksi aikuista poikaa, niistä olen onnellinen. Ne on aika täyspäisiä, mitä nyt tästä äidistä on voinut tulla. Ihan tyytyväinen olen kätteni jälkeen, ja siihen että poikani osaavat käyttää omia aivojaan. He eivät ole laumasieluja, vaan rohkenevat olla sitä mitä ovat. Välimme ovat hyvät, kiitos siitä.

Raha, toisiko se mulle onnea? Totuushan on, että en ole vain pienituloinen, vaan virallisen köyhyysrajan alapuolella. Eli minut voi luokitella köyhäksi. Köyhempikin voisin olla, en ole kuitenkaan ns. vähäosainen. Pärjään lähes aina omillani, muutamia tiukkoja tilanteita lukuunottamatta. Tekeekö se elämästäni vähemmän onnellista? Ei, loppujen lopuksi. Se pännityttää, että ei voi tehdä kaikkea mitä haluaa. Mutta tässäkin on kolikolla toinen puoli. Olen onnellinen vähästä. En tarvitse suuria, tunteakseni onnentunteen. Esim. Tänään joulumarkkinoilla syömäni kalalautanen (muikkuja ja lohta kera kasvisten, pahvilautasilta). Mulla oli tänään varaa niihin. Ei aina olisi. Olin onnellinen siitä hetkestä. Kuinka moni normaalipalkkainen kokisi siitä onnentunteen, se olisi itsestäänselvyys, ei asia mistä tuntea erityistä iloa ja onnea?

Kyseinen kalalautanen.

Onnellinen olen luonteestani. Se puskee mut eteenpäin, läpi isojenkin karikkojen. Voimat hiipuu toisinaan, silloin itken ja hakkaan päätä seinään. Mutta aina, aina nousen. Jokin pakottaa mut takas ylös ja taistoon. Jos siis on konkreettinen asia mille voin tehdä itse jotain. Omilla teoillani vaikuttaa  tulevaan lopputulokseen. Olen valmis hakemaan oikeutta itselleni tai perheelleni. Olenkin sitä saanut, monissakin eri elämäntilanteissa, tosin se on myös jokakerta syönyt voimavaroja. Mutta lopussa kiitos seisoo, näissäkin asioissa.

Olen onnellinen että mulla on työ mistä nautin. Pääsääntöisesti hyvät työkaveritkin. Lapset, luokkamme lapset kuin enkeleitä. Jokainen päivä niiden kanssa on aamuheräämisen arvoinen. Joten onnellisuutta siis tässäkin.

Luokkamme oppilaiden tekemät ketut.

Onnellinen olen siitä, että pääsen liikkeelle. Metsään, luontoon, rauhaan itsenäisesti. Asun aivan Sveitsin luonnonpuiston kupeessa, jonne pääsen lähes suoraan kotioveltani. Siellä on ilo koiran kanssa kävellä, tai valokuvata. Niin, koira (Milla) tekee mut onnelliseksi. Sen ainainen into kaikkeen mahdolliseen. Kamera ja kuvaaminen, tekee mut onnelliseksi, nautin siitä. Olen onnellinen siitä, että olen oppinut uusia asioita, neulomista, kuvaamista jne. 
Tätä onnellisuus ajatusta voisi käsitellä vaikka kuinka syvälle. Mutta loput onnellisuuden tekijät jätän ruudun tälle puolelle. Osa on vain mun, enkä niitä jaa.

Siis olenko onnellinen? Olen.

4 kommenttia:

  1. Hieno teksti. Sinulla on tosi hieno asenne elämään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ronja, olen onnellisessa asemassa, että osaan elää näin. Ei se aina helppoa ole. Mutta eletään vaikka piruuttaan.

    VastaaPoista
  3. Sä olet aina ollut SÄ .. <3 <3 <3 monesti kadehtinut sun positiivisuuttas.. näin pessimistinä niinkus tiiät.. ;)

    VastaaPoista
  4. Minna, kiitos sullekin. Mä oon mä ja sä oot sä. Ja hyvä pari ollaan oltu. Niin ihania taipaleita nähty. :) Halitus!

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.