perjantai 4. marraskuuta 2011

Ihana arki.

 Kävimme haistelemassa oppilaiden kanssa kulttuuria, eläinten karnevaalit.

Tosin tuosta retkestä on jo aikaa, mutta teen nyt tiivistelmän ihanasta arjesta ja sen tuomasta mielihyvästä, vaikkakin rankka väsymys onkin seuralainen joka askeleella, arki tuo silti sisällön, turvan ja tärkeyden tunteen.
Tunteen siitä, että saan aikaiseksi hyvää. Antaessaan saa itselleen takaisin.

 Avustan ylä-asteen käsityötunneilla, ja ihailen tätä työtä kerta toisensa jälkeen, niin siistiä ja kurinalaista työskentelyä. On mukava kuunnella kangaspuiden hakkaamisääntä ja tasaista tempoa samalla kun neuvoo muita oppilaita.  Käsityöt eivät ole suurin vahvuuteni, mutta olen päättänyt opetella ja tehdä siltikin, saada aikaiseksi. Olenhan jo useita sukkia pyöräytellyt, ja muuta pientä ommellut koneella. Ihan peukalo keskellä kämmentä en ole. Mutta en kykene mihinkään vaikeaan, mutta pidän silti siitä, että saan käsilläni aikaiseksi jotain omaa, ihan itse tehtyä.

 Nyt on työpaikan luurangot nostettu kaapista pöydälle, ihan kirjaimellisesti. Tosin tämä luuranko käskee menemään diskoon. :D

Työpaikallamme on erittäin paljon sairauspoissaoloja, siis muillakin kuin minulla. Sen vuoksi olemme seurannassa ja tyte (työterveyshuolto) jutteluttaa niitä, joilla saikkuolot ylittävät tietyn määrän tietyssä ajassa. Itse juuri tällaisessa keskustelussa kävin. En kokenut sitä keskustelua huonona, vaan ehkä enemmän sellaisena, että viimeinkin meidän huutomme kuullaan. Teemme liian vähällä työvoimalla kohtuu raskasta työtä. Nyt pyritään muuttamaan asioiden tilaa. Tosin, olin ihan selvää kauraa. Joten oma tilanteeni ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Koska niitä olen jo itse järjestellyt. 1.8.2012 tulee mulle iso mutta tervetullut muutos. Ehkä työyhteisön hämmästykseksi, mutta mulle helpotukseksi.

HALLOWEEN, sehän se tässä on aiheena.

Kiitos työkavereille, jotka olivat aikaansaaneet mahtavan kummituskäytävän lasten koettavaksi. Oli pimeää, pelottavia ääniä, outoja lattioita, kummituksia, luurankoja...ja sitten tietty disko kaiken hulinan päälle. Olipas mukava katsella kun lapset nauttivat.  Itse jouduin tyytymään istumaan. Olen onnistuneesti aikaansaanut itselleni pahenemisvaiheen ja jalat eivät ole kovinkaan yhteistyökykyiset. Hyvinkin lyhyellä matkalla ne heittäytyvät hankaliksi. Jalka ei nousekaan, varpaat tökkää maahan, mutta toistaiseksi pysytty pystyssä. En ole menossa ainakaan toistaiseksi lääkäriin. Helpotan työtäni, teen suurimman osan istuen, ja vapaa-ajalla olisi tarkoitus levätä extra-paljon. Toivon saavani pahiksen ohi kotikonstein. En halua saikuttaa, en taas. Mun mielenterveys ei kestä saikuttamista, sielu haluaa olla töissä. 

Oli kuitenkin pakko sen verran helpottaa, että soittaa isä hakemaan töistä, en olisi kauppareissua bussilla selviytynyt. Nyt saatiin kaikki kotiin mitä pitikin.

Nyt sitten nautitaan viikonlopusta ja nukutaan pitkään!

3 kommenttia:

  1. Autsista! Miten ihmeessä se pahis-peikko aina jyllää siellä sun suunnalla?

    VastaaPoista
  2. Paljon levollisia hetkiä viikonloppuusi.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.