torstai 30. kesäkuuta 2011

Elämä jatkuu.

 Meidän pyörät.

Eilen oli Fysioterapiapäivä, selkä jumissa melonnasta, pyöräilystä ja autolla ajamisesta. Fysioterapeutin taikasormet toivat helpotusta taas tähänkin tilanteeseen. Mitä tekisinkään ilman niitä taikasormia? Kärsisin, tietty.

Neuvoteltiin siitä mun tulevasta vaellusretkestä hevosen kanssa.( Tai en neuvotellut hevosen kanssa, vaikkakin toi lauserankenne antaa niin ymmärtääkin.) Pohdituttaa tuo selkä ja se siirtynyt nikama, kestääkö se puolentoistatunnin ratsastusretken? Fysse oli sitä mieltä, että kestää, jollei ravata, tai laukata. Ne liikkeet olisivat liikaa. Mutta se on vasta-alkajien vaellus, jotenka siellä mennään vain käyntiä. Kun soitin ja varasin aikaa, kerroin sairastavani MS-tautia, ja että tulen tarvitsemaan apua päästäkseni hevosen selkään. Jaloissa ponnistuvoima ei riitä, jotta itseni saisin ponnistettua selkään. Tähän avun saaminen onnistuu, kunhan vain käsissä ja keskivartalossa on voimaa, ja sehän on huomattu että on. Joten ratsastukselle on annettu siunaus talleilta sekä fysseltä. Nyt innolla odottamaan sitä.

Eilen fyssen jälkeen ei huvittanut tulla kotiin. Soittelin josko joku olisi kaupungilla ja olikin. Menimme parin naisen kanssa istuskelemaan kahvilaan, ihan vaan kun janotti ja mua vähän nälättikin. Piti istua hetkinen...hetkiset eri ihmisillä on eri pituisia. meidän hetkinen venähti niin, että kahvilan henkilökunta sulki paikan, ja antoi meille luvan istuskella siinä ulkosalla paikan sulkemisen jälkeenkin. Hetkinen oli kolmen tunnin mittainen, siis ihan vain hetkinen. Kuvitelkaa tilanne jossa sanon "saatan myöhästyä hetkisen?"...

Omakuva tolpan sisällä.

Hiljakseen ihanassa ja ei niin kuumassa ilta-auringossa oli mukava lasketella mäkeä alas. Matkalla pysähdyin kuvaamaan itseni vangittuna tolpan sisällä. Olen kuvannut itseni samaisen tolpa sisällä viimeksi syksyllä, sauvakävely lenkillä.

Mulla tuntuu todella olevan toiminnan kesä. Nyt lauantaina matkaan Helsinkiin tapaamaan MS-Parliksen ihmisiä, vissiin viidettä kertaa? Kokoonnumme eräässä saaressa piknik-tyyliin. Varustettuna filtein ja omin eväin. Tapaamiset ovat olleet hauskoja ja rentoja, ja olen saanut ympärilleni erikoisen hulvattoman tukiverkon. Sekä keskustelupalstan Nicit tulleet tutuiksi ja monet nicit saaneet kasvot. Joidenkin kanssa on syntynyt elävän elämän ystävyys-suhteita, jotka kantavat arjessa.

Sitten seuraavana viikonloppuna onkin ikävämpi tilaisuus, isotätini hautajaiset. Hän kuoli Juhannusaaton aattona. Mikä ihmeellistä, mä näin juuri hänen kuolinyönään voimakkaan kuolemiseen liittyvän unen. Tosin ajattelin/pelkäsin kuolemisen liittyvän minuun. Stressasin niin kovasti sitä ajamaan lähtemistä juhannuksena, varsinkin kun oli luvattu kaatosadetta koko päiväksi, kuten satoikin, ja lähdimme liikkeelle pahimpaan ruuhka-aikaan. Tunsin/luulin, että nyt on mun aika lähteä. Pelkäsin ajavani kolarin ja menehtyväni siinä. Perille päästyämme sain isotätini kuolinuutisen puhelimessa, ja helpotuin. Ei ollutkaan mun aika lähteä, vaan se osui toisaalle. Vaikka toki kyynel silmäkulmaan pyrkikin uutisen kuullessani , samalla olin helpottunut. Isotätini oli elänyt pitkän elämän, hän oli 93-vuotias kuollessaan. Mielestäni kunniakas ikä lähteä, rauhallisesti nukkuessaan. Minun elämäni saa vielä jatkua.

Tänään illalle on myös suunniteltu ohjelmaa, joten löhöillen ei tämäkään päivä mene. Mutta nyt kun töitä ei ole, on energiaa enemmän elämiseen, eikä pelkkään puurtamiseen.

Palaillaan taas!


4 kommenttia:

  1. Kyllä minä ihailen tuota sinun positiivista luonnettasi. Siitä saa itsekkin aina kunnon annoksen jaksamista kun täällä vierailee.
    mahtava bongaus tuo tolppa ja sait vielä tosi hyvän kuvankin. Helteistä heinäkuuta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiitsa!
    Ihan samaa koen vieraillessani sun blogissa. Ihailen upeita luonto-otoksiasi ja hengähtelen syvään ihastuksesta. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno valokuva tuo omakuva tolpan sisällä. Saapa nähdä, lähteekö kommentti Sinulle. Ei ole onnistunut pitkään aikaan. Mukava kuitenkin on lukea blogiasi.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista, että näit kuolemaan liittyvän unen juuri ennen isotätisi kuolemaa. Itselläkin on vastaavanlainen kokemus, eli viime tammikuussa nukuin päikkäreitä ja näin unen, että serkkuni poika oli kuollut. Heräsin siihen omaan itkuuni. Sitten katsoin puhelinta, ja äidiltä oli tullut viesti, että enoni on kuollut. Oli aika hurjaa.

    Kommentoin tässä nyt samalla, että samat on fiilikset siitä tapaamisesta, kivaa oli! Vaikka mulla olikin "hieman" fatiikkia, mikä ei varmaan jäänyt keneltäkään huomaamatta. :D

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.