keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sukset esille...


 Kyllä, nämä ovat mun jalat, tungettuina monoihin ja kiinnitettyinä suksiin. Apuna sauvat.
Olen selvinnyt pahiksesta oikein hyvin, tänään olen kävellyt tunnin lenkin koiran kanssa, reipasta tahtia, venytellyt kotosalla lihakset vetreiksi lenkin päätteeksi...

Huilinut ja aloittanut sukka nro2..
Aurinko oli kuitenkin niin houkutteleva ja viimeinen lomapäivä edessä. En yksinkertaisesti voinut jäädä sisälle makoilemaan sukan kanssa, oli pakottava tarve päästä ulos..liikkumaan.

Latua edessä.

Oli pelottavaa laittaa sukset jalkaan, ei hajuakaan tasapainon hallinnasta, millä tasolla se suksien kanssa olisi. Viimeksi olen hiihtänyt 8-vuotta sitten ja silloin olin vielä terve. Mutta haasteita...niitä aina haen ja itseasiassa ne löytää mut.
Nyt oli siis haaste "hiihto".
Ladut olivat onneksi hyvin tyhjät. Vain muutama muu oli uskaltautunut laduille, olihan pakkasta -15., mutta sen ansiosta sain olla hyvin rauhassa. Ja tietty kunnon valokuvaajan lailla mulla oli pikkupokkari taskussa, ihan siksi että voin itseni ladulla ikuistaa. :D

Lähtö...ja heti horjahdus, nopea lantiolla korjaus ja säilyttiin jaloilla. Uusi liuku, ja se lähti paremmin. Taas horjahdus...tajusin asennon olevan liian jäykkä. Kevensin polvista, hiukan etukumara, vain aavistus. Ja sitten lykkimään. Ja mä lykin!
Sukset on tosi vanhat, pohjat puhki kuluneet, ei minkäänlaista voidetta pohjissa, suksen takaosa melkein irti lasikuituisesta päällisestä. Se hiukan haittasi...mutt kun jotain päätän, sen teen. Vaikka huonoilla välineilläkin.

Tuossa Perttulan kentällä on hyvät ladut. On sellanen pikkulenkki mikä on n.1km ja sitten pidempi, koko Perttulan kentän kiertävä ja se on 1,7km. Ensin ajattelin että vain se lyhyt...mutta kun kerran lähettiin, mennään se pitkä. Tuosta Perttulasta pääsee sitten ihan kunnon hiitoladuille Sveitsin metsään, mutta sellaseen en lähde. Lenkit on sitten 3km, 4km ja 7km. Ei, siinä tunnen jo rajani. Liian pitkiä mulle.

Lenkin lopussa pyysin yhtä paikalle osunutta naista ottamaan kuvan musta ladulla. Että mä todella  hiihdin sen lenkin. Rupateltiin hetki ja sain kuvan itsestäni. Katsokaa tota mun hymyä!!

Minä onnellisena mutta kaikkeni antaneena.

Huomenna töihin, miniloma on ohi. Mutta töihin hyvillä mielin.

4 kommenttia:

  1. Voittajana maaliin... ja voittajan on helppo hymyillä... :)

    Jussi

    VastaaPoista
  2. Hyvä sinä, hienoa!. Pirteä iloisen näköinen nainen siinä suksilla :)

    VastaaPoista
  3. Hatun nosto, teit sen, mitä itse en ole saanut aikaan tänä talvena. Tuntui varmaan upealta!

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.