torstai 10. helmikuuta 2011

jaloilleen, mars!

 Me kaksi, aina yhdessä.

Tänä aamuna paistoi vihdoin taas aurinko. Ja miten se taas latasikaan enrgiaa. Kamera ja koira mukaan ja ulos happihyppelylle ( lue: raahauskävelylle). Kuinka hyvältä tuntuikaan kävellä (raahautua) ulkona auringonpaisteessa, saada punaiset posket muustakin kuin kortisonista. Ihan oikeasta ulkoilusta väriä naamaan.
tahti on onnettoman hidas, mutta mihin valmiissa maailmassa kiire olisi?

Herkullinen katulamppu.

Tein sellaisen oman pienen korttelikierroksen ja laahustelin takaisin kotiin. Tyytyväisellä mielellä. Iltapäiväksi vielä olisi bussimatka keskustaan ja fysioterapeutin tapaaminen.
 Bussipysäkin jääpuikot.

Hyppäsin bussiin ja menin fyssen luokse. Kerroin fysselle koko tarinan, aina pulssista lähtien, nivusiin saakka. Kuunteli, pohti, mietti ja tutki. Mutta kun ollaan jo tosi tuttuja, sain sanotuksi että ole hellä!! :D
Hyvin hellästi tutki, käänsi ja väänsi...en iskenyt mustaa silmää, enkä huitaissut hänen käsiään pois. No, emme hullua hurskaammaksi tulleet, mutta vahvistui se, että kyseessä olisi lihasperäinen vaiva. Rentoutti, vatkasi ja päätyi lopulta teippaamaan nivustaipeen "auki", niin että siellä on nyt tilaa enemmän. Teippi kulkee myös kankusta lähes sääreen saakka, venyttäen myös isoja lihaksia.

Komiat puikot!

Ensi viikolla katsotaan miten olen teippauksesta hyötynyt. Yhden asian huomasimme heti, jalkani asento muuttui. Siis koko jalan. Jalka oli ollut mutkalla ja nyt se oli taas suorana, verrattuna toiseen jalkaan. Siitä täytyy jo olla tyytyväinen.

Mutta ei nää jalat kyl veläkään kanna kunnolla, vaikka kepin jätinkin jo nurkkaan.
Pitää nyt pohtia onko musta töihin ensi viikolla vai ei.
Ai niin, se TVT-leikkaus peruttiin. Soittivat sairaalasta, eivät voi leikata kun siitä jättikortisonipulssista on niin lyhyt aika. Haavat paranevat hitaasti ja tulehdusriski on liian iso.
No, parempi näin. En enää jaksakaan olla kipeä, menen leikkaukseen myöhemmin keväällä.

Nyt sohvan pohjalle.


3 kommenttia:

  1. Ne on nuo lääkärit ja fysioterapeuttien käsittely kovaa,eivät meinaa hellittää,vaikka kuinka sattuisi,mut niiden on paikannettava se kipu pesäke,mistä se aiheutuu,siks varmaanki liikuttavat,painelevat,usein kovasti,sattuu on kokemusta sellaisesta.:(,joskus ne ei välitä ihmisen tuskasta,sitä vain riehotaan ja revitään,niinkuin oltaisiin paperia:D..

    VastaaPoista
  2. Melkein alkoi koskea itseäni, kun luin tätä ja edellistä tarinaasi. Fysioterapeutilla on ammattitaitoa, ja varmaan kohta olosi paranee, kun hänen luonaan käyt. Oma vaivani on hänen käsittelynsä ja kotijumppaohjeidensa avulla paljon parantunut. Paranemista Sinullekin! Mukavia valokuvia laitoit katsottavaksemme. Miten huomaatkin noita hauskoja kuvattavia asioita!

    VastaaPoista
  3. Delilah, hitaasti kulkemalla ehtii nähdä enemmän. :)

    Tansku ja Delilah..
    Mä olen käynyt jo vuoden tuolla fysellä, tuntee mun kehon mutkat hyvinkin tarkkaan. On ammattitaitoinen ja erittäin mukava. Joka kerta annan itseni turvallisin mielin hänen käsiinsä.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.