maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapsan tuulahdus.

Matkan varrella nähtyjä myrskytuhoja.

 Olipas Tapaninpäivä. Saimme kutsun isän luokse ruualle, ongelmana vain oli se että sieltä oli menneet sähköt myrskyn takia. Meillä oli sähköt. Mä päätin keittää kahvit täällä, laittaa termariin ja viedä mukanani.

 Isä neuvokkaana päätti silti lämmittää ruuan. Parvekkeen terassilla oli kaasukäyttöinen grilli. Sinne ruuat lämpiämään. Hyvältä maistui. Myrsky oli sen verran tyyntynyt, että aurinkokin näkyi, joten oli ihan valoisaa syödessä.

Näitä kaatuneita puita oli matkan varrella paljon, kaikkia en ehtinyt kuvaamaankaan.

Ruuan jälkeen juotiin termarissa olleet kahvit. Hyvää oli. Niin, kannattaa siis olla kekseliäs!

 Ennenkuin kävimme syömään, kävin pihalla käppäilyllä, oli hyvä valo. Maisemat hiukan epätodelliset vuodenaikaan nähden.

 Tämäkin muka Tapaninpäivän maisema? On se.

Myskytuuli vihmotti puut vinolleen. 

Hyvää loppuvuotta!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Kotia kuntoon.

 Ennen ja jälkeen.

Tässä oli ennen aidot 70-luvun peilit, oikein retrot. Ne on ollut siinä kun en ole saanut aikaseksi niitä nypittyä irti. Olivat pultattuina seinään. Lopulta löysin itselleni uuden peilin (tuo mikä kuvissa on). Sain ruuvailtua irti sen vanhan. Ikävä kyllä proppuja oli runsaasti, ja seinä jäi rumaksi. Tänään, ihan tuosta noin vaan, päätin että tänään, nyt just, on saatava seinä maalattua.
Eikun kauppaan hakemaan tarvikkeita. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen oli seinä pesty, paklattu, hiottu ja maalattu kahteen kertaan. Lopputulos ei ole ammattilaisen tasoa, mutta riittää mulle. Seinä on nyt siisti. Tai no, vähemmän epäsiisti.

Olen vesivahingon jälkeen ollut kuin huumeessa, kotia laittanut kuin viimeistä päivää. Koukuttunut paikalliseen FB kirppikseen, mistä teen löytöjä kerta toisensa jälkeen. Olen hyvin huokealla hinnalla kunnostanut ja uusinut kodin sisustusta. Muutamia pikkujuttua olen kaupasta uutena ostanut.

Nyt mulla kiikarissa keittiön uudistus. Uudet verhot, matto ja pöytäliinat on jo. Pöytäkin varattuna kirpparilta, kunhan sen saan kotiin hoidettua. Sit alkaa keittiökin näyttää mukavemmalta. Tänään tosin maalaushuumassa maalasin vanhan pöydän jalat jotka olivat saanet iskuja.N yt pöydän jalat eivät häpeile enää. Voi vaikka oman pöydän myydä eteenpäin. 

Eteinenkin kaipaa uutta lipastoa, nykyisen väri ja tyyli ei sovi siihen mitä haluan. Joten nekin kiikarissa.


Uudella kamerallakin räpsitty. Tämä on yksi harjoituskuvista. Romantiikkaa ilmassa, mutta ei omassa arjessa, vieläkään. Pah, ikisinkku taidan jo olla.

Töissä jaksettu olla, jäljellä enää kaksi työaamuherätystä ja sitten ansaittu ja kaivattu LOMA!

Kiva jos joku vielä jaksaa lueskella blogia, jätä kommentti käydessäsi. Kiitos.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Talvi kolmessa tunnissa.

 Kaikki tämä satoi eilen 14-17 välisenä aikana. 
Talvi siis saapui mun päikkäreiden aikana. Oli yllätys mennä ulos. Oli syys kun tulin töistä ja talvi kun lähdin liikkeelle.

Jouluvaloinen kuusi.

Nyt maa loskassa, kauneus tiessään. Hetken kesti kauneutta, mutta saapuu se uudelleen.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Onko se..?

On se!

Lunta!

Ensilumi saapui Hyvinkäälle 6.12.2011. Aurinko kultaa puun ja hiutaleet.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi saimme pienen peitteen maahan. Ehdin sen jopa tallentamaan. 

Auringon lämpö sulattaa jo kaiteelta sitä pois.

Pikaisesti tossut jalkaan ja ulos kameran ja Millan kanssa.

Milla innoissaan kuoppia kaivamaan...Lunta, lunta...Jee! Milla loikki ja pomppi pihalla. Oli niin hämmennyksen vallassa että haukkui ja nosteli ilman syytä niskakarvojaankin pystyyn. Sekaisin meni piskikin.

Nyt illan vietän kotosalla linnanjuhlia katsellen, glogiä, pipareita ja sinihomejuustoa maiskutellen. 

Rauhaa ja iloa iltaasi!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Erin - Vanha Sydän


Sanat...nämä sanat. Anna niiden upota tajuntaasi, kieriä ja pyöriä siellä. Muhia ja tulla tunteeksi.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Onnellisuuden pohdintaa.

Lauantai-illan pohdintaa. Mun pitäs nyt olla saunassa. Sain just kodin imuroitua ja siivottua, piti mennä sitten saunaan puhdistautumaan. Mutta ajatukset pyörii vinhaa vauhtia ja pohdin onnellisuutta.

Milloin ihminen on onnellinen? Olenko mä onnellinen? Pohdin pitkään, mietin itselleni vastausta. Päädyin tulokseen, niin onnellinen kuin voin omassa elämässäni olla. Tässä kohtaa aloin pohtimaan mitä vaadin ollakseni onnellinen, mitkä ovat mun kohdallani ratkaisevat tekijät?

Mun onnellisuus rakentuu hyvien ihmissuhteiden päälle, ne on ne verkot mitkä nappaa mut kiinni kun meinaan kaatua. Olen siis onnellinen että se verkko on olemassa, olisin niin monesti jo kaatunut, nousematta. Kun kriisi iskee, mä voin aina kääntyä jonkun ihmisen puoleen. Yleensä aina löytyy se joku, joka siihen tilanteeseen kykenee avuksi. Joskus riittää vain olla korvana ja peilinä omalle itselleen, joskus tarvitaan konkreettisia tekoja.
Elän sinkun arkea, joten puoliso ei ole tekemässä mua onnelliseksi. Uskon, että se toisi onnea hiukan lisää. Itse en tarvitse puolisoa tekemään mua ehjäksi tai kokonaiseksi, mä olen jo sitä. Mutta saisin jakaa mun onnea, tai surua toisen kanssa, se antaisi uuden ulottuvuuden, ehkä onnellisuutta lisää. Helpottaisi myös kenties arjen pyörittämistä, asioiden jakamista. Vietkö sä roskat, mä siivoan keittiön? Jne...

Mulla on kaksi aikuista poikaa, niistä olen onnellinen. Ne on aika täyspäisiä, mitä nyt tästä äidistä on voinut tulla. Ihan tyytyväinen olen kätteni jälkeen, ja siihen että poikani osaavat käyttää omia aivojaan. He eivät ole laumasieluja, vaan rohkenevat olla sitä mitä ovat. Välimme ovat hyvät, kiitos siitä.

Raha, toisiko se mulle onnea? Totuushan on, että en ole vain pienituloinen, vaan virallisen köyhyysrajan alapuolella. Eli minut voi luokitella köyhäksi. Köyhempikin voisin olla, en ole kuitenkaan ns. vähäosainen. Pärjään lähes aina omillani, muutamia tiukkoja tilanteita lukuunottamatta. Tekeekö se elämästäni vähemmän onnellista? Ei, loppujen lopuksi. Se pännityttää, että ei voi tehdä kaikkea mitä haluaa. Mutta tässäkin on kolikolla toinen puoli. Olen onnellinen vähästä. En tarvitse suuria, tunteakseni onnentunteen. Esim. Tänään joulumarkkinoilla syömäni kalalautanen (muikkuja ja lohta kera kasvisten, pahvilautasilta). Mulla oli tänään varaa niihin. Ei aina olisi. Olin onnellinen siitä hetkestä. Kuinka moni normaalipalkkainen kokisi siitä onnentunteen, se olisi itsestäänselvyys, ei asia mistä tuntea erityistä iloa ja onnea?

Kyseinen kalalautanen.

Onnellinen olen luonteestani. Se puskee mut eteenpäin, läpi isojenkin karikkojen. Voimat hiipuu toisinaan, silloin itken ja hakkaan päätä seinään. Mutta aina, aina nousen. Jokin pakottaa mut takas ylös ja taistoon. Jos siis on konkreettinen asia mille voin tehdä itse jotain. Omilla teoillani vaikuttaa  tulevaan lopputulokseen. Olen valmis hakemaan oikeutta itselleni tai perheelleni. Olenkin sitä saanut, monissakin eri elämäntilanteissa, tosin se on myös jokakerta syönyt voimavaroja. Mutta lopussa kiitos seisoo, näissäkin asioissa.

Olen onnellinen että mulla on työ mistä nautin. Pääsääntöisesti hyvät työkaveritkin. Lapset, luokkamme lapset kuin enkeleitä. Jokainen päivä niiden kanssa on aamuheräämisen arvoinen. Joten onnellisuutta siis tässäkin.

Luokkamme oppilaiden tekemät ketut.

Onnellinen olen siitä, että pääsen liikkeelle. Metsään, luontoon, rauhaan itsenäisesti. Asun aivan Sveitsin luonnonpuiston kupeessa, jonne pääsen lähes suoraan kotioveltani. Siellä on ilo koiran kanssa kävellä, tai valokuvata. Niin, koira (Milla) tekee mut onnelliseksi. Sen ainainen into kaikkeen mahdolliseen. Kamera ja kuvaaminen, tekee mut onnelliseksi, nautin siitä. Olen onnellinen siitä, että olen oppinut uusia asioita, neulomista, kuvaamista jne. 
Tätä onnellisuus ajatusta voisi käsitellä vaikka kuinka syvälle. Mutta loput onnellisuuden tekijät jätän ruudun tälle puolelle. Osa on vain mun, enkä niitä jaa.

Siis olenko onnellinen? Olen.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kevät saapuu...

Luonto kertoi mulle juuri,
ei ole aika vielä lumen ja tuiskun.
Vielä maasta kukka ponnistaa,
viimeisen tervehdyksen ennen pakkasta
meille haluaa antaa...
Kohtalonaan jäätyä ennen loistoaan.

Tänään, 2.12.2011 Hyvinkäältä maasta ponnistava voikukka. 
Erheellisesti ensin luulin kyseessä olevan leskenlehti. Tarkempi tutkailu ja ystävän vinkkaus avasi silmäni, sehän onkin voikukka!

Mutta tähän aikaan vuodesta? On kyllä säiden kirjat sekaisin.

tiistai 29. marraskuuta 2011

täältä tähän.

Eipä muuta kuin että hyvin pyyhkii...

Auttaisikohan tämä?? <----klikkaa linkkiä, tai mulle on ihan sama klikkaatko. Mut jos klikkaat, omalla vastuulla.

Itse kuitenkin vaihtaisin sanat kohtaan 7, sekä nro 11 ei sovi mulle...Muuten natsaa.

Siis mikä pännii? Hiukan kaikki.
Mut hengitellään...

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Täällä ollaan!

Heipsansaa!

Täällä ollaan, vaikka blogi hiljaisuutta onkin ollut täynnä. On aika taas rikkoa hiljaisuus ja päivitellä blogi ajantasalla. Ruudun tällä puolella elämä vaan kulkee kulkemistaan kuin juna. Sitä ei mikään pysäytä, eikä tarviikkaan! Todennäköisesti ruudun silläkin puolella aika soljuu eteenpäin. Tiedä kuinka moni edes huomannut hiljaisuutta?

Hiljaisuuden takana ollut kaikkea muuta kuin hiljaisuutta. Elämä on ollut elämää. Koostuneena aivan arkisista asioista, ja niistä todenteolla nauttinut. Ei ole ollut vesivahinkoja, pahiksia, tai muitakaan isompia kipukohtia. Ihan normaaleja arjen kipuja kylläkin. Miten nousta aamulla ylös kun uni painaa silmää. Marraskuu, kuista pahin, ainakin minulle. Painava raskas pimeys kietoo mut verkkoonsa, eikä laske irti. Normaalisti marraskuussa olen taipunut raskaan olon alle. Ehkä nytkin niin olisi käynyt, jollei olisi tätä ihanaa uutta kotia. Hajuton, homeeton ja uusilla kalusteilla ja lattialla sisutettuna. Neule iltaisin käsissä, taustalla radio ja tietenkään tuoksukynttilöitä unohtamatta. Rankin kausi taisi mulla tänä vuonna olla ennakkoon, eli jo lokakuussa, joten marras on ollut helpompi.

Oma kotini mun.

Niin oudolta kuin se tuntuukin, ilman pakkasia, ei lumenhiutalettakaan, se joulukuu alkaa...ja siihen on siis valmistauduttu töissäkin, tai oikeastaan ei missään muualla kuin töissä. Kotona ei ole kuin talvivalot parvekkeella.

Joulukalenteri

Tänä vuonna joulukalenteri näyttää tältä. Luokallamme on vain 8 oppilasta. Emme lähteneet tekemään kalenteria kuin niille päiville kun olemme koulussa. Eli vain 12 koulupäivää. Se on vähän se, ja sitten joululoma jo alkaakin!
Tässä on ideana se, että tuo kirjekuori tossa keskellä on se avattava luukku. Sisältä tulee kirje pukilta, jossa pyytää oppilaita leikkimään erilaisia leikkejä, tai laulamaan. Jokaisessa kranssin sydämessä on numero ja se aukaistaan, ja kun aukaistaan viimeinen, on kranssi valmis ja voi jäädä koristeeksi seinälle. Sellanen tänä vuonna.

Kirjasto.

Koulumme yhteydessä on myös kirjasto. Tätä kirjastoa hyödynnämme usein. Pidämme lukutunteja kirjastossa, oppilaat oppivat myös" vanhan-ajan"- tiedonhankintataitoja. Emme ole orjaantuneet käyttämään vain nettiä tiedonhankintaan. Perinteet kunniaan!
Eväsretki

Eräänä sateisen oloisena viikonloppuna olimme äipän kanssa siskolla kylässä. Lähdimme työntelemään Valtteria vaunuissa. Poikkesimme läheisen koulun joulumyyjäisiin, ostimme sieltä kasvispiirakkaa, suklaaneliöitä ja porkkanakakkua. Kirkon viereisestä kahvilasta haimme kahvit ja siirryimme toisen koulun pihalle kahvitauolle. Sää oli kostea, mutta siitä viis. Eipä ole maistunut yhtä hyvältä kahvi edes kalleimmassa ravintolassa! Erähenkisyys selkeästi vahvistaa makunystyjen toimivuutta.

Ainut isompi huolenaihe on Millan tassujen pettäminen. Millalla ollut kesästä saakka nopeita jalkojen pettämisiä. Lenkillä saattanut yksi tassu yhdellä, tai kahdella askeleella pettää alta. Sen jälkeen jolkottaminen jatkunut normaalilla tavalla. Tätä ollut ajoittain, ja taas viikkoja välissä että ei mitään.
Viime viikonloppuna olimme tässä sisällä, ja kuulin seläntakaata Millan kynsien äänen, ihmettelin vain että hassulta kuullostaa, ja kuvittelin Millan leikkivän jollain lelulla. En kääntänyt päätäni vielä silloin.
Hetken kuluttua ääni kuului jo ihan mun seläntakaata, käänsin päätäni ja säikähdin vietävästi!
Milllalla oli pettäny kumpikin etutassu. Milla ryömi luokseni rintakehä kiinni maassa, etutassut kramppaantuneena. Takajaloilla itseään työntäen. Laskeuduin tuolilta äkkiä alas, Milla yritti nostaa mulle tassuaan lattialta, sen jälkeen toista tassuaan. Sai nostettua kumpaakin tassuaan vähän. Käänsin Millan selälleen, tunnustelin tassut, koivet, ja lavat. Tuntui kuin lihakset olisivat olleet krampissa. Hieroin Millaa ja lihakset lähtivät rentoutumaan. Mä olin suurinpiirtein paniikissa. Kun Milla pääsi liikkeelle, juoksin pojan huoneeseen itku kurkussa...Poikakin ponkaisi sängystä ylös, vauhdilla mitä en olekaan koskaan nähnyt!
Kohtaus, tai ainakin kohtauksesksi sitä nimitän, meni ohi 5-8min aikana. Sen jälkeen Milla ollut normaali. Tai siis normaali Milla.
Joulukuussa on Millalla terveystarkastus, jos silloin jotain selviäisi. Huoli oli kamala, nyt jo olen rauhoittunut
.
Milla.




keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Uuden kameran testiräpsyjä.

Nonniih.

Arki alkaa palaamaan tähän huusholliin. Remppa on ohi, tänään käytiin siivoamassa remppamiesten sotkut, silikoniset jalanjäljet vessan ja olohuoneen ja vaatehuoneen lattialta. Eli remppa saatiin lopulliseen päätökseen tänään. Hyvitykset isännöitsijän kanssa soviteltuna viikon alussa, ja ne päättyivät odotuksia paremmin. Kaikkiin vaateisiini vastattiin, ja runsaalla kädellä, eli enemmän hyvitetään kuin alunperin vaadin. Mutta oli mulla dokumenttia isompaankin hyvitykseen ku minkä sain. Mutta jos noinkin ison sain kaupungilta minkä nyt sain, se on jo historiaa. Joten tältä osin loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt ihanaa hiljaiseloa määrittelemättömän ajan ennen seuraavaa kriisiä ja kompastuskiveä.

Olen nyt nautiskellut uudistetusta kodistani, istunut sohvannurkassa, tuoksukynttilät ja elämäni eka villatakin tekele puikoilla pomppimassa. Takakappale valmiina, kiitos äidin, joka jaksoi vääntää mulle rautalankaa että ymmärsin. Pidimme viikonloppuna neulekerho illan. Ihana ilta!

Äsken kävin ulkoiluttamassa uutta kameraani. Oli eka kerta, ja heti aloitin yökuvauksella. Ei mitenkään suurenmoisia kuvia, mutta jostain on aloitettava. Tässä muutama testiräpsy jonka ilkeän jakaa...Voi laittaa silmät kiinni, jos ei kestä katsella.

 Käsivaralta otettu, ei ollut kolmijalkaa mukana, vaan remmin päässä riehuva Milla... :)


Sauvakävelijät usvaisessa valossa. Tästä tykkään, vaikkakin kuva voisi olla tarkempikin.

Jep, nyt tuntuu olevan hyvä jakso alkamassa. Pahis ei sitten tullutkaan, se oli vain ylikuormituksen aiheuttamaa oireilua. Jes, nyt on taas kivaa olla olemassa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ihana arki.

 Kävimme haistelemassa oppilaiden kanssa kulttuuria, eläinten karnevaalit.

Tosin tuosta retkestä on jo aikaa, mutta teen nyt tiivistelmän ihanasta arjesta ja sen tuomasta mielihyvästä, vaikkakin rankka väsymys onkin seuralainen joka askeleella, arki tuo silti sisällön, turvan ja tärkeyden tunteen.
Tunteen siitä, että saan aikaiseksi hyvää. Antaessaan saa itselleen takaisin.

 Avustan ylä-asteen käsityötunneilla, ja ihailen tätä työtä kerta toisensa jälkeen, niin siistiä ja kurinalaista työskentelyä. On mukava kuunnella kangaspuiden hakkaamisääntä ja tasaista tempoa samalla kun neuvoo muita oppilaita.  Käsityöt eivät ole suurin vahvuuteni, mutta olen päättänyt opetella ja tehdä siltikin, saada aikaiseksi. Olenhan jo useita sukkia pyöräytellyt, ja muuta pientä ommellut koneella. Ihan peukalo keskellä kämmentä en ole. Mutta en kykene mihinkään vaikeaan, mutta pidän silti siitä, että saan käsilläni aikaiseksi jotain omaa, ihan itse tehtyä.

 Nyt on työpaikan luurangot nostettu kaapista pöydälle, ihan kirjaimellisesti. Tosin tämä luuranko käskee menemään diskoon. :D

Työpaikallamme on erittäin paljon sairauspoissaoloja, siis muillakin kuin minulla. Sen vuoksi olemme seurannassa ja tyte (työterveyshuolto) jutteluttaa niitä, joilla saikkuolot ylittävät tietyn määrän tietyssä ajassa. Itse juuri tällaisessa keskustelussa kävin. En kokenut sitä keskustelua huonona, vaan ehkä enemmän sellaisena, että viimeinkin meidän huutomme kuullaan. Teemme liian vähällä työvoimalla kohtuu raskasta työtä. Nyt pyritään muuttamaan asioiden tilaa. Tosin, olin ihan selvää kauraa. Joten oma tilanteeni ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Koska niitä olen jo itse järjestellyt. 1.8.2012 tulee mulle iso mutta tervetullut muutos. Ehkä työyhteisön hämmästykseksi, mutta mulle helpotukseksi.

HALLOWEEN, sehän se tässä on aiheena.

Kiitos työkavereille, jotka olivat aikaansaaneet mahtavan kummituskäytävän lasten koettavaksi. Oli pimeää, pelottavia ääniä, outoja lattioita, kummituksia, luurankoja...ja sitten tietty disko kaiken hulinan päälle. Olipas mukava katsella kun lapset nauttivat.  Itse jouduin tyytymään istumaan. Olen onnistuneesti aikaansaanut itselleni pahenemisvaiheen ja jalat eivät ole kovinkaan yhteistyökykyiset. Hyvinkin lyhyellä matkalla ne heittäytyvät hankaliksi. Jalka ei nousekaan, varpaat tökkää maahan, mutta toistaiseksi pysytty pystyssä. En ole menossa ainakaan toistaiseksi lääkäriin. Helpotan työtäni, teen suurimman osan istuen, ja vapaa-ajalla olisi tarkoitus levätä extra-paljon. Toivon saavani pahiksen ohi kotikonstein. En halua saikuttaa, en taas. Mun mielenterveys ei kestä saikuttamista, sielu haluaa olla töissä. 

Oli kuitenkin pakko sen verran helpottaa, että soittaa isä hakemaan töistä, en olisi kauppareissua bussilla selviytynyt. Nyt saatiin kaikki kotiin mitä pitikin.

Nyt sitten nautitaan viikonlopusta ja nukutaan pitkään!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Energiatasot

Olen harrastanut tässä remontin lomassa nettikirpputoreilua. Eli kun luovuin omista tavaroista, jouduin tietenkin etsimään uutta itselleni tilalle. Liityin paikalliseen Facebook kirpputoriryhmään ja olen sieltä tehnyt loistavia ja edullisia bongauksia. Koti uudistettu, ja pienellä budjetilla. Jokainen kuvaa omat myytävänsä, laittaa kuvan esille, ja nopeat syövät hitaat.
Nyt kaappeja siivotessa ja tavaraa lajitellessa myös kuvannut omiani ja laittanut siistit myyntiin ja kauppa on käynyt mukavasti. Kaapit siistiytyy ja tavara lähtee kiertoon. Kaikki hyötyy.

Mutta miten tää liittyy energiatasoihin?

Olen hypähdellyt monessa kodissa hakemassa ostamiani tavaroita, tavannut joukon erilaisia ihmisiä. Ihmisistä huokuu aina jonkinlaista energiaa. Enkä tarkoita nyt mitään "yliluonnollisia" juttuja, vaan ihan vaan ihmisen persoonaan liittyviä asioita. Enkä tarkoita myöskään pelkästään näitä kirppuihmisiä, vaan ylipäänsä ihmisiä joita elämän aikana tavannut. Kohan tuli nyt mieleen kun tavannut ventovieraita ihmisiä pienellä aikavälillä useita.

Joistakin ihmisistä huokuu valtava määrä energiaa, liikkeissä, eleissä, puheen rytmissä, tavassa vain olla. Kuinka nopeasti vaihtaa jalkaa, liikkuu ajatuksissa asiasta toiseen, tai vaikka vain hiljaa ollessaan. Joskus toisen energiataso voi olla jopa niin korkea, että se syö oman energian, väsyy toisen energiasta. Siis silloin jos toisen energiataso on huomattavan paljon korkeammalla kuin oma on. Mulla on tunnetusti korkea energiataso, olen aktiivinen ja energinen, teen asiat nopeassa tahdissa. Puhumisen, ajattelun ja toiminnan. Olen kuitenkin tavannut nyt ihmisiä joiden tasot huitelee ihan jossain...minne itse en yllä. Olen ollut jopa näännyksissä tilanteissa joissa muiden tasot on korkeat, mä jumitun ja oma toiminta putoaa alatasoon.

Vastakohtana olen tavannut ihmisiä joilla energiataso on hyvin alhainen. Heidän lähellään en aina tiedä miten olla. Jos joutuisin kauan olemaan sellaisen lähellä, vaipuisin itsekin alas, tässäkin tapauksessa. Sekin söisi siis omaa energiaa. Jos toinen vain on, siis paikalla mutta ei läsnä. Ei aina tiedä pitäisikö olla hiljaa, vai puhua lämpimiä? Toisten kanssa taas on aivan luontaista olla vain, hiljaa, puhumatta. Eikä se ole vaivautunutta hiljaisuutta, vaan rentoa ja luonnollista. Mutta tähän tarvitaan pidempi tuntemisen aika, kuin ovensuussa juttelu.

Parasta on ollut kohdata ihmisiä, joiden energiataso on lähinnä omaani. Silloin on helpointa tehdä asioita, vaikka kiinnostuksen kohteet olisivatkin erilaisia. Mutta sellaiset arjen asiat, kohtaamiset. Ollaan samalla aallolla, energia-aallolla.

Tässä pohdintaa sunnuntaihin. :)

lauantai 29. lokakuuta 2011

kotona.

Viimeinkin! Omassa kotona, kuinka huomaankaan tätä omaa kotiani rakastavanikaan. En tajunnutkaan näin selvästi ennen pakollista pois "muuttoa", että olen löytänyt kotiin. Vaikka samassa pihapiirissä olinkin tilapäisasunnossa, ei maisema ikkunasta miellyttänyt. Ja vaikka asunto olikin pohjapiirrokseltaan täsmälleen sama (paitsi yksi huone enemmän), ei se kodilta tuntunut. (tiettykään, kun tavarat olivat toisaalla). Mutta siis niin, että sinne olisin halunnut jäädä, vaikkakin sitäkin vaihtoehtoa tarjottiin.

Nyt olen saanut 90% tavaroista takaisin paikoilleen. Olen lajitellut miljoona (tai siltä se ainakin tuntui) rytökasaa eri puolilta asuntoa. Laittanut nettikirppikselle myyntiin, heittänyt roskiin, vienyt UFFille. Osa palasi takaisin käyttöön, osa lähti/lähtee varaston piiloihin. Urakkaa on vielä palanen jäljellä, mutta loppu häämöttää jo. Tämän viikonlopun aikana saan loputkin paikoilleen, se on nyt vaan pakko. Tahdon jatkaa elämääni siitä mihin se jäi kun 1.9.2011 oli_tuli_meni. (vesivahinko).

Tässä matkalla kävin "keskustelun" isännöitsijän kanssa, joka oli sitä mieltä, että riittävän siisti tapetointi tarkoittaa yhden vuodan vaihtamista alkoviin. Hmbh...olin hiukan eri mieltä asiasta. Isännöitsijä oli taas sopivasti lomalla, joten en saanut siihen hätään häntä kiinni, jotta olisin saanut remppamiehille uuden ohjeistuksen. Remppamiehet siis tapetoivat vain ohjeen mukaan, vaihtaen yhden vuodan, sen mikä oli kastunut. Vaikka niitä kastuneitakin oli kaksi. Alakertaan vaihdettiin kaksi, vaikka siellä kastuneita yksi. Argh! Sama kuin lääkäri korjaisi leikkauksessa vasemman käden, kun oikea pitäis. (huomaan toistavani itseäni, samapa tuo?)

Uudet kalusteet, ja tykkään!

No, sain kuitenkin kiinni remppamiesten pomon, jonka kanssa sain sovittua, että koko alkovi tullaan tapetoimaan, ja näin sitten tehtiinkin. Nyt alkovi on siisti. Uusi sänky paikoillaan ja muutamia hyvin nukuttuja öitä takana. Yksi ovensuun lattialista puuttui, se tullaan vielä asentamaan. Nyt on käynnissä neuvottelut hyvityksistä. Olemme samalla sivulla, mutta täysin eri rivillä isännöitsijän kanssa siitä, mikä on kohtuullinen korvaus kärsimästäni haitasta. Olen antanut hänelle oman ehdotukseni, nyt odottelen vastatarjousta, ja kertonut että tulevaa vuokraa en maksa ennenkuin olemme samaa mieltä asiasta.

Mut hei...mä tässä olen ehtinyt hankkia itselleni uuden kameran. Ekan oman digijärkkärin parilla putkella. Oujea! Kun vaan saan kodin kuntoon, matkaan ulos harjoittelemaan sen käyttöä. Ehkäpä olen hiukan onnellinen? Ehkäpä tekin saatte pian taas katsella mun otoksia (kun itse sallin itselleni niitä yrityksiä julkaista).
Kävin tapaamassa eilen muutamaa ystävääni, ja täytyy sanoa, että naisten välinen rupattelu kyllä pyyhki viikon pahimmat murheet pois. Ja oli kiva kuulla mitä muille kuuluu. Ilman ylimääräisiä korvia. Kiitos asianomaisille mukavasta viikon päätteestä. :)

Nyt kipittelen taas pyykkituvalle..haen kuivat pyykit sisälle ja uudet kuivumaan. Pesen kaiken mikä on pestävissä vaatekomerossa olleista tavaroista. Homeisilla hyllyillä olleet eivät voi olla kovin....homeettomia. Mutta korkeat lämpötilat niille mille mahdollista. Eli pyykinpesu tulee jatkumaan kohtuullisen kauan. Pyykkiä riittää.

Nyt lähden nauttimaan aamuauringosta Millan kanssa, ja sen jälkeen työt jatkukoon sisällä.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Uusi alku.

 Uusi vaatekomero.

Tähän olen vähän pettynyt. Edellinen oli tilava. hyllyt olivat leveitä ja niitä oli enemmän. Nyt hyllytila on kapeaa ja hyllyjä kaikenkaikkiaan vähennetty. Hyvänä plussana toi hyllyjen homeettomuus. :)

 Olohuoneen uusi ilme.

Lattialla uusi muovimatto.  Ulkonäöstä tykkään. Sopivan neutraali, sopii kaiken kanssa. Olohuone tulee kokemaan suurimman muodonmuutoksen. Kirjahylly, se vanha, matkasi uusille teille. Uusi sänky tulee alkoviin. Tässä näkyvissä ensimmäinen uusi huonekalu, TV-taso ja värinä kirsikka. Ikuinen pyökki sai nyt jäädä. Olipas hyvä syy vaihtaa lähes kaikki olohuoneesta. Uusia verhoja ym. Ja kaikki kirpputoreilta! Halvalla, kaunista ja hyväkuntoista.

 Alkovissa kaikki ei mennyt niinkuin piti...

Sovittiin että koko alkovi tapetoidaan uusiksi. Nyt kuitenkin vain YKSI vuota vaihdettuna. Eiiiiii, onneksi asia saatiin jo sovittua. Maanantaina tulee tapetointiporukka hoitamaan homman loppuun. 

Suihkun tukikahva.

Enää ei tarvitse taiteilla pysyäkseen pystyssä suihkussa. Tukikahva auttaa. Aikas tyylikäskin. :) Isältä sain ja remppamies asensi.

On ollut kaiken kaikkiaan rankkaa aikaa elellä täällä tilapäisasunnossa. Rappu missä olen, on rauhaton, meteliä on paljon. Olin tottunut haudanhiljaiseen rappuun, en osaa rentoutua täällä tilapäisasunnossa ollenkaan. Kireä kuin viulun kieli. Tänään pääsin omaan kotiin puuhastelemaan. Pesin kaiken lattiasta kattoon. Urakka oli iso ja rankka. Ihan puhki, mutta samalla erittäin tyytyväinen, vihdoin pääsen puhtaaseen omaan kotiin.
Remonttipölyä oli kaikkialla...siis aivan kaikkialla. Sen peseminen oli urakka. Lattiat sain (ne uudet) pestä kolmeen kertaan, että ei enää tullut mustaa vettä. Nyt on raikasta, tai no maali haisee...se haihtuu aikanaan.

Huomenna alkaa tavaroiden roudaaminen, sunnuntaina jatketaan, sillä huomenna pääsen katsomaan tädin mussukkaa, siskon poikaa. Katkaisee sopivasti tämän pakollisen rumban.

Olen myös huomannut, että mussa asuu aimo annos sisua. Se tuntui välillä loppuvan, olin täysin loppu, zombie. Kävelin, liikuin, olin, mutta vain olin. Nyt taas alkaa olla hyvä. 

Ensi viikon tiistaina täytyy käydä palauttamassa tilapäisasunnon avaimet, ja teen sen enemmän kuin mielelläni. Pääsen kotiin! Omaan kotiin!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tämän kaiken keskellä...

Elän ja hengitän, edelleen. Tässä heti ekana maistiaisia kotini tilanteesta. Remontti on käynnistetty ihan kunnolla.

 Olohuone ja lattialta revitty matto.

 Eteisessä samoin.

 Alkovin nurkkaus ja lattian kuivatus.

Vaatekomero tyhjillään ja kuivatuksessa.

Remontin alle joutui/pääsi siis vaatekomero, olohuone, eteinen. Eli iso osa asuntoa, yli puolet. Tästä johtuen olen nyt evakossa tilapäisasunnossa. Asunto sijaitsee onneksi kotipihalla ihan viereisessä talossa. Viikko sitten viikonloppuna tyhjensimme oman kodin ja siirsimme tänne isommat huonekalut ja pakolliset tarvikkeet evakkoasumiseen. Roudaaminen oli aika hurjaa...ja selkä otti kyttyrää. Pitkä sairauslomakin oli lopuillaan ja töihin olisi kyettävä. Ihan vaan hiukan olin väsynyt ja poikki. Nyt on työviikko takana ja täytyy sanoa että työnteko tuntuu hyvältä, mutta väsymys työpäivien jälkeen nielee kaiken muun elämän. Siitä olen hiukan huolissani. Mutta sinnittelen, sillä tunnen sen verran suurta mielihyvää tekemästäni työstä.

Vanhan asunnon sänky meni poltettavaksi, siinä ei enää voinut nukkua hajuhaitan vuoksi. Oli imenyt itseensä kaiken sen pahan hajun mikä tuolla mun asunnossani oli. Yöh. Sohvan saa puhdistettua, sen saan pelastettua. Kirjahyllystä luovuin, ajan kanssa hiljakseen rakennan uudennäköisen kodin itselleni. Eri väreillä, pyökin aika on ohitse. Nyt kiehtoo muut sävyt.

Viime syksyn ja talven aikana päätin selättää villasukat tai pikemminkin niiden neulomisen. Nyt kun se on hallussa, alkaa uusi aluevaltaus. Virkkaustyöt. Aloitin isoäidin neliöstä. 
Siinä se on. Isoäidin neliö. Muutama virhe livahti joukkoon, mut niistä viis. Tästä tulee koristeellinen tyynynpäällinen.

Jep, hyvää alkavaa viikkoa.

Oli ihan pakko laittaa päivitystä, että ette luule mun hukkuneen kuin tuhka tuuleen. :)




keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Villasukissa on hyvä olla.


Syksyn ensimmäiset villasukat.

Kuopasta ollaan noustu, vastoinkäymisistä huolimatta. Ei tuo tie tasaiselta näytä vieläkään, mutta olen päättänyt kääntää tämän voitoksi. Tulen saamaan kauniin ja siistin ja puhtaan kodin. Saan uusittua samassa rytäkässä kodin huonekaluja. Sänky lähtee poltettavaksi, sitä ei uskalla enää käyttää kun on ollut homenurkassa. Kirjahylly ei enää kestä yhtään purkua ja kasaamista vaan on entinen. Joten sekin lähtee. Rahille ehkä teen uuden päällisen? Taas vaihteeksi. Olohuoneeseen ei siis jää kuin sänky, kissanpuu, matot ja ehkä sohvapöytä. Loput lähtevät viimeiselle matkalle. Elelen hetken minimalistisessa maailmassa.

Olen kehittänyt suunnitelman ja hahmotelman päässäni, millaisen olohuoneen haluan. Sen saavuttamiseen menee enemmän kuin yksi tilipäivä, mutta tilapäisesti voin elää puutteellisillakin kalusteilla. Saanpahan hyvän syyn uusia olohuoneen look kertaheitolla. Tai no toi oli liioittelua, mut saan uusittua usean tilipäivän aikavälillä. Siihen on tyytyminen.

Tänään kävin Helsingissä, Viikissä. Sain sieltä yhden lipaston ja Stereot itselleni. Olen nautiskellut kotosalla musiikkia kuunnellen ja sukkia neuloen. Sukat valmistuivat tänä iltan  yönä. En malttanut laskea sukkia pois kädestäni ennenkuin sain valmiiksi. Nyt on hyvä olla sukkaset jalassa.

Mieli on noussut kuopasta ylös, ja olen valmis taas kohtaamaan maailman asettamat haasteet. Menen läpi kuin  pahempikin jyrä. Päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä.
Olen selvitellyt taloudellisia asioita tulevaisuutta ajatellen, ja täytyy sanoa että haasteita on näkyvissä. Mutta olen sentään laittanut erinäisiä projekteja ja lomakkeita vetämään turvatakseni elämiseni taloudellisesti. Nyt voin vain odottaa tuloksia.

Nyt on ihan hyvä fiilis. Nautinpa siitä ja menen nukkumaan uusissa villasukissa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Up up!

 Työsuhderannalla ilta-auringossa.

Eilen mulla oli aika rankka pudotuspäivä. Olin itku kurkussa koko ajan. Pelkäsin halkeavani liitoksistani. Olin ääriäreä. Olin meno ihastuttavan pienen miehen 7-vuotissynttäreille. Kurkussa kamala ahdistuspala, itku kurkussa koko ajan. Stressi otti selkävoiton. Kamelin selkä murtui. Ei siinä ettenkö olisi halunnut mennä, tottakai, tunnetilani vain oli sekava. Ei minulle tyypillinen ollenkaan. Liian pitkään jatkunut stressi otti selkävoiton. 

Siellä ihmeteltiin kun en kuvannut, sanoin vain että en ole vireässä, olen hiukan kipeä. Tosiasiassa olotilani oli kammottava. Nieleskelin, hymyilin, yritin olla läsnä. En usko että onnistuin kovinkaan hyvin.  Olen se joka yleensä rakastaa juhlia, ihmisiä ympärillään, nauttii olla ihmisten keskellä. Nyt se tuntuikin todella ahdistavalta, suorastaan pelotti että alanko itkemään kesken kakunsyönnin. En alkanut, maski pysyi tiukasti kiinni ja hymy liimattuna huulille. Tyhjä ja ontto. Tunsin tuskaa siitäkin, että ne kaikki ihmiset ympärilläni on mulle tosi rakkaita, en vain kyennyt olemaan iloinen. Siitä sitten olin vielä surullisempi.
Eli eilen oltiin pohjalla. Tosi pohjalla.

Punerrus veden pinnassa.

Kännykkääni saapui tekstiviesti, tarjottiin mahdollisuutta lähteä haukkaamaan happea, kirjaimellisesti. Tartuin siihen kiinni kuin oljenkorteen. Lähdimme synttäreiltä ajoissa, kävimme keittämässä kahvit ja matkasimme työsuhderannalle. Voi autuutta! Kuristava tunne kurkussa säilyi...mutta se alkoi lopulta helpottamaan. Olin veden läheisyyden ja rentoutuksen puutteessa. Luonnonrauhan ja hiljaisuuden, poissa kotoa kaatuvien laatikoiden ja sekamelskan keskeltä. Hetken stoppaus sisäiseen kaaokseen. Kiitos, tiiätte kyllä ketkä, sillä oli iso merkitys. Niin ja kiitos myös suuresti kuskille, joka mahdollisti pakoon pääsyn ja matkan rannalle. Olitte mun enkelit. Ette ehkä itse tiedäkään, kuinka heikossa hapessa olin. Nyt tiedätte. 

Illalla kotiin tullessa olotila oli helpottunut, tuntui kuin kierre olisi saatu poikki. Armoton väsymys on edelleen, se ei varmaan poistu ennenkuin tilanne kotona rauhoittuu. Ahdistus hävisi, tai no, ainakin puolittui. Niin paljon että tänään sain itseni lenkille Millan kanssa.

 Kuristavat köynnökset?

Onkohan noilla puilla kuristava olotila. Enpä usko. Luulen niiden nauttivan köynnöksen syleilystä.

Aurinko paistoi, linnut lauloi (voi mitä kliseitä). Lähdin reippain askelin ulos, kamera kiikkuen kaulalla, Millalle nameja tasku pullollaan. Olin päättänyt tehdä lenkistä Millallekin opetustuokion.
Milla pelkää läheistä kioskia huiman paljon. Kävelimme kioskin edustaa ainakin 30-40 kertaa edestakaisin. Ekat kymmenen kertaa jouduin Millan kiskomaan kioskin edustalle, ja kun ohitimme sen, sai namin.
Tätä jatkoimme ja jatkoimme ja jatkoimme. Lopulta Milla käveli kanssani kioskin edustan ilman kehotuksia, vain seuraten minua. Sitten nostin vaikeustasoa, eli pysähdyin kioskin luukulle juttelemaan myyjän kanssa. Milla joutui siis istumaan vieressäni ilman huomiotani. Kun olin "valmis", Milla sai namin. Tämäkin toistettiin useamman kerran. Kerta kerralta se sujui paremmin. Ihmiset suhtautuivat meihin suosiollisesti, ja kun näkivät että meneillään on koulutustilanne, jättivät meidät rauhaan. 
Yhdeltä naiselta kysyin, että saanko tulla juttelmaan kanssasi? Sain luvan. Jätin Millan istumaan vierelleni ja juttelin naiselle ja selitin tilannetta. Milla istui vieressäni, taas ilman huomiotani. Lopulta sai namin kun lopetin jutteluhetken.Taas jatkoimme kioskín edustan kulkemista.
Olin ylpeä itsestäni ja Millasta!

Oravan syyspuuhat.

Milla ja mä jatkoimme matkaa. Teimme mun mittapuussa isohkon lenkin ja selkäkin sen kesti! Jalat alkoivat tökkiä (varpaat) maahan takas tullessa, en kuitenkaan suostunut periksi antamaan, vaan jatkoin kesketyksettä kotiin saakka. Ja jälleen sain olla ylpeä itsestäni!

Joten, UP UP, täältä römmitään!

torstai 22. syyskuuta 2011

Alaston.

...en minä, mutta vaatekomero. Sorry tuotan pettymyksen, tai pikemminkin pelastan mielenterveytenne. *virn*

 Vaatekomeron hyllyt.

Eilisessä remonttineuvottelussa päädyttiin poistamaan vain homeiset hyllyt. Mutta tänään kun remppamiehet tulivat, olikin suunnitelma muuttunut. Olikin päätetty (kuten esitin) uusia koko vaatekomero lattiasta kattoon, ja kaikki hyllyt. Kiitos, kun ymmärsitte. Vaatekomerosta tulee ainakin puhdas ja terve. Sieltä on kaikki homeinen poissa.

 Homettahan on lisää ja muutamassa muussakin hyllyssä.
Yök!

Meille tarjottiin eilen uutta kotia, hyvältä paikalta, läheltä keskustaa. Mentiin toiveikkaana sitä katsomaan, maisemat ja seutu maalaismaisemamaista, vanhoja suojelukohteita ympärillä ja sitten kolmekerroksinen talo keskellä pientä metsää. Vaikutti liian hyvältä ollakseen totta! Asunto oli vielä kaiken lisäksi jo tyhjillään!
Tiesin kyseisen taloyhtiön olevan vielä rauhallinen ja hyvässä maineessa.

Itse asunto oli suuri pettymys. Se ei ollut kovin iso. Oli pohjakerroksessa, mikä toisaalta hyvä, ja toisaalta ei. (kissojen kannalta hyvin huono). Se pieni piha mikä asunnon olohuoneesta aukesi, teki ratkaisun välittömästi. Pieni laatoitettu alue (parvekkeen kokoinen), ja siitä suoraan alkoi kostea ryteikkö ja isot puut. Voimakas suon haju ja ötököiden määrä, liian iso. Hyvin pimeä, valoa ei siihen langennut yhtään. 30metrin päässä iso vilkkaasti liikennöity tie. Noiden puiden ja ryteikön olisi tarkoitu olla ääniesteenä, mutta ne toimivat esteenä aivan kaikelle. Emme vastaanottaneet asuntoa. Toinen vaihtoehto on tässä vieressä, viereisessä rapussa oleva kolmio, mihin pääsemme kuun vaihteessa, kun aloitetaan asunnon laajempi remontti. Siihen saakka kituutamme tässä. Viereisen rapun kolmio on vain tilapäisratkaisu, remontin jälkeen palaamme uuteen, toivon mukaan puhtaaseen, homeettomaan ja kosteettomaan kotiin.
Nyt on hajuhaitan lisäksi meluhaitta. Nuo remonttilaitteet eivät ole kovin hiljaisia, mutta kestän kyllä. Pääasia että homma etenee! Nyt vaatehuoneessa on kuivuri, joka mölisee, mutta ei haittaa, kuin korkeintaan yöllä.

 Nyt vaatekomero näyttää tältä.
Eli aika alaston ja riisuttu malli. Näin sen piti mennäkin. Kaikki saastunut materiaali ulos.

 Koneellinen kuivatuskin aloitetaan mahdollisimman pian. Sitä en sitten pääsekään kuvaamaan, sillä se tehdään käsittääkseni niin, että tuo ovi teipataan kiinni, jotta ilma ei pöllytä pölyjä muualle huoneistoon.

 

Melukone.

Kun taas on aikaa, kertoilen muitakin kuulumisia, nyt sen verran stressissä, että ei jaksa kaikkea kirjoittaa. On meinaan tapahtunut myös hyviä asioita. Mutta ne kannan sydämessäni toistaiseksi ihan itse.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Hirvistys!

Mitähän se tässä kasvaa?

Perjantaina siis on katto korjattu. Viikonloppu oli sateeton, mutta eilen ja yöllä on satanut. Vesi ei enää sada mulle sisään. Kuinkahan kunnollinen korjaus on tehty? Tuleeko kestämään pysyvästi?
Eilen kävin tietenkin useamman kerran vaatekomerossa, tutkailemassa tuleeko vettä sisään. Siinä samalla katseeni kiinnittyi yhteen vaatekomeron vanerihyllyyn. Paikka oli hyvin hankala, otin kameran ja kuvasin sen. Vasta kuvasta näin, että homettahan siinä on! Voi Jösses, pääsi suustani!

Nyt pohdin ja pähkään...olisiko sittenkin syytä muuttaa tästä kokonaan pois ja minne? Kun en ihan minne tahansa halua mennä. En halua taas muutaman vuoden päästä muuttaa jonnekin uudelleen. Pitäisi saada sellainen asunto, missä voin sitten olla, aina. Vaikka toi poika lentäis pesästä, mä voisin jatkaa siinä asumista. Yksi paikka olis mielessä, mutta sinne vaikea päästä. Ja kun pitäs olla hissi tai alakerros. Mut paikkana olis sellanen, että pärjäis vallanmainiosti ilman autoa, ihan vaan fillarilla sotkien.

Nyt olen kotosalla flunssassa, toki saikku selästä edelleen jatkuu, mutta oli pakko käydä lääkärissä sillä olen lähes äänetön ja kurkku kipuilee. Yskäkin on aika hurja. Yöt on aika hankalia yskinnän takia. Keuhkot olivat onneksi puhtaat, samoin poskiontelot. Hyvä!

Voi hiivatti mikä mun blogista on tullut? En tykkää yhtään tästä suunnasta, pelkkää valitusta. Kauniit luontokuvat ja elämänilo tiessään. Pännii pian koko blogi! Kukahan jaksaa tätä ylipäänsä enää edes lukea, pitäisikö vaihtaa kanavaa, jonnekin muualle. Joku vinkublogi-yhdistys?

Ku enhän mä oo tällanen, nurisija. 

Hei, aurinko paistaa, nautitaan siitä! (köyhä yritys luoda positiivista tunnelmaa)