perjantai 29. lokakuuta 2010

Harjoittelu tekee mestarin?

Vanhaan aikaan.

Picasalta on tullut uusi versio, jossa on "piknik"-kuvankäsittelyohjelma. Kuvankäsittely tapahtuu online tilassa verkossa ja siellä on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Tässä yksi aika onneton harjoituskappale. Mutta jostainhan sitä on aloitettava?

Lääkäri soitteli tänään. Keuhkot viimein puhtaat, mutta...niin taas tuo mutta..
Tulehdus on pompannut sitten poskionteloihin ja nyt sitten siihen antibioottikuuri. Koskahan mä oikein mahdan tulla terveeksi? Olisi jo aika!

Olen myös pommittanut isännöitsijää katon vesivahingon ja mun sairastamiskierteen mahdollisesta yhteydestä. Tästä tänään lääkärinkin kanssa keskusteltu.
Ja taas odotellaan ensi viikkoon, että saan kuulla miten remppa edistyy. Pyysin jälleen sitä kunnollista terveystarkastusta, homekartoitusta. Enpä usko että sitä saan, mutta jotain mätää tässä puuhassa on.

No, joo. 

kait mä taas toivotan, kaikesta huolimatta, Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Laidasta laitaan.

 Väriä taivasta vasten.

Olen jumittunut sairastamiskierteeseen. Edellinen päivitys blogissa oli valokuvanäyttelystä, jossa kerroinkin olevani menossa lääkäriin. Sen jälkeen olenkin ollut sairaslomalla, ja jälleen keuhkoputkentulehduksen takia. Edellisen keuhkiksen ja tämän välillä ehdin olla töissä 2 ja puoli viikkoa, ja senkin ajan tunsin olevani puolikuntoinen. Väsymys, mikä ei enää tunnu normaalilta, on vallannut pääni ja kroppani. Mikään uni ja lepo ei riitä.

 Pakkasta

Yhdessä välissä voin jo sen verran paremmin, että pääsin metsään lenkille kameran ja koiran kanssa, nämä kuvat ovat sen päivän satoa. Virkisti mieltä päästä ulos ja kuvaamaan.
Mutta ei voi haaveillakaan pitkistä sauvakävelylenkeistä, zumbaan menemisestä tai muusta kunnon liikunnasta. Ja se ei tunnu nyt yhtään reilulta. Kun oli saanut itsensä liikunnaniloon kiinni, niin vetäistään matto pois jalkojen alta.
Nyt kun kävelen koiran kanssa lenkin, hengästyn. Hiukan alkaa ahdistamaan.

Pakastetut sienet

Tänään taas pyörähdin lääkärissä, keuhkokontrollissa. Keuhkot ovat selvästi rauhoittuneet, mutta riittävän terve töihin en vielä ole. Lääkäri laittoi keuhko-ja poskionteloröntgeniin, verikokeisiin,  jotta jos vaikka löytyisi selitystä tähän kierteeseen.
Tuntuu todella raskaalta ajella töihin ja aina uusi sairaslomalappu kädessä. :(
Tänään itkua nieleskelin kun uutta saikkulappua pomolle annoin. Näkihän sen että pomo oli hiukan "nyrpeä", mutta nähdessään mun vapisevan alahuulen, otti uuden suunnan ja lähdin lopulta paperit täytettynä kotiin, hiukan paremmalla mielellä.

Mutta, olen käynyt saikun aikana kampaajalla, se piristi mieltä! Oli silloin selkeästi parempi vaihe, ja sain uuden lookin. Tukka lähes musta, vaaleilla raidoilla. Sai päänsä edes ulkoapäin kuosiin. Sisäpuoli on kyl yhtä räkää ja kaaosta.

Ja tulipas tuossa ostettua uusi imurikin, vanha olikin jo kuin lehmän henkäys. Nyt on sellanen imuri, jonka kanssa sit pitäs elää varmastikin ainakin 10-20-vuotta. Ainakin takuu on 10v. :) LUX. Rakkautta ensi silmäyksellä, sanoisinko?

Korvalääkärikin soitteli, ja sain tulokset VNG-tasapainoaistielin tutkimuksesta. Tulos oli normaali! Lääkärin sanoin "syy ei ole korvien välissä". :D
Mietittiin syytä tasapainohäiriöihin, johtuvat todennäköisesti selkäytimessä olevista MS plakeista jotka estävät nopeiden refleksien kulun aivoihin. Siksi nopeat käännökset tai huteralla alustalla oleminen aiheuttaa horjuntaa.
Tästä jatkamme sitten neurologin kanssa seuraavalla käynnillä.

Mitähän vielä?

Auto on katsastettu, läpi meni. Maanantaina alkaa viimeinen kuukausi auton kanssa yhteiseloa, sen jälkeen on alistuttava julkiseen liikenteeseen ja sen aikatauluihin. Mutta kaikkeen tottuu, uskon näin.

Kosteusmittaaja kävi ja totesi katon ja seinän olevan kuivia. Toivon mukaan on myös homeeton. Hiipii mieleen ajatus että sairastanko homeen takia? JOS kierre jatkuu ja oirekirjo jatkuu...sitten aletaan ajamaan sitä asiaa. Nyt ei jaksa.

Sähkömieskin kävi korjaamassa rikkinäisen pistorasian. Kaksi vuotta sitten sen tilasin, tänään tuli, kahden muistutuksen jälkeen. Nyt se pistoke toimii. Saa uuden imurin siihen kiinni, siitä riittää johto joka huoneeseen.

Eiköhän tässä nyt ollut päivitystä?

Joka tapauksessa, toivotan hyvää loppuviikkoa kaikille!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Luontokuvanäyttelyssä

 Tuli käytyä eilen Helsingissä, luontokuvanäyttelyssä.
Kyllä oli upeita otoksia luonnosta. Hauskoja, nerokkaita, surullisia, hassuja. Osa oli todella energisiä, toiset rauhoittavia, vaihtelua riitti ja miellytti monen silmää.

Tämän vuoden luontokuvaksihan valittiin vedenalainen lummekuva (klikkaa linkkiä).

Tuon kuvan värimaailma miellyttää omaa silmää. Rauhallisen raikas kuva.

Piilot

Nää oli hauskoja, piiloja. Kun kuvaukseen oikein höynähtää, vois tollasen hankkia ja siel istua ja nököttää putkiensa kanssa ja odottaa kuvauskohteiden ilmaantumista kuuman kahvin kera. Tähän piiloon mahtuisi kaksi kököttäjää. Löytyi myös yhden istuttavia malleja sekä makuuasennon vaativia.
jopa kameroiden putkille löytyi maastokuosilliset suojat. Mua jo hymyilytti siinä vaiheessa.

Reissussa olin tällä kertaa iso-veljen ja hänen vaimokkeensa kanssa. Veljeni kun myös harrastaa kuvausta. Sukuvika. :D

 Käveltiin näyttelyn jälkeen Finlandiatalon takana olevalle rannalle ja löysin sieltä joutsenia. Olivat aika kaukana, mutta tsuumaten sain ne kohtuullisen hyvin näkyviin.

 Lienee Lintsi mikä tuolla takana näkyy? Se kuuluisa Helsinkipyörä?
Mukavan syksyisiä maisemia.

Tuolla, rannan toisella puolella oli suihkulähde ja sen vieressä toiset kaksi joutsenta. Niitä en paljaalla silmällä edes nähnyt, vasta kotikoneella ne huomasin.

Mutta...taas ollaan sairaslomalla, lääkärissä en ole vielä käynyt. 12.40 olisi taas aika tavata topakka työterveyslääkäri.
Just ehdin 2 ja puol viikkoa olla töissä edellisen taudin jälkeen, sen keuhkoputkentulehduksen. Tosin, en missään vaiheessa tuntenut toipuneeni täysin. Nyt mennään uutta kierrosta. Yskä taas hakkaava, tällä kertaa mukaan tuli  myös nuha, lämpö ja kurkkukipu. Hyvä paketti tai sitten ei?

Toivon vaan. että MäSä pysyy hiljaa eikä reagoi näihin tulehdustauteihin, se pelottaa. Olen saanut olla ilman pahiksia kohtuullisen pitkään. Haluan olla myös jatkossakin.

Nyt menen punkkaan odottelemaan lääkärille pääsyä, ehdin hyvin ottaa vielä tirsat.


Niin, tässä vielä kuva viikonlopun tuotoksestani.
Olen sen verran pienentynyt, että mulla on jäänyt farkkuja isoiksi, pohdin mitä niille teen. Auttelen oppilaita tekstiilikässässä töissä. Osa porukasta teki tilkkusuiro-tekniikalla tyynyjä ja toinen puoli luokkaa teki tavallista laukkua. Mä päätin yhdistää kaksi tekniikkaa.
Siitä syntyi farkkulaukku tilkkusuirotekniikalla. Sisällä vuori vanhasta lakanakankaasta ja sisätaskuksi laitoinn farkun taskun. Olen aika tyytyväinen tuotokseeni. On meinaan ilman yhden yhtäkään nuppineulaa tai kaavaa käyttämättä tehty.
Paitsi vuoren kiinnitykseen kävin ostamassa nuppineuloja.

Sellanen viikonloppu.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kauhua hississä.

 Tonne jäin jumiin....

Olipa kerran...ihan tavallinen perjantai-aamu ja olin valmistautumassa töihin. Nappasin ekaksi koiran ja painelin rappukäytävään ja hissille. Hetkeksi pysähdyin ja mietin että missä kännykkä? No, ei toi hissi nyt tee tenää (sillä on tapana temppuilla)...enkä muistanut mihin olin kännyn illalla jättänyt, joten en sitten kiireessä lähtenyt sitä etsimään vaan tilasin hissin.
Eikun hissiin kyytiin ja painoin nappulaa että alaspäin mennään.
Kuului sellanen "töks", hissi nitkahti alaspäin pari senttiä ja pysähtyi kuin seinään ja sammutti kaikki valot sisältä. Olin siis pimeässä. Ainoastaan hississä oleva hälytysvalo paloi. Myös rappukäytävä oli pimeä, joten olin käytönnässä täysin pimeässä.

Paniikki!

Tuossa ylhäällä tuo keltainen valo paloi, hälytysnappula. Ensin kokeilin kyllä resetoida hissiä painamalla ovenavausnappulaa 30 sekkaa. Sen pitäisi aukaista hissin ovet jos hissi ei ole jäänyt kerrosten väliin. Ei aukaissut, sen jälkeen painoin hälytysnappulaa ja yhteys hälytyskeskukseen aukesi aika nopeasti. ehkä vajaassa minuutissa. Juttelin oikean ihmisäänen kanssa. Kerroin kuka olen ja missä hississä ja mitä on tapahtunut.
Yritin pysyä rauhallisena, vaikkakin sydän pompotti ihan hulluna. Järjetön pelko siitä, että hissi putoaa hiipi mieleen. Poistin sen äkkiä.
Tuntui myös siltä että happi loppuu, vaikkakaan se ei ollut mahdollista.

Nainen kysyi että onko mulla känny mukana? No eipä tämä aamuna ollut. Pyysi tekemään hälytyksen uudelleen parin minuutin päästä, kertoo kuinka pian apu on tulossa. Yhteys katkesi ja seisoin hississä koiran kanssa yrittäen pysyä rauhallisena, hengitellen.

Otin uuden yhteyden keskukseen tekemällä uuden hälytyksen. Sama naisääni vastasi. Kertoi kaikkien huoltajien olevan Helsingissä koulutuksessa ja lähin varamies on Järvenpäässä. Varamies lähtenyt samantien matkaan, mutta sillä on kesärenkaat alla ja ajelee hitaasti. Sanoinkin että toivottavasti ei tule ojan kautta...hitsi että pelotti!
Ennenkuin tämä "puhelu" lopetettiin, sanoi että ota uusi yhteys ihan koska tahansa, niin jutellaan siihen saakka kun apu on paikalla. Kiittelin ja hengittelin.

Istahdin lattialle, rapsuttelin koiraa ja se kiipesi syliini makaamaan. Onneksi en ollut yksin, oli sentään koira mukana. Huh huh.
Olin saanut itseni aika hyvin rauhoittumaan kun hissi jälleen nytkähti, silloin iski todellinen paniikki!!! Nyt tämä putoaa!
Sen jälkeen sammuivat kaikki valot, myös se hälytysvalo, olin aivan pilkkopimeässä ja hissikin alkoi huutamaan. Se huusi järkyttävän lujaa, korvia vihloi. Oli laukaissut jonkin sisäisen hälytyksen. 
Nyt olin siis huutavassa pimeässä hississä...ja todellisessa paniikissa.

Itkin ja vapisin. Pelkäsin todella paljon. Tilanne oli aika kaoottinen.
Koira kiipesi syliin uudelleen, nuoli kyyneliäni, tökki kuonolla, mutta oli muuten täysin rauhallinen, ei edes vikissyt. Se huolehti minusta. Rapsuttelin itkun seasta koiraa ja kiittelin sitä.
Painelin paniikissa hälytysnappulaa, se ei enää toiminut, en saanut sitä ystävällistä naisääntä enää juttelemaan itselleni.
Pohdin onko myrsky nyt katkaissut sähköt koko talosta? Koska sähkökatkot aina aiheuttavat hissille juuri tämän. Se alkaa huutamaan. Sitten hiipi ajatus...jos on sähkökatkos koko talossa, on se myös lukinnut alaoven sähkölukolla, eikä apu pääse paikalle!!! EI!

Istuin ja tein hengitysharjoutuksia, yritin selittää asiaa itselleni.
"Hissi ei putoa, ääni on vain ääni eikä voi mua satuttaa, ja pimeys on vain valon vastakohta ja kaikki on samalla tavalla kuin valosallakin" Ei hätää, hengitä.

Kuulin metelin läpi ovien pauketta, yksikään ihminen EI tullut katsomaan onko joku jäänyt jumiin huutavaan hissiin? Aivan käsittämätöntä! 
Aikaa kului ja kului...istuin ja odotin.

Kuulin lopulta kovaa töminää, ja huudon "olen tulossa!!!". Ihanaa, pelastajani saapuu!!
Mies juoksi rappuset kolmanteen kerrokseen, missä olin jumissa. Hän huusi oven läpi, että olen tässä, pääset pian pois!
Aloin römpiä ylös hissin lattialta...odotin oven aukaisua ja ryntäsin koiran kanssa ulos hissistä! Paniikin hetkiä kesti noin 30min. Pitkä aika tuossa olotilassa.

Kiittelin vuolaasti auttajaani, monilla sanoilla...mutta samalla päässä hakkasi ajatus että myöhästyn töistä! Ja juoksin rappuset alas ja viemään koiraa pissille. Takas tullessani mies edelleen ropasi hissiä ja kertoi siitä menneen hälytysjärjestelmän akun. Siksi se huutaa eikä järjestelmä toimi. Hän ei saanut hissiä hiljaiseksi, se jatkoi huutamistaan.

Kun tulin illalla töistä, oli hissi hiljainen, mutta edelleen poissa käytöstä.
Kuulin pojaltani että hissi oli huutanut vielä kahden aikaan päivällä. 

Nyt olen jo toipunut eilisestä paniikista. Mutta jos kärsisin ahtaanpaikankammosta, en tiedä miten olisi känyt. 

Mutta siis, en enää koskaan mene tuohon hissiin ilman kännykkää!!!

torstai 14. lokakuuta 2010

Se on lunta!

Ensilumi Hyvinkäällä 14.10.2010

Näkymä kotiparvekkeelta, kyllä, lunta se on. Mä olen tänä syksynä jostain syystä reagoinut voimakkaan negatiivisesti talven tuloon. Suorastaan välillä ahdistaa ajatus siitä, että on pitkä kylmä kausi alkamassa. Ahdistuksella tarkoitan aivan oikeaa ahdistusta, en mitään pientä pännitystä. Ajoittain ihan yököttää ajatus pitkästä kylmästä kaudesta. Vaikka kesä olikin haastava ja hankala helteineen päivineen, ajatus talvesta tuntuu silti moninverroin pahemmalta. En jaksa, en tahdo!

Mun piti kertoa siitä VNG-tutkimuksesta, mutta raapaisen vain pintaa. Oli haastava sekin tutkimus. Pilkkopimeässä kypärän sisällä...eri asentoihin väännellen, videot koko ajan kuvaten silmiäni ja niiden liikkeitä (paljastavat huimauksen tason). Pahaolohan siinä tuli.
Mutta pahempi osuus ole edessä, eli sitten pysyteltiin siinä pilkkopimeässä ja korviin aloitettiin puhaltamaan vuoroon kylmää ja kuumaa ilmaa. Ärsytettiin tasapainoaistia. Ja kyllä se ärsyyntyikin. Yökötti, huippasi ja oli irrallinen olo. Hoitsu laittoi käden olalle ja sanoi että ei huone pyöri...näkivät monitoria katsellessaan että nyt huippaa ja pahasti. Silmät menneet rulettia, ja siltä se tuntuikin.
Tulokset testistä saan myöhemmin lääkäriltä.

Tämän viikon olen ollut käsittämättömän väsynyt. On ollut vaikeuksia pysyä hereillä ihan töissäkin. Huoh. Ihan loputonta väsymystä. Ensi viikolla menen lääkäriin jollei pian helpota.

Hups, tulikin valitusvirsi. Sorry.

Jatketaan...




maanantai 11. lokakuuta 2010

Sinisyyttä sen ihaillen.

 Hyvinkään maauimala Klikkaa linkkiä)

Ihana rauhallisuus, yksi yksinäinen istuskelija, antaa pisteen iin päälle tässä kuvassa.
Tuo on joskus millon lie rakennettu (1900-luvulla), nyt kunnostettu menneenä kesänä uuteen uskoon. Kuoppa tyhjennettiin ja tehtiin jatkuvaksi veden vaihtuvuus. Pysyy puhtaana. Rakennettiin uimakopit ja WC.
Lasten ja perheiden joissa pieniä lapsia, suosikki uintipaikka kaunpungissa. Ilmainen.

 Ahdenkallion maitolaituri (suojelukohde), jota ei saa muuttaa eikä purkaa. On mun sedän maitolaituri. Isä ja sen veli asuvat maalla vierekkäisissä taloissa. Ajelin iskän luokse tänään, kun odottelin että poika pääsee koulusta ja menen sen sitten hakemaan.
Upea, mystinen valo ja sininen taivas pakottivat kuvamaan.

 Aivan älyttömän ihana taivas! Mystinen ja vangitseva. Olen ite aika tyytyväinen tuohon kuvaan. Onnistunut otos, vaikka itse sanonkin.

 Maitolaiturin kulmalta taivaan sineä.


Ja vielä maalaismaisemaa isän takapihalta.

Tänään pidin yläasteikäisille kuvaamataidon vapaakurssilaisille valokuvaustunnin.
Oppilaat olivat innoissaan ja kaksituntinen hurahti todella nopeaan. Kerroin oman kuvaamisharrastuksen alkamisesta, miten se tapahtui. Juttelimme muutenkin kuvaamisesta, kuvakulmista, valoista jne. Lopulta oppilaat lähtivä ohjeineni maastoon kuvaamaan ja sen jälkeen purimme kuvat koneelle ja kommentoin kunkin oppilaan kuvia.
Pari todella lahjakkaan oloista kuvaajaa löytyi joukosta, olin todella vaikuttunut parista kuvasta, Wau!!

Huomenna menen VNG-tutkimukseen. En odota innolla, ennustan itselleni pahaa oloa ja tasapainovaikeuksia. Kyseessä on testi, jolla testataan tasapainoa. Tiedän että testiä tehtäessä tulee pahoinvointia. Hyi.
Kerron testistä huomenna paremmin, jos vain kykenen koneelle kuvotukseltani.
Pitäkääs mulle peukkuja!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

OujeaOujeaOujea!!!

 Välenojanpolun nuorisotalo

Tänään päätin lähteä kokeilemaan jalkojani kävellen. Jätin koiran kotiin, otin sauvat ja kameran ja rohkeasti matkaan. En suostunut ajattelemaan että en voi tai uskalla, vaan jatkoin matkaa...pidemmälle ja pidemmälle...
Kuvat tulevat siinä järjestyksessä kuin lenkin tein.

 Englantilaisen leikkikoulun pihavaahtera.
Tähän matkaa oli vasta vähän, nyt oli päätettävä suunta, lyhyt vai pitkä?

 Vaiveronkadun vanha talo.

Päädyin pitkään lenkkiin. Laitoin rajaksi taivaan, eli matka jatkuu niin kauan kuin jalat kantaa. Tiesin kameran antavan voimia ja hyvin lyhyitä taukoja. En kuitenkaan sallinut itselleni istumalepoa laisinkaan. Vaan kaikki irti mitä lähtee!

 Vieremänkadun vaahterakuja.

Tässä kohtaa hiukan emmin...kääntyäkö seuraavasta takaisin Paavolaan vai jatkanko kohti keskustaa ja toista reittiä takaisin, radan toiselta puolelta? Tiesin että jos valitsen pitkän reitin...tässäkin kohtaa, siitä tulee jo mun mittapuussa tosi pitkä.

 Roskis!

Tämä oli syyllinen siihen että päädyin pitkään reittiin. Aina valitetaan siitä, että koirankakat jätetään teiden varsille. Ja pah! Kun sitten kiltisti kerätään kakat talteen, valitetaan siitä että ne laitetaan roskikseen! Voi elämä tätä elämää!
Tuossa on pultsareiden vakkaripenkki vieressä. Siinä he istuvat ja katselevat maisemia ja juovat purkkiviinaa. Heitä häiritsee koirankakkapussien haju roskiksessa.

 No niin, ja pääty jo urakansillalle saakka. Radan ylitys.
Hiukan ennen tätä soitin äipälle, joka asuu mun paluureitin varrella että toisiko mulle juotavaa ja lähtisi loppumatkaksi mukaan?

 Hyvinkään ainut 10-kerroksinen talo.

 Hyrian (kauppalankadun toimipiste) nurkalta bongattua.

 Äipän talo näkyy jo...mutta ensin kuvataan nämä lehdet maasta.

Junatasoristeys kerkkolankadulla.

 Jaahas..ei kuulu eikä näy äippää...menty jo ohi aikaa sitten. No ottaa mut sitten pyörällä kiinni. Aikoo sitten jatkaa lenkkiä pyörällä, kun mä käännyn kohti kotia.

 Rata...tämä rata on vain ja ainoastaan huolto/tavarajunakäytössä.
Kun tätä kävin kuvailemaan, näin tutun fillarin laskettelevan alas mäkeä. Saan juotavaa!

 Kohti Paavolaa...kerkkolankatua pitkin.
Nyt kuljetaan jo yhdessä äipän kanssa. Mukava saada juttuseuraa hetkeksi.
Tässä kohtaa alkaa jalat oireilemaan. Vasen läpsähtää maahan ja oikea tökkää varpailla maahan. Onneksi on sauvat matkassa, ilman niitä kävelisin kuin humalainen. Tässä kohtaa matkaa on taitettu n. 3km, tai enemmänkin.

 Omakuva?

Tosta heijastui hauskasti maisema ja näynpä itsekin kuvassa. 


 Paavolan vanhainkoti.

Nyt ollaan lenkki tehty ja ollaan taas Paavolassa. Kotiin enää muutama sata metriä.
Onneksi, alkaa jalat olla aika hyytelöiset.

Ruskainen pihanäkymä.

Kotona!!!!

Olen erittäin tyytyväinen, OujeaOujea!!!
En muista milloin olisin kävellyt yhtäjaksoisesti liki 4km. Ihan uskomaton euforinen fiilis!
Mä kävelin ja reipasta tahtia! Jatkukoon tämä hyvä vaihe edelleen!

Ihanaa olla olemassa!

Nyt suunnittelemaan huomista valokuvaustuntia ylä-asteen oppilaille. :)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Taivaan värit

 Taivaan loisto

Se oli torstai-aamu. Odottelin autolla että poika marssii kyytiin. Oli kamera laukussa, ja aikani ihastelin taivaan värejä, kameran linssin läpi. Tuota hetkeä ei kestänyt kauaa. Ennenkuin poika oli autolle tullut, oli loisto jo hävinnyt.


Taas yksi työviikko takana, johon mahtunut monenmoista.
Nyt viikonloppua vietellen ja akkuja ladaten. Eilen olisi ollut työporukan bileilta Hollywood teemassa. Pyydettiin kovasti mukaan, monen ihmisen voimin. Mutta ei, väsytti niin paljon, että illalla nukuin parin tunnin päikkärit ja sitten jo jatkoinkin pian yöunille. Edelleen väsyttää.

Nyt pyykit pyörimässä ja astiat koneessa. Pakko yrittää taas laittaa kotia ajantasalle.
Pyykit kuivumaan ja sen jälkeen kaverin kanssa kaupoille.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hyppyrimäkeä ja hajatelmia.

 Sveitsin hyppyrimäki (klikkaa linkkiä)

Sitä tänään kävin katselemassa ja "hyvästelemässä". Hyvinkään kaupunki on viimein tehnyt päätöksen että tuo puretaan. Erittäin vaarallisessa kunnossa on.
Tuo on rakennettu 1935. Joten ikää on päässyt kertymään.
Itse olin katsomassa kun Matti Nykänen loikkasi tuolta tuon hyppyrimäen ennätyksen, 64,5m. Se ennätys jäi voimaan, eikä kukaan sen yli hypännyt.

 Innokkaana Matin fanina 80-luvulla tuli muutenkin hengailtua tuolla. Luvattomasti kiivettiin tuonne ylös. Monet nuoret myös kaljabibbaloita pitivät tuossa mäen hyppyrin nokassa. Siinä porukassa en pyörinyt, mutta muuten tuolla kyllä hengailin.

 Kun Matti sen ennätysloikan teki, olin katselemassa ja jonottamassa suksikopin luona nimmaria. Sainkin sen, sekä Matin suksen päähäni, ja komean kuhmun. Jonossa oli ymmärrettävästi ruuhkaa, ja tönimistä. Joku tönäisi Matin suksia (olivat muuten todella painavat!) ja ne kaatuivat mun päähän. Hitsi että sattui. Mutta sinnikkäästi, kivusta huolimatta jatkoin jonottamista.

 Tänään katselin tuota uusin silmin. Tajuten, että siinä menee iso pala historiaa.
Niin monet nuoret ovat tuolla hengailleet, harmi että päästettiin rapistumaan. Toisaalta, puu ei ole ikuista, joten sen luonnollinen poistuma on lahoaminen. Joten vaikea puumäkeä olisi hengissä loputtomiin pitää. On myös iso turvallisuusriski, joten ehkä kuitenkin on järkevintä poistaa hyppyri.

Tuo ylöosa paistatteli kauniisti ilta-auringossa.

(kuvia kannattaa klikkailla isommiksi, näkyy paremmin tuon mäen kunto ja lahoavat puut)

Eilen zumbasin, ja selvisin siitä. Tällä kertaa vain yhden biisin jouduin lepäämään, mutta nopeat askelsarjat jouduin loppupuolella helpottamaan. Jalat muuttuivat horjuviksi ja hatariksi ja todella painaviksi. Mutta olin niin sairaan ylpeä itsestäni. Että vedin sen tunnin itselleni täysillä.
 Hyvä minä!

Mulla on itselläni nyt kaksi valokuvakirjaa, omista kuvistani tehtyjä.
Vein ne tuossa viime viikolla töihin näytille ja niistä on poikinut mukavasti juttua.
Niitä on käytetty luokissa opetustarkoituksessa (lumme, kasvit ym.) eri aineissa.
Kuvaamataidossa (lähikuva, kokonaiskuva, henkilökuva jne).
Sitten mua kysyttiin että tulisinko pitämään valokuvauksesta pienen infon ylä-asteikäisille kuvaamataidon valinnaiskurssilaisille?
Kertoisin hiukan itsestäni, siitä miten innostuin kuvaamaan, miten kuvaan, kuvakulmista, valoista jne...sellainen pintaraapaisu valokuvauksen maailmaan. Joten maanantaina menen sitten nuorten kanssa juttelemaan valokuvauksesta, teemme retken koulun maastoon, annan muutaman tehtävän, lopuksi puramme kuvat tietokoneelle ja annan palautteen.
Hassua, mutta mukavaa!

Kaikkea kivaa se elämä tuokin tullessaan!

Oujea, tästä taas jatketaan.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Syyskynttilä

Valoa alkavaan pimeyteen.

Niin, se aika alkaa olla nyt. Pimeät illat, lyhyet päivät, ne lähenevät.
Olen kynttiläihmisiä, on nautinnollista sytyttää kynttilä kun ulkona pimenee ja tuuli viuhuu.
Itse voi vetää villasukat jalkaan, pehmeä mukava yökkäri päälle ja hyvä kirja tai ohjelma telkkarista, ja sitten vaan relaamaan. Ah autuutta.

Uusi työviikko polkaistiin käyntiin, maanantai oli tuli ja meni. Täystyöllisissä merkeissä. Oli vielä illalla avustajien palaveri, joten ilta venähti pitkäksi. Kotiin pääsin töistä vasta puoli kuuden aikaan. Mutta on aina hyvä välillä istua alas ja jutella juttuja muiden avustajien kanssa. Meidän koulussa avustajia on 21...vertaistukea saatavilla ja se pitää hyödyntää.

Kauhkoputkentulehdus on nyt historiaa, Jippii! Huomenna siis olisi tarkoitus jatkaa/aloittaa kunnolla zumban parissa. Tosin, keuhkis taisi aktivoida mäsää hereille, koskapa käsien tunto alenee ja jalat muuttuneet lyijyn raskaiksi. Aion silti joka tapauksessa mennä huomenna vatkaamaan läskejä. Sitten sen näen, mihin musta on tällä hetkellä. 

Mutta muuten on kaikenkaikkiaan OK fiilis.
Syksystä, työstä ja vapaa-ajasta. Aika hyvin just nyt, tänään  tasapainoinen olotila, jatkukoon se pitkään!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Unimaailman kummastuksia.

Silta unimaailmaan?

Mä en periaatteessa yleensä kertoile uniani, ne on niin outoja. Mutta tämä uni veti voiton melkein kaikista unistani, on ehkä jo kertomisen paikka. 

Unessani; " Olen raskaana, kävelen hankalasti ja tunnen kuinka vatsa painaa virtsarakkoon, tuttu tunne edellisiltä raskauksilta. Ajattelen sen olevan merkki että synnytys alkaa. Kuljen pitkää käytävää pitkin, ohittaen oven toisensa jälkeen. Lopulta saavun luokkamaiseen tilaan, joka on kuitenkin sairaalassa. Ei näytä synnytyshuoneelta, mutta siellä mun on aikomus synnyttää. Olen huolissani ettei mieheni vain saa tietää että saan lapsen. Ystävälliset sairaanhoitajat häärivät mun ympärillä ja lohduttelevat ja kannustavat. Lopulta vauva syntyi! Se olikin tummaihoinen, ihanan pitkän rastatukan omaava vastasyntynyt tyttö. Maailman suloisin, ajattelin.
Kummastelin sairaanhoitajille kuinka voin saada vauvan ja vielä tummaihoisen? Itse olen vaaleaihoinen ja kaikenlisäksi steriloitu. Onko tämä ihan normaalia?
Sairaanhoitajat (eivät olleet kätilöitä) lohduttelivat ja sanoivat olevan täysin normaalia mun tilanteessani. Missä tilanteessa? Öh?
Edelleen tunnen pelkoa että mieheni saa tietää että mulla on vauva. 
Ennenkuin tapaan mieheni, mulla on hetki aikaa vierailla muiden synnyttäneiden äitien luona, kaikki muut olivat saaneet vaaleaihoisia vauvoja, myös tummaihoiset naiset."

Tässä kohtaa herään...

Kävelen hankalasti vessaan, kamala pissahätä!!!

(PS. eikä mulla oikeassa elämässäni ole miestä tällä hetkellä..)

Sen jälkeen huokaan, se oli unta. Ajattelin että olipas kaunis vauva ja jatkoin nukkumista. 

 HIH!   :)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Ihana aamu!



Syksyinen maisema.


Golffareiden bagit.

Upea ihana usva aamulla! Ei nähnyt kadun 
toiselle puolelle. Ikävä kyllä oli ensin pakko käyttää koira ulkona, sen jälkeen vasta pääsin hyppäämään autoon ja ajelin tuonne tuttuakin tutummalle Vaiverolle. Suurin usva ehti tässä välissä jo laskea. Vaiverolle ei saa ottaa koiraa mukaan, joten nyt ilman Millaa liikkeellä.

Parhaat päivänsä nähnyt.

      Keinun valtaajat.  

Raikasta kosteutta, punaisena versiona.


Ylös on pitkä matka...mutta sinnikäästi sen taivalsin.

Ruuhka-aika kannon päällä?

 Näkymää sorakuopalle.

 Hissit hiljaisina.

Nuo hissit näyttivät oikeastaan aika surkeilta. Pysähdyksissä, orpoina, ilman lunta ja kuljetettavia.

 Vaiveron Myllytila toisesta perspektiivistä, tällä kertaa koko Vaivero näkyvillä. Tuolla siis talsin useasti.

 Kosteus heinissä, vastavalossa.
(näitä kannattaa klikkailla isommiksi)

 Tuprutin, syöstää ilmaan saasteita.


Ruskan värejä.

Hissit usvassa.

Hissikuja.

Tämän kesän kaasoilut ovat nyt takanapäin. Tänään suuntaan nokkani jo kohti ensi kesää ja seuraavia häitä, joissa jälleen olen kaasona.
Häitä riittää...ja kaason hommia.
Mutta mikäs sen ihanampaa kuin tehdä parille ikimuistettavat häät, rennossa fiiliksessä.

Nyt siis taas häähumun sekaan.