maanantai 27. joulukuuta 2010

Hyvästit Tiiville

R.I.P Tiivi

Luokkamme akaattikotilo, Tiivi, on tullut matkansa päähän.
Alusta saakka olimme seuranneet, että Tiivi ja Taavi ovat kovin erilaisia. Tiivi oli sulkeutunut kuoreensa, liikkui vähän ja kasvoi hyvin hitaasti, jos ollenkaan.
Taavi taas on sosiaalinen, utelias, liikkuvainen ja tosi iso ja kova syömään.
Arvelimme tiivissä olevan jo vikaa pian sen jälkeen kun luokkaamme lemmikiksi saapui.

Me annamme Tiivin ja Taavin aina lomien ajaksi innokaille kotihoitajille, oppilaiden koteihin, joissa yhdessä vanhempiensa kanssa kotiloita lapset hoitivat. Homma toimii hyvin, hätätapauksia varten annoin oman numeroni, mihin voi ottaa yhteyttä.

Tänään puhelimeni sitten soi.
Kotilonhoitajan perheen äiti soitti ja kertoi Tiivin ilmeisesti kuolleen. Aikamme juteltuamme päädyimme siihen että näin todellakin on käynyt. Mitkään virvoitteluyritykset eivät olleet enää useampaan päivään tehonneet, Tiivin "jalka" muuttumassa harmaaksi, ja se myös haisi. Ne on kotiloilla kuoleman merkit.
totesimme että Tiivi laitetaan pakastimeen, ja palauttaa Tiivin koululle kun loma loppuu, yhdessä Taavin kanssa.
Käymme oppilaiden kanssa sitten läpi asian. Laitamme kotilon takaisin pakkaseen ja hautaamme kun kevät koittaa.

Näin tulee tästäkin pieni opettavainen kohtaaminen kuolevaisuuden kanssa, aihetta voimme käsitellä monelta kannalta. Mutta ainakin uskonnontunilla ja ympässä käydään asiaa läpi.

Harmi...mutta onneksi meille jäi Taavi.


2 kommenttia:

  1. Voi sentään! Tiivi-lemmikin kuolema on surullinen asia. Kotiloonkin voi kiintyä, vaikka se olisi ujo ja syrjäänvetäytyvä. Ehkä Tiivin elämän tarkoitus olikin antaa mahdollisuus käsitellä lasten kanssa kuolevaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Lemmikin menettäminen on aina surullista, näin minullekin kävi kun jouduin lopettamaan ison monnikalani (15 cm) juuri ennen joulua, 15 vuotta oli ollut kaverinani.

    Tulin sinulle Rauhallista Uutta Vuotta toivottamaan.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.