lauantai 20. marraskuuta 2010

aivotärähdys

 Aamuhämärässä.

Istuin torstaiaamuna autossa, odottelin poikaa kyytiin. Oli hämyistä ja lumi tullut maahan yön aikana. Nyt se alkaa, talvi. Pakko sopeutua, vaikka en siitä tykkää. Mun olisi varmaan pitänyt syntyä jonnekin etelän maahan? Ainakin mun sydän sellaiseen halajaa, vaikka en edes koskaan ole käynyt. Lentopelko estää matkustamisen. Mun tuurilla se kone putoaa. Sen verran tuntuu tuo pahanilmanlintu mua seuraavan. 
Töissä eivät oikein enää ymmärrä että olen järjissäni...tiedä sitten olenko? Kun aivan kokoajan tapahtuu jotain ja harvemmin kovin myönteistä. Toki sitäkin, mutta paino kyllä vetää alas. ONNEKSI olen syntymälahjana saanut positiivisen elämänasenteen. Muuten en tiedä missä olisin?

Näkymä luokan ikkunasta.

No, pakko sanoa, että ihan kaunishan toi kuusi on tuossa, saadessaan lumipeitteen päälleen. Lumi hiljalleen laskeutuu alas ja saa valoisammaksi luonnon. No, pakko tunnustaa että kauniimpi maa on valkoisena kuin märän mustana. Yöks...

Mukavat kolmeviikkoa kuluivat töissä ripeään tahtiin. Ihan oikeasti oli ihanaa olla töissä! Saanut paljon aikaiseksi, ollut taas mukana elämän isossa pyörässä ja se tuntuu niiiiin hyvältä.

Työpäivän päätteeksi tiedossa vielä fysioterapia. Ah. Sen lisäksi että fysse on taitava ja ammattitaitoinen, myös mukava ja katseenkestävä mieshenkilö. :)
Nyt kun olen pidempään hällä käynyt, totean että kyllä jokaviikkoista fyssekäyntiä odottaa. Mulla on kyllä aina siellä hauskaa ja mukavaa, aivan sama mitä sitten teemmekään. No, ihan kiva olla kyllä joskus hierottavana. ;)

Siitäpä sitten töiden jälkeen "reippain" askelin kohti parkkipaikkaa...liukasta oli, joten varoen lompsottelin hiekotettua aluetta pitkin. Olen kahtena edellisenä vuotena kaatunut aika pahasti juuri ensilumen tullessa. Nyt en aio kaatua, nyt otetaan varman päälle.
En taas halua olla se joka pääsee tilastoihin...

Ai niinkö luulin?

HUPS!!!
Tajuan jalkojen irtaantuvan maasta, lentävän kaaressa nenäni edessä, tunnen lantion kopsahtavan maahan, selän ja viimeiseksi pään. Pää iskeytyy todella lujaa. Pään sisältä kuuluu voimakas rusahdus ja tunnen kuuman polttavan kivun. Olin aivan varma että nyt kallo halkesi. Kipu oli kova ja kierin hetken maassa tuskasta ulisten. Kokeilen päätä...pidän siitä kiinni. Ei mennyt taju, hyvä. Eikun ylös ja takas töihin.
Istahdan töissä tuolille ja siihen hätääntyneitä työkavereita paikalle. Yksi tutkii päätä, ei tule verta.
Tunnen oloni hiukan sekavaksi ja päätä kuumottaa ja särkee. Samoin niskaa ja selkää.
Tajuan että en ehdi fysselle ja soitan sinne että taisin saada aivotärähdyksen kaatuessani, enkä nyt uskalla sinne tulla. Ja tämä kaiken kerroin naureskellen. Vieressäni ollut työkaveri toteaa "ei tolla tavalla puhuta jos on aivotärähdys"...Kuulen sen, ja ajattelen, kakkaako sä tiiät mun kipukynnyksestäni? 

Toinen työkaveri, jolla syvempi tuntemus musta, tietää että ennenkuin mä valitan kipu on jo kova. Joten hän sitten huolsi mua.
Istuin puolisen tuntia töissä, kuulostelin itseäni ja lähdin lopulta ajamaan kotiinpäin. Mutta...mulla oli monta rautaa tulessa. Piti hakea poika koulusta, viedä toinen parturiin, käydä kaupassa...ja kaiken sen tein, tuon tällin jälkeen. Sillä ei niitä kukaan muukaan olisi tehnyt! Pakko mikä pakko.

Kotiin tultuani pysyttelin väkisin hereillä, alkoi olla voimakas väsymys ja päänsärky ja niska alkoi olemaan liikutteluarka. Soitin sitten lopulta päivystykseen jonne kerroin koko tarinan. Käskivät pojan vahtia mua, en saanut nukahtaa, ennenkuin yöunille. Sen jälkeen poika kävi kurkkimassa ja herättelemässä mua, että olin tajuissani ja vastailin järkevästi.
Yöstä selvittiin ja aamulla töihin. Kyllä, luit oikein, lähdin töihin.

Töihin päästyäni kirjoitin työtapaturmalapun, kerroin pomolle, soitin tyteen ja varasin ajan, ihan varmuuden vuoksi. Että on mustaa valkoisella jos tulee jotain jälkiseuraamuksia. Muuten ei vakuutus korvaa.
Kävin näyttämässä itseäni lääkärissä joka totesi olevan keskitason aivotärähdys ja määräsi mut lepoon...hah. No, otin sen todesta ja en mennyt takaisin töihin vaan kotiin lepäämään. Päänsärky olikin kyllä jo sitä luokkaa että näköä haittasi. Joten oli todella houkuttelevaa laittaa silmät kiinni ja mennä nukkumaan sänkyyn.


Illalla sitten pikkuhiljaa heräilin, päätä edelleen särki, mutta jaksoin olla pystyssä. Kävin parvekkeella ulkovaloa kuvaamassa, happea haukkaamassa.
Katselin illalla telkkua, lukea en jaksanut.

Olen tässä pohtinut ja miettinyt miksi toisille ihmiselle kasaantuu enemmän negatiivisia tapahtumia kuin toisille? En muista kunnolla sellaista ajanjaksoa elämässäni, missä olisi ollut tasaista, helppoa elämää. Sellaista mistä kaverit puhuu, sellaista mitä toisilla on?
Eikö pitäisi jakautua tasaisemmin kaikille huonoa ja hyvää?
En siis valita, pidän elämästäni, mutta ajoittain liika tapahtumarikkaus rasittaa ja väsyttää. Voisin haluta tylsää ja tasaista, edes vähän aikaa.

No, edelleen särkee päätä...ja niska oudon kipeä. Toivon mukaan maanantaihin mennessä on olo korjaantunut. Ei ole enää varaa olla pois töistä, eikä haluakaan olla. Tahdon olla töissä!

No, nyt toivotan hyvää loppuviikonloppua.

4 kommenttia:

  1. Voi hyvä jysäys,sinua,ei pitäs mennä sanoo,että nyt ei tapahdu mulle enää mitään,sillon vasta sattuukin.:D,no onneksi ei sentään taju mennyt,mutta tuo päänsärky tuossa tilanteessa on sietämätön,tiiän kokemuksesta,kävi nimittäin samanlainen homma,kuin sinulla.:)Toivotaan että paranet pian♥ ja mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ikävää,Sasalin, että kaaduit niin pahasti. Aivotärähdys on aina otettava vakavasti, joten hyvä, että menit lääkärille ja sait lomaa. Malta parannella itsesi kokonaan kuntoon.

    Tuo edellisen postauksesi joulukalenteri-idea on tosi hieno! Kiva nähdä se sitten valmiinakin.

    VastaaPoista
  3. Voi mahdoton, nyt on se vanhan kansan hokeman aika "Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat". Minäkin pelkään liikkua tuolla ulkona, kun pari vuotta sitten kaaduin ja nilkkameni leikkauskuntoon.
    Koetahan malttaa nyt oikeesti lepäillä ja parannella itseäsi. Kuljetaan varoen.

    VastaaPoista
  4. Auts!voi pahus, onneksi ei murtunut jäseniä. Aivotärähdyskin jo paha juttu. Muistathan parannella itsesi kuntoon, ennenkuin palaat töihin:)

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.