lauantai 2. lokakuuta 2010

Ihana aamu!



Syksyinen maisema.


Golffareiden bagit.

Upea ihana usva aamulla! Ei nähnyt kadun 
toiselle puolelle. Ikävä kyllä oli ensin pakko käyttää koira ulkona, sen jälkeen vasta pääsin hyppäämään autoon ja ajelin tuonne tuttuakin tutummalle Vaiverolle. Suurin usva ehti tässä välissä jo laskea. Vaiverolle ei saa ottaa koiraa mukaan, joten nyt ilman Millaa liikkeellä.

Parhaat päivänsä nähnyt.

      Keinun valtaajat.  

Raikasta kosteutta, punaisena versiona.


Ylös on pitkä matka...mutta sinnikäästi sen taivalsin.

Ruuhka-aika kannon päällä?

 Näkymää sorakuopalle.

 Hissit hiljaisina.

Nuo hissit näyttivät oikeastaan aika surkeilta. Pysähdyksissä, orpoina, ilman lunta ja kuljetettavia.

 Vaiveron Myllytila toisesta perspektiivistä, tällä kertaa koko Vaivero näkyvillä. Tuolla siis talsin useasti.

 Kosteus heinissä, vastavalossa.
(näitä kannattaa klikkailla isommiksi)

 Tuprutin, syöstää ilmaan saasteita.


Ruskan värejä.

Hissit usvassa.

Hissikuja.

Tämän kesän kaasoilut ovat nyt takanapäin. Tänään suuntaan nokkani jo kohti ensi kesää ja seuraavia häitä, joissa jälleen olen kaasona.
Häitä riittää...ja kaason hommia.
Mutta mikäs sen ihanampaa kuin tehdä parille ikimuistettavat häät, rennossa fiiliksessä.

Nyt siis taas häähumun sekaan.

3 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä kuvia!

    Kyllä meitä ainakin täälllä on nyt hemmoteltu niin upeilla syysilmoilla kuluneella viikolla, että huhu huh :):)

    Mukavaa alkanutta lokakuuta ja ensi kesän odottelua sinulle T:Hanna

    VastaaPoista
  2. Heippatirallaa! Tänne juuri tieni löysin ensimmäistä kertaa, seikkaillessani netin ja blogien ihmeellisessä maailmassa :)

    Kauniita kuvia sinulla täällä! Oikein mielellään katselee! :)

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.