lauantai 4. syyskuuta 2010

Mihin aika menee?

Myrskyn jäljiltä.

Huokailen...ajan kulua ja menoa. Kesä oli aika rankka, en päässyt kunnolla virkistäytymään kovan kuumuuden takia. Kun työt elokuussa lopulta alkoivat, olin jo valmiiksi väsynyt. Mutta sama ilmiö näytti olevan vallallaan koko työyhteisössä. Vaikka työtä ei kesän aikana ollutkaan, helle rasitti kroppaa runsaasti ja esti sen kokonaisvaltaisen palautumisen. Kuitenkin olin iloinen kun työt taas alkoivat. Työkavereita ja lapsia ja arkirutiineja jo olikin ollut ikävä. 
Tuossa kuvassa ylhäällä on erään kesän myrskyn jälkiä. Isän pihan komistus, vaahtera, halkesi kahtia. Kaatui onneksi poispäin talosta. Sama olotila suurinpiirtein itselläni kesän jäljiltä.

Lissu ja Milla pallon perässä.

Eräänä kesäpäivänä nappasin Millan mukaan isän luokse. Pääsi pinkomaan vapaana pihamaalla Lissun kanssa. Tosin, Lissulle jää aina altavastaajaksi, koskapa Lissu on syntynyt juoksemaan. Mutta riemua riittää vaikka palloa ei kiinni saisikaan. Se juoksemisen ilo ja vapaus.
Sen vielä haluaisin itsekin kokea. Ehkä saankin? Ainakin vaaka näyttää 12kg vähemmän kuin huippulukemassaan on näyttänyt. Askel on jo kevyempi, tästä on hyvä jatkaa.

Äidin lapsuudenkodilla.

Kesän lopulla, häähumujen keskellä kävimme vierailulla äidin ja äidin sisarusten lapsuudenkodilla. Tuo hökkeli (aikoinaan hieno talo) sijaitsee täällä Hyvinkään Usmissa.
Nyt talo on jo turvallisuusriski, sisälle ei uskalla mennä, ja osittain on talon katto ja sisärakenteet jo romahtaneet. Mutta siinä se on, lapsuudenkoti. Jännä fiilsi olla tuolla ja ajatella kuinka äiti ja äidin sisarukset ovat tuolla kirmanneet. Kuulin monta tarinaa paikan päällä ja oli helppo kuvitella pikkuiset enot ja tädit touhuissaan pihamaalla.

Kahdet häät siis on vietetty tänä kesänä. Ensin siskon häät 14.8 ja heti seuraavana viikonloppuna sekkupojan häät 21.8. Oli häähumua kerrakseen! Ihania kauniita hääpareja! Rakkaudentäyteisiä päiviä. Vähintään yhdet häät täytyy kesään mahtua, meille osui jopa kahdet. 
Siskon häissä onnistuin nappaamaan heittokimpun, joka antanee toivoa? Heh.

Milla tarhassa.

Otinpa Millan mukaan toisellekin retkelle isän luokse. Kokeilimme Millaa Monan tarhaan, tulos näyttää tuollaiselta. Ei, tänne en jää!!! No, se olikin vain kokeilu ja vapaaksihan Millan laskinkin, ei se pihalta mihinkään karkaa.

Milla sorakuopan reunalla.

Kesään on mahtunut häiden ja kuumuuden lisäksi vanhemman pojan muutto omaan kotiinsa. Se työllisti aika paljon poikaa kuin tätä äippääkin. Uskomatonta kuinka paljon paperisotaa se pitikään sisällään. Yhtenä päivänä juoksimme 6 eri virastossa. Ja huomasimme, että jos yksikin lenkki puuttuu välistä, se hajoittaa koko ketjun. Eikä toimeentuloa sitten saakkaan mistään. Ei olisi poika yksi niistä selviynyt, koskapa munkin harjaantunut pääni oli aivan pyörällään. Yhdessä niistä sitten selvisimme.

Sen jälkeen alkoi tavaroiden kuljetus henkilöautolla, lasti kerrallaan. Sitten siirryimme pakettiautoon ja saatiin isot tavarat kuljetettua. Nyt on poika ja tavarat muutettu. Mutta ehhheeeh, jotta ei liian kauaksi pesästä lennä...muutti samaan rappuun, vain kaksi kerrosta alemmaksi. :) (muutti siis isänsä luota...)

Tänään meillä olisi ollut työpäivä, mutta olen niin väsynyt ja puhki, että kävin terveydenhoitajan pakeilla ja sain tämän päivän saikkua, saan huilia. Ei jaksa enää, pakko vain olla ja mennä omaan tahtiin. Toivon maanantaina olevani jo siinä kunnossa ja riittävän levännyt, että työnteko onnistuu.

Mutta, vaikkakin tässä oli paljon rutinaa, olen tyytyväinen. Kunhan vain opin kunnioittamaan tätä kehoani, ja antamaan sille lepoa silloin kun se sitä pyytää.
Onneksi uusi neurologini tuntuu olevan asiansa osaava, ja kirjoitti heti 30 kertaa fysioterapiaa työkykyä ylläpitämään ja mun kroppaa työn rasituksista palautumaan.

Tästä taas jatketaan, hyvillä mielin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä jälkesi, kiitos.