lauantai 5. kesäkuuta 2010

haikeus

haikeus

Nyt se on ohi. Pojan peruskoulu, oma työvuosi. Istuin kirkossa laulamassa jälleen sitä samaista Suvivirttä. Joka vuosi se koskettaa. Se tuo sen tunteen, että se on nyt tässä, se kesä! Yksi vaihe päättyy, uusi alkaa.
Sisällä kuplii riemukas tunne, normaalisti, mutta nyt oli toisin, haikeus nousee pinnalle, vaikka samaan aikaan kupliikin sisällä.
Joka vuosi joku omista oppilaista siirtyy muualle, sitä yhtä jää aina ikävä, sitä kaipaa. Vaikkakin kun lopulta menee syksyllä takaisin töihin, arki rullaa taas ja ikävä häviää.

Suvivirren aikana tulee aina se tunne, loppumisen ja alkamisen rajaviiva.

Tänä vuonna suvivirsi sai uudet mittasuhteet. Se tarkoitti myös sitä, että minulla ei enää ole yhtään peruskouluikäistä lasta. Se on omituinen ajatus. Sitä pitää sulatella. Edellisistä kirjoituksista voitte päätellä hyvin, että tämä ei ole vain yksi kevätjuhla muiden joukossa. Tällä on isommat mittasuhteet.
En oikein vielä käsitä sitä.

Istuin äsken parvekkeella kuvaamassa kukkia joita sain jälleen ihanilta oppilailta. Ruiskuttelin niihin vettä suihkupullolla, asettelin hyvään valoon. Keskityin siihen.
Sen jälkeen istahdin parveketuolille ja haikeus hiipi sisälle. Hyvä haikeus, ei paha.

Aamulla vein pojan vihoviimeistä kertaa koululle, sekin liikutti.
Nyttenkin liki kyyneleet silmissä kun tätä kirjoitan. Miten niin tunneihminen?

Mutta tämä haikeus on hyvää, nautinkin siitä, joten ei mitään hätää.

Se on kuulkaas kesä!!!




1 kommentti:

  1. Piipahdin kylässä täällä blogissasi. Tuo suvivirsi liikuttaa minut aina kyyneliin. Se on niin kaunis ja siihen liittyy niin paljon muistoja. Omat koulumuistot lapsena, omien lapsien kevätjuhlat jne.

    Varmaankin seuraavaksi kuuntelen sitä lastenlasteni koulunpäättäjäisissä, jos sitä vielä silloin lauletan =)
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.