torstai 15. huhtikuuta 2010

Kastraation aika.

Eläinlääkärin vastaanotolla.

Minin pissi on jo useamman viikon ajan lemahtanut todella väkevälle. Tietää sitä, että on aika kastraatiolle, eli pallien poistolle. Hormoonit hyrrää jo lujaa. Tänään Mini onkin 9kk.
Mini oli erittäin hiljainen. Koko automatkalla ei päästänyt ääntänkään, ei yhtäkään naukaisua. Oli todella peloissaan. Villikissa joka sisällä edelleen asuu, tuli tällä tavalla näkyville. Ei myöskään eläinlääkärin vastaanotolla päästänyt ääntäkään, ei unipiikkiä saadessaan...eikä tutkittaessa. Yksi tapa villikissalla selviytyä, olla mahdollisimman huomaamaton. Mihinkä ne ekat pentuviikot villikissana koskaan häipyisivät. Täysin kesyhän tuo kotioloissa on. Mutta vieraalla maaperällä on poikkeavaa käytöstä.
Kotona, unten mailla.

Leikkaus sujui hyvin ja nyt ollaan kotosalla...unta piisaa. Jouduttiin antamaan hiukan isompi annos unta antavaa, sillä Mini oli niin peloissaan että eritti adrenaliinia runsaasti, ja keho pystyi taistelemaan unta vastaan pitkään. Nyt unta piisaakin sitten tälle illalle.
Liikahdettu.
Mini horjahteli pois boksista, käveli pojan huoneen matolle ja nukahti. Kävin nostamassa hellästi sen pyyhkeiden päälle, siistin alle tulleet pissat, ja asettelin lopuksi pyyhkeen alle lämpöiseen. Nyt seuraillaan kuinka herääminen jatkuu.

Valitusvirren jatko-osa 5?
Olin yhteydessä omaan MS-hoitsuuni sairaalassa. Muistutus on nyt perillä ja Neurologini käynyt asian tiimoilta esimiehensä juttusilla. Kirjallista vastinetta mulle ei ole vielä tullut. Mutta ensi tiedon mukaan, HÄN kieltäytyy jatkossa hoitamasta minua. No, ajattelin, kerrankin, ekan kerran olemme samalla aaltopituudella. Minäkään EN halua olla hänen potilas. Mutta voitte kuvitella kuinka HerraYliJumalaYlilääkäri on kiehunut, kun minä pieni avuton potilas uskalsin nostaa pääni?
Hän oli yrittänyt siirtää mut toiselle lääkärille (jossa olisi menty ojasta allikkoon), mutta oma hoitsuni, joka on aivan ihana, siis potilaan asialla. Tiesi kenelle haluan ja sai minut siirrettyä minulle ennestään tutulle lääkärille. Ei tarvitse koko hoitosuhdetta alkaa alusta. On jo tuttuus pohjalla.
Lääkekin on nyt vaihdettu. Siirryin Rebifin lopetuksen jälkeen Copaxoneen, joka on kyllä siinä määrin inhottavampi, että se pistelläänkin sitten joka päivä. Ja se tekee kipeää, Rebif ei sattunut.
Mutta, jos muista sivuoireista pääsen, niin enköhän tämän kestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä jälkesi, kiitos.