perjantai 31. joulukuuta 2010

2011

Jo ehdin näpsiä kuvia...

Tänä vuonna emme juurikaan raketteja ostaneet, vain todella vähän. Mutta niistä muutamastakin halusin käydä kuvat napsimassa. Harjoittelua vaatii ilotulitteiden kuvaaminen. Taitolaji, eikä mulla vielä hallinnassa.
Mutta sain koottua kollaasin. :)

Toivon kaikille parempaa uutta vuotta...jääköön menneen vuoden murheet taakse ja olkoon saapuva vuosi hellä ja hyvä.

Tässä ennen joulua poikani saivat ihan uuden pienen pikkuveljen. Ex-miehelle ja avovaimolleen syntyi ihana pieni uusi elämänalku. Tuntuu hassulta ajatukselta, että pojillani on pikkuveli, eivät nuo pojatkaan ihan täysin tajua, varsinkaan kun emme vielä ole päässeet pienokaista katsomaan, ehkä se todemmaksi heille muuttuu kun pienen veljensä ovat nähneet.

Itse seurailen siskon mahan kasvamista, minustakin tulee täti neljännen kerran....kesän kynnyksellä. Siskolleni lapsi on ensinmäinen...äitiyden haasteet siitä sitten aukeavat. Elämän uusi vuoristorata, haasteita ja iloja täynnä.

Luulen ensi vuodesta tulevan hyvä. Kaikkinensa. Ainekset hyvään vuoteen ovat olemassa, joten siitähän tulee hyvä. :)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Hyvästit Tiiville

R.I.P Tiivi

Luokkamme akaattikotilo, Tiivi, on tullut matkansa päähän.
Alusta saakka olimme seuranneet, että Tiivi ja Taavi ovat kovin erilaisia. Tiivi oli sulkeutunut kuoreensa, liikkui vähän ja kasvoi hyvin hitaasti, jos ollenkaan.
Taavi taas on sosiaalinen, utelias, liikkuvainen ja tosi iso ja kova syömään.
Arvelimme tiivissä olevan jo vikaa pian sen jälkeen kun luokkaamme lemmikiksi saapui.

Me annamme Tiivin ja Taavin aina lomien ajaksi innokaille kotihoitajille, oppilaiden koteihin, joissa yhdessä vanhempiensa kanssa kotiloita lapset hoitivat. Homma toimii hyvin, hätätapauksia varten annoin oman numeroni, mihin voi ottaa yhteyttä.

Tänään puhelimeni sitten soi.
Kotilonhoitajan perheen äiti soitti ja kertoi Tiivin ilmeisesti kuolleen. Aikamme juteltuamme päädyimme siihen että näin todellakin on käynyt. Mitkään virvoitteluyritykset eivät olleet enää useampaan päivään tehonneet, Tiivin "jalka" muuttumassa harmaaksi, ja se myös haisi. Ne on kotiloilla kuoleman merkit.
totesimme että Tiivi laitetaan pakastimeen, ja palauttaa Tiivin koululle kun loma loppuu, yhdessä Taavin kanssa.
Käymme oppilaiden kanssa sitten läpi asian. Laitamme kotilon takaisin pakkaseen ja hautaamme kun kevät koittaa.

Näin tulee tästäkin pieni opettavainen kohtaaminen kuolevaisuuden kanssa, aihetta voimme käsitellä monelta kannalta. Mutta ainakin uskonnontunilla ja ympässä käydään asiaa läpi.

Harmi...mutta onneksi meille jäi Taavi.


sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulun aikaan...

Glögiä

Aattoaamu aloitettiin Joulupuurolla äidin luona. Tunnelmallinen tapa aloittaa aatto. Paikalle saapui sisko miehensä kanssa, minä ja poikani.
Yhdessä maistelimme aattoaamun tunnelmaa, mikä oli mukavan kiireetön ja lämmin.
Äidin tekemää Joulupuuroa ei mikään voita. Ihan parasta.
Meille on tullut Jouluiseksi traditioksi mantelin saajalle saada pieni lahja. Tänä vuonna sain  kunnian olla se, joka lahjan ostaa. Ostin perinteisesti Marimekkoa, ja pienimmän pussukan. Valitsin värin niin, että sen voi mieskin käyttöön ottaa, sopisi siis kelle tahansa.
En itse ole koskaan mantelia onnistunut saamaan, se on yleensä mennyt miehille. Siskon miehelle ja kerran pojalleni.
Isoksi yllätyksekseni, se kierikin mun suussa! Ensin säiköhdin että ei kait, nyt se väliaikainen paikka suussa lähti irti, ja sitten tajusin sen olevan manteli. :)

Joulupuuron jälkeen siiryimme poikien kanssa hetkeksi kotiin, mennäksemme sitten ruualle isän luokse. Sinne tuli myös sisko miehensä kanssa, sekä sisko-puoleni lapsensa kanssa.
Paikalla tietenkin myös emäntä, äitipuoleni. Kuinka oudolta tuntuukaan kirjoittaa..."äitipuoleni". Hih. No, sitähän hän on. :)

Pukkikin oli illaksi tilattu, mutta minä ja pojat lähdimme ennen sitä pois. Menin käymään vielä äidin kanssa hautuumaalla.

hautuumaa bongauksia.

Haudoille menimme hiukan myöhempään kuin normaalisti. Satuimme sellaiseen rakoon, missä ei muita ihmisiä juurikaan ollut. Oli todella mukavan rauhallista.
Kiertelimme rauhalliseen tahtiin haudoilla, muistelimme jokaista jolle kynttilän laitoimme, toivotimme hyvää Joulua laskiessamme kynttilän haudalle.

Muistokivelle veimme kolme kynttilää. Kynttilän laitoimme heille, joiden haudat ovat kaukana, eikä täällä kotikaupungissa.
Ikävä on yhä..kukaan ei ole muistista pois pudonnut.

Nyt vietän rauhallista lomaa, ilman kiirettä.
Sitä samaa toivon teillekin, joilla lomaa on.

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulun toivotus kaikille!

Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

Kiitos kun jaksatte seurata ja jättää kommenttinne.

pakkaskävelyllä

 Hyytävän kylmää.

Olipa eka loma-aamu. Nukuin ihanan pitkään. Käänin kylkeä kun heräsin, vedin peittoa tiiviimmin ympärille, huokasin ja hymyilin. Jatkoin uniani. Ihana autuus.
Lopulta römmin sängystä ylös neljän silmäparin vaativan tuijotuksen jälkeen. Eikä ne tuijotukset tai herättelypyynnit olleet hienovaraisia. Yksi  puri mun hiuksia, yksi kehräsi korvan juuressa, yksi makasi rintakehän päällä...ja koira nuoli naamaa. Nuku siinä sitten.
:D
 Hento heinä kuurassa.

Aikani heräiltyäni, lauman ruokittuani sain toppavaatteet päälleni auringon innoittamana. Kylymä oli, muttaa kuvaamaan piti mennä. Koiran tassut melkein jäätyivät, välillä piti niitä lämmmitellä, hieroa ja puhallella. Mutta kauniisti aurinko kultasi maailman.

 Kultaako?

 Samainen latu kuin  viimeksikin, eri valossa tällä kertaa. Hiitoladut olivat täysin tyhjillään. Yhtään hiihtäjää ei ollut uskaltautunut ladulle. Oli outoa kun tuolla on yleensä aikamoinen vilinä suksikkaita. Milla-koirani pelkää hiihtäjiä suksineen, joten kuvaaminen oli nyt paljon helpompaa kun ei koira nykinyt koko ajan suuntaan jos toiseen.

 Kullattu maisema, jäätyneet puut.

 Satukirjan mystinen maailma?
Ei, ku arkinen lumitykin tykittämä puu ja pakkasen jäädyttämä. Aurinko sille viime silauksen antoi ja loi satumaisen olon ja näyn.

Sokerikuorrutettu puu?

Tänään oli fysioterapia. Oli hassun hiljaista. Kaikki muut paikan fysset aloittaneet lomansa, vain mun fysse tänään töissä, joten meillä olikin koko paikka yksityiskäytössä. Aijai...mukavaa. :)

Nyt olis viel imuri tossa tönöttämässä..pitäs saada viel villakoirat pois nurkista, muuten on kaikki valmista Joulun viettoa varten.

Hyvää Joulua kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulukalenteri valmiina

Joulukalenteri valmiina.

Tänään oli sitten viimeinen päivä koulua, huomenna vain Joulukirkko ja todistusten jako. Koululle emme enää mene. Joulukalenterista jäi puuttumaan muutamia asioita. Uskomattoman loppukiireen ja häsellyksen tiimellyksessä. Se harmittaa, että ihan jokainen oppilas ei nyt saanut tehdä kalenteriin mitään. :( Jokaiselle oppilaalle oli suunniteltu tekeminen, mutta arkinen tiimellys haukkasi liian ison palan.
Mutta jos emme nyt tuskaile oppilaiden puolesta, vaan ihastelemme aikaansaannosta, voi silti olla tyytyväinen. Tonttu sai tunnelmallisen ja mukavan Jouluisen kodin itselleen.

Nyt alan itse laskeutua kiireen keskeltä ansaitulle lomalle. Tuntuu uskomattomalta, että se puolivuotinen jakso on taas ohi. Tammikuussa palataan koululle kevät-lukukauden merkeissä...siis todellakin? Kevät? Mutta niin vain menee...tammikuussa, keskellä talvea, vaihtuu lukukausi kevääksi. Se antaa jotenkin toivoa..että kesää kohden ollaan jälleen menossa.

Ja tällä hetkellä kutkuttaa ajatus siitä, että torstai-aamuna ei soi kello..vaan voin kääntää kylkeä. Kaikki joulu askareet on tehty, mitään ihmeellistä ei ole tekemättä, joten suhteellisen stressitöntä on. Torstaina ainut pakollinen on fysioterapiakäynti ja sekin on vain rentoutus...siis vain köllöttelyä. Oih, ja kipeiden lihasten rentouttamista.
Sitten perjantaina onkin jo aatto, ja silloin menemme ensin aamulla äidin luo joulupuurolle ja illalla isän luokse jouluaterialle...

Nyt relaan vaan...



sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hih... :D

Hassusti ilmoitettu asia. 
Tuossa pitäisi kaiken järjen mukaan lukea "Aloitamme vahauksen I-rapusta".
Onkin kirjotettu että aloitamme 1 rappusesta. Hih.
Hyvät naurut sain tuossa yksi aamu kun töihin olin lähdössä.
 Valon ja varjon leikki

Mä olen viehättynyt valon ja varjon leikkiin. Päivisin ei aurinko paista, niin olen iltasella lähtenyt liikkeelle kameran kanssa ja hyödynnän katulamppujen loistetta.Ja onhan  tuo iltainen tunnelma kauniskin, pehmeää valoa.

Katse ylös.
Sataa lunta, hiukan tuulee...mutta pakkanen on lauha, joten en jäätynyt.
Mä tykkään tosta "katse ylös" kuvasta ite. Siihen tuli tollaine suhteellisen kiva symmetrinen muodostelma ihan vahingossa. Puut reunoilla ja katulamput keskellä.

Nyt on mun Joulusiivous tehty. (lue, viikkosiivous lakananvaihdolla). En siis ole niitä ihmisiä, jotka puunaavaat koko kodin putsis lattiasta kattoon. Mulle riittää hyvä viikkosiivous ryyditettynä lakananvaihdolla. Jouluna kuuluu olla puhtaat ja raikkaat lakanat ja petivaatteet. Petivaatteet saivatkin viettää päivänsä parvekkeella, saamassa raitista ilmaa. Nyt on ihana illalla kellahtaa puhtaisiin (mutta ei valkeisiin) lakanoihin. Ah.

Töitä todellakin jäljellä kolmen herätyksen verran...ja sitten se loma...loma...loma...kaivattu loma!

Olen nyt villiintynyt myös näistä tekokynsistä. Ne edelliset, vaaleanpunaisella kärjellä olevat ovat jo irronneet, nyt mulla on jo uudet, ihan tavalliset ja lyhyemmät ranskalaisella manikyyrillä. Tuntuvat luonnollisemmilta ja näiden kanssa pystyy paremmin  puuhastelemaan. Hiukan kait sitä naisella täytyy turhamaisuutta olla?

Ja tässä päivitys tällä erää...ja kellahdus kirjan  kanssa sänkyyn.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 18. joulukuuta 2010

tohinaa, yllätyksiä, odotusta.

Joulu-aamiainen

Perjantai aamuna töihin mennessä oli vastassa rauhallinen joulumusiikki, himmennetyt valot, omituinen rauha openhuoneessa. Riisuin vaatteet ja kengät ja astelin eteenpäin. Mykistyin...sanattomaksi. Pieni kyynel vierähti silmänurkasta..aamu oli ollut kotona rankka...(pojan kanssa vääntöä), ja tuo tunnelma imaisi mut mukaansa, sai mut herkistymään ja mieleni nousemaan pohjalta ylös. Huokaisin, kävelin pöydän ääreen ja nautin ihanan aamupalan työpaikalla. Siellä oli muutama työkaveri päättänyt yllättää meidät kaikki, ja järjestivät mitä ihanimman yllätyksen!
Perjantai meni töissä kuin siivillä ja aamun murheet jäivät tuohon hetkeen.

Tonttupoikanen..

Väsäilin aikani kuluksi (hys, ei töissä saa olla ylimääräistä aikaa...) tonttusen, jonka ehkä ensi viikolla askartelemme oppilaiden kanssa, jos tulee luppoaikaa johonkin kohtaan.

Joulujuhlaa vietimme jo torstaina, siitä ei ole kuvia, kun ei saa näkyä oppilaita tai ihmisiä työpaikaltani blogissa... Mutta esitys oli mahtava, Luokkamme oppilaat tanssivat porotanssin, ja se meni loistavasti! Siitä itseasiassa oma Joulumieleni lähti nousuun ja on pysynyt yllä.  Mä herkistyn aina kovasti noissa Joulujuhlissa, ja kevätjuhlissakin.
Koulussamme olevien kehitysvammalasten esitykset ovat kaikki muurit murtavia. Ne herkistävät ja koskettavat, ovat niin täydellisen aitoja.
Meidän luokassa ei ole kehitysvammaisia, meillä on dysfaatikkoja. Mutta kyllä heidänkin esitys mussa sielun syövereitä liikuttaa.

 Metallilanka-askartelu

Tämä työ on jo tehty. Metallilankaa väännetty mutkalle, pujotettu helmiä ja laitettu punainen rusetti. Kauniita, varsinkin kun niitä on monta rinnakkain.

 Karaokea englannin tunnilla.

Löysäillään...enkun tunnilla ei enää kirjoja aukaistu, vaan lauloimme enkku karaokea Joulutunnelmissa sitäkin. :)

Töitä jäljellä kaksi päivää ja kolmantena joulukirkko, ja sitten LOMALLE!!!
Lomalla saankin olla 10.1.2011 saakka...ja heti kun palaan töihin, alkaa opettajan sijaistusviikko...eli sitten hypätään taas open kenkiin. Sekin mukavaa vaihtelua.
Nyt nautiskelen  saunanjälkeisestä hyvästä olosta...ja siirryn sohvanpohjalle.

maanantai 13. joulukuuta 2010

tontut salaa pitsalla...

 Open huoneen pöytä odottaa....

 Pitsaa!!!!!!

Siis...JHL (liitto), antaa 10euron vuosittaisen virkistäytymisrahan...ei siis ihan tolleen vaan, vaan se pitää aina anoa. Meille se anottiin, ja yhdessä päätimme pitää pitsa syömäjäiset. :)
Kokonnuimme siis avustajat yhteen, teimme jo viikolla tilauksen ennakkoon, ja sit tänään kokoonnuimme pöydän ääreen. Joulutunnelman soidessa taustalla...
Että mä tykkään mun työpaikasta ja fiiliksestä! Olen kyllä onnellisessa asemassa sen suhteen.

 Mun tilaus... Kebab, aurajuusto, ananas, homejuusto ja valkosipuli.

...ja tietenkin söin itseni niin ähkyksim että turha kuvitellakaan mitään lenkkiä tai pallojumppaa tälle illalle?
Mutta jos koittais ees ne 30 luvattua vatsalihasliikettä....edes ne, ettei omatunto soimaa.

Näin oli hyvä aloittaa viikko.... :)

Kiitos!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

pakkaselle kääntyi...

Ei kuitenkaan mieli vaan sää...

 Must tuossa kuvassa näkyy se, että ulkona on pakkasta -20...höyryää..

 Valon kajastusta...
On taas pitkään ollut taivas pilvinen ja saatu lunta ja paljon...Hyvinkäälläkin kiitettävästi. Nyt vois olla taukoa ja tulla aurinkoa. Tosin auringon mukana tulee yleensä pakkanen. 

 Kutsuva latu.

Jos olisin hiihtäjä ihmisiä, tuo latu saattaisi olla kutsuva. Mua se ei kutsu. Hiihtämään en mene. Korkeintaan sitä dementiahiihtoa...ilman suksia.

 Ihanan pehmeää!

Tossa kuvassa on tunnelma kohdillaan, lumen viaton pehmeys painaa puita kohti maahan, taustalla siintää pakkastaivas. Oli muuten nenä huurussa kuvatessa.

Jääkukkaset.

Nämä löytyivät bussipysäkin seinästä. Ihanasti toi valo tulee takaa. Nättiä sanisinko? Sanoinkin jo. :)

Nyt tuntuu olevan hyvä jakso meneillään, ollaan terveenä, Mäsä hiljaisena, kotona ja töissä kaikki hyvin.

Nautitaan vaan olosta ja elosta.

Viikonloppuna olen  saanut aikaiseksi paljon....
  • käynyt lenkillä
  • siivonnut siivouskaapin
  • puhdistanut vedenkeittimen, kahvinkeittimen
  • roudannut tavaraa paikasta toiseen (huonekalujen vaihtoa)
  • järjestellyt työkalupakin kaikki ruuvit ja mutterit ym...
  • pessyt pyykkiä
  • valokuvannut
  • ehtinyt rentoutua(kin)
  • lukenut kirjaa
ym...ihme sälää...  Sellanen tämä viikonloppu, eikä nämä asiat ole joulusiivousta, vaan olen nauttinut siitä, että jaksan tehdä. Tehnyt hyvää monen laiskan viikon jälkeen. Saa tavarat järjestykseen, samalla jäsentyy oma pää, ehkä?

Ei ole tarkoitus kehuskella...mutt kun kerrankin jaksan! 


keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän juhlintaa oppilaiden kanssa.

 Jonglöörit viihdyttivät.

Tänää meillä oli neljäsluokkalaisille järjestetty itsenäisyyspäivän juhla Hyvinkää-salissa.
Paikalla oli kaikki Hyvinkään neljäsluokkalaiset. Juhla alkoi aulassa musiikin ja jonglöörien kanssa...oppilaat olivat kaikki pukeutuneet juhlavasti...kuten kuuluukin.
Jännitettiin, kikateltiin ja ihmeteltiin. Vietiin takkia narikkaan ja sekin oli osalle oppilaista ihmetyksen asia. :)

 Hyvinkään kaupunginjohtaja Raimo Lahti vaimonsa kanssa, kätteli kaikki paikalle saapuneet vieraat juhlallisesti. Tuosta parista jäi mukava ja miellyttävä tunnelma.
Ja saa olla kaupunginjohtaja onnellinen kun sai minua kätellä, sitä kun tuskin toiste tapahtuu. Toivon mukaan hän muistaa sen aina. :D

  Nykyisessä Hyvinkään kaupungin vaakunassakin kuvataan kolmea kudonnassa käytettävää sukkulaa.
Hyvinkäällä toimi 1800 luvun alusta willatehdas, joka on nykyisin suojelukohde ja otettu uusiokäyttöön erilaisin kulttuurikohtein. Museo, teatteri, ravintola ym. käyttöön.


Meille oli myös järjestetty,hieno ohjelma salissa. Itsenäisyyspäivän puhe, lastenkuoron laulua, sotaveteraanin puhe. Musiikkia muutenkin.


Osa porukkaa jäi sitten saliin ja oli tanssien vuoro. Tanssittiin tiputanssia, ja veivattiin jalalla koreasti. Tunnelma oli hilpeä ja ohjelma vedetty loistavasti! Osa porukkaa sitten oli syömässä alla olevaa täytekakkua.


Juhlissa tarjoiltiin myös herkullista kakkua ja mehua.

Tästä olisi tarkpoitus jatkossa tulla perinne. Joka vuosi kutsua itsenäisyyspäivän tiimoilta sen hetkiset neloset. Hieno juttu, kannatan!

Päivä ollut erittäin mukava...ensin mukava aamupäivä töissä, jonka jälkeen bussilla oppiaiden kanssa keskustaan juhlimaan.
Töiden jälkeen nykyisen työkaverin kanssa entisen työkaverin luokse kylään...

Lisää tällaisia päiviä..mukavaa ja erilaista.



lauantai 4. joulukuuta 2010

Viikko vierähti

Jouluikkuna

Luokkamme on  siirtynyt joulunodotusaikaan.
Joulukalenterista jo näitte tyhjän plankon...se edistyy, mutta laitan vasta valmiista kalenterista seuraavan kuvan. Oppilaat kyllä olivat hiukan pettyneitä, kun ei ollutkaan tänä vuonna herkku tai leikkikalenteria. Ovat tottuneet siihen, että kalenterissa on jokaiselle nami, siis vuorossa olevalle aukaisijalle. Tai sitten jokin leikki, minkä koko luokka leikkii. Pitivät tylsänä ja tympeänä askartelukalenteria. No, ei voi mitään. Tänä vuonna näin.

Viikko vierähti todella nopeaan, tuntui että just oli maanantai-aamu, ja nyt ollaan taas jo lauantai-illassa.
Toisaalta kiva että aika menee vikkelään, mutta samaan  aikaan tuntuu että mihin sillä ajalla oikein  on kiire?

Kynnet

Eilen illalla sain idean väsätä itselleni tekokynnet. Meillä on töissä varsinainen villitys kaikenmaailman tekokynsien, geelikynsien, rakennekynsien suhteen. Mullahan on ihan luonnostaan normaalisti pitkät kynnet. Todella vahvat ja kasvavat nopeaan. En siis ole yleensä keinokynsien tarpeessa.
Nyt jostain syystä kynnet murenee samantien kun alkavat kasvamaan. Todennäköisesti johtuu tästä talven kuivuudesta. Kesällä mulla oli tuollaiset  mitkä tuossa kuvassa, ihan luomuna. Koristelin niitä sitten aina maun mukaan.
Mulla on ollut aina, murkkuiästä saakka pitkät kynnet, on itseasiassa jo mun tavaramerkki. Joten tuntuu oudolta kun nyt on ollut kynnet niin lyhyet.

Vetoketju meni ja hajosi suhteellisen uudesta talvitakista. Kävin kaupasta ostamassa uuden vetoketjun, ja se olikin tämän illan operaatio. Meni siihenkin muutama hetki aikaa, mutta sain sen takin takaisin käyttöön. Tosin, nyt noiden kynsien kanssa se oli mielenkiintoinen urakka. :)

Teemo ja Totoro

Eilen oli veljentytön tupaantuliaiset ja samalla synttärit (20w). Siellä oli kaksi tuollaista karvakaveria...niiden jäljiltä serpentiinit olivat aivan uudessa kuosissa.
Oli kiva käydä kylässä...ja nähdä miten  aika juoksee, tässäkin. Kun justhan veljentyttö syntyi ja nyt asustelee poikaystävän kanssa omassa kodissaan.

Nyt vietän rauhallista pidennettyä viikonloppua...Toivon samaa teillekin!


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Juosten!

Jään sisäinen maailma

Mä olen ihan onnesta sykkyrällä. Mä juoksin! En siis lujaa kuin pikakiitäjä, mutta ei se kävelyäkään ollut...se oli reipasta hölkkää. Mä en ole pystynyt sairastumiseni jälkeen juoksemaan. Jalat eivät vain ole enää irronneet maasta.
Mutta tämänpäiväinen oli vahinko. Millalla, siis koiralla, oli tosi kova hätä. Piti saada se äkkiä pois piha-alueelta ettei tee tähän pihalle.
Yhtään mitään ajattelematta mä aloin nostaa tassua toisen eteen, juosten.
Kun olin muutaman askeleen ottanut, mut otti valtaansa ihan älytön ilo ja himo!
Koira oli ihan äimänkääkkänä kun senkin piti juosta. Joutui siis kakkimaan ja pissimään mun juoksuaskelien tahtiin. Hih. 
Matka ei ollut pitkä, mutta se ei olekaan oleellinen asia, vaan se, että mä pystyin oikeasti nimittämään pyrähtämistäni juoksuksi.

Mitä ihmettä? Siis olen kuin puulla päähän lyöty. Taidanpa siis kokeilla toistekin, ihan varmana. Mä osaan ja pystyn taas juoksemaan, edes vähän! 

Niin, ja facebookissa menin laittamaan "niin moni kuin tykkää, teen iltaisin vatsalihasliikkeitä..." 30 tykkäs...joten olen ihan mukavasti saanut vatsalihaksiakin kipeäksi. Mutta jos tämä suunta jatkuu...pääsen vielä ihan mukavaan kuntoon.

Voo ehkä terveeltä kuullostaa hullulta, kun riemuitsen muutamasta sadasta metristä jonka olen juossut. Mutta näin se vaan on. Se oli ihanaa!

Ja nyt vatsalihasliikkeet ja suihkuun ja nukkumaan. Todella hyvillä mielin.

tiistai 30. marraskuuta 2010

jatkoaika

 Hytinää...

Tänään olisi ollut auton luovutuspäivä...ja sitten tulikin yllätys!!
Vuokranantaja soitti ja kysyi, että haluaisinko pitää autoa vielä kuukauden? Tuota...öö...kun...Mökelsin puhelimeen...

Siis joululahjana? Ilman vuokranmaksua?

No tottakai! Siis lahjana, no ilman muuta! 
Eli kuljemme vielä kuukauden yhdessä, mä ja Fiiu. Piti siis opetella käyttämään tolppaa..

Sain tuon tolppapaikan vasta kesällä...ja en ole siihen paneutunut ollenkaan, miten tuo ajastin toimii jne...sitten sitä räpläämään, sormet kohmeessa ja puolisokeana, kun silmälasit jäivät sisälle. Ei hajuakaan ajastinko tuon oikein? Aamulla selvinnee?
Tänä aamuna auto yski ja mietti että käynnistyykö vai ei...käynnistyi lopulta. Nyt laitan piuhan päähän, niin ei olisi niin hankalan kankea aamu autoparallakaan.

Niin, paistaa se aurinko siis joskus risukasaankin.
Iso kiitos!!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Uusintakierros

 Kolmen lampun kokoelma.

Kun niin paljon sapetti, että se kamera tilttasi aamulla, kävelin kotiin, laitoin akut lataukseen ja lähdin parin tunnin päästä uudelleen kierrokselle.
Oli pakko saada nämä kuvat!

 Valo hyvässä kulmassa.
Noi oli niin satumaisia, tuolla puiden alla, oksien joukossa, oli niin herkkä tunnelma.

 Sokerikuorrutetut puut, kaunista!

 Tästä tuli mieleen viime talvi ja viime talven luonnon muokkaavat puut. Nämä lumet tehnyt lumitykki. Ei oikeasti noin kauniita puut tällä hetkellä ole.

 Aaah...luonto.

 Ihana tunnelma...tuo sameus johtuu taustaalla pauhaavasta lumitykistä. Mutta tunnelma on kohdillaan.

 Kehykset luonnon kauneudelle, valon leikkiä lumisilla, jäätyneillä oksilla.

Ja vielä kerta...illalla, kotiinpäin tultaessa, vielä pysähdys kentän reunalle. Nyt iltavalaistuksessa samainen paikka.

Nyt on hyvä mieli ja hyvä olla. :)

Viimeinkin aurinkoa!

Lumitykin jälkiä.

Pitkään ollut taivas pilvessä, viimein tänä aamuna aurinko meille näyttäytyi. Ja eikun pihalle. Ensin kunnon pukeminen, riittävästi vällyä, että tarkenee. Sitten huolellinen kameran tsekkaus ja linssin puhdistus, vara-akut mukaan. Kappas, ne olikin vielä laturissa (laturi ei tosin enää seinässä). Koiralle valjaat ja kännykkä ja avaimet taskuun, ja ulos!

Pakkanen nipisteli aika nopeasti poskia, melkein ainoa suojaamaton paikka kehossa. Mutta ei se mitään. Olin päättänyt kävellä tuohon ihan lähelle, Perttulan kentälle. Siellä lumitykit pauhaa ja saa puut satumaisiksi. Niitä olin jo pitkään haaveillut kuvaamani. Odotellut vain auringonpaistetta. Ei meinaan yhtään niin kaunista pilvisellä.

Kuvasin muutaman pikkujutun matkan varrella.
Lopulta pääsin koiran kanssa tonne, ja ah. Ihanan näköistä!
Ja kamera auki...Kas kummaa, ekat akut sammuivat..no ei hätää. Kohmeisin sormin vaihdoin vara-akut sisään. TÄ? Nekin loppu? No tietty...ne oli jääneet laturiin ja silloin ne tyhjenee nopeaan. Kiva kiva.
Nyt alkoi sapettamaan. Olin odottanut kauan että pääsen aurinkoisella säällä kuvaamaan noita puita ja lumitykkejä.
Kiehuin...oi että kiehuin. (eipä enää ollut siis kylmä)

Kaivoin sitten kännykän. Onhan siinäkin kamera. Nappasin yhden kuvan kovimpaan kuvaamisen nälkään. Mutta ei se helpottanut, sapetti edelleen.
No, lompsoti lomps, takas kotiinpäin.

Eikä siinä vielä kaikki, takin vetoketjukin vetäisi viimeisen hengenvetonsa. Lisää sapetusta.
Oli se uusi takki minkä jouduin ostamaan kun pitkäkyntiset veivät häkkikellarista kaikki talvitakit. Sapettaa. Nyt ollaan ilman kunnon takkia. On vain sellainen "navettatakki", millä kehtaa liikkua pimeällä...ei valoisalla.

Äh, tää on taas tällainen päivä. Huomenna kaikki on taas toisin.

Nyt akut lataantumassa, ja kun ne on lataantuneet, laskeskelin että aurinko paistaa edelleen ja saan otettua lisää kuvia...ja sitten menen äidin luona käymään. Haen tupperit.

Mutta, siis, on tullut talvi ja sapettaa. ;)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

lunta tulvillaan...

 Ikkunkoristeet luonnon omasta kädestä.

Päivän mittaan satoi lunta lisää ja lisää ja vieläkin lisää...se alkoi pakkaantumaan luokan ikkunaan. Kuusi taipui raskaan painon alla. Mutta tunnelma luokassa oli kuin satukirjasta.
Katsahdus ikkunoihin loi satumaisen tunnelman.

Toki takaraivossa paukutti, että huh, onpa autossa etsimistä tämän sateen jälkeen. Se on varmasti peittynyt hyvin lumen alle.

Pihamaan näkymää.

Luokan ikkunasta kurkistus pihalle...lunta tupruttaa aina vaan lisää.

Kotosalle pääsin töiden jälkeen, ajaminen oli  mielenkiintoista, kun aura-autot olivat tukkineet ristyksiä. Isot tiet aurattuna ja pikkuteille vallit risteyksissä. Niihin sitten vauhdilla, että pääsee läpi. Kotiin saakka suoriuduin, kieli keskellä suuta.

Nyt on remontti kotona tehty. On maalattu ja korjattu vesivahingon jäljet.
Nyt kärvistellään hetkinen näissä maalihuuruissa. Ottaa hengitykseen ja päähän hajut.
En usko että ihan terveellistä näitä on täällä haistella, mutta mihinkäs sitä karkuun pääsisi?
Nyt kun vielä jaksaisi kaikki tavarat roudata takaisin vaatehuoneeseen...puolet jo viety, puolet odottaa seuraavaa jaksamisen puuskaa. Ehkä sitten viikonloppuna?

Pää on aivotärähdyksen jäljiltä suht ok. Päänsärkyä kesti useamman päivän. Tänään ollut ehkä eka päivä kun ei särje sen takia. Nyt särkee tämän maalinkäryn takia.

Viimeisiä viedään, auton kanssa siis. Marraskuu lähenee loppuaan ja on autosta luopumisen aika käsillä. Aika haikeeks vetää...mutta minkäs teet? Kun ei oo rahaa, sitä vaan ei ole. :(

Mutta huomenna jo torstai ja sitten melkein jo viikonloppu, ihanaa!

lauantai 20. marraskuuta 2010

aivotärähdys

 Aamuhämärässä.

Istuin torstaiaamuna autossa, odottelin poikaa kyytiin. Oli hämyistä ja lumi tullut maahan yön aikana. Nyt se alkaa, talvi. Pakko sopeutua, vaikka en siitä tykkää. Mun olisi varmaan pitänyt syntyä jonnekin etelän maahan? Ainakin mun sydän sellaiseen halajaa, vaikka en edes koskaan ole käynyt. Lentopelko estää matkustamisen. Mun tuurilla se kone putoaa. Sen verran tuntuu tuo pahanilmanlintu mua seuraavan. 
Töissä eivät oikein enää ymmärrä että olen järjissäni...tiedä sitten olenko? Kun aivan kokoajan tapahtuu jotain ja harvemmin kovin myönteistä. Toki sitäkin, mutta paino kyllä vetää alas. ONNEKSI olen syntymälahjana saanut positiivisen elämänasenteen. Muuten en tiedä missä olisin?

Näkymä luokan ikkunasta.

No, pakko sanoa, että ihan kaunishan toi kuusi on tuossa, saadessaan lumipeitteen päälleen. Lumi hiljalleen laskeutuu alas ja saa valoisammaksi luonnon. No, pakko tunnustaa että kauniimpi maa on valkoisena kuin märän mustana. Yöks...

Mukavat kolmeviikkoa kuluivat töissä ripeään tahtiin. Ihan oikeasti oli ihanaa olla töissä! Saanut paljon aikaiseksi, ollut taas mukana elämän isossa pyörässä ja se tuntuu niiiiin hyvältä.

Työpäivän päätteeksi tiedossa vielä fysioterapia. Ah. Sen lisäksi että fysse on taitava ja ammattitaitoinen, myös mukava ja katseenkestävä mieshenkilö. :)
Nyt kun olen pidempään hällä käynyt, totean että kyllä jokaviikkoista fyssekäyntiä odottaa. Mulla on kyllä aina siellä hauskaa ja mukavaa, aivan sama mitä sitten teemmekään. No, ihan kiva olla kyllä joskus hierottavana. ;)

Siitäpä sitten töiden jälkeen "reippain" askelin kohti parkkipaikkaa...liukasta oli, joten varoen lompsottelin hiekotettua aluetta pitkin. Olen kahtena edellisenä vuotena kaatunut aika pahasti juuri ensilumen tullessa. Nyt en aio kaatua, nyt otetaan varman päälle.
En taas halua olla se joka pääsee tilastoihin...

Ai niinkö luulin?

HUPS!!!
Tajuan jalkojen irtaantuvan maasta, lentävän kaaressa nenäni edessä, tunnen lantion kopsahtavan maahan, selän ja viimeiseksi pään. Pää iskeytyy todella lujaa. Pään sisältä kuuluu voimakas rusahdus ja tunnen kuuman polttavan kivun. Olin aivan varma että nyt kallo halkesi. Kipu oli kova ja kierin hetken maassa tuskasta ulisten. Kokeilen päätä...pidän siitä kiinni. Ei mennyt taju, hyvä. Eikun ylös ja takas töihin.
Istahdan töissä tuolille ja siihen hätääntyneitä työkavereita paikalle. Yksi tutkii päätä, ei tule verta.
Tunnen oloni hiukan sekavaksi ja päätä kuumottaa ja särkee. Samoin niskaa ja selkää.
Tajuan että en ehdi fysselle ja soitan sinne että taisin saada aivotärähdyksen kaatuessani, enkä nyt uskalla sinne tulla. Ja tämä kaiken kerroin naureskellen. Vieressäni ollut työkaveri toteaa "ei tolla tavalla puhuta jos on aivotärähdys"...Kuulen sen, ja ajattelen, kakkaako sä tiiät mun kipukynnyksestäni? 

Toinen työkaveri, jolla syvempi tuntemus musta, tietää että ennenkuin mä valitan kipu on jo kova. Joten hän sitten huolsi mua.
Istuin puolisen tuntia töissä, kuulostelin itseäni ja lähdin lopulta ajamaan kotiinpäin. Mutta...mulla oli monta rautaa tulessa. Piti hakea poika koulusta, viedä toinen parturiin, käydä kaupassa...ja kaiken sen tein, tuon tällin jälkeen. Sillä ei niitä kukaan muukaan olisi tehnyt! Pakko mikä pakko.

Kotiin tultuani pysyttelin väkisin hereillä, alkoi olla voimakas väsymys ja päänsärky ja niska alkoi olemaan liikutteluarka. Soitin sitten lopulta päivystykseen jonne kerroin koko tarinan. Käskivät pojan vahtia mua, en saanut nukahtaa, ennenkuin yöunille. Sen jälkeen poika kävi kurkkimassa ja herättelemässä mua, että olin tajuissani ja vastailin järkevästi.
Yöstä selvittiin ja aamulla töihin. Kyllä, luit oikein, lähdin töihin.

Töihin päästyäni kirjoitin työtapaturmalapun, kerroin pomolle, soitin tyteen ja varasin ajan, ihan varmuuden vuoksi. Että on mustaa valkoisella jos tulee jotain jälkiseuraamuksia. Muuten ei vakuutus korvaa.
Kävin näyttämässä itseäni lääkärissä joka totesi olevan keskitason aivotärähdys ja määräsi mut lepoon...hah. No, otin sen todesta ja en mennyt takaisin töihin vaan kotiin lepäämään. Päänsärky olikin kyllä jo sitä luokkaa että näköä haittasi. Joten oli todella houkuttelevaa laittaa silmät kiinni ja mennä nukkumaan sänkyyn.


Illalla sitten pikkuhiljaa heräilin, päätä edelleen särki, mutta jaksoin olla pystyssä. Kävin parvekkeella ulkovaloa kuvaamassa, happea haukkaamassa.
Katselin illalla telkkua, lukea en jaksanut.

Olen tässä pohtinut ja miettinyt miksi toisille ihmiselle kasaantuu enemmän negatiivisia tapahtumia kuin toisille? En muista kunnolla sellaista ajanjaksoa elämässäni, missä olisi ollut tasaista, helppoa elämää. Sellaista mistä kaverit puhuu, sellaista mitä toisilla on?
Eikö pitäisi jakautua tasaisemmin kaikille huonoa ja hyvää?
En siis valita, pidän elämästäni, mutta ajoittain liika tapahtumarikkaus rasittaa ja väsyttää. Voisin haluta tylsää ja tasaista, edes vähän aikaa.

No, edelleen särkee päätä...ja niska oudon kipeä. Toivon mukaan maanantaihin mennessä on olo korjaantunut. Ei ole enää varaa olla pois töistä, eikä haluakaan olla. Tahdon olla töissä!

No, nyt toivotan hyvää loppuviikonloppua.