sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Talviturkin heitto


Asteita aamulla 24...eli rannalle MARS! Lokkia kuvasin ensin..
Alkoi tulla kuuma...


Tuonne sukelsin...


Miten se virkistikään...Vesi! Hiukan viileää, mutta ei kylmää. Pystyi jopa uimaan, ei pelkästään kastautumaan.


Ja tuossa ylhäällä äiti myös uimassa.


lauantai 30. toukokuuta 2009

Lakkiaisissa


Tänään on juhlittu, ensin oman koulun kevätkirkko ja kukitukset, joista olikin kuvat tuossa aiemmin jo. Nyt veljentytön Mirkan lakkiaisissa.
Kohotimme kuohuvan shamppanja maljan valkoisen lakin kunniaksi.


Kuplivaa iloa...


Shamppanjan jälkeen samannumeroisen jalan omaavat naiset hulluttelivat vaihtamalla kenkiä. Sellaista tekee aurinko, kesä ja shamppanjan yhdistelmä. =)

Ihana päivä!

kevätjuhlat

Saamani kukkaset.

Tänään oli koulumme kevätjuhla. Kävimme kevätkirkossa ja jaoimme toditukset oppilaille. Tunnelma oli yhtä ihana kuin joka vuosi kesälomalle lähtiessä. Oppilaat parhaimpiinsa pukeutuneena. Äidit ja isät onnellisina ja ylpeinä lapsistaan.
Tunnelma herkistää itselläniu useasti kyyneleet silmiin, niin kävi tänäkin vuonna. Mutta ne on onnen ja liikutuksen kyyneliä.

Ruusun kauneus myös herkistää.
Lempeää pehmeyttä.


Itse uurastan vielä töissä kaksi viikkoa ja sen jälkeen pääsen pitkälle ja ansaitulle kesälomalle. Saan ladata akkuja kaiken kaikkiaan 8 viikkoa yhteen menoon. Se on luksusta jos mikä!

Näillä ruusuilla tahdon toivottaa kaikille ylioppilaille onnea, sekä kaikille koulunsa päättäville.

Onnea!!

perjantai 29. toukokuuta 2009

Rannalla, mollukan alla

Askeleeni rantahiekassa.

Tänään oli aivan mahtava pilvetön taivas. Kuuma kesäinen päivä. Työpäivän jälkeen en halunnut jäädä sisälle, vaan pakko päästä rannalle. Vaikkakin sinne matkaa vajaan puolen tuntia autolla, ihan sama. Veden ääreen oli päästävä.


Varpaita veteen lilluttelemaan. Vesi ei edes ollut kylmää, harmittelin että uikkarit jäivät kotiin. Rannalla ei kyllä ollut ku mä ja mun kaveri, että olis voinut vaikka ilmankin veteen hilppasta. Mutta ei ollut pyyhettäkään. Joten tyydyin kahlaamaan rannassa.


Ja tietty sit menin matalammalle...ja kävin makroilee.


Tuossa yllä, mitä noi on, nuo pienet ötökät tuossa ruohossa? Punkkeja? Yöks!


Tämä siivekäs rannan tuntumassa kiipeili korsia pitkin.


Tässä leppäkerttujen kokoontuminen.


Ja tälläinenkin siivekäs, taitaa olla edellisen siivekkään lajitoveri?
Ja nuo pienet mustat pisteet? Mitäs ne on...mä en todellakaan tunne yhtään ötökkää enkä kasvia..Kohan vaan kuvaan.

Nautin tästä auringosta, lämmöstä, äänistä, tästä ajankohdasta. Kesän alku.
Niin ihanaa!

lauantai 23. toukokuuta 2009

Maailma kylässä


Tänään matkani vei junalla Helsinkiin, "maailma kylässä" -festareille.
Oli kulttuuria jos jonkinlaista, maat hyvin edustettuina. Mielenkiintoinen päivä.

Sadesää oli tehnyt festarialueesta liejukentän, mutta hyvin siellä pärjäsi...Kun sadekin loppui siihen mennessä kun mä Hesaan ehdin.


Tuossa yllä keitellään banaaninsiivuja...

Mä rohkenin maistaa friteerattua banaania ja grillattua broikkua riisin ja salaatin kera.
Riisi ei maistunut miltään, broikku ja banaani oli hyvää.


Nii, ja kun olin kerran syönyt, piti mennä vessaan. Bajamajat vaan ovat aina yhtä mukavia ja miellyttäviä paikkoja. Hyiiii...Mutta kun on hätä, on mentävä.

Kiitos veljelleni ja vaimolleen mukavasta päivästä!
Hyvä kiertämään. :))

torstai 21. toukokuuta 2009

Sateen jälkeen


Tänään lähdin sateen jälkeen Sveitsin metsään kuvausretkelle. Metsä tuoksui raikkaalle ja maisemat olivat kauniit. Lintujen laulu taustalla. Sielu lepäsi.
Tuota ylhäällä olevaa veden virtausta tuijottelin, se lumosi ja rauhoitti.


Kortteet koreana.


Tämä yllä oleva on ilmeisesti jokin sammallajike? Tunnistaako joku? Jännän läpikuultavaa.


Tietenkin kestosuosikkini, eli pisarat.


Oli niin paljon kuvattavaa, katseltavaa. Ihan huomaamattani tallustelin metsässä kaksi tuntia. Hämmästyin sitä, että jalkani jaksoivat niin kauan. Toki se oli sellaista jatkuvaa pysähtelyä ja kuvaamista. En missään nimessä näillä kintuillani kahta tuntia putkeen pystyisi kävelemään.


Mutta, eikös kannatakin laahustaa? Kauniita kuvia saa napsittua.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Retkellä rannalla.


Tänään luokkamme teki retken läheiselle järvelle. Kevät on yhtä retkeilyn aikaa. Tosin sää ei suosinut tämän päivän retkeä, mutta ei kuitenkaan satanut.
Maisemat olivat mukavan rahoittavat, ei paljon menoa haitannut 26 innosta kiljuvaa lasta.
Päin vastoin, oli ilo katsella kun heillä oli hauskaa!


Ei edes valkoposkihanhi säikähtänyt meitä, vaan lipui tyynen arvokkaasti rannan lähellä.

Niin, no sitten taas makroilu tuli...kun oli niiiiin kauniita vesipisaroita sateen jäljiltä kasvien päällä. Ne kimalsivat kuin timantit.


lapset kävivät välillä ihmettelemässä mun kyykkimistäni. Mitä sä oikeen kuvaat?


Mutta eikö vesipisarat olekin kauniita?

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Valoon, aurinkoon!


Upea ihana aurinkoinen ja lähes tuuleton päivä. Viimeinkin! Joten tassut taas kohti metsää. Auringon innoittama otin kuvakulman, jossa aurinko antaa oman lisänsä kuvaan.


Ylös, valoon, aurinkoon!


Pienet ja hennot nauttimassa euringon lämmöstä.


Hentoa, uutta.


Tämä kuin pieni aurinko itsekin.

torstai 14. toukokuuta 2009

Retkellä


Tämänpäiväinen retkemme suuntasi Helsinkiin ja luonnontieteelliseen museoon. Esillä oli jos jonkinlaista luurankoa ja fossiilia. Kuvailin niitä sekä vahdin lapsosia samalla. Useassa kuvassa näkyy lapset, joten niitä en voi laittaa näytille.


Nuo perhoset olivat kauniita, niitä oli siellä aika paljon. Kuvasin vain tämän yhden laatikon.


Sit alkoi lipsumaan tuo kuvaaminen, oli niin mahtavia arkkitehtuurisia yksityiskohtia, että en malttanut olla kohdistamatta kameraa kattoon,

Rappusiin....

Ja sit kun kipusimme ylimpään kerrokseen, kuvasin tuon kierteen tuonne alas.

Mukava retki, oppilaat olivat innostuneita ja käyttäytyivät todella hyvin.
Mukava työpäivä takana.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Muutos on alkanut

Muutos on alkanut. Sammakon kudusta siirrytään nutipää vaiheeseen.
Toivottavasti pääsen kuvaamaan tuohon lammikkoon pikkusammakoita, lammikko on nimittäin alkanut kuivumaan, toivon mukaan se ei kuivu kokonaan.


Hauskan näköisiä kavereita.

aamukastetta


Tänä aamuna upea raikas aamukaste kimalsi nurmella. Käytin koiran aamupissillä ja ihastelin kastetta. Oli pakko hakea kamera ja kuvata tuo aamukaste.


Tuossa alla on ison iso kotiloeläin.


Teimme luokkamme kanssa kevätretken naapurikouluun, missä meille oli järjestetty mahtava luontopolku elämyksineen. Siellä tapasimme tuon ison kotiloeläimen.
Se asustelee akvaariossa (ilman vettä) ja pohjalla oli jotain kuiviketta ja salaattia ja kurkkua sun muuta mutusteltavaa.

Mahdollisesti saisimme myös meidän omaan luokkaan tuollaisen ötökän asumaan. Lapset saisivat siitä huolehtia, meidän aikuisten valvonnassa, tietenkin.

Hauska kaveri joka tapauksessa. Minä lupasin olla se, joka tuota sitten kesäaikana hoitaisi, jos sellaisen luokkaamme saisimme. Kun eihän se voi tyhjään kouluun jäädä kesäksi.
Mutta ei tuollainen meille vielä muuta, ehkä sitten syksyllä, katsotaan...