keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kuumailmapallossa


kokoaminen aloitetaan.


Oli hyvin tuulinen päivä, puuskainen. Olin ihan varma että lentoa ei tehdä. Soitin iltapäivällä ja varmistelin lentoa, ja sanottiin että lähdetään yrittämään. Huih! Tuolla tuulella? Se kuulemma tyyntyy illaksi.
No, kentällä sitten odotettiin 19.30-21.00 ja tuli tieto että lähdetään nousuun.
Edelleen oli puuskatuulta, joten pilotti sanoi, että laskeutumisesta saattaa tulla hiukan tömähtävää. Iiks.

Pallo alkaa täyttymään.

Me jotka osallistuimme itse lentoon, saimme myös osallistua tuon pallon kokoamiseen ja täyttämiseen. Sekin oli kokemus!


Ja lämpöä sisään, jotta pallo alkaa kohoamaan.

Pallon varjo.

Itse nousu tapahtui todella nopeasti! Siinä en edes tajunnut että olemme jo ilmassa, ennenkuin kurkistin reunan yli ja huomasin pallon olevan jo noin 20metrin korkeudessa maasta, ja pallo ponkaisi korkealle nopealla vauhdilla. Pallon tuli poltteli niskaa, se oli hyvin kuumaa. Pohdin että kärähtääkö mun lakattu pää...heh.


Maisemia ihastellen.

Tuolla ylhäällä, korkealla ei pelottanut, ei yhtään. Siellä oli tyyntä, rauhallista, lämmintä ja kaunist. Maisemat olivat mykistävän kauniita.


Aurinko kuurupiilossa pilven takana.


Järviä.


Metsäistä ja peltoista maisemaa.


Lisää lämpöä palloon.

Ainut ääni mikä tuolla ylhäällä kuului, oli tuon tulen ääni.


Aurinko alkaa painumaan alas, mutta laskeutumispaikka puuttuu, on pakko laskeutua ennen kun se laskee. Muuten ei enää näe, ja sitten rytisee.

Me ohitettiin yksi hyvä laskeutumispaikka...sen jälkeen oli isompi järvi, ja pelkkää metsää...metsää...Ja pilotti tähyää kaukaisuuteen etsien jotain reikää metsässä, peltoplänttiä tai jotain aukiota. Ei näy, vain metsää...alas olisi jo päästävä, kello käy, aurinko laskee. Tunnelma pallossa oli silloin hiukan tiivis.
Lopulta pilotti sanoi että tuolla pienen ladon vieressä taitaa olla jokin aukeama, mä en nähnyt kyllä mitään!

No, lähdettiin laskemaan korkeutta...puun latvat rapivat korin pohjaa...se oli hiukan jännää ja pelottavaa. Lopulta maa oli tosi liki, silloin pidettiin kahvoista kiinni ja lujaa, maa mihin laskeuduttiin oli kesannolla oleva vanha niitty, autiotalon pihalla. Pienen pieni pläntti.
Mutta laskeutuminen onnistui hyvin. Ei kori kaatunut, pysyi pystyssä.


Tässä rullaamme palloa kasaan. Sekin oli kyllä täyttä työtä.


Shamppanjaa tarjolla kaiken jännityksen jälkeen.


Ja lopuksi diplomin saaminen, muistoksi!

Mikä kokemus!

Miten mun elämä onkin ollut mukavaa ja täynnä kokemuksia?

7 kommenttia:

  1. Olihan jännittävä matkakertomus! Luin sen siksikin erityisellä mielenkiinnolla, koska 85-vuotias äitini on lähdössä tänä kesänä kuumailmapallolennolle! Pyysi minuakin mukaan, mutta lähinnä hinta hirvitti...

    VastaaPoista
  2. irma , onpas mukavaa että äitisi haluaa tuon kokea. Nyt sen itse kokoneena voin vain sanoa että WAU!
    Kannattaa ilman muuta mennä, jos saa pennoset kasaan.

    Äitisi ilmeisesti lahjaksi saa?
    Sano äidillesi, että vain lasku jännittää...ja pitää kiinni remmeistä.

    Ihanaa reissua äidillesi!

    VastaaPoista
  3. Lahjaksi ei äiti lentoa saa, vaan itse maksaa. Hän on Jyväskylässä ikkunastaan katsellut useana vuonna ilmapallolentoja ja haaveillut joskus pääsevänsä sellaiselle. Nyt se tuntuisi toteutuvan, kun nuorempi ystävätär pistää toimeksi.

    Kerronpa hänelle lentokokemuksestasi seuraavan kerran soittaessani.

    Kyllä minunkin tekisi mieleni lentämään, mutta taidan sittenkin säästää ruskaretkelle Lappiin...

    VastaaPoista
  4. WAU, mikä juttu!!!
    On varmasti ollut mahtava kokemus, todella!!!
    Kivaa, että olitte vielä kerinneet ottamaan kuviakin lennonajalta, ja niin kauniita kuvia. Tuolta ylhäältä maisemat saavat ihan uuden perspektiivin. Itse en ole koskaan moista kyytiä saanut, mutta nähnyt kyllä kuumailmapallon olen. Sellasella kakspaikkaisella pienkoneella kyllä olen lentänyt, mutta silloin pelkäsin niin, että valtimot jyskyttivät vielä viikko lennon jälkeenkin...huah!!! :)
    Varmasti ollut sinulle ikimuistoinen kokemus ja hieno lahja.
    Muuten...hieno blogi sinulla, tulen tänne uudelleenkin :)

    VastaaPoista
  5. Hienoa Sasaliini! Sekä rohkeutesi, että blogisi, kerrasssan mestarillista! Itse tyydyn katselemaan kuviasi, jotka nekin jo huippaa tällaista korkeanpaikankammoista. Hyvää kesänjatkoa! t. Sumo

    VastaaPoista
  6. Wautsi mikä lentokokemus ja rohkea nainen!! Ei silti, kyllä itsekin menisin, kunhan rahoitus järjestyisi. Olet jälleen yhtä kokemusta rikkaampi, hienoa!

    Annu-"Anonyymi"

    VastaaPoista
  7. En tosta rohkeudesta tiiä...ei se nyt loppujen lopuksi hirveästi rohkeuttaa vaatinut, vain sen rahoituksen. :D

    Ajattelin säästää, ja mennä ehkä ensi kesänä uudelleen... ;D

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.