tiistai 10. maaliskuuta 2009

sapettaa!



Voi että tätä elämää, nyt sapettaa. Harvoin mua sapettaa, peruspositiivisena ihmisenä.
Mutta nyt sapettaa.
Mulle Maskussa (neurologinen kuntoutuskeskus) tehtiin hoitosuunnitelma, jossa määrättiin fysioterapiaa 20 krt vuodessa. Sekä lantionpohjafysioterapiaa 10 krt vuodessa. jälkimmäinen toteutetaan kiltisti ja mukisematta sairaalan taholta. Mut tavallinen fysioterapia, sitä ei suostu nyt kukaan maksamaan. (mun oma pussi ei kestä maksaa...)

Neurologi ei edes suostunut kirjoittamaan lähetettä. Sepäs vasta kummastuttaa, totesi vain että jos kaikki Maskun suositukset toteutetaan, on rahat loppu jo maaliskuussa. Että sit just mun kohdalla iski pihiys. PAH!

Käännyin sitten työterveyden puoleen samaisen hoitosuunnitelman kanssa. Siellä lääkäri otti asian vakavasti ja kirjoitti lähetteen kuntoutustyöryhmälle maksusitoumusta varten. Tänään tuli päätös postissa. En saanut kuntoutustyöryhmän hyväksyntää, sairaslomia liian vähän? Hei kamoon!!!!

Mulla on työnantajan kanssa tehty työn järjestelyjä, jotta pärjään töissä. Siksi en ole juurikaan sairaslomia tarvinnut, mutta en pysty tekemään enää työtä samalla tasolla kuin ne "terveet". Nyt sitten se kostautuu mulle kun on työssä kyetty joustamaan. Täytyy kait alkaa saikuttamaan enemmän, jotta olis näyttöä työkyvyn alentumasta.

Mä en ala. Mä alan huutaa...
Kuvitelkaa tohon sellanen kamala primitiivinen huuto taustalle...

2 kommenttia:

  1. Saat toki ja vastauksenkin saat.
    Suurin osa on täältä : http://www.deviantart.com/ ,mutta myös oon joitain löytänyt ihan sattumalta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ppipi.
    surffailenpas minäkin tuolla sivulla kun aikaa piisaa. :)

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.