maanantai 16. maaliskuuta 2009

helmiä

(kuvassa kynttilänalunen)


Se miun poika on siellä autokoulussa. Se on ihan täpönä ja haluu kovasti päästä autonrattiin. Käytiin sitten viikonloppuna mun isän luona, suljetulla yksityistiellä hiukan kokeilemassa auton ratissa oloa. Olihan se alkuun aika töksähtelevää ja auto tuppas sammumaan kokoajan. Mut ei tuo haittaa. Vain yrittämällä oppii.

Oli vaan niin hassua ja omituista katsella sitä mun poikaa siinä vieressä, kuskin paikalla ja mä vieressä apukuskin paikalla. Ihan hassu järjestelmä? Missä vaiheessa se noin isoks kasvoi?
Mut hyvä että se haluaa oppia, kunnolla. Jaksaa ottaa ohjeita vastaan, ei hermostu.
Myös mun hermot kestivät hyvin. Se on hyvä se. :)

Tänään käytiin sitten uudelleen jo kokeilemassa ajelua. Selkeästi paremmin sujui nuo lähdöt. Hienoa! Kun pääsee autokoulussa ekalle ajotunnille. Osaa edes käynnistää auton ja pysäyttää sen. On yksi jännitysmomentti vähemmän.

Mut mulla ne lisääntyy. Tulee se huoli...kun se kortin saa, tietenkin se myös haluaa autolla ajaa? Mun pitäs sit olla rauhassa kotona ja odottaa se ehjin nahoin kotiin?
Sitä pelkään...että kun se ajelun aika koittaa, että ei tapahdu mitään. Suojelusenkeleitä matkaan...paljon, kiitos.

2 kommenttia:

  1. Niin ne kasvaa ja huomaa asioiden muuttuvan, kuten kuka istuu ratin takana. Se on yritettävä luottaa heidän ajotaitoonsa ja toivottava ettei muut töpeksisi.

    VastaaPoista
  2. Juuri näinhän se on.
    On vain luotettava ja toivottava, että ei osu liikenteessä töpeksijä kohdalle.
    Tuon saman pelon alla on aikoinaan mun vanhemmatkin olleet. Nyt on mun vuoro.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.