perjantai 20. helmikuuta 2009

Kevättä ilmassa...

Elämä kuljettaa, ihan omia polkujaan.
Hyvä niin, ei tarvitse aina itse valita suuntaa, kun se tuodaan tarjottimella nenän eteen. Pitää ite vain mutustella. Niin, ja tietty uskaltaa heittäytyä...
Niin monen vuoden omituisten kiemuroiden jälkeen, kaksi tietä kohtaavat. Minä ja hän.
Nyt ollaan ja ihmetellään ja katsotaan mihin ihmeeseen tämä tie johtaakaan. Jes, siis niin hyvä fiilis. Sai herätä aamulla turvallisesti kainalosta. Voi wide. Niin harvinaista herkkua... :)

Mutta, arki taas koittaa... 160km tuossa välissä on matkaa...joten ei ainakaan ihan arkiseksi väserrykseksi muutu kertaheitolla. Mut on myös ihanaa, että toinen osapuoli ei ole entuudestaan vieras, vaan tuttu. Mutta nyt kun ollaan puhuttu, naureskeltu, kerrattu elämänkaaria, se toinen ei olekaan niin tuttu kuin luuli. Sepäs onkin hyvä asia...voi kerros kerrokselta avata.

Tää seikkailu on sellainen, että katson loppuun saakka...

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon munkin puolesta,toivon että kaikki menee hyvin loppuun asti...

    VastaaPoista

Jätä jälkesi, kiitos.