sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Luminen lenkkikaveri

Milla

Ulkona pakkasta -5. Ei tuule, suhteellisen tyyntä.
Hiljalleen satelee lunta.
Jalat...juu, taitaa kantaa...Siispä ulos Millan kanssa!


Milla rakastaa lunta...enemmän kuin vettä. Lumessa se jaksaa kirmata ja piiloutua kinoksien taakse. Sen riemua on mukava katsella.


Ihanaa saada juosta! Lujaa, lumessa pomppien, kieli melkein keskellä suuta.
Olla eläimellinen, koira. Niin se Milla taitaa ajatella.
Ja nauttii kun minä, emäntä, pääsen taas liikkumaan melkein normaalisti. Pääsee koirakin taas paremmille lenkeille.

Koiran rakkaus on aika pyyteetöntä. Jos ei emännän jalat kanna, koira tyytyy siihen. Kun jalat kantaa, koira nauttii saadessaan pidemmän lenkin.
iin hyvä mieli tulee itselleni kun olen saanut koiran lenkille, metsään.


Ihana utelias luminen kuono.


Tuonne, metsään...lumen keskelle tiemme tänään vei.

Oli hyvää ja virkistävää päästä sulattelemaan kaikkia jouluruokia...niitä kun taas on syöty, liikaa.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulurauhaa


Hautuumaa kuuluu joulun perinteisiin. Siellä on pimeällä ja lumisella kaunista.
Se on paikkana surullinen, lohduttava ja kaunis.

Omiin perinteisiin kuuluu aamupuuro äidin luona, mantelin metästys puurosta.
Tänä vuonna ei osunut mun kippoon.
Sen jälkeen kahvit siellä, ja lahjojen jako jo aamulla paikalla olevien kesken.
Ja vielä päätteeksi glögit.
Tänä Jouluna lahjojen jaossa oli äippä ja mä, ja sisko miehensä kanssa.
Kiitos heille!

Sen jälkeen kotiin koiruus ulkoiluttamaan ja takas äidin luokse. Vietimme tänä vuonna jälleen "sinkku-joulua". Mikä tarkoittaa sitä, että mulla on lapset isällään ja me kaksi sinkkua, äippä ja ,mä vietämme Joulua yhdessä.

Valmistimme ruokaa yhdessä ja nautimme Jouluruuan hilpeän arvokkaissa merkeissä kaksin.
Sen jälkeen vyöryimme täysien mahojen kanssa sohville...pakko huilia sen armottoman syömisen jälkeen. Miksi sitä pitääkin aina syödä kuin ruoka muka pääsisi loppumaan?
Pohdiskelimme muutaman tunnin levon jälkeen jotta sinne hautuumaalle pitäs lähteä.
Silloin soitti veljeni ja oli tulossa Hyvinkäälle vaimonsa kanssa. Menimme siis yhdessä hautuumaalle.


Kiersimme hautuumaa kierroksen. Asettelimme kynttilät, hiljennyimme hetkeksi joka haudan kohdalla. Toivotimme hyvät Joulut.

Niiden joiden haudat ovat kauempana, heille laitoimme kynttilät muistokivelle.
Muistokivelle kynttilän sytytin Tainalla, Tomille, Kaijalle ja Mintulle.

Koskaan teistä en ketään unohda. Asutte sydämessäni, kalliit muistot säilyvät aina.

Kiitos läheisilleni tästä Joulusta.
Olette rakkaita.

torstai 17. joulukuuta 2009

Väkerryksiä


Karkkikorut.

Eilen pääsin eduskuntatalolle MS-ystäväni kutsumana jouluruokailemaan.
Meinasin laittaa tähän muutaman kuvan sieltä, kun ehkä hiukan salakuvasin, luin äsken netistä että siellä saa kuvata vain opastetuilla kierroksilla...noo, en ollut sellaisella.
En nyt sitten laitakkaan niitä kuvia näkösälle. Pysyy täällä mun koneen uumenissa, vaikkakaan ei niissä yhtään ihmistä näy, kuvailin vain tyhjiä saleja ja patsaita ja käytäviä.

Mun ystävä on siis töissä siellä, ja saavat kutsua itselleen vieraita. Hän halusi nyt kutsua minut.
Oli se aika virallisen oloista. Sisälle mentiin turvatarkastuksen läpi, kassi läpivalaistiin ja käveltiin metallinpaljastimen läpi. Sitten sai vierailijaläpyskän rintaansa kannettavaksi.

ystäväni esitteli mulle paikkoja, kertoi mitä tapahtuu ja missäkin.
Mentiin sitten vanhan puolen ruokalaan, se on tunnelmallisempi kuin se uusi puoli. Uusi puoli oli lähinnä moderni ja hyvin korkeakattoinen, siellä kaikui liikaa.
vanhalla puolella oli ajan patinaa.

Tuntui hassulta istua siellä kansanedustajien ja ministerien kanssa rintarinnan. Niin, tavallisia ihmisiähän hekin ovat, mutta telkkarista tuttuja.
Hämmästelin että siellä oli aika rentoa se olo.
Ei jäykkää kauluspaitafiilistä, toki muutama sellainen hiukan tiukempi setäkin ja täti siellä joukossa oli, Mutta niinhän elämässä aina.

Oli mukava päviä eduskunnassa.

Sen jälkeen menimme ystävän kanssa korutarvikekauppaan. Olen innostunut väkertämään koruja. Ollessani Maskussa kuntoutuksessa pari vuotta sitten innostuin korujen väkerryksestä.
Nyt ostin erilaisia tarvikkeita ja viime yönä sain ahaa-elämyksen ja väkersin tuollaiset karkkimaiset korut. kaikki on tehty itse, paitsi itse sormusaihio ja rannekeketju.
Jokaisen lasinpalan olen itse väkertänyt kiinni...
Meni mulla aikaa ehkä 4 tuntia?
Näillä mun osittain tunnottomilla käsillä se oli mielenkiintoinen urakka, mutta tykkäsin lopputuloksesta.

taidanpa tilata netistä lisää kotutarvikkeita...

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Hilman kanssa lääkärissä.


Hilma kantokopassa

Hilmalla on sellainen omituinen sairaus. Sille tulee aika-ajoin outoja patteja päähän, tassuihin ja ympäri kehoa. Sen jälkeen kun ne patit häviää, alkaa Hilmalla omituinen ihottuma, ja sen jälkeen ihottumakohdasta lähtee karvat. Noita paljaita alueita voi olla kymmeniäkin pitkin kehoa. Kun aikaa kuluu, Hilma paranee aina itsestään.
Hilman tuosta vaivasta olen läääkärissä käyttänyt silloin kun tämä vaiva vuosia sitten alkoi. Syytä omituiseen patteiluun ja karvanlähtöön ei löydetty ja Hilma parani spontaanisti ilman hoitoa.

Noita aikoja Hilmalle tulee aina aika-ajoin edelleen, muutama vuoden aikana.
Nyt Hilmalla ollut sellainen jo pidemmän aikaa ja päätin mennä lääkäriin kun Hilma myös alkoi laihtumaan jo oli hetken hyvinkin heikon oloinen.

Lääkärissä tutkittiin tarkkaan, rapsuteltiin ihonäytteitä, ei löydetty loisia. Madottanutkin olen kaksi kertaa vuodessa kotosalla.
Verikokeet kertoivat kaikkien sisäelimien olevan kunnossa, ei hätää sen suhteen. Mutta verikokeessa kävi ilmi, että Hilman kehossa on meneillään voimakkaampi tulehdustila.
Syynä voi olla allergia...tai sitten jotain ihan muuta.

Päädyttiin seurantatilaan, eli sai antibioottikuurin, ja voimakkaan loishäädön. Kahden viikon päästä on kontrollikäynti eläinlääkärille ja katsotaan miten Hilman veriarvot silloin sanovat.

Mutta aamulla...kun tyhjensin kissojen hiekka-astiaa...vastassa oli yököttävä näky!
Hilmalla oli kuin olikin matoja! Siitäkin huolimatta että madotan kaikki eläimet kaksi kertaa vuodessa ja kissat ovat kaikki sisäkissoja, joille en syötä raakaa lihaa.

Kun olen inhottavav utelias, huuhtelin madot pois kakasta ja tein nettisurffailua, että mitkä madot ovat kyseessä. Suolinkainenhan tuo...nuori sellainen, tai itseasiassa noita on tuossa kipossa 9kpl. YÖÖÖÖKK!!!

No, osa Hilman olosta johtui noista madoista, mutta ei selitä kuitenkaan kaikkia oireita...ikävä kyllä. Ne patit ja kaljuuntuminen eivät johdu noista suolinkaisista. Olisipa ollutkin niin helppo ratkaisu, mutta...odotellaan nyt ja seuraillaan Hilman vointia.

Nyt on kaikki eläimet ekstra vahvalla matokuurilla...varmuuden vuoksi...
Jos pystyt, kurkkaa noita ällötyksiä tossa alla.. HYI!



Suolinkainen.

Jatkan vielä tarinaa..

Kävi pikkukissa laatikolla kakalla, kävin kurkkaa, ja kas, suolinkaisia sielläkin. :(
Aamulla madotettu koko jengi...viel on Toffo kakkaamatta, ja koira, Milla jo yökkii siihen malliin että pian oksentaa....ja arvata saattaa...matoja. Hyi!

taitaa olla niin, että Mini toi meille mukanaan nuo madot. Vaikkakin Mini oli madotettu ennen luovutusta, mutta sitä uusintamadotusta ei ollut tehty, joten ne munat ku kuoritui, oli taas uudet suolinkaiset liikkeellä ja nyt koko mun laumassani.
Näyttää Axilur vet tehoavan hyvin...joten kahden viikon kuluttua uusitaan taas koko rumba. Toivoaksemme pääsemme madoista!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Ihana valo!


Valo!

Tänään soitteli iskä ja pyyteli mukaan kaupoille. Menimme ostamaan mulle joululahjaa, olin toivonut uutta peittoa. Sain nyt itse valita millaisen peiton haluan. Ostin samalla uuden torkkupeiton ja uudet lakanat itselleni.
Nyt pyörii pesukone ja ehkä illalla pääsen uuden peiton alle...oiiii..

Mutta Hrrrr! Ulkona oli kylmä! Pakkasta mittari näytti -12. Ja kun on ollut plussan puolella pitkään, tuo kylmyys oli aika hurjan tuntuista. Onneksi en asu pohjoisessa, missä pakkanen kiipeää jo yli -20 asteen. Kammostus!



Käppäilin isän pihalla ja ihastelin tuota valoa! Se oli niin lämmin, vaikka pakkanen olikin kylmä. Loi oudon kontrastin. En tiedä sainko sen tallennettua niinkuin sen näin. Mutta vain kävelin ja ihastelin tuota valoa!
Huomasin että olin kaivannut tuota mollukkaa. Se vaan tuo kummasti piristystä tähän harmauteen, mikä on Suomen ylle laskeutunut ja siinä viivytellyt.
Väisty pois! Tilalle vaikka pakkanen, kohan on valoa!



Jäniskin kipittänyt pihan poikki.

Ja tää pahis...tää on todellakin alkanut väistyä. Sain tehtyä eilen jo kävelylenkin koiran ja kameran kanssa. Ei se lenkki iso ollut, mutta sitäkin ihanampi!
Ei horjumista, ei keppiä mukana...menin melkein kuin tavallinen ihminen...noo, siitä tavallisuudesta nyt tiiä, mut hyvältä tuntui!

Siitä riemastuneena siivosin eilen keittiön kaikki kaapit. Nyt on puhdasta, raikasta ja tavaratkin taas löytyvät.

Ihanaa taas olla olemassa!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Vaikeampi juttu?


Vieläkin helppo?

Jos tää nyt ratkeaa samantien, alan etsimään tosi vaikea tunnistettavaa...
Saa sen ajan kulumaan näinkin. :)

Mikä tämä on?


Mikä tuo on?

Hööh, alkaa aika käydä pitkäksi sairaslomalla ollessa. Ei pääse ulos kuvaamaan, joten keksin sitten kuvata ilman päät ja häntää kotosalla.
Kuka arvaa mitä olen kuvannut?
Kokeilkaa, suurentakaa jos siitä on apua. Mikä tuo on?

Mulla alkaa olo kohentumaan, tasapaino ja huippaus on ohi. Nyt odottelen että jalat alkavat kantamaan paremmin. Ilman keppiä jo pärjään ulkosalla jos en pitkälle lähde.
Joten se nousu on alkanut, mutta millä tahdilla jatkuu...jää nähtäväksi.

Mielialakin on hyvä, ei pahemmin valittamista. Mitään ihmeitä ei ole sattunut, olo vain on kohentunut. Jee! Kyllä tää tästä taas tavalliseksi arjeksi muodostuu.
Ja joulukin tulla jolkottaa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tainan haudalla


Tainan hautakumpu ja kukat.

Tänään lähdin erään tuttavani kanssa käymään Tainan haudalla. Olemme tutustuneet tämän tuttavani kanssa MS kuvioissa. Hänkin sairastaa tätä sairautta. Mutta yllätykseksemme huomasimme jakavamme paljon muutakin yhteistä. Kuten sen että tunsimme kumpikin Tainan.
Lähdimme yhdessä viemään Tainan haudalle kynttilää.
Taina haudattiin nyt menneenä lauantaina 5.12. Hautajaisissa en ollut, joten oli hivenen shokki nähdä tuo hauta. Ajatella että Taina todellakin siellä nyt lepää.

Tuo etualalla oleva sydän kertoo niin paljon Tainasta, jolla oli iso ja lämmin sydän.
Asettelimme kynttilät palamaan, juttelimme muistoista mitä kummallakin Tainasta oli. Huomasimme kiertäneemme hyvinkin pientä ympyrää. Varmasti myös jossain vaiheessa olemme toisemme tavanneet, mutta se ei ole muistiin jäänyt.

Nyt olen itse pidemmällä sairaslomalla. Jalat jatkavat hyytelöitymistään. Kävin neurologin juttusilla ja totesi että pahishan se siellä. Ihan niinkun en sitä itse olisi tiennytkään.
Pulssi (jättikortisoonia siis) ei nyt lähdetty tiputtamaan...kun mulla on tällä hetkellä sokeritkin sekaisin. Ja pulssi sekoittaisi sitä lisää.
Neukku kirjoitti sitten pidemmän sairasloman. Nyt odotellaan että pahis laantuu pois ajallaan...ainakin 23.12 saakka oleilen kotosalla. Odottelen ja lepäilen.

On vaan nyt hankalaa kun autokin on tässä saumassa pois. Olen nyt hyvinkin riippuvainen muiden kyydeistä. Onneksi sillä vanhemmalla pojallani on auto käytössä, niin on mua kuskaillut. Ja naapuritkin ovat auttaneet, ja sisko ja iskä ja äippä...olen siunattu hyvillä tukijoukoilla. Kiitos vaan teille kaikille!

Äsken vaihdoin lakanat...illalla pujahadan puhtaisiin lakanoihin...
Nyt jään hetkeksi ihmettelemään elämän haavoittuvuutta.

Toivon mukaan pian palaan taas iloisemmissa merkeissä ja mukavimpien kuvien kanssa.

Voikaa hyvin!

perjantai 4. joulukuuta 2009

AAAARGHH!!!


Hinaus

Voi elämä! Ja voi hyvää päivää!

Oli tänään aamulla hiukan parempi olo. Lähdin liikenteeseen autolla. Piti se tänään viedä öljynvaihtoon ja sen jälkeen autoliikkeeseen korvausarvion tekemistä varten. Saisi vakuutusasian palo-asiassa etenemään.

Kävin kaupoissa pakollisilla asioilla ja olin just matkalla sinne öljynvaihtoon kun auto sammahti kesken ajon. Ihan tosta noin vaan!
Eikun jälkivauhdilla auto tiensivuun ja hätävilkut päälle.
Käynnistysyritys, ei mitään...
Sitten kaivamaan varoituskolmio ja kiikutin sen kepin kanssa könkäten auton taakse.
Soitin auton omistajalle joka saapui paikalle, että hinataan yhtesvoimin auto korjaamon pihalle. No, hinaus ei sitten onnistunut.

Tilattiin hinuri paikalle ja auto kyytiin.
Pääsi hinurin kyydissä korjaamolle, ja selvittelin korjaamon kanssa vakuutus/korjauskuvioita.
Syy miksi auto sammui eikä enää käynnisty, ihmetellään. Epäili jonkun ihmeen hihnan poikkimenoa ja silloin korjaus maksaisikin maltaita!

Nyt alkaa olla sietokyky äärirajoilla. Huoooooh!
Olen nyt ilman autoa 2-3 viikkoa. Miten mä selviin näiden hyytelöjalkojen ja huippauksen kanssa bussikyydissä??? Voi apua!

No, jospa nyt hengitän ja odotan maanantain neurologia. Jos sillä olis jotain ideoita...vaikka taksiseteleitä?

No, tässä tällä kertaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

Tasapaino?


Maalaus?

Huoh...nyt ei oo kivaa enää.
Autopalo parkkipaikalla, jalat hyytelönä ja eilen sitten kaiken kaupanpäälle meni tasapaino.
Kamalaa kiertohuimausta, maailma ei pysynyt paikoillaan. Ei voinut lukea, katsoa telkkua, tai kääntää päätään. Meni jalat alta ja oksetti.
Monta tuntia sitä kuunneltuani päätin lähteä sairaalaan päivystykseen. Josko olisi pakko aloittaa kortisoonin tiputus, kun näyttää että MS oireet lisääntyy, eli pahastikkin pahis kiukkuaa.

No, siellä makoilin. Mut tutkittiin ja soitteli lääkäri päivystävälle neukullekin välillä. Totesivat että ei ole kyse ainakaan muusta aivotapahtumasta kyse kuin MS tai sitten asentohuimaus.
Liittyy voimakkaasti pään ja silmien kääntöliikkeisiin.

Päästivät mut sieltä kotiin, kun lupasin ottaa kepin käyttöön ja liikkua hitaasti ja palata sairaalaan heti jos olo yhtään huononee. Olisivat ne mut osastolle ottaneet, mutta kotiin halusin.

Maanantaina mulla on neurologin vuosikontrolliaika. Katsotaan mikä mun tilanne silloin on. Laitetaanko pulssi tippumaan vai mitä tehdään.
Mutta...päivääni piristi tänään parvekkeelta avautuva näkymä, aivan upea maalaus!!!

Kunpa pääsisi nyt luontoon kuvaamaan, mutta ei uskalla lähteä hortoilemaan. Mut miks nyt sit paistaa? Ku olen estynyt liikkumaan? hö!
Mut nauttikaa mun puolesta tuosta ihanasta mollukasta.


keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Parkkipaikalla palaa!


Parkkipaikalla palaa..

Tänä aamuna heräsimme poikani kanssa kovaan pamaukseen, hieman enne viittä aamuyöllä.
Kissatkin loikkasivat ilmaan ja pörhöttivät turkkiaan.
Poika juoksi omasta huoneestaan (ikkuna parkkipaikalle päin) että "tuolla palaa!!!"

Kurkistin ikkunasta ja totesin että meidän auto on tossa kohtaa!
Ryntäsin seuraavaan ikkunaan, josta näin paremmin. Mun auto on tuo punainen tuossa vieressä. Ei siis pala oma auto. HUH!


Katselin tuulensuuntaa ja pohdin että jos hyvin käy, oma auto saattaa säästyä tai ainakin vahinkoaste jää pieneksi. Mutta...ainahan on aikaa kaivaa kamera...voi pyhä jysäys sentäs. ;D


Sitten vaatteet niskaan ja ulos katsomaan. Poliisit kävelivät mua vastaan kysyvänä...että mikä on mun auto...näytin vieressä olevaa punaista.
ystävällisesti totesivat että ei näytä kamalan pahalta... huh.


Katseltiin pojan kanssa kauempaa sammutusoperaatiota...ja huokailin että onneksi tuo tuuli käy toiseen suuntaan. Koskapa toisella puolella oleva valkoinen auto suli pahannäköisesti. Jäi suoraan tuulen alle. Huh...sen auton omistajalla aamu valkenee suht kurjana.


Kun aamu paremmin valkenee...menen katsomaan tarkemmin autoni kohtalon.
Koska ei se ihan vammoilta säästynyt.
Ainakin sivupeili, oven sivulista, ja etupyörän pölykapseli saivat uuden muodon, niin ja sivuvilkku myös. Tänään taidankin sitten ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön...

Tuedänpä mitä teen tällä sairaslomalla.
Niin, mulle tuli sitte pahenemisvaihe, ilmeisesti siitä sikainfluenssapiikistä.
Jalat on hyytelöä, kävey kyllä onnistuu, mutta pienissä erissä ja sitten on voimat pois.

Nyt sit lepäilen kotosalla ja kerään taas voimia.

Mutta palaan asiaan...

lauantai 28. marraskuuta 2009

Hauska ilta!

Jälkiruoka.

Äiti eilen laittoi mulle viestiä ja kutsui syömään. Ja tietenkin otin pojan kanssa kutsun vastaan. Äidin ruuat on aina maailman parhaita!
Ruokana oli keitettyä perunaa, palapaistia, salaattia ja keitettyjä vihanneksia. Mmmm...hyvää ja masun söin täyteen. Jälkiruuaksi ihanaa rahka/mansikka/keksi-systeemiä. Herrrrkullista.

Paikalla oli myös sisko miehensä kanssa.
Syöminkien jälkeen pelailille kiinanshakkia, peli oli yllättävän pitkä ja erittäinkin hauska. Tasapeliin päädyin poikani kanssa...vaikka mun päätä särkikin aika julmetusti ja ajatustyöstä ei voinut puhua mun kohdallani. Olin aika passiivinen pelaaja, mutta pärjäsin siltikin! Ha! ja Heh!


Mun värinappulat vielä lähtökuopissaan.


Ja nyt on peli jo avattu ja nappulat liikkeellä.


Lusikka ja sokeri.

Mulla ajoittain herpaantui peliote ja kuvailin taas kaikkea mahdollista mitä ympäriltä löytyi. Nyt oli kohteena lusikka ja sokeri.

Pelattiin kiinanshakin jälkeen vielä ristiä...nooh, sen hävisin, mutta peli taisi kestää 2-3 tuntia! Oli peppu hivenen puuduksissa. Pidettiin kovaa meteliä, naurettiin vatsat kippurallaan ja viihdyttiin yhdessä. Viimeinen kierros päätettiin pelata hiljaisesti, puhumatta. Ja uskokaa tai älkää, se onnistui! Tosin naurun pyrskähdyksiä kyllä kuului...mutta ei yhtään sanaa. :D

Kylläpäs teki hyvää tämän arjen harmauden keskellä tuo ratkiriemukas peli-ilta!
Tuntuu taas ihan eri ihmiseltä tää olotila.

Niin, ja muutenkin kuullut tänään hyviä uutisia...mutta niistä ei vielä sen enempää..ehkä sitten myöhemmin. :D

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Taukoa...odottelua.

Tervehdys!

Nyt on ollut taas luova tauko kuvaamisessa ja blogin ylläpidossa. Jonkin tasoinen väsymys/alakulo on vaivannut tässä syksyn pimeydessä. Ei ilmat ole houkutelleet ulos kuvaamaan, olen vain ryöminyt sängyn pohjalle ja katsellut kynttilöiden lepatusta kotosalla. Niin, olisin tosiaan voinut kuvata tunnelmallisen kynttilän, mutta en ole saanut aikaiseksi edes sitä.
Parempaa vireystilaa odotellessa.

Mutta palaan kyllä, ja kuvien kera. Nyt kerron kuulumisia ilman kuvia. Kait se passaa?

Töissä sujuu ihan mukavasti. Vaikka muutamia sikainfluenssaisia on ollut hyvinkin lähellä, olen säästynyt tartunnalta itse. Nyt on jo rokotteen teho päällä ja sairastumisen riski on enää hyvin pieni. Edelleen töissä kulkee sikapöpö, mutta en hermoile sen kanssa.

Ystävän/nuoruuden ja lapsuudentutun kuolema sikainfluenssaan säväytti, ja toi koko inhottavan taudin lähelle, liki itseään. Sai tuntea sen sairauden vaikutuksen lähellä. Suru ja ihmetys on edelleen suuri, mutta arki pyörii ja antaa turvaa.

Poikienkin kanssa sujuu oikein mukavasti.
Käytiin nuoremmalle ostamassa pari viikkoa sitten aika kähee takki. Sellainen aitonahkainen täyspitkä nilkkaan saakka musta lepattava takki.
On aika mageen näköinen tuon mun teinin päällä. Pitkä vaalea tukka laskeutuu mustan takin päälle ja hulmuaa tuulessa kilpaa takin helmojen kanssa. Aika vaikuttava näky. Oli ainut takki minkä tuo teini suostuu päälleen laittamaan, ja mitäs se äiti ei tekisi lapsensa eteen. Maksoi itsenä kipeäksi takista. Nooh, sai kyllä avustusta takin ostoon etukäteisjoululahjarahojen muodossa. Kiitos osallistujille.

Niin, ja oli meillä työpaikan pikkujoulutkin, ne olikin aika hupaisat! Hauskaa oli!!!

Nyt alkaa töissä joulun valmistelupuuhat. Joulukalenterin väsäämistä, joulujuhla-esityksen harjoittelua ja tietty ne perinteiset tontut ja jouluenkelit ym muut askartelut.

Ei täällä asiat huonosti meillä ole, vain synkkyys ja pimeys kaataa alleen. Mutta sinnikkäästi arjessa ollaan ja homma etenee.

Laittelen jotain kuvia kun saan aikaiseksi.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tainan muistolle.


Lapsuuden, nuoruuden kirkko/kerho/leiri-kaverini muistolle.
Kiitos että sain tuntea sinut.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Taidemuseossa


Värit

Teimme luokan kanssa retken taidemuseoon. Ensin tutkailimme taidetta, pohdimme mitä tunteita, ajatuksia maalaukset tuottivat. Jokainen sai oman maun mukaan tulkita kuvaa, pohtia sille tarinaa.
Kävelimme salia ympäri ja oppilaat tutkailivat tauluja. Heräteltiin oppaan kera ajatuksia.


Luovuus

Tämän jälkeen siirryimme ryhmätilaan jossa lapset pääsivät itse luomaan omaa taidettaan. Aiheena oli avaruus ja merenalainen elämä.
Ensin pohdittiin mitä kaikkea ne voivat pitää sisällään, sitten valittiin jompukumpi aihe ja pohdittiin lisää.
Opas näytti erilaisia tekniikoita kuinka voi pehmentää, sekoittaa värejä, olla luova.
Oli jälleen ihan nähdä oppilaissa sitä tekemisen meininkiä.


Retkipäivät ovat joskus raskaita, mutta ehdottomasti kannattavia.
Lapsen luovuudelle täytyy antaa tilaa!

Joku on joskus sanonut hiukan hassun lausahduksen
"viimeistään koulu tappaa lapsen luovuuden".
No, on kouluja ja on Kouluja. :)

tiistai 10. marraskuuta 2009

Illan hämärässä


Puut kuorrutettuina.

Ulkona on nyt kauniin näköistä. Puissa on hento peito. Ei raskas, vaan sellainen sokerikuorrutepeitto. Myöhemmin nähtävissä niitä kermakakkupeittoja. Mutta ei ihan vielä, vaikkakin sääennuste sellaista lupailikin.
Oli mukava kävellä ulkosalla, käydä koira lenkittämässä. Oli leppoinen ilma, hiukan hiutaleita ilmassa, tyyntä ja "lämpöistä".



Milla tykkää lumesta. Mutta ei nyt vielä siitä riehaantunut, sen verran kuitenkin vähän, ettei kunnon kuoppia saa kaivettua. Mutta kyllä se lumesta tykkää, toisin kuin emäntänsä.

Tänään sain riskiryhmäläisenä sikapiikin käsivarteeni, mutta pahaa pelkään että piikin suoja alkaa liian myöhään. Työpaikallani jo on siarastuneita...ja kaksi viikkoa kestää ennenkuin kunnon suoja on päällä. Uskon sairastuvani ennen sitä. Harmi että rokotusten aloittaminen viivästyi. Näin riskiryhmäläisenä pohdituttaa paljonkin.

Mutta ei auta, en ole ainut tässä jamassa oleva. Ei voi lukkiutua kotiinkaan, ei saa antaa pelolle valtaa liikaa. Arki pyörii siltikin. Nyt vain toivon että hyvä yleishygieniä ja oma vastustuskyky on sen verran korkealla, että säästyn terveenä.

Olka on nyt pikkuhiljaa kipeytynyt pistospaikasta. Huomenna pitäisi sivuoireiden olla kovimmillaan, jos niitä tulee.

Mutta näillä mennään, ei siinä muuta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Isänpäivää kaikille Isille!


Isänpäiväkakku

Isän luona isänpäiväkahvilla. Komean ja maukkaan kakun oli isä pöytään ostanut. Herkkua.
Olen niin onnellinen siitä, että mulla on ihanat vanhemmat. Isä on ihana ja niin on äitikin. Rakkaita kumpikin, vaikka eri osoitteessa asuvatkin. Näin se menee, olen sitten kuinka aikuinen tahansa, edelleen tarvitsen isää ja äitiä Ne on mun elämän tukipilarit, tärkeät ja heidän tukeensa voin aina luottaa.
Ja edelleen, tukea ajoittain tarvitsen.
Kiitos rakkaat vanhempani, kaikesta rakkaudesta mitä olen saanut ja mitä edelleen tulen saamaan. Mun aikani pitää huolta teistä, tulee kyllä.

Tässä nyt hiukan sekalaista sälää...en ole ehtinyt kunnolla päivittämään kuvia tänne. On ollut se opettajan sijaisuus ja verottanut voimia. Nyt se on ohi ja maanantaina, eli huomenna alkaa taas tavallinen arki ja luokan miehitys palaa normaaliin.
Mutta tässä Minin vastalause, makaa läppärin päällä, on sitä mieltä että enää ei emäntä mene koneelle.


Aamuorava

Tämä orava on aina aamuisin tuossa seinässä kiinni. Eräänä aamuna mulla oli kamera laukussa, sain tuon kaverini kuvattua. Hauska kaveri.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Koski kesyyntyy


Aurinko paistoi...sisällä en halunnut olla. Joten suunta ulos.

Ahelin tutulle paikalle, Myllytilalle ja toivoin löytäväni jotain mukavaa kuvattavaa. Ja löysinkin. On kosken kesyyntymisen aika. Jäätä muodostuu jo kiviin ja kasveihin. Talven tuloa ei voi estää.


Mukavan rauhallinen paikka. Ei enää ollut golffajia huutelemassa ja raahamaassa kärryjään.
Vaiveron Myllytila on nimittäin jäänyt keskelle golf-kenttää. En tykkää.


Golffaajat onneksi käyskentelvät tuolla yleensä valoisalla ja kesällä. Nyt ei enää sormet taida golffaamista kestää. Hyvä harrastushan se on, ei siinä mitään. Liikuntaa ja ulkona oloa kauniissa maisemissa.


Mutta tänään nautin rikkoutumattomasta rauhasta.
Vain minä, kamera ja joki.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Ulkoilemassa


Lumi kaiteella.

Pitkästä aikaa jaksoin lähteä kameran kanssa ulkoilemaan ja pitkästä aikaa sääkin oli suosiollinen. Koko syysloman satoi vettä. Sekä olin niin väsyksissä, etten jaksanut edes kuvaamaan lähteä, eikä se jatkuva sataminen yhtään asiaa auttanut.

Kyllä huomaa että ei oo enää ihan nuori. Tai no normaalisti vissiin tässä iässä vielä ollaan suhteellisen virkeitä. Mutta ehkä mulla MäSä tuo omat väsymyksensä ja rajoitteensa. No, sopeudutaan, eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.

Tänä aamuna oli kyllä niin paljon helpompi hypätä sängystä ylös! Tuo aurinko tuo tuota energiaa! Jatkuva pimeys ja sade väsyttää.

Lehdet asfaltilla.

Mulla on töissäkin sellaset "piina-viikot". Luokkamme opettaja on poissa kaksi viikkoa ja mä sijaistan, eli olen opena. Olenhan jo tehnyt näitä kouluhommia 10-vuotta, joten ei ole vaikeaa hypätä roolista toiseen. Mutta on se aina rankempaa olla luokassa jossa 10 oppilasta ja kaikki tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta runsaasti. Onneksi sain yhden nuoren miehen luokkaan avuksi. On edes varasilmät, jotka näkevät mitä selän takana tapahtuu.

Eka viikko sijaistuksesta on takana, ensi viikko edessä.
Toisaalta myös nautin näistä päivistä. Saa lisähaastetta omaan työhönsä ja näkee asioita opettajan silmin. Tuntisuunnittelut, kokeen valmistelut, korjaamiset jne...

Mutta nyt, aurinkoisena aamuna, nautin!
Tuosta raikkaasta ja kirpeästä ilmasta. Oli ihanaa kävellä rauhallisessa metsässä.
Aurinko, tuo ihana aurinko.


torstai 22. lokakuuta 2009

Minin puuhia.


Istuin olohuoneen puolella ja kuuntelin ääniä eteisestä ja vessasta. Ajattelin Minin riehuvan lelujensa kanssa... No, osa oikein, Mini kyllä leikki, mutta se leluosuus meni väärin.
Kyseessä oli meidän viimeinen vessapaperirulla.


Ensi reaktio oli että "HUS", mutta sitten seuraavana, KAMERA! :D
Joten kiireellä kameraa hakemaan. Mini oli niin nopea liikkeissään, että en saanut parhaita tilanteita tallennettua. Kuten kun raahasi tuota rullaa hampaissaan ja loput olivat vatsan alla ja jalkojen välissä.
Raahaili tuota rullaa eteisen ja vessanlattian välillä.



Hih, en mä voinut kuin nauraa...Mini on täynnä pentuenergiaa! <3

tiistai 20. lokakuuta 2009

Usvaisena aamuna...

Usvainen

Tänä aamuna tienoon peitti usva. Sankka usva. Päätin lähteä taas pelloille kuvaamaan.
Tuon usvan melkein tunsi ihollaan.


Hylätty

Pellon keskellä töröttää hylätty tönö. Sitä aurinko lempeästi lämmitti, höyryä katolta nostatti.


Maisema pisarassa.

Hetken käveltyäni katseeni siirtyi lähemmän, pois maisemista.
Näin kirkkaita pisaroita, ja niissä asuvan maiseman.


Hämärän rajamailla.

Itselleni tulee tuosta kuvasta sellainen hämärän rajamailla fiilis.
Hiukan pelottava mutta kuitenkin kaunis. Miten valo taittuu läpi pisaran.

Palaa

Ajelin sitten lopuksi isän luokse kahville. Kävin kuvaamassa kaukana häämöttävää savua. On siis syksyn se vaihe, kun risut poltetaan.


Väijytys

Lumikki ja Rudolf väijymässä toisiaan. Kisut.

Olipa mukavaa ajella rauhassa, ilman kiirettä.